Kellokiertoa

Tunnustetaan väriä heti alkuun; inhoan yli kaiken kesäaikaa. Olen inhonnut aina. Muistan kun se alkoi vuonna 1981. Silloin sanottiin (luvattiin!), että se on kahden vuoden kokeilu. Joopa joo, hiukan omanlaisensa tapa määritellä kaksi vuotta..

Meikäläiselle tuo keväällä tapahtuva kellojen siirto on aina ollut tuskaista: olen ihan nukkuneen rukous monta päivää. Kyllä se siitä sitten tasantuu, mutta en silti pidä siitä.

Monena vuonna tein siten (jos mahdollista), että otin sille kellojen siirtämistä seuraavalle maanantaille joko vapaapäivän tai menin myöhemmin töihin, jotta sain unirytmiä vähän kuriin. 

Let me sleep!

Siksi tietenkin vastaavasti tämä syksyn siirto on ollut erinomainen asia. Saamme takaisin varastetun tunnin!

Eli tästä tykkään.
Mutta!
Mielenkiintoista kyllä, kroppa ei ole samaa mieltä. Tai kroppa ja mieli.

Olen viime päivät ollut aivan rättipoikki, jotenkin sellainen olo, että voisi nukkua tuhat vuotta.
Muistelen nyt, että sama taisi olla viime vuonnakin.. en muista oliko sitä edellisenäkin.

Ja nyt tajuan hyvin sen, miksi alkaa kilot karttua tähän aikaan vuodesta. Jotenkin herkuttelu tuntuisi todella mukavalta ja loogiselta. Juu en tee sitä, mutta kuulen herkkujen kuiskauksen kaukaa.

Nytkin pitäisi tehdä töitä ihan olan takaa, mutta en vaan jaksa. Kyllä tartun niihin kohta, mutta sitä ennen haukottelen ja surffailen hetken blogosfäärissä.. :D

Niin ja se tekemäni valkosipulikeitto? Onnistui erinomaisesti.  Samettista ja pehmeää, todella herkullista. Aion tuota tehdä toistekin.

Nuhatuhnuilua

Jo eilen tuntui vähän tukkoisuutta naamassa ja päätä särki. Sama tänään. Ei mitään kunnon nuhaa, mutta sellainen vähän väsynyt ja 10% tukkoisuusolo. Ja jälleen päätä särkee.
Mulla ei nimittäin pahemmin päätä koskaan särje, joten oletan, että liittyy tähän.
Ehkä mä oon saamassa jonkun lavantautiebolasyyhyn. Tai sitten tää sade ja matalapaine aiheuttaa väsymystä. Tosin eilenhän oli ihana upea päivä, joten ei se kyllä siihen voi liittyä.

Kyllä ihminen sitten voi olla laho pää! Eilen illalla mietin tulevia ruokapolitiikkoja ja äkkiä muistin sipulikeiton! Miten voi unohtaa sipulikeiton ruokana??
Tein sitä muutama vuosi sitten usein (ehkä liian usein?) ja sitten se vaan jäi. Se oli silloin karppausaikana hyvä ruoka, ja joskus tein siitä sellaisen sekametelisopan laittamalla sekaan katkarapuja ja kaffir-lime -lehtiä.

Ehkä se muistaminen liittyy syksyyn - keitot sopii tällaisiin sadepäiviin.

Mutta en taida tehdä tavallista sipulikeittoa vaan kokeilen nyt ekaa kertaa tehdä sellaista täyteläistä valkosipulikeittoa, johon tulee perunaa. Karppausaikana se jäi tekemättä tuon perunan takia.
Muistelen Casa Largon valkosipulikeittoa vieläkin kaiholla. Silloin kun ravintola oli vielä Makkaratalossa, keittoa oli haettavissa aina vapaasti. Olisin voinut vetää pelkkää sitä! :)
Nyt sitä ei näytä olevan enää listalla lainkaan.. No, kokeillaan sitten itse.

