#my2019

Jatkan jo viime vuonna aloitettua kunniakasta, Puolikselta kopioitua perinnettä pohtia mennyttä vuotta.

Tälläkään kertaa ei vuodesta saa ihan tapahtumaköyhää, vaikka suuresti niin aluksi ajattelin.

Tammikuussa käytiin kaveriporukalla Tallinnassa ja reissu oli tietenkin ihanan hauska. Meillä oli upea kämppä vanhan kaupungin keskellä, ja naurettiin, syötiin ja höpötettiin itsemme taas tainnoksiin. Ystävät on kyllä elämässä parhautta. Olen onnekas siinä, että on upeita naisia lähellä - osa tätä porukkaa, osa muualta.
Tänä.. anteeksi ensi vuonna, eli jo ens viikolla, on tarkoitus tehdä samalla porukalla sama reissu. Tiedossa siis kipeä maha sekä syömisestä että nauramisesta!

Sitten oli Iso Omena 😲 En ollut kyllä ajatellut sinne koskaan pääseväni, mutta niin se vaan järjestyi. Kilpailun toisella sijalla oli tuolloin tarjolla Lontoo, mutta Brexit-sähellys heikensi vähän sen houkuttelevuutta. No, olisihan sinne voinut mennä, koska eiväthän britit mitään brexitiä saaneet tuollon aikaiseksi. Mutta Lontoossa on jo käyty, pariinkin kertaan, joten olen tyytyväinen, että New York oli listalla.


En muista olenko tästä aiemmin kirjoitellut, mutta ainakin olen ajatellut (sama asia! 😊)
Eli yksin matkustaminen.
Monelle se tuntuu olevan vaikea, ellei mahdoton juttu.
Ja nyt kun olen sattuneesta syystä reissannut yksin (paitsi Vanhan Seelannin reissu), pakko todeta, että sehän on se ainoa oikea tapa!
Totuin aiemmassa työssä reissaamaan työmatkoja, ja nehän tehdään yksin. Lomamatkankin teko yksin on mulle juuri toimiva. En voisi kuvitella, että joutuisin kompromissaamaan tai kyselemään toisen toiveita siitä mitä tehdään, milloin tehdään.
Ei varmaan ole vaaraa parisuhdematkustamisesta, mutta jos sellainen joskus sattuisi vielä eteen, voisi olla vaikeaa kun mievien, enkä vikise! 😁

Sitten tulikin kesä ja löysin Mökin. Rakkautta ensi sekunneilla!
Täydellinen paikka rentoutua, säästä viis! Hyvä ranta, ihana sauna, ei ketään missään lähellä.
Varaan tuonne jo ensi kesäksi pari viikkoa ainakin taas. Onhan se hiukan tyyris, mutta toisaalta tän.. siis ensi vuonna ei ole tulossa mitään muita reissuja kuin tuo Tallinna.

Sitten olikin kiireinen työsyksy ja joulukuun alun juhlat ja vuosi alkaakin olla paketissa.

Sulamo pääsee tositoimiin kohta, heti kun kaikki suklaat tuhottu.
En ole vielä käynyt vaa'alla, enkä käy, koska taatusti se pari kiloa on tullut näillä herkuilla.
Mutta joulu oli hyvä (vaikka paskat kelit, vihaan näitä ilmastonmuutosmustiajouluja 😠), herkkuja, kaunis kuusi, hyviä kirjoja, kivoja lahjoja ystävältä... mikäpä sen parempi!
Sulamo alkakoon sitten kun konvehtirasiat tuhottu.

Analyysi? No, suht pienimuotoinen elämä edelleen.. ja tästä se varmaankin vielä vähän pienimuotoistuu lisää.
Mietinkin vähän tämän blogin tarkoitusta ja hyötyä. No, hyötyä tästä ei liene suuremmin millekään taholle, mutta varmaa on, että ketään ei kiinnosta päivitykset, jotka pitävät sisällään saman viestin: Länsirintamalta ei mitään uutta.
Kun kiloistakaan ei enää jaksa kiukutella Sulamon myötä. Se on keino, joka on käytettävissäni, jos en sitä hyödynnä, omahan on ongelmani.
Eli saa nähdä miten tätä päivittelen, vai päivittelenkö elämää muuten vain.

Ai niin, hyvää uutta vuotta 2020 kaikille! 💥🎉🎊🎆

Sulamossa sulaa

En ole aikoihin päivittänyt tätä blogia, koska ei ole oikein mitään päivitettävää.
Ei tosin nytkään ole kummemmin, mutta päätin sitten vähän hehkuttaa Sulamoa.

Mitään huikeita tuloksia ei voi juhlistaa, mutta sehän ei koko sulattelussa edes ollut ajatuksena. Tarkoituksena oli hitaasti mennä alaspäin painon kanssa, ja se toteutuu.
Nyt on sellaiset seitsemän kiloa lähtenyt, ei paha. Ottaen huomioon, että toukokuusta melkeen lokakuulle en sulamoinut. Ja Mökillä ollessa todellakin herkuttelin, vaikken näköjään kuitenkaan liikaa. 
Olin tuossa lokakuun alussa samassa painossa kuin olin toukokuun lopulla jättäessäni Sulamon vähemmälle. Eli sain ihanan herkuttelukesän eikä kuitenkaan sitten tullut takapakkia! Jee!

Nyt rytmiksi on tullut sellainen, että käytän Sulamoa suurimmaksi osaksi arkisin, kaikkina viikonloppuina en. Tai jos on päivä, että menen vaikka ulos lounaalle, en merkkaa sinä päivänä. Tai jos on sushipäivä 😄Koska sellaisen päivän jälkeen aina paino nousee 1,5 kiloa.. onneksi hetkellisesti. Taitaa olla se soijan suola.
Serkun tullessa tänne syyslomaviikoksi ei välttämättä Sulamo myöskään ole käytössä, serkkulikka kun haluaa aina kaikenlaisia herkkuruokia - hän ei itse osaa kokata ja haluaa, että teen (tietenkin) kaikkea rasvaista ja hyvää. Herkkujen perään hän ei toisaalta ole, joten sinällään makeat herkut eivät ole ainakaan lisäkiusauksena.

