Jos et saa sitä mitä haluat

.. on paree sit haluta sitä minkä saa.

Tämä tuli mieleen jokin aika taaksepäin kun olla öllötin ja aloin makustella olotilaani. 

Se ei ollut onnellisuutta - siihen lienee vielä matkaa. Jos se koskaan tuleekaan. Toivottavasti. Ja kai oletettavasti ehkä joskus tulee. Sitähän kaikki aina toitottaa... että kyllä se tästä jne jne. 

Mut joo. Siis en sano, että olin onnellinen, Mutta en ollut onnetonkaan.

Tajusin, että kun en saa sitä mitä haluaisin, niin oikeesti pakko toteuttaa tuota sanontaa, että on ehkä sit pakko haluta sitä, mitä saa. 

Onhan mulla kuitenkin asiat sillee yleisesti ottaen hyvin. Katto pään päällä, ruokaa (liikaakin!!), työ, ystäviä, tukea, luonto, rauha..
Ei ehkä keskitytä siihen, mitä puuttuu, koska siihen ei voine vaikuttaa. 

Joten kun mulla on asiat paremmin kuin noin 89% maapallon asukeista, ehkä pitää vaan hyväksyä se, että asiat on suht kohdillaan ja olla tyytyväinen - ja siis haluta sitä mitä saa. Nää taitaa sittenkin olla aika lailla sellaisia #firstworldproblem -materiaalia. 

Yhä useammin olen nyt kokenut tällaisen semi-tyytyväisen olon. On ollut kivoja kokemuksia, kivoja tekemisiä, kivoja kohtaamisia. Sitä oloa on hassu.. tai siis hankala analysoida tarkemmin. Kun se ei oikein ole sitä eikä tätä. Mutta tartteeko sitä edes analysoida puhki.. tai edes pahemmin? No tarttee, koska mähän analysoin AINA kaiken :D

Analysointihan on parhautta!

Vuosipäivä lähestyy...

Jos lakkaisi ajattelemasta

Omaan harvinaisen hyvän (no, tästä voi toki olla montaa mieltä..) kyvyn ajatella aivan liikaa.
Ajatuksia pyörii päässä tsiljoona, useimmiten kaikki hyödyttömiä.
Siksi oli yllättävää ja rauhallista frendin mökillä (sorry huvilalla! Kiitos korjauks.. pilkunn.. UU/MK) kun huomasin, että en ajatellut yhtään mitään. Harvinaista, ehkä jopa ekaa kertaa evö. Olin vain, olisin antanut ajatusten tulla ja mennä, mutta pään sisällä oli hiljaista (toki tyhjääkin, mutta sehän on normi :D). Muistan kun istuin saunassa iltaisin ja siinä olisi ollut hyvä ongelmoida (aina on hyvä ongelmoida!), niin pää olikin tyhjä. Hyvällä tavalla. Sellaisella rentoutuneella tavalla.

Olen nimittäin myös maailmankaikkeuden paras kehittämään ongelmia. Oikeesti, jos siitä jaettaisiin palkinto, olisin varmaan viimeiset 15 v putsannut palkintopöydän ja pyyhkinyt vastustajilla lattiaa mennen, tullen ja palatessa.

Tämä kun menee sillä lailla, että saan mistä tahansa asiasta ongelman. Ja tämä kytkeytyy nimenomaan tähän ajatteluun. Ajattelen lähes aina kaiken etukäteen alusta (kuviteltuun) loppuun, joten voin myös luovuttaa, lopettaa, olla tekemättä tai kiukutella lopputuloksesta ennen kuin mitään on tapahtunut. Hankala kuvailla, joten otan esimerkiksi Twilight - sarjan (joo tiedän!!!) viimeisen kirjan /leffan avuksi. (Joo paskaa koko sarja, sama kuin Fifty shades, mutta jos kirjat on joskus jostain syystä kahlannut läpi, leffakin pitää katsoa sen kerran..).
Mutta niin.
Siinä lopussahan se joku niistä vampyyreista tekee niille sen mindfuckin, eli näyttää sen taistelun, miten se menee ja päättyy (kyllähän te tiedätte, ootte kuitenkin kattonu!!).
Vaikka en siis ikävä kyllä omaa teletappikykyjä, olen mestari tekemään samaa omalla kohdalla: otan asian ja viännän ja kiännän sen kaikkiin mahdollisiin kulmiin ja keksin kaikki mahdolliset syyt saada asia torppaantumaan tai selväksi, että ei kuule onnistu. Hei, pessimisti ei pety!

Kaveri ei yhtään kässää meikäläisen järjenjuoksua:
Minä. "No mut entäs kun XYZ???"
Kaveri: "Eihän se vielä ole XYZ. Eikä välttämättä ole koskaan XYZ. Eikö kannata reagoida asiaan vasta JOS ja KUN se on XYZ?"
Minä: "???????!!!!"

Niin.
Kun olen jo omassa päässä saanut sen XYZ tapahtumaan, minähän olen oikeassa ja on erittäin tärkeää pohtia ja käyttää energiaa siihen, että mitäs nyt. Jep jep.