Pikaisella selailulla en löytänyt vielä mitään hyvää reseptiä. Koska yritän jäljitellä tuota Casa Largon keittoa (josta siis silloin joskus kysyin tarjoilijalta speksejä ja tiedän, että siihen tulee perunaa), pitää reseptin kuulostaa siltä, että lopputulos olisi jotain sinne päin. Hmm.. ehkä tämä?

Jotenkin on täysin laiskurivetämätön olo. Tekis mieli vaan kääriytyä peittoon ja napsauttaa sarjat pyörimään. Ja kun on noin surkea keli, ehkä se on täysin oikeutettua??

Penteleen polvet

Nyt on pakko kiukutella ja tuulettaa polvista, vaikka nämä valitukset ja reseptibingo piti jättää vähemmälle.

Toissa-aamuna päätin pitkästä aikaa testata taas juoksumaton ja polvien yhteistyön.
Tein normaalin yhden Devious Maids -jakson mittaisen mutkan (tai matkan :) ). Ja siis kävelin, ja pidin trackerilla huolta, että syke pysyi siinä halutussa Zone 2:ssa.

Meni ihan jees, vähän oli tietty raskasta kun pitkästä aikaa tekee jotain, eikä polvet sanoneet mitään.

Mutta.. sen jälkeisen aamiaisen aikana sitten kun nousi ylös/istui alas, tuntui heti polvissa. Eilen sama ja tänään aamulla vielä enemmän. ARGH!
Miten hemmetissä ne nyt voi olla noin paskat noi polvet??

Mietin sitten sitä, että entäs jos ja kun polvet ei sano mitään kävellessä, ja vain tässä nousu/laskujutuissa, niin entäs jos en välitä siitä? Eli kun polvia ei särje pahemmin, muulloin kuin nimenomaan kun nousen/menen istumaan, niin entäs sitte? Voiko ne mennä enempää rikki? (Joo, testaamallahan sekin selviäisi ;) )
Kun siis jos ainoa ongelma on näissä tietyissä hetkissä, ja itse kävelyn aikana ei ole mitään ongelmaa, jos en vaan sitten ota siitä näppylää..?

*
Kuten päätin aiemmin, herkkuleivonnaiset on jätetty nyt pois. Mutta viikonloppuna päätettiin tehdä intialaista ruokaa ja päätin leipoa siihen nyt ne naan-leivät. Hyviä niistä tuli, paistoin ne ulkogrillillä. Ja.. tajusin jälkikäteen, että ne piti paistaa kuivalla pannulla. Meikä iski sinne rekkalastillisen voita :D
Tuli niistä kyllä hyviä, mutta armottoman täyttäviä! Yksi sellainen on todellakin ihan riittävä per syömiskerta.
Ens kerralla vois kokeilla sen paistamisen tekemisen oikein..

Reseptin jäljiltä jäi jälleen tuoretta korianteria ja minttua ja piti sitten keksiä mihin niitä käyttäisi. Ärsyttää, kun noi yrtit ei pysy tuoreena kauaa ja sitten pitää kehittää niille käyttötarkoitusta. Tänään keksin sitten tehdä jonkinlaisen nuudeliruoan, ja käytän noi marinadiin sekä paistovaiheessa.

Aiheeseen täysin liittymätön kuva. Muistatteko nämä ilmat?

