Kilokiukuttelija

29.12.2018

Ei harmaa vuosi

Melkeen naurattaa.
Aamulla mietin, että voisin taas kompata Puolista ja tehdä vuosikatsauksen.
Aloin hahmotella tekstiä ja se alkoi suunnilleen näin: "Aika harmaa vuosi ollut. Ei pahemmin mitään tapahtunut".
Sitten pysähdyin ja aloin mennä vuotta läpi mielessäni alusta alkaen.

HETKINEN! Kaikkea muuta kuin harmaa vuosi! :D

Tammikuussa heti vuoden aluksi oli ihanien naisten kanssa Tukholman risteily. Pääasia olikin nauttia yhdessäolosta tällä porukalla ja nauraa itsensä tärviölle, ja se onnistuikin, mutta sivujuonteena ollut Mahdollisten Miesten Bongailu -projekti olikin täysi lässähdys. Laiva oli täynnä pariskuntia ja perheitä, eikä yhtään mitään, mihin olisi voinut katse tarttua sillä silmällä.

Kevättalvellä viiden päivän reissu Lontooseen, jossa kävelin jalat rakoille ja nautiskelin kaupungin vilinästä, kävin elämäni kalleimmassa leffanäytöksessä (siis ihan tavallinen epätavallinen leffateatteri, jossa oli oma tarjoilija!) ja onnistuin olemaan löytämättä mitään ostettavaa! No, vikana aamuna matkalla kentälle sain yhden puseron hankittua!

Sitten oli maailman pisin yhtäjaksoinen lento ja lahkeiden kastelu Tasmanianmeressä. Once-in-a-lifetime -kokemus! Näin kiiltomatoja.. anteeksi.. toukkia, olin etelämmässä kuin koskaan tulen olemaan ja otin kuvan seinään kiinnitetystä punaisesta Fiatista.

Sitä reissua ennen oli alkanut juttu Ihanan Alkoholistin kanssa. Mietin, että mitä termiä miehestä käyttäisi, ja tuo tuntui sopivalta. Ihana mies monella tapaa, mutta alkoholisti. Se suhde siis kesti kyllä reissun, mutta kaatui sitten siihen Kuningas Alkoholiin. Tai Olut tässä tapauksessa.
Aluksi näytti siltä, että hänen olisi mahdoton päästää irti, mutta vaihdetut lukot ja uhkailut poliisin kutsumisesta tehosivat ripeästi.

Sen jälkeen voisikin ehkä sanoa, että oli rauhallisempaa, ehkä jopa harmaata.

Yksi karvakorva lähti syksyllä Sateenkaarisillalle ja töissä riitti haipakkaa loppuvuoden. Vielä ennen lomia piti kahdessa viikossa tehdä projekti, johon normaalisti käytettäisiin pari kuukautta. Tietenkin sain sen tehtyä, mutta jo aiemmin syksyllä iskenyt tenniskyynärpää tykkäsi todella paljon siitä..
Hiukan mukamasensi kun luin, että tenniskyynärpään ehjäytymiseen menee 6-12 kuukautta :O
En kyllä ollut ajatellut niin kauaa tätä potea. Tosin siis nyt tätä on kestänyt jo 2,5 kk, joten ei se 6 kk niin kaukana ole.. hemmetti.

Mieskuviot? MITKÄ mieskuviot?!
Kesän jälkeen on ollut täysin kuollutta deittipalstoilla. En kässää miten monella muulla on 110 Tinder-mätsiä ja ne käy treffeillä joka toinen päivä! Tai kässään.. se on se ikä. En osu enää hakutuloksissa tarjolle. Mutta sen lisäksi en käsitä miten saan ne kaikki mykät mätsit/viesteilijät Treffeissä?!
Onneksi tässä en ole yksin, kaverilla sama. Tosin hänellä on ikääkin vähemmän ja siten hänellä lienee enmmän vientiä, mutta yllättävän samanlaiset kokemukset on noista mykistä. Ja siis huom: Miehet on mykkiä vaikka laittaisin ekana viestiä. Eivät vastaa. Tai eivät laita ekana viestiä.
Taitavat ne puhumaan kykenevät löytää muualta sitten kiinnostuksen kohteensa :D
No, nyt on sekä Tinder että Treffit tauolla, ei oikein ole mitään intoa olla noissa kun tarjolla pelkkiä mykkäleffaojen tähtiä tai seksiseuraa hakevia (varattuja).