Nyt olisi toki hyvä pudottaa vielä vähän painoa, jotta mahtuisin joulukuun alussa tarvittavaan juhlaläninkiin, mutta toisaalta se on sellainen muodoltaan, että siinä ei välttämättä ylimääräiset kilot näy.

Talon kanssa on tullut vähän ongelmia, tai siis tuli sellainen tilanne, että vaihtoehtona on joko koko talon lämmitysjärjestelmän muutos (vähintään varmaan se 30 000€) tai sitten ei tehdä mitään. Voinette arvata, minkä valinnan tein. Kun ei noita seteleitä loju missään ylimääräisiä.
Päätin jo silloin kauheana kesänä 2016, että haluan asua täällä kunnes pää tai jalat pettää, ja siitä pidän kiinni. Viis siitä, millainen jälleenmyyntiarvo tällä olisi joskus sitten. Kun ei perillisiä ole, ei tartte miettiä omaisuuden kartuttamista sillä silmällä. Minun jälkeeni vedenpaisumus!

Hetken kyllä heikotti, kun luulin, että ongelma ratkeaisi sellaisella muutaman tonnin panostuksella, mutta tiedä sitten onko hyvä vai huono, että sekään ei ollut vaihtoehto 😁Nyt menee näihin pikkujuttuihin alle tonni, ja sen jälkeen elämä tässä talossa muuttuu ihan vähän erilaiseksi. Itse asiassa helpommaksi.. mutta en tiedä miksi tämä asia aiheutti silti vähän sellaista outoa haikeutta ja jopa... surua..? En keksi miksi ihmeessä.. ehkä siksi, että jokin iso asia, ihan siis käytännön juttu, muuttui. Onko persoonani ollut niin kiinni talon lämmitysmuodossa, että sen muutos tuntuu surulta?? 😦Ehkä se on vaan tämä marraskuu.

Joulua odotellessa. Joulukuusikin löytyy näköjään omalta tontilta tänä vuonna! En malta odottaa!

Veden vaikutus

Viimeinen aamu Mökillä. Tämä paikka saa nyt oman nimensä.. eli Mökki. Kavereiden on paree tajuta mistä puhun kun puhun Mökistä (harmi vaan, ettei puhuessa isot alkukirjaimet näy..) 😊

Piti ihan tarkistaa olenko tähän paikkaan liittyvissä postauksissa maininnut veden vaikutusta, ja ainakaan en löytänyt pikaisella katsomisella. Jos toistan itseäni, pahoittelen.

Nimittäin suomalainen ruskeasävyinen järvivesi on The Thing iholle!
Kotona olen jo pidempään joutunut käyttämään aina suihkun jälkeen kosteusvoidetta. Täällä ei. Iho on kuin silkkiä... niin kasvot kuin sääretkin!
Selvästi järvivettä pitäis saada suihkuvedeksi kotonakin!
En tiedä onko se järviveden ja saunan yhteisvaikutus vai pelkkä järvivesi.. mutta tätä lisää!
Pitääkin kaivattaa kotona kaivon tilalle järvi...😏

Haikeaa lähteä täältä nyt pois. Kaksi viikkoa on menny todella nopeasti! Enkä mitään oo tehny! Tai no, töitä, päivisin, mutta muuten vaan olla öllötelly.

Voisihan tänne halutessaan tulla vielä syksyllä vaikka pitkäksi viikonlopuksi, kokonainen viikko voisi olla töiden osalta liian hankalaa. Mutta en taida tulla. Koska vaikka täällä on ihana rauha, sellainen mulla löytyy kotoakin. Täällä oleellista on tuo järvi ja siihen pulahtelu. Jos tulen tänne syyspimeillä, ei täällä ole oikein muuta kuin mökissä kökkiminen.. voihan saunan lämmittää, mutta jos veteen ei ole menemistä, jää aika lailla elementtejä kokemuksesta pois. Mutta en sano nyt lopullisesti mitään etten sitten joudu syömään sanojani 😃

Mietin tänne tullessa, että onnistuukohan joka-aamuinen uinti jos vesi kovinkin viileää. Onnistui! Jossain vaiheessa kävi vähän viileämpänä vesi, mutta nyt on ollut vaan mukavan raikas.

Kohta pitää aloittaa loppusiivous.. Kiitos Mökki rentouttavasta kahdesta viikosta!

Pienimuotoinen elämä

Mietiskellessäni viime viikolla saunan lauteilla mahdollisuutta jäädä tänne mökille vielä viikoksi, tajusin, miten pienikuvioinen elämäni on.
Joku käyttäisi ehkä sanaa tapahtumaköyhä😁.. itse en ihan sillä lailla sitä näe.

Pohtiessani vaihtoehtoja, tajusin, että koska töiden puolesta voin vielä olla täällä viikon päivät, ja mukana oli koirien ruoat ja lääkkeet, niin ei ollut mitään syytä miksen voisi venyttää oleilua vielä viikolla.

Siitä seurasi päättelyketju, että onpa elämäni yksinkertaista, pienimuotoista.
Teen töitä (onnistuu täältä käsin vielä ensi viikon), syön (ehdottomasti onnistuu täällä!), kattelen sarjoja ja leffoja (onnistuu täällä koneelta) ja vain olen (todellakin onnistuu täällä).
Pienenä vaihteluna toki välillä ystävien tapaamista, mutta nekin suhteet hoituu useimpien kanssa Whatsapilla ja/tai puhelimella.

Mutta tämä sopii mulle!
En tartte mitään massiivisia kuvioita - enää. Olen matkustellut, nähnyt, kokenut, kuullut.. ei ole mitään tarvetta monimutkaisiin ja kiireisiin kuvioihin.

