Kilokiukuttelija

29.12.2018

Ei harmaa vuosi

Melkeen naurattaa.
Aamulla mietin, että voisin taas kompata Puolista ja tehdä vuosikatsauksen.
Aloin hahmotella tekstiä ja se alkoi suunnilleen näin: "Aika harmaa vuosi ollut. Ei pahemmin mitään tapahtunut".
Sitten pysähdyin ja aloin mennä vuotta läpi mielessäni alusta alkaen.

HETKINEN! Kaikkea muuta kuin harmaa vuosi! :D

Tammikuussa heti vuoden aluksi oli ihanien naisten kanssa Tukholman risteily. Pääasia olikin nauttia yhdessäolosta tällä porukalla ja nauraa itsensä tärviölle, ja se onnistuikin, mutta sivujuonteena ollut Mahdollisten Miesten Bongailu -projekti olikin täysi lässähdys. Laiva oli täynnä pariskuntia ja perheitä, eikä yhtään mitään, mihin olisi voinut katse tarttua sillä silmällä.

Kevättalvellä viiden päivän reissu Lontooseen, jossa kävelin jalat rakoille ja nautiskelin kaupungin vilinästä, kävin elämäni kalleimmassa leffanäytöksessä (siis ihan tavallinen epätavallinen leffateatteri, jossa oli oma tarjoilija!) ja onnistuin olemaan löytämättä mitään ostettavaa! No, vikana aamuna matkalla kentälle sain yhden puseron hankittua!

Sitten oli maailman pisin yhtäjaksoinen lento ja lahkeiden kastelu Tasmanianmeressä. Once-in-a-lifetime -kokemus! Näin kiiltomatoja.. anteeksi.. toukkia, olin etelämmässä kuin koskaan tulen olemaan ja otin kuvan seinään kiinnitetystä punaisesta Fiatista.

Sitä reissua ennen oli alkanut juttu Ihanan Alkoholistin kanssa. Mietin, että mitä termiä miehestä käyttäisi, ja tuo tuntui sopivalta. Ihana mies monella tapaa, mutta alkoholisti. Se suhde siis kesti kyllä reissun, mutta kaatui sitten siihen Kuningas Alkoholiin. Tai Olut tässä tapauksessa.
Aluksi näytti siltä, että hänen olisi mahdoton päästää irti, mutta vaihdetut lukot ja uhkailut poliisin kutsumisesta tehosivat ripeästi.

Sen jälkeen voisikin ehkä sanoa, että oli rauhallisempaa, ehkä jopa harmaata.

Yksi karvakorva lähti syksyllä Sateenkaarisillalle ja töissä riitti haipakkaa loppuvuoden. Vielä ennen lomia piti kahdessa viikossa tehdä projekti, johon normaalisti käytettäisiin pari kuukautta. Tietenkin sain sen tehtyä, mutta jo aiemmin syksyllä iskenyt tenniskyynärpää tykkäsi todella paljon siitä..
Hiukan mukamasensi kun luin, että tenniskyynärpään ehjäytymiseen menee 6-12 kuukautta :O
En kyllä ollut ajatellut niin kauaa tätä potea. Tosin siis nyt tätä on kestänyt jo 2,5 kk, joten ei se 6 kk niin kaukana ole.. hemmetti.

Mieskuviot? MITKÄ mieskuviot?!
Kesän jälkeen on ollut täysin kuollutta deittipalstoilla. En kässää miten monella muulla on 110 Tinder-mätsiä ja ne käy treffeillä joka toinen päivä! Tai kässään.. se on se ikä. En osu enää hakutuloksissa tarjolle. Mutta sen lisäksi en käsitä miten saan ne kaikki mykät mätsit/viesteilijät Treffeissä?!
Onneksi tässä en ole yksin, kaverilla sama. Tosin hänellä on ikääkin vähemmän ja siten hänellä lienee enmmän vientiä, mutta yllättävän samanlaiset kokemukset on noista mykistä. Ja siis huom: Miehet on mykkiä vaikka laittaisin ekana viestiä. Eivät vastaa. Tai eivät laita ekana viestiä.
Taitavat ne puhumaan kykenevät löytää muualta sitten kiinnostuksen kohteensa :D
No, nyt on sekä Tinder että Treffit tauolla, ei oikein ole mitään intoa olla noissa kun tarjolla pelkkiä mykkäleffaojen tähtiä tai seksiseuraa hakevia (varattuja).