Ja ne kiukuteltavat kilot?
Niiden suhteen ei tänä vuonna tullu ikävä kyllä pudotusta, en tosin kai sen eteen hirveesti tehnytkään mitään, turha siis nillittää :D Salikäynnit eivät painoa pudottaneet, eikä niitä kyllä salin lopetus tuonut.
Se, mikä toi oli joulun odotus. Argh. Ja ne Lindtin suklaapallot! Ja Nutellatortut!
Mullahan tulee aina se pari kiloa joulun tienoilla kaikista herkuista.. nytkin varmaan. En tosin mene vaa'alle.. lakkasin käymästä jo pari kuukautta sitten. Vaatteethan sen oleellisen kertoo. Ja ne kertoo, että jouluherkkujen loputtua voisi olla ihan hyvä idea jättää ostamatta Linditn suklaapallot ja Nutellat. Okei, myönnettäköön, Nutella on jäänyt ostamatta suurimmaksi osaksi. Tänä vuonna (ennen joulua) taisin ostaa yhden purkin kun leivoin jotain kavereille.

En nytkään teen uudenvuodenlupauksia, mutta voisi olla ihan vaatekaapin sisällön kannalta parasta, että vähän jäisi kauppaankin noita herkkuja.
Muuten ensi vuodelle ei ole odotuksia. Viime vuoden vastaavassa tekstissä toivottiin terveyden kestävän.. samaa voi toki toivoa nytkin. Tenniskyynärpäästä viis!

Siltikin.. hyvää uutta vuotta 2019 :)

7.12.2018

Näkymätön vanha nainen

Linnan juhlia katsellessa tulin taas havainneeksi sen, mitä olen toki jo kauan sitten huomannut: vanhemmat naiset eivät saa ruutuaikaa, kommentointia tai kuviaan lehtiin ellei ole julkkis. Eilenkin näkyi muutama "nobody" (saan sanoa niin, koska olen itsekin nobodyna ollut tuolla), joku vanhempi erittäin tyylikäs nainen, ehkä sellainen kuusikymppinen. Tietenkään hänestä ei ruudussa sanottu mitään, koska juontajilla ei ollut hänestä tietoa, mutta eipä häntä ja hänen pukuaan näy "Äänestä illan kuningatarta" -äänestyskuvissakaan. Juu, harvemmin siellä ei-julkkiksia muutenkaan näkyy.

MUTTA - tämä olkoon siis aasinsilta oikeaan pohdintaani:

Minusta on tullut näkymätön! :O

Ja se on ikäkysymys, ei läskikysymys.
Kilot on samoissa pysytelleet nyt jo jonkin aikaa, ja olen niiden osalta kai ihan suht normaalin kokoisen oloinen ja näköinen.
Mutta se on siis ikä.

Viimeisen vuoden aikana olen havainnut, ja viime aikoina tarkoituksella havainnoinut, että minua ei enää katsota. Siis miesten toimesta. Hei, ollaan rehellisiä, sitähän tässä halutaan - tulla vastakkaisen sukupuolen näkemäksi!

Olen aina aiemmin lukiessani naistenlehtien juttuja "nyt kun olen 50+, 60+, ei kukaan (mies) enää katso minua, olen näkymätön, miesten katseet menevät ohitseni" hiukan epäillyt tätä.
"Ehkä he ylitulkitsevat". "Ehkä he ovat yliherkkiä". "Ei taatusti pidä paikkaansa".

Pyydän epäilyksiäni anteeksi. Kyllä se näin vaan on :D

Maailma on nuorten (ja kauniiden), sehän nyt vaan on niin. Eikä siinä mitään. Mutta on silti hiukan säpsähdyttävää huomata, että on muuttunut näkymättömäksi.

Huomaan sen nyt, koska katson vastaantulevia miehiä ja he katsovat joko ohitseni, lävitseni tai eivät päinkään. Se on varmaan joku suodatin heillä: "scanning, scanning..nothing... scanning..". Hei eivät vaan näe :D

Juttelin asiasta 55-vuotiaan frendin kanssa ja hän sanoi huomanneensa saman omalla kohdallaan jo kauan sitten. Kuulemma ei myöskään kilokysymys (hän on normaalipainoinen) vaan ikäkysymys. Ehkä miehillä on joku ikäsuodatin? Biologisesti silmät näkevät vain "sopivan" ikäisiä (alle 50 v)? :D

No mut hei, mulla on sentään suklaa!
Ja juuri kun viime postauksessa pääsin huokaisemaan helpotuksesta, lähin cittari otti ne saakelin Lindtin ihanat erimakuiset suklaapallot myyntiin! Saatte tasan yhden arvauksen ostinko pussillisen.

Mut hei - olen keksinyt ongelman (liika)herkutteluun!
Kun kaapissa, tai siis kotona, on kaikkea, ei tule syötyä välttämättä mitään!

Olen muutaman viime viikon aikana lastannut erilaisia herkkuja kotiin. On muutama pikkupussi (se joku 40 g) sipsejä, näköjään chilipähkinöitä, kolmea eri jädeä pakkasessa, irtokarkkia ja niitä Lindtin palloja.