En halua kyllä kuulostaa miltään elämän ehtoolla olevalta eläkeläiseltä 😆 .. ehkäpä olenkin oikeasti trendsetteri tällaisen mindfullnessia täynnä olevan arjen osalta 😎

Yhden ystävän kanssa puhuttiin aiemmin kesälomareissustani tänne, ja kun kerroin, että olin sen kaksi viikkoa tekemättä tai ajattelematta mitään, hän ei kyennyt hahmottamaan edes asiaa 😀
Hän on kova mindfullness-tyyppi kyllä, mutta ei siltikään ole koskaan (huom. KOSKAAN) ollut omalomalla, itsensä kanssa, ollut vain hän ja hän yksin. Sovittiin, että kokeilee nyt syksyn aikana, miten sellainen hänelle voisi toimia.

Nyt siis vielä edessä viikko täällä viilentyvän järven rannalla! Toissapäivänä taisi olla viileä yö, koska vesi selvästi viileni vähän. Tai no, käytän itse termiä raikas. Saunasta uimassakäyminen on edelleen ihanan piristävää, aamu-uinneistakin olen pitänyt kiinni vaikka aika mukavan viileä vesi aamuisin on. Mutta hei, kun kerrankin pääsee veteen, pakkohan sinne on mennä!

Päivälenkkimaisemia

Täällä taas

Jo heinäkuussa täällä mökillä ollessa mietin, että olisi kiva vielä kerran kesässä päästä tänne. Heti kotiin palattuani katselin varauskalenteria ja siinä oli melkein koko elokuu vapaa. Päätin, että kattelen jonkin aikaa varataanko mökkiä vielä muiden toimesta ja jos ei, otan tänne vielä käynnin. Onneksi (siis mulle, ei ehkä vuokraajille 😁) ei ketään tuljaa tälle ajankohdalle ollut ja sain haluamani viikon. Juu, tiedän, jos olisin halunnut, olisin voinut varata tämän jo heti heinäkuussa. Mutta piti vähän katsella työkuvioita.. ja ehkä halusin jättää jotain vähän kohtalon varaankin.. eli että jos on tarkoitettu, että pääsen tänne, se tapahtuu.

Eilen tänne saavuin ja pakko sanoa, että tää on kyllä niin mun paikka. Vaikka oma koti paras koti, ja sekin on rauhallinen paikka, täällä(kin) sielu lepää.
Tämä olkoon sellainen kesälle hyvästit -viikko.

Viikko menee toki vähemmän lomailuna kuin heinäkuussa koska teen etänä töitä, mutta päivässä on monta tuntia vielä muuhunkin. Nytkin istun tässä kuistilla saunan jälkeen naputtelemassa tätä. Takana on päivällinen tässä kuistilla, ja nyt ehtii vielä ilta-auringostakin nauttia.. kun sellainen harvinaisuus on tarjolla.
Tuo kuva tosin on hetkeltä, jolloin samaan aikaan satoi ja paistoi aurinko, eli tyypillinen Suomen kesä!

Täksi viikoksi on luvattu lämmintä,mutta epävakaista, ja toistaiseksi se kyllä on pätenyt. Kaikkea mahdollista keliä on tässä yhden vuorokauden aikana ollut. Toisaalta on ihan sama millainen keli on, nautin silti suuresti. Jos sataa, olen sisällä, jos aurinkoista, istun tässä kuistilla.

Järvivesi on matalalla, kuten kai kaikkialla Suomessa, mutta ei vielä liian kylmää. Saunasta on mukava pulahtaa raikkaaseen veteen, mutta tänä aamuna otin myös reippaasti aamu-uinnin.. kerran se vain kirpaisi!

*

Blogin päivittäminen on jäänyt aika lailla, koska edelleenkään elämässäni ei oikeasti tapahdu mitään erikoista.. tai siis mitään 😐 Syksyllä työkiireet lisääntyy, eli töitä ja kotonaoloa, siinäpä meikäläisen päivät kuluu. Ja se on ihan jees. Mutta siitä ei kovin suuria otsikoita kyllä revitä!

Tai voisin yhden Tosi Ison Uutisen toki kertoa: Löysin hyvän tuen tenniskyynärpäälle 😎 Kävin fyssarilla ja se suositteli tällaista. Tehoaa kuulemma nopeasti. Ei mulla kyynärpää vielä kunnossa ole, mutta ehdottomasti auttaa kyllä! Lisäksi pitää kyllä kuulemma jumpata noita lihaksia. Mutta hassua etten jotenkin tähän tuotteeseen aiemmin törmännyt kun googlailin asiaa. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Elämää on elettävä

Kuten Kierkegaard asian on sanonut "elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin".
Vuosipäivän mentyä äskettäin ohi olen pohdiskellut jälleen Elämän Tarkoitusta (sehän on 42).
Kolme vuotta nyt takana leskeyttä. Toisaalta se on huikean pitkä aika, toisaalta ei lainkaan pitkä aika.
Ja toisaalta on tapahtunut tosi paljon, toisaalta ei paljon mitään.

Tuota Kierkegaardin ymmärrystä  on kyllä tullut aika lailla - näkee monen asian uudella tavalla.. tai siis ei ehkä uudella tavalla, mutta ymmärtää, mistä mikäkin johtui, miten asiat menivätkään ja miten tässä ollaan.

Alusta astihan olen elänyt elämää eteenpäin. Alussa se oli olemassaoloa, eksisteeraamista, nyt se on jo muuttunut elämiseksi, onnentunteen kokemuksiksikin välillä.