Löysin muuten jääkaapista jälleen yhden Dajm Mintun, joka on ollut siellä viikkokausia.. Ja siellä se on edelleen. Kun ei vaan jaksa vetää suklaata. Juu, kuulen jo kauhistuneen äännähdyksenne!
Mutta se johtunee tästä: syön aamiaisen aika myöhään. Päivällä ei ole kovin nälkä, joten saatan nyt tähän vuodenaikaan vetää vaikka pari satsumaa.
Sitten laitetaan illalla ruoka, ja se menee usein aika myöhälle, 18-20 välille. Ja ruoan jälkeen tekee mieli vähän makeaa, ja otan sitä varten muutamia salmiakkeja. Mutta ei siinä vaiheessa enää edes tee mieli, tai mahdu mahaa, suklaata.
Olen vihdoin oppinut sen, että kuulostelen vähän fiilistä. Esim. illalla jos katson jotain lempparisarjaa, tutkailen, että tekeekö mieli ja jaksaako ottaa suklaata. Jos jaksaa, otan. Mutta jos ei, en ota. Aiemmin otin, koska se piti syödä pois. Nyt se kyllä saa vaan odottaa vuoroaan. Kyllähän mä sen jossakin vaiheessa syön pois, ei pelkoa!

Kakuttomuus kaivaa

Olihan se mukavaa kun oli noita erilaisia herkkuja syötävänä, mutta ehkä parempi, että ne on nyt loppu. Tai no, pakkasessa on niitä cookieseja vielä muutama.

Kyllähän noi herkut heti näkyy vyötäröllä, joten saa nyt hetkeksi jäädä reseptikikkailut herkkujen osalta. Mutta ruokien osalta pitää sitä jatkaa.
Mä oon niiiin kypsyny tekee aina samaa ruokaa, ja jotenkin aivot ei taivu keksimään kivoja uusia ideoita.
Tällä viikolla olen tehnyt joka päivä jotain vähän uutta/uudella tavalla.
Mutta se käy työstä - siis uusien ideoiden etsiminen!
Mies kun on ärsyttävän hankala siinä, että se ei syö montaakaan asiaa, josta saisi helppoa/halpaa ruokaa, joten sitten pitää niiden reunaehtojen sisällä keksiä jotain kivaa.

Yhdeksi viikonlopun ruoaksi keksin kokeilla tätä nyhtökanarullaa.  Pitäisi vielä muutaman päivän ruoka keksiä.. arghh..

Seisonta- ja polvipäivitystä pikkasen!

Jotkut syyspäivät on tällaisia :)

En ole ihan joka päivä tehnyt hommia läppärillä seisten, mutta tälläkin viikolla parina.. ja juuri nyt :) Pystyn hyvin jo seisomaan 3-4 tuntia, mutta sen jälkeen jalat, ja nimenomaan kantapäät sanoo itsensä irti (??!).
Ehkä siihen auttaisi jotkut jalkineet, mutta tuntuu hölmöltä seistä himassa kengät jalassa - eihän tässä mitään amerikkalaisia olla :P

Eilen ja toissapäivänä olin enemmän soffalla röhnöttämässä ja illalla tuntui ihan pikkuisia tuntemuksia siitä, että olisko närästystä. Ei ollut, mutta mietin, että ehkä asennollakin on siinä oma osuutensa.. Se edellinen närästyssessio, se karsee kokemus, oli pakko tulla siitä omenahyve+vanilijakastikkeesta. Kun ne oli syöty, katosi närästys.
Hassua, koska vedin omenaa kyllä joka päivä puusta pari kappaletta eikä mitään tullut... Ehkä se oli se yhdistelmä.

Ja polvi?
Se oikea polvi, se ikuisuusongelma, on viime päivät ollut hyvin hiljaa!
Mietin jo, että jos matolle uskaltautuisi, mutta tänä aamuna tuo vasen polvi taas kipuili. Se on kyllä mystistä: sille ei ole tapahtunut mitään, mutta räks poka petti vaan.
No, jos sekin nyt rauhottuisi, voisi kokeilla mattoa jossakin vaiheessa..

Lime Pie To Die For

Pitihän se piirakka sitten leipoa lauantaina, kun mies mokoma oli vetänyt kaiken banoffeen yksin.
Hemmetti.
No leipominen oli ihan helppoa, kuten ohjeessa luvattiin, mutta ulkonäkö ei tietenkään ole lainkaan sitä mitä ohjeissa.