Ja mitä mä otan illalla leffalle? Ison lasin jääpaloja, johon laitan maustettua kuplavettä (itse tehtyä) ja Red delicious -omenan. :D
Olenkohan käsittänyt jotain väärin??
Kun on mitä vaan mitä sydän voi halajaa, ei niitä näköjään tule niin syötyä. Tässä saattaa olla jotain...

10.11.2018

Marrashaikeutta

En ole vuosikausiin kokenut vuodenaikojen vaihtelua negatiivisesti. Tai siis näitä harmaita marraskuita.
Stadissa asuessa syksy ja pimeys oli aika synkkää. Jotenkin ne oranssit katuvalot korosti sitä pimeyttä, märkyyttä ja harmautta.
Metsän keskelle muutettua kaikki nämä katosi.
Syksy, marraskuukin, on ok, paitsi ärsyttää sisälle kulkeutuva hieno hiekka, joka vaan tuntuu lisääntyvän lattialla itsekseen. Pari astetta, tai edes YKSI aste pakkasta olisi sen takia jees - pysyisi lattiat vähähiekkaisempina.

Silti nyt tuntuu jotenkin hiukan sellaiselta.. ei masentuneelta, sitä tunnetta en ole koskaan kokenut, mutta ehkä vähän haikealta. Vai onkohan haikeus oikea sana, koska silloin kaivataan ehkä jotain..?
Onhan noita kaipaamisen kohteita toki, tuoreimpana uusioperhekokonaisuutemme viimeinen edustaja, joka lähti sateenkaarisillalle tällä viikolla.
Lisäksi sain kunnon "joululahjan", eli taloon tulevan niin kallin rempan, ettei tartte miettiä matkoja tai suurempia ostoksia pariinkymmeneen vuoteen. Pakollisena tuota ei voi jättää tekemättä, joten se tehdään ja muut kivat jutut jätetään tekemättä.

Lisäksi olen jotenkin notkeana (not) onnistunut rikkomaan molemmat käteni.. oikeassa kädessä tenniskyynärpää (mulla, Martina Navratilova Kakkosella??!) ja vasemmassa jännetuppitulehdus. Lääkkeksi lepoa ja Voltarenia. Kertokaapa hyvät ihmiset, miten oikeakätinen ihminen mitenkään lepuuttaa kättä arjessa? Varsinkaan puilla lämmitettävässä talossa asuessa, jossa muitakin asioita kuin puuhalkoja tulee koko ajan siirreltyä, kannettua ja nostettua... Ei mitenkään, voin kertoa.

Että sinälläänhän joku asiantuntija voisi nähdä tässä vaikka mitä aineksia jopa johonkin synkempään olotilaan, mutta se ei vaan ole mua. Vähän vaan sellanen... kaiho? Kaiheus? Kaipuu? Haikeus? Suru? Nyt ei oikein löydy sanaa.
Mutta joo, ei sellainen superhyperextraturbo aurinko-olo juuri nyt.
Voihan tuolla nenän korkeudella roikkuvalla tuhnusadepilvimassalla olla jotain tekemistä sen kanssa :D Tosin mikä sen mukavampaa kuin köllötellä harmaana päivänä sohvalla, lukea naistenlehtiä ja syödä suklaata?

Suklaasta tuli mieleen!! Lindtin irtomyyntinä myytävät pallot.. ne eri väriset? Ahhh ja voi.. ne on kyllä turmiollisia!
Tutustuin niihin ekan kerran vuosi sitten Ruoka & Viini -messuilla ja sen jälkeen jos eteen on tullut, PAKKOHAN niitä on ollut ostaa! Ei ihan kaikki maut ole ok, esim. se kookos, sitä en edes halua maistaa, mutta ne muut..
Omassa Cittarissa niitä oli viime vuonna (ikävä kyllä!),mutta tänä vuonna ei ole tullut myyntiin. Ehkä parempi niin.. koska taatusti ostaisin, Ja söisin.  Koska mitä muuta varten suklaa on tehty, kuin syötäväksi??

Tosin, jotain olen oppinut! Olen oppinut heittämään pois karkkeja, joista en tykkää. Aiemmin saatoin siis syödä ne huonot/pahat, koska jotenkin tuntui täysin mahdottomalta idealta heittää karkkia roskiin. Nyt osaan sen jo tehdä - ja ostettuni messuilta makulakuja, lähtikin sieltä sitten neljä lakua roskiin, koska vasta maistettuani niitä tajusin, että niisssä on sellainen ällöttävä kova ja paksu "mukamakukuori". Eikä hei ees kirpaissut kovaa!

Muutenkin makuasiat alkaa näköjään muuttua.. en tiedä iänkö myötä. En ole aiemmin pahemmin ollur glögi-ihmisiä. Jos sitä on jossain ollut kokouksessa tai kaverilla tarjolla, toki olen ottanut. Mutta nyt sain hetkellisen mielenhäiiön ja ostin pari purkkia kotiin! Tietenkin sokeroimatonta, koska sokerillisessa on niitä saakelin kaloreita niin paljon. Näin pystyn nauttimaan, mutta olemaan keräämättä liikaa kaloreita tuosta - muualtahan niitä tulee koko ajan joka tapauksessa.