Mutta se, mikä on alkanut aina välillä nakertaa takaraivossa on, että kun on yksin(asuja), on pakko miettiä myös ihan logistisia asioita.
Kun on parisuhteessa, siinä on luonnollinen illuusio, että tulevaa ei hirveästi tarvitse ajatella. En taida osata sanoittaa ajatuksia tästä asiasta. Ihan siis käytännössä se, että kun on yksin, asuu yksin, ei ole perhettä, on pakko miettiä miten itse pärjää vanhempana. En tiedä miksi oma vanhuus mietiyttää NYT, kun sinne vielä pari päivää on 😋, mutta olen miettinyt aikaa, jolloin ei enää voi asua yksin huollettavassa talossa. Ostanko asunnon, vuokraanko? Miksi ostaisin, mulla ei ole jälkeläisiä, joille tarttis jättää perintöä, mutta jos vuokraan, riittääkö rahat loppulämäksi jos elänkin 100-vuotiaaksi..? En tiedä miksi tämä on nyt ollut mielessä, kun tuohon on vielä aikaa, mutta jostain syystä olen näitä pohtinut. Ehkä siksi, että teen asioita yksin, itsekseni, ja vain minä tulen pitämään minusta huolen.
Onhan mulla toki ihania ystäviä, jotka tukevat ja auttavat aina, mutta eivät he ole minun huolehtijoitani koskaan, eivät voikaan olla. Ja tämä on ehkä se illuusio, minkä parisuhde antaa: että on oletusarvoisesti joku, jonka kanssa joko tehdään suunnitelmat yhdessä tai sitten hän pitää minusta huolen.
Eikä se aina mene niin.

Yhtenä päivänä tässä mökillä menin hölmönä varomattomasti yhdestä kalliokohdasta ja kaaduin. Ei mitään pahempaa, polveen tuli haava ja toki sattui niin saakelisti.
Siinä maatessani maassa ja kiroillen kipua mietin, että olisinhan se kiva, että olisi joku tässä vähän katsomassa perään jos ja kun onnistun satuttamaan itseni. Mutta sitähän se yksinolo on, ei parane satuttaa itseään pahasti, tai ainakaan niin pahasti, ettei pääse luuriin! 😀

Aamiaisnäkymä mökiltä

Kun ei tee mitään

Takana kohta viikko vuokramökkiä, ja koska paikka olikin niin ihana, ja ens viikkokin oli vielä vapaana, nappasin sen itselleni.

Kaksi viikkoa siis olemista, enkä tee yhtään mitään. Siis mitään, mikä hyödylliseksi tai tarpeelliseksi katsottaisiin!

Aamu alkaa aina kastautumisella järvessä, oli keli mikä oli. Sitten jossain vaihesessa päiväsauna, sitten ehkä illalla iltasauna. Jos aurinko antaa myöden (heikohkosti antanut), välissä auringossa makaamista ja dekkareiden lukemista.

Ja toki syömistä :D

Aamiainen ulkona aina kun mahdollista, yhtenä aamuna satoi ja oli kylmä, joten piti syödä sisällä, päivällinen sään salliessa myös ulkona. 

Todella raskasta! :D
No ei ole. 

Mielenkiintoista, miten pystyykin vain olemaan. Jos työajatus yrittää hiipiä mieleen, tönin sen päättäväisesti pois - nyt ollaan lomalla, mökillä, ja keskitytään maiseman tuijotteluun. Eikä mulla kovin huono maisema täällä olekaan:

Olen aina ollut nuotioon tai veteen tuijottelija jos sellainen mahis on, ja täällä on. Välillä teen tulet nuotiopaikalle ja istun ja tuijotan liekkiä tunnin jos toisenkin. Hyvällä ilmalla taas makaa reporankana laiturilla ja tuijotan tuota maisemaa. 

Alunperin kun täällä piti olla vain viikko, roudasin auto täynnä ruokaa viikoksi (itselle ja koirille), kun ajattelin, ettei tartte lähteä "lähi"kauppaan (30 km). Kun nyt jäin toiseksi viikoksi, kävin sitten tutustumassa skeptikkona tuohon kauppaan - ja sehän oli erinomainen! Sain kauheesti kaikkea herkkua(kin) ostettua ja ulkopuolelta vielä mansikoita ja herneitä sopivat satsit.

Kun ei sitä vaakaa ole mukana, plus harrastan tarkoituksellista herkuttelua, nämä kaksi viikkoa tuonevat kiloja. Mutta sulattelen ne sitten pois kotona. Mökkielämään kun kuuluu mielestäni erilaiset herkut, riippuen säästä!

Ennen tätä reissua olettamani kilokartuttamiset itse asiassa jäivät +600 g, joten sinällään iloinen yllätys, vaikka kaikkea hyvää tuli harrastettua.

Ai niin, se "Rapea Pätkis" on testattu. Ihan ok, ei kuitenkaan välttämättä nouse top 5 suklaapatukoisssa. Ja ne proteiinijäätelöt? Ne ei maistunu millekään.. siis käsittämättömän mauttomia. Eli jos jädeä syömään, kannattaa ennemmin ottaa joku "oikea" jäätelö, vaikka siinä vähän enemmän kaloreita, kuin tuollainen. Kun sitä söi, tunsi, että jotain syö, mutta se ei maistunut lainkaan suussa. Hukkaan meni nekin kalorit :/

On pienestä kii

Sulattelu etenee hitaasti, mutta joten kuten varmasti. Kohta 6,5 kiloa lähtenyt.
Olen tyytyväinen, koska kaikki on kotiin päin! Ja kun en aseta mitään päämääriä ajallisesti, ei tartte ressata.

Mielenkiintoista on, miten kroppa vaan on aika supernipo: oli tuossa toukokuussa yksi kokousviikonloppu, jolloin en ollut omissa ruoissa.
Söin salaattipainotteisesti kaikilla aterioilla (olen salaattihirmu), mutta toki muutaman perunan ja kalapalan otin. En kuitenkaan herkutellut! Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ollut hemmetti herkkuja tarjolla :D
Hotellin jälkkäri oli ihan perseestä.. se oli siis KEKSIÄ ja kahvia... Yleensähän hotellien lounasjälkkärit on jotain vähän enemmän...
Ja kahvitauolla oli hedelmiä ja jotain ällöä kuivakakkupalaa.. inhoan kuivia kuivakakkuja :D Joten nekin jäi syömättä.