Ja ne kiukuteltavat kilot?
Niiden suhteen ei tänä vuonna tullu ikävä kyllä pudotusta, en tosin kai sen eteen hirveesti tehnytkään mitään, turha siis nillittää :D Salikäynnit eivät painoa pudottaneet, eikä niitä kyllä salin lopetus tuonut.
Se, mikä toi oli joulun odotus. Argh. Ja ne Lindtin suklaapallot! Ja Nutellatortut!
Mullahan tulee aina se pari kiloa joulun tienoilla kaikista herkuista.. nytkin varmaan. En tosin mene vaa'alle.. lakkasin käymästä jo pari kuukautta sitten. Vaatteethan sen oleellisen kertoo. Ja ne kertoo, että jouluherkkujen loputtua voisi olla ihan hyvä idea jättää ostamatta Linditn suklaapallot ja Nutellat. Okei, myönnettäköön, Nutella on jäänyt ostamatta suurimmaksi osaksi. Tänä vuonna (ennen joulua) taisin ostaa yhden purkin kun leivoin jotain kavereille.

En nytkään teen uudenvuodenlupauksia, mutta voisi olla ihan vaatekaapin sisällön kannalta parasta, että vähän jäisi kauppaankin noita herkkuja.
Muuten ensi vuodelle ei ole odotuksia. Viime vuoden vastaavassa tekstissä toivottiin terveyden kestävän.. samaa voi toki toivoa nytkin. Tenniskyynärpäästä viis!

Siltikin.. hyvää uutta vuotta 2019 :)

7 kommenttia:

  1. No ni! Hyvä kun teit vuosikatsauksen nin huomasit, että ei se niin harmaa ollutkaan! Tsemppiä tenniskyynärpään kanssa elämiseen, been there... Kaikenlaisiin koipien kipu- ja tulehdustiloihin mulla toimii kurkuma-inkiväärikapselit, ovat ihan virallisestikin tunnustettuja tulehdukseen tepsijöitä, tiedä vaikka toimisi myös tenniskyynärpäähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hitusen skeptinen noiden ei-hardcore-kemiallisten aineiden kanssa mutta ei ehkä pitäis olla :D Pistetään mieleen tuo tuote!

      Poista
    2. En mäkään oo mikään luontaistuotehörhö, mutta kun törmäsin tutkimukseen (en jaksanut tutkimukseen ite todellakaan perehtyä), jonka jakoi mun lempparilääkäri V. Ahola niin luotin, kokeilin ja yllätyin, koipien leposärky loppui parissa päivässä! Nyt kun koin mukamas parantuneeni (nivelrikko, eipä taida parantua...) niin olen unohdellut kurkumapillereitäni ja tsädäm, leposärky on palannut. Ei ku uudelleen vaan kapselia kitusiin ja jos ja kun säryt taas lähtee niin muistettava jatkaa syömistä vaikka olisinkin oireeton. Kannattaa ihmeessä perehtyä! Ite tilaan kapselini (kurkumiini-inkivääri-mustapippuri) ulkomailta, halvempaa niin. Säästän hardcoret muihin juttuihin :D

      Poista
    3. Millä kauppanimikkeellä tuota on?

      Poista
    4. Mä oon popsinut näitä https://www.amazon.co.uk/Turmeric-Curcumin-Strength-Digestion-Absorption-x/dp/B01N4A5DH6 Pääasia on, että löytyy myös se mustapippuri, koska se vaikuttaa sen kurkumiinin imeytymiseen.

      Poista
    5. Laitettu tilaukseen. Jos ei tehoa, se onkin sitten sun syy! ;) Ja jos tehoa, se on mun ansiota... :D

      Poista
    6. Jess! Kerro sit miten kävi!

      Poista