Meikäläisestä ei kyllä saa ikinä mitään ruokabloggaria, koska a) maku on tärkein, ei ulkonäkö ja b) ei ole aina sopivia välineitä.
Niin ja c) meillä ei saa hyviä kuvia ruoista. Osittain siksi, että kamera(t) on surkee(t) ja osittain siksi, että valaistus on aina huono kuvaamisen kannalta. Meillä on sellainen hämyinen sisätila yleensä, joten kuvista ei saa kivan kirkkaita.

Koska reseptin mukaan piirakkaan tulee neljä keltuaista, piti keksiä, mitä tehdä jäljelle jääville neljälle valkuaiselle. Meikäläisen sielu kun ei anna missään nimessä perään heittää ruokaa/aineksia pois. Ja kappas, kaikki marenkireseptit näyttää olevan juuri suunniteltu neljälle valkuaiselle!

Kun aloin sitten tehdä marenkia, huomasin, että meillä ei ole sokeria, kun sitä ei oikein käytetä meillä mihinkään. No kaapista löytyi sitten tomusokeria ja päätin, että jos onnistuu, onnístuu. Lisäsin sitten vielä kaakaojauhetta ja vähän vanilliinisokeria.

Ja kun ne oli uunissa 12 tuntia (jätin yöksi ei-päällä-olevaan-uuniin), niistä tuli ihan onnistuneita.
Tosin itse en ole marenki-ihmisiä, joten yhden maistoin periaatteesta, että toimi ja loput saa mies syödä.

Mutta siis tuo piirakka: ulkonäkö ei ole kovin kaksinen. Näyttää siltä kuin olisi lätätty bearnaise-kastiketta piirakkaan :D
Maku kuitenkin on.. ahh.. Ihanan kirpeän limemäinen!

Lauantaina otin yhden palan ilman ohjeeseen kuuluvaa kermavaahtoa, mutta sunnuntain palaa varetn mies vaati sitten tehdä ja lisätä vaahtoa. Ja se kyllä toimii - tasapainottaa hyvin kirpeyttä. Mutta ilmankin kyllä maistuu.

Viikonloppu oli muutenkin sellainen suunniteltu syöminen -sessio. Tai osittain.
Päätin, että joka päivä teen jotain uutta ruokaa.

Perjantaina tein meksikolaista lasagnea (ei ole kuvaa), joka oli hyvää. Tulee paremmaksi tosin jos ei syö heti kun ottaa uunista vaan antaa seistä ja viiletä (ja vetäytyä) jonkin aikaa.

Lauantaina sitten oli thaimaalainen piffiresepti vuorossa, riisipedillä. Tuosta tuli aika kivan näköinen eri värisine elementteineen. Tosin siis en noudattanut reseptiä oikeastaan kuin marinadin osalta kun meidän pikkukaupassa ei ollut kaikkea mitä piti :D

Eilen sunnuntaina piti tekemäni naan-leipää, mutta hemmetti jotenkin en ollut jaksanut ajatella asiaa niin pitkälle, että olisin muistanut, että niiden tekemiseen pitää varata useampi tunti kun taikinan pitää seistä. Joten siinä vaiheessa kun piti alkaa tehdä taikinaa, oli jo niin nälkä, että tehtiin sitten wrappeja.

Jos ens viikonloppuna saisi aikaiseksi testattua naaneja. Niiden kohdalla ajattelin kokeilla vähän kapinallista valmistusmenetelmää ja paistaa ne ulkogrillin pannuosiossa - kun reseptin mukaan ne tehdään (tai siis voidaan tehdä) paistinpannulla. Kun siitä tullee kuitenkin savua ja hajuja ja kärtsistä, voisi siirtää koko paistorumban pihalle. Katotaan nyt.

Leipomuslauantai

Ei sillä, että välttämättä leipoisin sittenkään tänään. Ehkä vasta huomenna.