Silti viikonlopun jälijltä oli tullut kaksi kiloa.. jotka sulivat kyllä, mutta yllättävän hitaasti.
Oletan, että kyseessä on aineenvaihdunnan hidastuminen, ikä.. all of the above.

Nyt on edessä pidempi jakso sellaista ei-sulattelusyömistä: pari peräkkäistä mökkireissua kavereiden kanssa, sitten tulee kaveri kylään = edellyttää kaikkia ihania herkkuruokia, sitten menen mökille itsekseni viikoksi = en roudaa vaakaa mukaan..
Eli heinäkuussa voisi kuvitella, että pari kiloa tullut lisää.

Mut kuulkaas, se ei haittaa!
Koska elän syömistä varten, ja arkeen pitää sisältyä kaikkea ihanaa, kesään pitää sisältyä jädeä, Kalevin valkosuklaaseen dipattuja mansikoita.. (erinomaisen hyvin toimiva yhdistelmä btw!). Eli herkuttelen kun siltä tuntuu, ja sitten taas kotiin palattua voi sulatella rauhassa. Onpahan mitä sulatella :D

*

Sulatettavasta tuli mieleen.. TAAS on kaikkea ihanaa markkinoilla testattavaksi, enkä pysty testaamaan kaikkea!! Argh!
Kokeilin Kingiksen sitruunalakujäden (NAM!), Sitruuna(???) Dajmin (hmm..öö..) ja näin eilen kassalla jonkin "Rapean pätkiksen".. en ostanut.
Ja tuossa vain osa siitä kaikesta ihanasta uudesta mitä tarjolla on.
Päätin, että hellepäivinä syön aina jäden, ostin pakkaseen erilaisia puikkoja. Ostettu, mutta testaamatta on noi Pingviinin proteiinituutti ja -pikari.
Olen nimittäin ollut erittäin tyytyväinen noihin Profeel-vanukkaisiin - tulee ihan lapsuus mieleen siitä kinuskivanukkaasta. Ja käy hyvin lounaasta, eikä huikeasti kaloreita. Siksi aattelin kokeilla myös tuon proteiinijädepuolen.
Fazerin Lakritsipuikko myös testattu - oikein hyvä, mutta toki tooossi pieni :D yks haukkaus ja se on siinä!

Ihan liian helppoa

Olen tullut siihen tulokseen, että Sulamossa on jotain pahasti vialla, koska se on toiminu mulla niin hyvin. Tai siis hyvin ja hyvin. Kuusi kiloa lähteny, "tuosta vain".
Onhan tässä kohta jo kaksi kuukautta takana, joten eihän se sillee ole itse asiassa hirveen paljon, mutta ehkä koska en ole asettanut mitään aikataulua ja mitään pakollisia määreitä, niin tämä tuntuu liiankin helpolta.

Mutta kun tämä ei tunnu pahalta, hankalalta, ikävältä ja tylsältä. Niin silloin tulee fiilis, että tässä on jotain vikaa :D
Koska laihtumisenhan pitää aiheuttaa ärtymystä, kärttyisyyttä, turhautumista, nälkää ja itkupotkuraivareita, eikös niin?
Mulla ei ole nälkä, en ole ärtynyt enkä kärttynen enkä ole turhautunut.
Ehkä siksi, että en laihduta. Mä vaan käytän Sulamoa.

Jos on joku meno, tai tiedän, että syön jotain sellaista, mitä en pysty arvioimaan, jätän siltä päivältä merkinnät välistä.
Syön kaikkea mitä haluan, mutta merkkaan ne ylös ja ne toki "syö" päivän kaloreita. Joudun siis hyväksymään sen, että joko en syö herkkuja, tai sitten paukkuu päivän rajat yli. Ja sitä en halua, joten yhtään "punaiselle" mennyttä päivää ei ole. Niiltä muutamilta ei-merkkauspäivältä vois hyvinkin olla menny jos olis voinu arvioida kalorit.

Mutta huh, on tässä huonotkin puolensa: kun kiinnittää huomiota kaloreihin,näkee miten hemmetisti joissakin sellaisissa tuotteissa, joita ei ole pitänyt kaloririkkaana, onkin kaloreita!
Esimerkkinä murot/granola: joskus harvakseltaan saatan ottaa muroja aamiaiseksi. Jos otan jotain ihan riismuroja tms, ei kalorit ihan niin pauku, mutta tässä yhtenä aamuna sain slaagin.
Olin ostanut jotain Dr. Oetker granolaa jo kauan sitten ja päätin syödä niitä pois.
Käytän aina samaa kulhoa muroihin, joten kaadoin kulhoon saman määrän granolaa kuin yleensä. Mutta... toi granola on todella painavaa, onhan se sille täyteläistä kamaa, ja kun laskin kulhoni kalorit (granola + maito), tuli tulokseksi 1000 (kyllä, TUHAT!!) kaloria.
Ziisus kraist! Aamiainen, ei edes mikään hirveen iso kulhollinen, oli TUHAT KALORIA.
Tuota granolaa jäi vielä vähän paketin pohjalle, mutta mietin, että heittäisinkö lopun pois.  Olenhan aiemminkin kertonut tästä poisheittämisen problematiikasta.. joten saa nähdä pystynkö heittämään pois. Mutta tuo määrä on nin vähäinen, että ei sillä nälkä lähde, mutta en todellakaan osta noita lisää, joten en tiedä mitä teen noille.

