Koska aivan varmasti asiat menee persiilleen, on hyvä alkaa jo etukäteen kärsimään, kärvistelemään, kiukuttelemaan ja nillittämään asiasta, joka tulee tapahtumaan. Ei siis ole vielä tapahtunut, vaan tulee tapahtumaan.
Uusi tittelini onkin Ennakoiva Pessimisti.
Tosin EP ei ollut kovin kärkkäänä hereillä kun koronakaranteenit iski päälle ja Uusimaa suljettiin. Ja avattiin.
Koska nämä rajoitukset ei ihan hirveästi itseä kosketa. Teen jo nyt lähes aina etänä töitä, joten toimistolta pois oleminen ei ole ollut mikään suuri muutos.
Kun asuu yksin, ei ole ongelma kohtaamisista, ja en myöskään ole riskiryhmää.
Se lähimetsän kaato on edelleen tapahtumassa - eilen oli koneet jo käymässä. Ja SE on angstaavaa. Jotenkin sitä koko ajan ajattelee, että josko se ei sittenkään tapahtuisi.. Jos ne siirtäisi sitä.. vuodella. Kahdella. Kymmenellä! Mut ei...
Täällä sen ehkä kehtaa tunnustaa, mutta olen nyt koronakaranteenin aikana saanut kavereita vieraaksi enemmän kuin varmaan koko vuoden aikana! 😁Disclaimerina se, että kukaan ei ole sen jälkeen sairastunut eikä sairastuttanut ketään. Että sinällään tuhoa ei ole näillä käynneillä saatu aikaiseksi.
Okei, ollaan saatu tuhoa keskivartalolle kyllä reippaamminkin!
Koronaeristys ei sinällään ole muuttanut syömistapoja hirveesti, enemmän mässyttämiseen on vaikuttanut synttärit, pääsiäinen, kaverit (joille piti leipoa herkkua.. jota jäi... jonka syön). Nyt ollaan siis viime kevään kiloissa taas.
Sulamo siis voisi kutsua jossain vaiheessa taas. Ja varmaan kutsuukin. Näin uskon vahvasti. Kunhan tuhoan pakkasesta Maailman Parhaan Pannarin loput sekä ihanat chocolate chip cookiesit..