19.9.2018

Jätin sen sit

Siis salin.

Olen siis jo pidempään potenut motivaation puutetta vähän enemmänkin, ja ollessani pari viikkoa sitten hieronnassa sain Oivalluksen.

Siinä hierojan kosketellessa mun graniitinkovia jumilihaksia puhuttiin liikunnasta ja eri liikuntamuodoista. (Välihuomautuksena kerrottakoon, että en koskaan venyttele... Oops).

Jutellessamme äkkiä mulle tuli vähän kuin kuvana sellainen oivallus, että hemmetti, mun liikuntamuodot ja -tavat on jotenkin... minävastaisia. Eli niissä on sellainen aggressio pohjalla, negatiivinen tunne, pakko, pakottaminen.
Tajusin, että teen jotenkin itseäni vastaisesti tuota salitreeniä..

Olen aina pitänyt näitä "kuuntele kehoasi" ja "kroppa tietää mitä se haluaa" ( no se haluaa suklaata ja jädeä perkele!) ihan huuhaahöpöhöpönä, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että hmm.. ehkä mä voisinkin nyt vihdoin tässä iässä alkaa kuunnella vähän sitä, mitä kroppani kertoo.
En muista olenko siitä koskaan kirjoittanut, vai olenko vain ajatellut, että tietyllä tavalla olen hahmottanut kroppani (ja laihdutukset ja kuntosalit ja kaiken) sellaisen "MINÄ päätän NYT, SINÄ saatana tottelet".

Ja kuulkaas.. tässä iässä (50+) se kropan kerpele ilmoittakin omista mielipiteistään!

Mietin, että onkohan tämä syy siihen, että en koskaan ole sitä endorfiinipiikkiä/fiilistä onnistunut liikunnasta saamaan?

Päätettyäni asian ja kerrottuani yhdelle frendille, se vaan toivotti tervetulleeksi "intuitiivisen liikunnan pariin". Cool! Se on siis joku olemassaoleva käsite!

Ei vaaraa, emmä tässä valaistu tai mitään. Mutta sainpa syyn lopettaa salin! :D


11.8.2018

Mikä %¤#&"¤ motivaatio??

Mulla ei ole minkäänlaista motivaatiota käydä salilla. Tai harrastaa mitään liikuntaa.
Käyn toki salilla, pari kertaa viikossa, mutta en jaksaisihaluaisiviitsisi millään.

Motivaatio oli vielä suht ok ennen reissua, mutta sitä ennenhän olin kipeenä ja sitten reissussa kolmisen viikkoa. Sinne reissuun jäi kaikki into (vaikka se vähäistä oli sitä ennenkin) tehdä yhtään mitään rehkimistä.

Siis enhän mä koskaan ole ollut mikään sporttihirmu, ja se endorfiinipiikin puuttuminen on taatusti ollut osasyynä siihen, että ei kauheasti kiinnosta, mutta nyt ollaan jo tilanteessa, jossa koko ajan yritän keksiä tekosyitä lopettaa salilla käymisen.

No miksi en lopeta?
Siksi, että kiloja taas kesällä kertynyt liikaa. Reissussa tietty tuli syötyä ihania herkkuja ja sittenhän oli jo kesä, jolloin pitää ehdottomasti ja tietenkin vetää jädeä usein. Ja Mies oli herkkuperse, ja tietenkin herkuteltiin sekä ruoalla että kaikella ihanalla lihottavalla.

Nyt on jääny herkutteluvaihe päälle ja pakkaseen pitää toki olla hankittuna jädee ja jopa suklaapatukoita pitää ostaa välillä. Ei sentään sulkaalevyjä.. mutta siltikin.

Ja JOS en harrasta yhtään liikuntaa, mulla ei ole mitään, millä saisin näitä herkuttelujen tuloksia heikennettyä. No, jos rehellisiä ollaan, ei näilläkään salikäynneillä mitään merkitystä oikeasti ole.
Siis eihän liikunnalla saa mässäyksen tuloksia pienennettyä (pelkästään) ellei ole ihan massiivinen liikuntamäärä, sellainen olympiaurheiljamäärä.. Ei se pari kertaa viikossa salilla käynti auta loppujen lopuksi yhtään mitään jos ja kun ei ruokailuille tee mitään.
Ja minähän en tee.
Okei, ens viikon jälkeen voisi taas vähän palata ruotuun sen osalta, että ei jädeä pakkaseen tms, mutta ei se tässä iässä sekään kauheasti auta.