Kävin vähän veriarvoja mittaamassa ja kolesteroli oli koholla. Muistelen, että se oli aiemminkin, joskus 10 v sitten, kans koholla. Ei huikeesti vielä, mutta koholla. Mutta kun lueskelen nimenoman ruokavalioasioita suhteessa kolesteroliin niin en kyllä keksi mitä voisin muuttaa. Syön aivan hemmetisti vihanneksia, se puoli kiloa saattaa mennä pelkästään aamiaisella, käytän "hyviä" öljyjä, ja nyt painoakin pudottelen.
En ole vielä ehtiny käydä juttelee lääkärin kanssa tuloksista, pitää vielä tehdä uniapneatesti ennen sitä, pitää sit käydä puhumassa molemmista asioista samalla kertaa.

Kilometrejä ja kahvia

Nyt on määmatka tehtynä!
Ja erinomaisen hyvin meni.
Jo ennen matkaa kaverin kanssa puhuttiin matkustamisesta ja todettiin, että ei ole montaa ihmistä, jonka kanssa reissuun lähtisi. Siis riippuu toki reissusta.
On eri asia lähteä ystäväporukalla Ruotsin-risteilylle kuin viikoksi kaupunkilomalle.
En usko, että kukaan ystävistä olisi samanlainen matkalla kuin minä - hän haluaisi (luonnollisesti) tehdä eri asioita eri aikana kuin minä ja alkaisin ärtyä kun suunnittelemani päivä ei toteutuisikaan kuten ajattelin.
Nyt pystyin päättämään mitä teen, monelta, mitä haluan nähdä, tehdä ja syödä.
Toki varmaan parisuhteellisena sitä joustaisi sitten enemmän reissussa.. ehkä... :D

Itse olen reissussa sellanen käppäilijä - kävelen matkakohteessa ja ihailen näkemääni, rakennuksia, katuvilinää, maisemia, riippuen kaupungista.
Nytkin yhtenä päivänä kävelin 17 km :O
Se olikin reissun ennätys, muina päivinä kävely jäi vähän vähemmälle, mutta vähiten käveltynä päivänä, lähtöpäivänä, kävelyä tuli sellaiset 6 km.
Lähdin yleensä hotellista joskus 7 maissa aamulla ja palasin 19-21 nukkumaan. Eipä sitä oo reissuun menty hotellissa notkumaan (ellei kyseessä ole nimenomaan joku hotellissanotkumisloma :).

Ongelmaksi päivän mittaan muodostui vessakäynnit!
Olisi toki pitänyt juoda vettä koko ajan, mutta sitten olisi pitänyt juosta vessassa koko ajan, ja ne olivat vähän kortilla, vessat siis. Opin siis sujuvasti ostamaan jonkun karamellimacchiatton Mäkistä ja samalla hyödyntämään vessaa, jonne siis ei-asiakkailla ei ollut asiaa.
Mutta jätin vesipullot juomatta päivällä ja tankkasin sitten illalla. Ei välttämättä paras idea, mutta minkäs teet, ei sitä kadullekaan oikein voi alkaa päästelee..

Ja ne kilot reissussa?
Päätin jo ennen matkaa, että syön tai ainakin testaan kaikkea ihanaa enkä välitä kiloista pätkääkään. Kävely taisi tosin kaloreita polttaa aika lailla,koska paluun jälkeen vaaka näytti, että olisi tullut 1,5 kiloa, mutta se oli ehkä turvotusta, koska nyt ollaan muutamaa päivää myöhemmin taas matkaa edeltävässä painossa.
Sain kyllä erilaisia herkkuja maistettua, mutta yllättäen ei kaikkea ehtinyt syödä. Tämä siis siksi, että aamiaisen lisäksi jaksoin alkuillasta syödä aterian, mutta en enempää. En lounasta enkä välipaloja. Ei siis riittänyt aamu/ilta-ateriapäiviä, jotta olisi voinut nautiskella kaikkea mitä tarjolla oli. Oh well, pitää mennä toiste :D

Matkalta kotiuduttua iskikin massiivinen flunssa, tiedä sitten oliko se jonkun köhivän turistin antama vai lentokoneflunssa. Mutta todella ilkeä räkätauti, jossa yskittää niin, että keuhkot löytyy ulkopuolelta. No, onneksi se iski vasta reissun jälkeen. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin olla reissussa tai lentokoneessa kipeänä, molemmat on tullu koettua.
Nyt voikin sitten alkaa nauttia kevätauringosta pihalla ja suunnitella kesän vuokramökkilomaa!

Huomio kiinnittyy olennaiseen

Tässä kun nyt on Sulamoa takana vähän enemmän jo, voisi vähän analysoida miten se vaikuttaa arkeen.
Koska se vaikuttaa.
Niin, joo, se kai se on tarkoituskin :D

Mut siis joo.

Sen käyttö siis saa mut hyvin tietoiseksi siitä, mitä syön. Määrällisesti (paitsi kasvisten osalta ei tokikaan), mutta myös laadullisesti.

Aloittaessani Sulamon olin muutamaa päivää aiemmin käynyt hakemassa ison mässypussin irtsareita (my best friends!).
Jos aloitan jotain kunnon päätöksellä, olen sitten aika tiukkana. Tämä siis tarkoittaa, että en nappaa enää yksittäistä irtsaria ohi kävellessä suuhun, enkä verensokerin laskiessa myöskään yksittäistä suklaapalaa (kaverin tuomasta levystä pari riviä jäljellä vielä).
Syön aamiaisen, "lounaan" ja päivällisen.
Jos olen kotona, lounas on yleensä banaani ja joku proteiinivanukas. Niistä muuten löytyy superherkullisia makuja nykyään eikä pahemmin kaloreita!!

Jos taas menen vaikkapa jonkun kanssa lounaalle, en sinä päivänä välttämättä merkkaa mitään syömisiä, koska en pysty arvioimaan annoksen mittoja ja määreitä.

Mutta siis vaikuttaa tämä myös valintoihin.
Jos lähden lounaalle tai muualle ulos syömään, en ota pizzaa vaan otan vaikkapa jonkun hyvän salaatin. Koska siinä on vähemmän kaloreita :D

Vielä tämä ei ärsytä, eikä vielä ole tullut tarvetta mässyttää. Mutta jos jonain päivänä on illalla vielä "vapaina" kaloreita, syön sen verran irtsareita kuin mahtuu päivään. (Yllättävän vähän pakko todeta :D). Sitten kun tuo satsi on syöty, en toki osta uusia. Mutta eihän niitä pois heitetä!!