Mietinkin tässä, että pitäiskö oikeasti lopettaa ajattelu? Lopettaa ennakointi, suunnittelu (koska se on täysin turhaa, enhän minä voi pakottaa mitään menemään oman mielen mukaan), pohtiminen, ongelmointi ja skenaarioiden luominen? Mennä vaan, ja katsoa, mitä tapahtuu. Tai tapahtuuko. Olla, hyväksyä.. (hei eipä nyt innostuta liikaa sentään...)

Koska eihän XYZ välttämättä tapahdu, tai jos tapahtuu, niin minkä minä sille voin? Olisiko rennompaa olla miettimättä liikaa ja ottaa mahdollisesti näppylää vasta jos ja kun XYZ tapahtuu (trust me, it will happen)?

Tein tänä aamuna ihan tarkoituksella tietoisesti töitä tämän kanssa:
"Mitä järkeä koko asiassa, koska eihän se ikinä pysty toim.."
"Älä ajattele"
"mutta kun siis tiedänhän mä ettei se kuit.."
"ÄLÄ ajattele"
"niin mutku miksi edes aloit..
" LAKKAA NYT VTTU AJATTELEMASTA!! "

Fine.

Ystävyyden huonot puolet

Tosiystävyydessähän ei ole huonoja puolia oikeasti. Kaveruudssa hyvinkin voi olla, ehkä jopa ystävyydessä, mutta tosiystävyydessä ei. Koska sen parhaan ystävän kanssa siirrellään vaikka ruumiita.

MUTTA - tosiystävän kanssa on kyllä sitten ongelmia sellaisen (naisten?) hmm... laajentavan ongelman kanssa: eli syömisen :D

Ollaan vietetty bestiksen mökillä pitkää viikonloppua ja eilen hän jo huokaili jääkaappiin katsoessaan: "Meillä on kesäisin aina paljon porukkaa täällä ja miten meillä mahtuu silloin jääkaappiin mitään kun me ollaan nyt täällä kahdestaan ja jääkaappi IHAN täynnä??"
Ööö....
Vaikuttaa siltä, että me ruokimme (kirjaimellisesti!) toistemme heikkouksia kun ollaan yhdessä liikkeellä ja ruokaostoksilla tällaista rentoutumisviikonloppua varten.
"Kai me aamiaiseksi smoothie tehdään? Ja patonkia? Ja bacon & eggs?? Ja ruoaksi grillataan kaikkea hyvää!"
"Jotain hyvää jälkkäriä? Mitä? Suklaata! Karkkia!"
Huokaus.

Tällaisen viikonlopun tulos on taatusti pari ylimääräistä kiloa.
Toki voi puolustautua sillä, että näitä tällaisia vastaavia viikoloppuja on vuodessa korkeintaan yleensä kaksi, ehkä vain yksi. Eli sinällään ei suuri rikos mässyttää kaksin käsin kaikkea mihin sohvalta ulottuu.. mutta onko se järkevää sitten syödä itsensä ähkyyn?
Mutta kun se on niin ihanaa!
Saunan ja järven lisäksi.
Ja voihan ne tulleet kilot yrittää pudottaa sitten kun palaa arkeen.
Painotus sanalla yrittää :D

PS. Keksin sattumalta sen uuden nukahtamismielikuvatsydeemin! Siihen liittyy tuhat vuotta sitten ollut yö Viking Linella matkalla Ruotsiin, syvälliset pitkät keskustelut ja haikeutta. Mutta se toimii!

Muistettu tulevaisuus

En kyllä oikeesti tarkoita olla näin synkkä, mutta kun tulee asioita mieleen niin pakkohan ne on paper.. tai siis näpytellä jonnekin :D

Törmäsin yhdessä TV-sarjassa Kierkegardin lainaukseen, joka kolahti kuin metrinen halko:
“The most painful state of being is remembering the future, particularly the one you'll never have.”

Jostain syystä tuo oli mielessä viime yönä. Nukun siis ihan hyvin, en valvonut mistään erityisestä syystä, mutta välillähän sitä käy hereillä.
Ennen käytin nukahtamiseen sellaista mielikuvaleikkiä, tai suunnittelua.. vaikee selittää. Mutta siis otin jonkun asian ja aloin kehitellä sitä eteenpäin. Esim. millaisella paikalla asuisi tulevaisuudessa tai jos olisin autiolla saarella, miten pärjäsin. Siis ei mitään erityistä.

Mutta nyt se ei enää onnistu. Ei oikein tule mitään sopivaa ajatuskulkua, jota voisi lähteä kehittämään. Tosin siis kehittäminen ei kestä kauaa kun sitten jo nukahtaa...

Tajusin viime yönä sen, että en halua lähteä mitään erityisempää skenaariota pohtimaan, koska - ja tämä on se mielenkiintoinen pointti: jos keksin jonkun ajatuskuvion - se ei taatusti toteudu. Eli ikään kuin haaveilemalla asiasta X, takaan, että se nimenomaan ei pääty toivomallani tavalla. Ja tämä siis on toteutunut aina.
Ei siis kannata alkaa kuvitella millainen työpaikka Y olisi tai millainen ihminen Z voisi olla. Koska heti kun olen asiaa yhtään miettinyt; crash-boom-bang ja se on siinä. Ja tämä siis ei ole tapahtunut vain kerran tai kahdesti.

Enää en siis voi pohtia mitään toiveikasta. Tulevaisuutta, jota ei taatusti tule, on vielä turhempi pohtia, siinä vaan satuttaa itsensä. Enkä harrasta sellaista.