Samalla toisella olkapäällä kuiskuttelee laiskuripaholainen, että samahan se on se salilla käynti lopettaa, kun vain ruokavaliolla voi oikeasti muutoksia saada aikaan - eli miksi maksaa siitä, että käy joskus salilla. Ja tuo maksaa kuitenkin yli 50 euroa kuukaudessa.

Saa nähdä.. enköhän mä kohta löydä jonkun hyvän kimmokkeen lopettaa homma ja vielä selittää se parhain päin!

26.7.2018

Sinne meni

Erinomaisen ihana mies on nyt jätetty.
Hän oli vilpitön, hauska, höpsö, rehellinen ja aito.
Mutta näköjään alkoholisti.

Alkoholistiperheestä tulevana en katso pätkääkään liiallista juomista. Ja en siis ole mikään absolutismia vaativa vaikka en itse pahemmin juo, mutta mielestäni jokailtainen 2-3 keskaria on ongelma. Koska siitä se lähti, muutama keppana per ilta.
Hiljalleen se oli kolme. Otin asian esille ja keskustelimme ja hän totesi, että ei missään nimessä halua alkoholin ikinä vaarantavan suhdettamme. Ja oluita olikin sitten neljä päivässä. Välillä viisi.

Sanoin hänelle, että kyse ei ole määrästä, vaan siitä, että hän ei kykene olemaan ottamatta. Hän ei selvästikään ymmärtänyt mistä puhun, kun "hän on jo vähentänyt niin paljon juomistaan". Niin olikin toki, kun leskeytymisen jälkeen meni vuosi juodessa. Siihen verrattuna toki joi vähemmän.

Lisäksi hän, rehellinen kun on, kertoi juovansa rähinäviinaa. Meidän yhdessäoloaikana oli juhannuksena yksi tilanne, jolloin hän oli käynyt kavereiden kanssa juhlimassa (mikä oli mulle täysin ok), mutta sen aikana ja jälkeenkin tuli vittuiluja menneistä miehistä. Tai yhdestä lähinnä. Kun olimme menneet suhteet/tapaukset toisillemme kertoneet. Yksi näistä oli jostain syystä hänelle ongelma.
Kerroin hänelle, että minä en ota vastaan mitään loukkauksia enkä ilkeilyjä. Hänen mielestään se, mitä hän tekee ja sanoo kännissä ei päde eikä siitä pidä ottaa näppylää, "koska hän ei tarkoita sitä". Hän ei lainkaan ymmärtänyt, miksi tällainen näkemys ei meikäläisen kohdalla toimi.

Viikonloppuna tilanne kärjistyi tissutteluksi, jonka jälkeen heitin hänet porukoilleen. Sanoin, että en katsele tissuttelijaa. Sitten hän hoitikin homman kotiin pommittamalla ilkeillä Whatsapp -viesteillä ja homma oli sillä taputeltu. Ilmoitin, että tuon tavarat ja homma sillä selvä.

Ei se ihan sillä selvä ollut.. hänellä on ollut mahdotonta päästää irti. Koska ei ymmärrä yhtään mitä hemmettiä tapahtui. Yhtenä hetkenä hän nautiskelee olutta rauhassa ja seuraavana on erottu.
Niin... valinnoilla on seurauksensa.

Saa nähdä kuinka pitkälle tämä jatkuu. Olen laittanut hänelle viestin, jossa olen kertonut, että ei ole mitään mahdollisuutta palata yhteen eikä hän saa anteeksi tekojaan/sanojaan ja että jos hän yrittää ottaa yhteyttä, otan yhteyttä poliisiin.

Selvin päin hän ei ei varmastikaan tee mitään, kiltti kun on silloin, mutta kännissä... Tosin ei hän rattiin lähde eikä siten välttämättä pääse tänne häiriköimään, joten voi olla, että yrittää sitten puhelimella yhteyttä.
Blokkasin hänet jo silloin maanantaina (ilmoitin toki kohteliaasti tekeväni sen, mutta eihän hän tokikaan lukenut/ymmärtänyt lukemaansa).

Paska juttu, mutta ei muuta vaihtoehtoa. Hän on nyt juonut lauantaista alkaen eiliseen asti, jolloin meni sairaalaan (kai kuivumisen vuoksi, oletan...). Ja se kertoo, että viina vie miestä, ei mies viinaa.

Yhteen muuttaminen oli itse asiassa erittäin hyvä idea, koska silloin tämä asia tuli näin nopeasti esille. Jos olisi treffailtu välillä, olisi voinut mennä vaikka vuosi jos ei toinenkin ennenkuin olisin tajunnut mikä on homman nimi. Nyt tuli nopeasti esiin ne asiat, joiden kanssa en voi elää.

Kaveri kysyi kadunko jotain. En tokikaan. Oli ihana mies ja ihana rakkaus, mutta hän tuhosi sen ihan omin pikku kätösin ilkeilyllään.
Meillä oli hienoja hetkiä, hauskuutta, erinomaista seksiä, what's not to like??
Mutta rajat menee siinäkin mitä minä suostun katselemaan.