Toinen tuhottava olisi Fazerin harvinaiset Pure Ruby -suklaat!
Sattumalta tuli tieto, että sitä tulee myyntiin uudelleen (missasin viimeksi) ja tilasin sitten useamman levyn. Osan annoin ystävälle, joka sitten ei kuulemma tykännyt niistä yhtään.. luulin, että marjasuklaan ystävänä olisi tykännyt, vaan ei.
Itse on käytetty muutama pois, mm. juustokakkuun, mutta kaksi levyä jäljellä.
Eihän ne vuosikausia kaapissa jaksa pysyä hyvinä, joten ne(kin) tarttee tuhota jossain vaiheessa.

No, ensi viikolla on kauan odotettu reissu Atlantin toiselle puolelle, ja siellä voin taata, että EN syö vähän ja terveellisesti! :D
Sen jälkeen onkin hyvä taas sulatella Sulamolla kiloja...

Sulamassa Sulamossa

Meni tuossa äskettäin vanhenemispäivä ohi. Oli oikein mukava päivä, olin suunnitellut (tietenkin) mitä kaikkea hyvää syön päivän kunniaksi :D
Ystävien kanssa tavattiin ennen ja jälkeen Virallista Päivää, mutta kyseisen päivän vietin tyytyväisenä Mövenpickin Swiss Chocolaten ja hyvän leffan kanssa.

Paria päivää aiemmin ystävien ollessa täällä yhden kanssa puhuttiin kiloista ja niiden suuresta määrästä. Testailin nimittäin kaverin tuomia uusia rytkyjä ja olin superkriittinen (tietenkin) omasta ulkonäöstä ja miltä erilaiset makkarankuoret näytti päällä.
Siinä jutellessa kaveri mainitsi käyttävänsä Sulamoa. Kuulemma oppii mitä kaikkea tulee syötyä ja miten "väärin" syö.
Totesin siihen vaan, että mä tiedän täysin mun kilojen syyt: syön liian isoja annoksia. Kulutan vähemmän kuin syön.

No, siinä synttärijädeä nautiskellessa yhtäkkiä päähän vaan pulpahti ajatus: "Voisin varmaan paremmin, jos farkkujen vyötärö olisi löysempi". Tämä siis ei liittynyt mihinkään leffassa nähtyyn, Mövenpickiin tai ajateltuun. Se vaan ilmiintyi.

Seuraavana päivänä aamulla sängyssä löhöillessä kaivoin kännykästä Sulamon esiin ja aloin tutkia.
Kännykässä hyvin näppärä käyttää ja siellä on nimenomaan mahdollisuus merkata kaikki mahdollinen syöty ja kone laskee kaiken valmiiksi. Just mulle tehty!
Kauan sitten kun tein elämäntaparempan, "kutrailin" ja siinä oli oleellisessa osassa excel. Mulle sopii tällainen mittaus ja tietojen tallentaminen.

Siitä on nyt parisen viikkoa, ja otin toki lähtöpainoksi sen Mövenpick-synttärimässäysten jälkeisen päivän :D Se kun oli paras mahdollinen alkupaino, koska taatusti siitä mennään nopeasti alaspäin alussa.
Nyt siitä alkupainosta on lähteny 2,8 kiloa. Koska kuitenkin jotenkin henkisesti ajattelen, että oikea lähtöpaino oli kilon vähemmän, olisi lähtenyt 1,8 kg.

Tällä kertaa en ota asiasta näppylää, eikä mulla ole aikataulua. Välillä on kaverien kanssa ulkonakäyntiä, ja niinä päivinä en vaan merkkaa mitään tiedostoihin, koska olisi hankala arvioida mitä missäkin ruoassa on ja paljonko rasvaa käytetty tms.

Huonosti nukutun yön jälkeen kun peilistä tuijottaa takaisin ryppyinen, lihava ja nuutuneen näköinen naama, saatan todeta "I'm fat and old". Nyt se lause jatkuu "Iälle en mahda mitään, mutta kilot on omassa hallinnassa!".

Absolutely Nothing Happened Today in Sector 83 by 9 by 12

Tuo otsikko on lempparisarjastani eikä oikeastaan tarkoita mitään :D
Tai siis se tarkoittaa sitä, että mitään kummempaa ei ole tapahtunut eikä tapahtumassa.

Ää.. siis korjaus.. tapahtuihan.
Työkuviot selkenivät tulevaisuutta ajatellen, ja sen kunniaksi varasinkin matkan Nykkiin.
Myös taloon piti tehdä tyyriimpi hankinta, ei sentään sen viime vuoden lopun kalliin katon verran, mutta ei nyt ilmainenkaan.
Mutta jos näiden lisäksi miettii, EI ole mitään kummempaa tapahtunut tai tapahtumassa :D

Blogin nimen mukaisesti voisin edelleen kiukutella kiloista - ja helposti. Koska nyt joulukilot eivät ole kadonneet mihinkään! En ole toki laihduttanut, mutta en ole mitään superherkkumässäilyjäkään harrastanut.
"Isot luut". Joo, kun voiski sanoa ne syyksi :D Mutta se on kyllä fakta, että selvästi se on ikä. Koko ajan kun ikää tulee lisää, oikeasti painoa vaan tulee lisää, eikä pudottaminen pelkällä ajatuksen voimalla toimi kuten parikymppisenä. Joten kaikki te alle viiskymppiset, jotka haluatte jollain lailla painoaan yrittää hallita - tehkää se NYT, ennen kuin ikää tulee päivääkään lisää.
Lähipäivinä napsahtaa mittariin mulla taas uusi luku, mikä tarkoittaa, että aineenvaihdunta taatusti hidastuu lisää 50%...

