Kilokiukuttelija

26.1.2017

Mansplaining

Hiukan jatkoa ja sivuraidetta edellisen postauksen lopussa olleeseen asiaan: eli miehiin, jotka Kertoo Naiselle Miten Asiat On.

Harvemmin töissä onneksi tähän törmää, joskin sain kollegalle heittää yhden "thanks for mansplaining this!" -kommentin hänen ystävällisesti väännettyä rautalangasta itsestäänselvää asiaa, jota en voinut käsittää, koska hän oli unohtanut sisällyttää asian ytimen kyseiseen käsillä olleeseen tekstiin..

Anyhoo, näin vapaana/sinkkuna/leskenä/mikälie törmään tuohon usein nimenomaan liikunnan/urheilun/salikäynti-teemojen yhteydessä.

Ei ole yksi eikä kaksi miestä, joiden mielestä minun tarvitsee vain valita joku laji, ja tykätä siitä ja ah ja oooh, saan adrenaliiniryöpyn ja rakastun lajiin ja alan harrastaa sitä hamaan loppuun asti. Jep jep.
Mutta kun ne pahvit ei tajua, että olen laiska paska! :D

Saan ah-niin-ihanan alentuvaa kertomusta siitä, miten liikunta on hyväksi ihmiselle (really???) ja on hyvä pitää kehostaan huolta (no enpä v**u tuotakaan tiennyt!!).
Siis OIKEESTI - luuleeko ne, että olen istunut sohvaperunana sata vuotta ja vaan odottanut hetkeä, jolloin joku valaisisi minua asiasta, josta minulla ei tietenkään ole mitään tietoa, ja lamppu syttyy pään päällä ja ryntään ostaa uudet treenikamat ja lähden radalle??

Toki pitää olla ehkä ymmärtäväinen ja olettaa, että ennemmin ehkä kyse on siitä, että koska he itse ovat liikunnallisia, heidän on mahdoton käsittää, että on olemassa minun kaltaiseni täysin liikkumaton laiskiainen, ja jankkaaminen on ehkä enemmän heille itselleen asian selventämistä ja sen käsittämistä, että oikeasti näin liikkumattomiakin ihmisiä on...

9.1.2017

Kiloton joulu

Ensimmäistä kertaa elämässä ikinä taisi mennä joulu nyt niin, että ei tullut niitä pakollista kahta kiloa!?!
Eikä nyt kyllä voi mitenkään sanoa, että se johtuisi siitä, että en olisi syönyt ja herkutellut. Oli kaikkea hyvää ja mukavasti nautiskelin, mutta - en tiedä sitten miksi, nyt eivät kilot jääneet päälle. En siis todellakaan valita :D Mutta ihmetyttää!

Yksi ero muihin vuosiin lienee se, että en tehnyt torttuja. Mietin pitkään, että tekisin niitä Nutella-versioita, koska ne on ah-niin-hyviä, mutta päädyin sitten olemaan ottamatta ne(kin) ylimääräiset kalorit. Suklaata oli, irtokarkkeja oli, jälkkäriä oli... kaikkea oli, mutta ehkä kun ne ajoittui sitten pidemmälle jaksolle niin eivät jotenkin jysähtäneet tuohon omppumahaan.

Suklaan kohdalla oli tietenkin vakiojouluherkku, eli Paradis-aski. Oli sitten Budapestkin ja joku ihme Halvan Herkkukonvehti. Budapest on toki hyvää (viimeiset meni eilen!), mutta tuo Halva oli järjetön pettymys. Joten, koska Paradisessa on konvehteja, joista en pidä (kookos esim.) ja tuo Halva oli pahaa, toin loput konvehdit töihin muiden syötäväksi! Päätin, että miksi ihmeessä ottaa kaloreita pahasta suklaasta, mieluummin ne ottaa jostain hyvästä!

Eli ei siis hassumpi joulu.
Yksin sen viettäminen ei ole minulle ongelma, oli oikein rauhallista, toki paska keli vähän harmitti, mutta sehän harmittaisi vaikka ei yksin olisikaan.

Ja siitä yksinolosta - on se muuten huvittavaa lukea noita treffiprofiileja, siis miesten. Noin 99% kaikki ovat ihme liikuntafriikkejä, jotka asustaa salilla ja harrastaa kahdeksaatuhatta eri lajia. Ja kun meikäläinen ei sitä tee, eipä meillä taida intressit olla yhteneväiset. Olen kuitenkin, ehkä täysin tyhmästi, kertonut profiilissa sen, että liikunta ei ole mun juttu, mutta silti tulee niitä (miehiä), jotka päättää kertoa ystävällisesti minulle, miten liikunta on ihmiselle tärkeä juttu. Juu on :D Mut en silti ala hiihtää/pelaa sulkista/käymään salilla.