24.6.2018

Nopeuksista

Tämä uusi suhde kesti hyvin pitkän reissun - Whatsapp lauloi aina kun oli wifin äärellä. Aikaero hiukan haittasi, mutta saatiin pidettyä yhteyttä hyvin.

Reissusta palattuani tuli tänne - ja jäi.
Miksipä ei.
Molemmat leskinä tietää, miten elämä on arvaamaton ja kohdalle osuttuun onneen pitää tarrata tiukasti kiinni ja nauttia joka hetkestä - mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa.

Yritin yhtenä iltana saunan lauteilla pohtia ääneen, että mitä se muuttaisi jos "deittailtaisiin" = nähtäisiin viikonloppuisin, ehkä viikolla.. öö.... käytäis leffassa ja syömässä, seksiä..
En oikein keksinyt miksi tässä iässsä tuollaisessa olisi järkeä, kun molemmat tietää, että tässä on nyt jotain todella arvokasta, ihanaa ja nautittavaa.

Kummankaan ystäväpiiri ei ole nopeudesta kommentoinut, ei ehkä ihmetellytkään, yksi täti (ei meikäläisen) ihmetteli hiukan ääneen "no on aika nopeaa".

*

Meikäläisestä on muuten tässä suhteessa löytynyt ällöpinkkisydän -sanoja ja tekoja.. YÄK! :D Meikäläisestä, joka ei IKINÄ sano mitään pehmoista höttöä, kellekään.
Paitsi nyt, ja tämän kanssa.

Molemmilla oli takana erinomaiset ja onnelliset liitot, mutta silti tässä meidän välisessä on jotain, mitä kumpikaan ei ole koskaan tuntenut. Melkein pelottavan paljon yhteistä, samoja fiiliksiä, ajatuksia, tykkäyskohteita...

Niin, kun silloin vuosi sitten mietin onnellisuuden tunteen kokemuksia niin nyt voin sanoa vihdoin, että onni on palannut elämääni. Olen erittäin onnellinen. Eipä uskonut, että se olisi vielä mahdollista.

*

YKSI MUTTA ON!! :D
Tuo yks on armoton herkkuperse, joten jokaisella liikekannallakäynnillä ostetaan jädet, irtsareita keittiössä niin, ettei sekaan mahdu ja minä tietenkin kokkaan kaikkia ihania ja ah-niin-lihottavia ruokia... ARGH!

No, hänelläkin pöNppö kasvanut sen verran, että sovittiin, että huomisesta alkaen vähenee herkut ja aletaan käydä lenkillä yhdessä. Kävelyä ensin, sit jos joskus hölkkää. Mulla ei ole yhtään varaa lihoa tästä, olen taas melkein maksimimäärissä kilojen suhteen.
Salilla olen käynyt, tänäkin aamuna, mutta neljän viikon tauko (sairastelua ja reissu) vei kaiken kehityksen siltä osin nolliin.

Nyt ei tarvitse miettiä, tuleeko tästä jotain, ei tarvitse tulkita, olettaa tai ihmetellä. Tuo mies sanoo suoraan, että rakastaa, ja on siitä harvinainen, että ei osaa/halua valehdella - siitä tulisi ongelma, jos olisin nainen, joka tarvitsee valheen kysymykseen "does this dress make me look fat?"
Onneksi en ole :D Kun en kysy....



19.5.2018

Hups!

Sattui sitten käymään niin hassusti, että yksisarvinen löytyi. Jossain päin maailmaa ne lehmätkin lentää.
Eli tavallinen  kunnon rehellinen suomalainen mies. Oops.
Niitä näköjään on. Vaikka en uskonut..

Hassua.

Ja toki juuri uuden suhteen alkuun lähden sopivasti pitkälle matkalle useammaksi viikoksi :D
Tosin ei ees tule sellainen fiilis, että tää reissu olis joku 'testi suhteelle'. Ennemmin, että ehditäänhän me hyvin sitten olla yhdessä ja tehdä asioita.


30.4.2018

Usko vatsaasi

..eli trust your gut :D

Tämä siis edelliseen postaukseen liittyen.
En tullut huijatuksi, mutta ei siitä myöskään mitään tullut.
No hard feelings, juna meni jo (siis mun taholta).
Mutta siis kannattaa uskoa omia tuntemuksiaan. Koska oikeasti ihmiset kuuntelee ihan liian vähän tai harvoin omaa sisäistä fiilistään.
Olen sitä viime aikoina yrittänyt kuunnella ja totella kunnolla, ja pakko sanoa, että se eka tunne/ajatus, joka päässä käy, on oikeassa.
Uskokaa omaa vatsaanne! :D Se oikeasti osaa kertoa totuuden!