Itse kaverin kanssa pohdin, että pitäiskö luovuttaa ja ostaa numeron isompia vaatteita. Vielä en ole siihen valmis, vaan optimistina ajattelen, että kunhan vain tiukasti pohdin ja tuumaan, kiloja lähtee issekseen!

Tosin kun olen tuossa Nykin matkaa suunnitellut, tiedän jo nyt, että lihon muutamassa päivässä sen 50 kiloa, koska se kaupunkihan on täynnä erilaisia ihania ruokia, jälkkäreitä, jädejä ja muita herkkuja! Argh! Pitäis ehkä varata paluulennolle kaksi istumapaikkaa..

Tenniskyynärpää voi edelleen hyvin, eli ei niin hyvin. Puoliksen vinkistä olen kokeillut sitä inkivääri/mustapippuri/kurkuma -valmistetta, mutta vaikea sanoa, onko siitä ollut apua. Yhtä kovia kipuja ei ole ollut kuin vielä viime vuonna, mutta en tiedä onko se siitä johtuva, että aikaa on kulut vai olisko noi kapselit sitten auttaneet.
Ai niin, tenniskyynärää on siis nyt myös vasemmassa kädessä! Ei yhtä kovilla kivuilla kuin oikeassa oli, mutta jotain jomotusta ollut.
Se, mistä kädet ei edelleenkään tykkää, on läppärin naputtaminen.. ja tietenkin työ on melkein pelkästään läppärillä oloa..

Älä ole ahne

Alun perin tämän tekstin otsikon piti olla jotain "semikatkeraa marttyyritilitystä" -tyylinen, mutta tuopa onkin tällä kertaa osuvampi.

Älä ole ahne ei tällä kertaa liity syömiseen, joskin se olisi toki hyvä ulottaa siihen(kin).

Tulee tässä tuota semikatkeraa tilitystäkin toki, ei unohdeta hyvää tilaisuutta vähän kiukutella muustakin kuin kiloista..  joista toki voisi taas kiukutella.
Onhan joulu takana (se klassiset +2 kiloa!) ja sen jälkeen oli vielä ihana reissu kavereiden kanssa Tallinnaan, jossa kaiken muun ohella tärkeää, ellei tärkeintä, oli tietenkin syöminen! Ja kyllä me hyvin syötiinkin!

Siksi on jälleen ällistyttävää (tyyliin "Lumi yllätti autoiljijat"), että muutamana iltana jätettyäni syömättä herkkuja, ei paino olekaan pudonnut paria kiloa??! Waaaattt??
Hmmpf..

Mut joo..
Ahneudesta.

Tässä männä päivänä kiukuttelin semikatkerana - ihan aiheesta!

Mullahan tuo tenniskyynärpää kiukuttelee edelleen. Puoliksen suosituksesta olen alkanut kokeilla sitä inkivääri/kurkuma/mustapippuri -tsydeemiä, mutta ainakaan vielä ei ole huikeasti muutosta tapahtunut. Ehkä isoimmat kivut kadonneet, vähän vaikea arvioida.

Ja tässä tulee se tilitys: tänä talvena on saanut sitten kolata lunta vähän keskiarvoa enemmän. Ja tietenkin on pitänyt kuskata puita säännöllisesti, koska tämä on puulämmitteinen talo.
Mutta siis se katkeruus tulee siitä, että kun iskee flunssa, ja voimat on poissa, juuri silloin tietenkin tulee lunta sen 30 cm ja puut vähissä.
Eli Murphyn laki pätee tietenkin.
Harvoin olen kipeä, eikä tuokaan flunssa sitten kovin pahaksi äitynyt, mutta tietenkin juuri sinä päivänä, kun olin kaikkein heikoimmassa kunnossa, oli pakko kolata ja kuskata puita (jos en kolaa, en pysty kuskaamaan puita, jos ei ole puita, talo ei lämpiä).

Siitä semikatkeruudesta kehittyi sitten hetkeksi pieni marttyyrisessio: "miksi aina minä, miksi joudun yksin, miksi juuri nyt, miksi ei ole ketään auttamassa, miksi ei ole ketään pysyvää jakamassa hommia", "miksi ei ketään kivaa ole tullut tarjolle".. you know the drill. Eli sellainen kunnon itsesäälisessio.
Ei se toki kestänyt kuin sen kymmenisen minuuttia, mutta ehkäpä se oli taas tarpeen.

Koska se johti oivallukseen.

Mun kun on melkein mahdoton olla pitkään negis ja täysi mahdottomuus masentua, aloin sitten äkkiä tajuta, että miten paljon hyvää mun elämässä onkaan (ollut). Oli ihana mies (joo, painotus sanalla oli), on kiva työ, ihanat ystävät, karvakorvat, ihana koti. Mulla on siis paljon kaikkea hyvää. Onhan sitä kaikkea paskaakin tapahtunut elämässä, mutta - ja tässä tuli se oivallus: ÄLÄ OLE AHNE.

Eli olenhan saanut jo paljon elämässä hyvää. Eihän missään ole sanottu, että tarvitsen/ansaitsen enempää. Ehkä mun saamat hyvät asiat on jo olemassa, saatu, eikä mitään enempää tarvitsekaan tulla. Jos olisin ahne, haluaisin vielä kauheasti kaikkea... mutta missään ei sitä ole mulle luvattu. Ei siis saa olla ahne ja koko ajan vaan vaatia lisää hyvää itselleen.
Kun tämän vielä sisäistäisi, jäisi semikatkerat marttyyriudet ehkä historiaan..

EDIT: Tämän tekstin naputeltuani aloin nautiskella lehden luvusta. Näyttelijä Armi Toivanenkin sen sanoi: "Ei elämä ole mikään diili. Ei se ole luvannut meille, että pysyt terveenä tai löydät rakkautta tai mitään, mitä ehkä toivoimme".