Mutta joo, nyt on viime ajat ollut enemmän leipomuksia kuin pariin vuoteen :)
Ensin piti leipoa pakkaseen ruisleipää. Ensin tein sitä juureen tehtyä limppua, sitten jossakin vaiheessa sitä aiemmin mainostamaani valmisruisleipäjauhotuotosta, sitten pitikin taas täydentää ciabatta-varastoja ja makeiden leipomusten osalta tuli toissapäivänä tehtyä banoffeeta. En tehnyt tuon reseptin mukaan, mutta ihan vaan linkiksi jos joku ei tiedä mitä banoffee on.

Niin ja sitten oli ne suklaa cookiet, joita on vielä pakkasessa muutama. En ole niitä nyt muutamaan päivään syönyt, kun on ollut banoffeeta.
Ja ei, ei syömättömyys ole mistään erinomaisesta itsekurista johtuvaa, vaan puhtaasti sitä, että nämä kaikki leivonnaiset on sen verran tujua tavaraa, että yksi annos päivässä riittää - ei vaan yksinkertaisesti jaksa/tee mieli enempää. Onneksi!!!

Tuli kaveri kylään ja tein ruoaksi muhkean maalaissalaatin (rehujen lisäksi ciabatta-paloja krutonkeina) ja jälkkäriksi siis banoffee. Olen tuota tehnyt ehkä parin viime vuoden aikana kolme kertaa, ja tällä kertaa siitä tuli jotenkin erinomaisen erinomaista.
Mieskin sanoi, että parasta mitä ikinä.
Mieitn hetken mistä voisi johtua. Ensin ajattelin, että jos se olisi se, että laittaessani sitä toffeeta keksimassan päälle se toffee sotkeentui siihen keksiin ja jouduin sitten haarukalla tekemään siitä sellaista mössöä - eli siinä ei ollut erilliset hienosti asetellut kerrokset.
Mutta ei se makuun vaikuta, joten mietin, että se voisi johtua siitä, että parilla edellisellä kerralla käytin eri keksejä pohjassa.
Sitten mietin, että olisko se se, että mies palikka osti voimakassuolaista voita edellisellä kerralla kaupasta, ja kun ei muuta ollut, käytin sitä. Tiedä sitten vaikuttiko se.

Virallisestihan tuossa pitäisi kai käyttää jotain digestive-lajiketta, mutta edellisillä kerroilla käytin muistaakseni Dominon jotain mansikkaa tms. Se selvästi tekee siitä liian makeaa. Nyt se oli jotenkin täysin makujen harmoniaa.

Sitten sain eilen impulssin, jota päätin noudattaa: eli aion nyt tehdä ekaa kertaa Key Lime Pie'ta. Hesarissa oli siitä sopivasti juuri juttu ja resepti, ja minun on pitänyt tuota tehdä varmaan kymmenen vuotta jo, enkä ole koskaan saanu aikaiseksi.

Piiras on ollut esillä lukemattomissa jenkkileffoissa ja -sarjoissa, ja olen aina sen nähdessäni miettinyt, että pitää kyllä ehdottomasti tehdä. Mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi.
Enhän siis tiedä, että tykkäänkö tuosta, mutta koska tykkään kirpeästä ja sitruunasta/limestä, oletan, että pakkohan sen on olla hyvää :D

Mutta koska banoffeeta on vielä palanen jäljellä (syön sitä hitaasti pala päivässä) niin saattaa olla, että tuo piirakka toteutuu vasta huomenna.
En lupaa kuvaa siitä valmiina, koska mähän en koskaan koristele noita leipomuksiani mitenkään, joten ne ei välttämättä ole mitenkään silmiä hiveleviä, mutta eipä se ulkonäkö meikäläiselle ole se oleellisin :D
Jos siitä saa siedettävän kuvan, laitan tänne näytille aikaansaannoksen!