Salista sen verran, että hieno ideani siitä, että käyn salilla, ja saan herkutella niin paljon kuin haluan, ei näytä toimivan. Hemmetti.
Oikeasti rasvaa palaa ihan hemmetisti, mutta ei vaan kapenemista tapahdu.
Olen alkanut uskoa, että oikeasti ikä vaikuttaa tähän hommaan.
Mikä tarkoittaa, että mun hieno idea ei toimi vaikka kuinka rehkisin salilla.
Eli... argh.. pitää.. tai siis pitäisi siis oikeasti syödä vähemmän, eikä herkutella yhtään! Mutta eihän se niin pidä mennä! I want my money back!

10.4.2018

Skeptinen kyynikko

Reissu takana ja oli oikein onnistunut!
Säät eivät suosineet, mutta vain yhtenä päivänä satoi hetken enemmän, muuten oli vähän viileää, mutta poutaa.
Ja kun lähdin sillä asenteella, että ihan sama millainen sää, tämä likka menee ja tekee!
Käveltyä tuli niin paljon, että sain rakkoja jalkaan, vaikka kolmantena reissupäivänä kävin ostamassa hyvät memory foam -pohjaiset kengät.
Mietiskelin jo, että jos ens kesänä (siis ens vuoden kesällä) uudelleen..

Salilla olen edelleen käynyt, tuloksia ei tokikaan pahemmin :D
Viime viikolla teetätin uuden ohjelman ja jessus mikä rääkki tuo nyt on!
Se on sellainen patteritreeni, eli vedän (apinanraivolla) nopeaan tahtiin settejä ilman taukoja. Ja olen ihan dööööd! Mutta, vaikka en välttämättä flow-tilaan pääse, ei tuossa ehdi miettiä paljon muuta kuin sitä mitä tekee, eli sinälläään hyvä.
Reissut ja synttärit ja mitäliet kaikki pitää silti huolen siitä, että ei pahemmin muodot muutu. No, eipä se nyt ole pääasia, vaan se, että pysyn ehkä tämän avulla 5 min. pidempään hengissä.

Mutta otsikkoon..

Tässähän on 1,5 v aikana törmännyt jos minkälaiseen (miespuoliseen) kengänkuluttajaan, ghostaajiin ja jopa huijareihinkin.
Olen aina ollut hyvin varovainen enkä sinällään ole (tunnetasolla) lähtenyt mukaan, joten vahingot ovat olleet pieniä - lähinnä ihmetystä, että "WTF???"
Nyt on yksi kuvio vähän erilainen, mutta huomaan olevani todella kyynisen skeptinen hänestä ja hänen ajatuksistaan.
Siis lähinnä sillä lailla, että jos hänestä ei ole kuulunut hetkeen mitään, mulla EI tule mieleen "voi ei, se ei tykkää musta" VAAN tulee ajatus "okei, tää oli tässä, se oli huijari/ghostaaja". Eli vaikka nämä pelurit ei päässy ns. ihon alle, enkä koskaan paljastanut kiinnostustani, jäi siitä sellainen muistijälki, että kaikki on samanlaisia ja kaikki tulevat tekemään samalla lailla.

Vaikka tässä onkin toki todella alkuvaihe meneillään, olen saanut jos minkälaista kehuvaa ja "olen todella kiinnostunut" viestiä, mutta en siltikään usko. En siis toki sano mitään, juttelen tavallisesti, mutta en myöskään millään lailla sano mitään vastaavaa takaisin.
Tosin tämä on oikeasti niiiiin alussa, että eihän tästä voi sanoa mitään, ei niin yhtään mitään. Mutta kyynikkona myös ajattelen, että ei tästä edes mitään tule.
Huoh. Onneksi osaan olla hiljaa enkä ajattele näitä ääneen kuin ystävän kanssa.

9.3.2018

En minä ole muttunut, olosuhteet on

Tässä on ollut viime aikoina kivoja tapahtumia. Ystävien kanssa saanut nauraa napaa nutturalle, syödä hyvin. miettiä asioita sekä suunnitella matkoja!

Itsestäni riippumattomista syistä avautui mahdollisuus lähteä kiertämään muutakin kuin naapurin saunaa.
Olen siis ollut kotikissa lähinnä siksi, että lemmikkikatraan hoitajat ovat olleet vähissä. Ja hoitolaanhan en mussukoitani vie!

Nyt sitten satuttiin ystävien kanssa raatatessa sanomaan ääneen "olis reissua tarjolla" ja ystäväthän siihen sitten "no lähdet! me hoidetaan noi karvakasat!"

Hemmetti, kun olisikin ollut jotenkin tajunnassa aiemmin jo tämä mahis :D
No ei sillä, että hirveesti olisin reissuun ollut lähdössä. Työmatkojenkin kanssa kun oli jo säätämistä niin ei tullut mieleen vapaa-ajan reissaus.

Nyt sitten muutaman viikon päästä Lontooseen - jee!
Olen siellä käynyt pari kertaa aiemmin, mutta työreissuilla eikä hirveesti ollut aikaa turisteilla.
Tuntuukin hiukan oudolta olla vain vapaa-ajan reissaajana... eka kerta meikäläiselle..

Mutta otsikkoon liittyen:
Istuttiin äskettäin kavereiden kanssa iltaa ja seuran liittyi yhteinen kaveri, jonka kanssa ei olla nähty vuosiin. Yksi ystävistä päivitti meidän kaikkien kuulumiset ja mun kohdalla sanoin mm: "..on muuttunut ja alkanut tehdä uusia asioita".
En kyllä ole. Mielestäni.
Lähinnä kai olen alkanut tehdä asioita enemmän siksi, että ei ole parisuhdekuvioita ja näiden ystävien kanssa sitten viettää enemmän aikaa. Aiemmin sitä teki asioita enemmän puoliskon kanssa.
Eikä tämä matkustusjuttukaan liity muuhun kuin ihan käytännön asioihin - kun on koti hoidossa matkan ajan, voi miettiäkin muualle lähtöä.

Ei se kai tarkoita, että minä olisin muuttunut..




16.2.2018

Murtuva murtumaton

Mä oon kyllä harvinaisen lahjakas satuttamaan itteni mitä kummallisimmilla tavoilla. Ja siis ollakseni loppujen lopuksi aika vähän liikkuva (siis suhteellisesti) niin saan kyllä kummia ongelmia osakseni.

Viime syksynä onnistuin saamaan oikeaan jalkapöytään marssimurtuman (!). Ja ei, se ei tullut pitkästä rinkka-selässä-inttimarssista. Se tuli yhdestä työviikosta, jossa olin jalkojen päällä ehkä vähän enemmän kuin lääkäri määrää. Itse asiassa se tuli sen viikon jälkeen varomattomasti tehdystä askelmasta metsälenkillä. Tuntui kyllä höpöltä.

Lääkärissä kävin, ja eihän tuolle mitään voi tehdä. Tai siis jos olis paha, kipsattaisiin. Mutta sitä ei edes kuvata ennen kuin muutaman kuukauden jälkeen (??).
Siitä on nyt jo kolme kuukautta ja edelleen se välillä tuntuu kun kävelee. Mutta koska sille ei voi tehdä mitään, en mene enää lääkäriinkään.

Sitten viime viikolla onnistuin murtamaan häntäluuni. Jep. Kannattaa aina kanavoida sisäistä lastaan ja laskea pyllymäkeä suoraan kiveen.
Sillekään ei voi tehdä mitään, se saa vain itsekseen parantua.
Yllättävän kipeä kyllä on.. ja asiaa ei toki auttanut varmaankaan se, että en tajunnut, että voisi ottaa kipuun vaikkapa särkylääkettä :D
En yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi.... Kertonee paljon pilleriaddiktiostani...

Oli tuossa välissä vielä se ruttokin.. ja hassua (not) on, miten hitaasti sen jäljet katoaa iholta. Antibioottikuuri on loppunut jo pari viikkoa sitten, mutta iholla on reippaita punaisia läiskiä ihan muuttumattomina edelleen... Jääköhän ne sitten pysyvästi tuohon... ärsyttävää jos jää.

Murtuneella häntäluulla on muuten hiukan haasteellista käydä salilla. Siis siinä mielessä, että en muista (tietenkään) varoa sitä. Maanantaina tein yhden liikkeen istuaalleen siten, että varomattomasti nojasin taaksepäin ja melkein kuulin kun murtuma rutisi uudelleen rikki.... Hyvä minä...
Nyt olen jättänyt fillaroinnin pois (jota tein stepperöinnin sijaan sen hemmetin marssimurtuman takia) ja siirtynyt takaisin stepperille ja tein yläselkäsoudun (vaimikälie) penkillä.
Josko nää onnettomuudet olis nyt hetkeksi tässä...

23.1.2018

Kirottu kuntosali

.. ja siis tämä ei ole nyt mikään sellainen kiroilu "hemmetin sali".

Vaan siis mun salikäynnit on oikeesti kirottuja :D

Ensin iski rutto, tai siis lepra, jonka aikana en voinu käydä salilla. Siis olo oli ihan jees, mutta olin todennäköisesti tartuttava plus käsi oli karseen näköinen punaisine läikkineen. Siihen saumaan meni 1,5 viikkoa pakkolomaa.

Pääsin sitten käymään yhden kerran, ja seuraavana kerran juuri kun olin lähdössä, iski ihan järjetön huimaus. Mulla ei sellaista pahemmin koskaan ole ollut.
Nyt oli  t o d e l l a vahva huimaus. Piti ihan makoilemaan mennä. Sitten menin pöljänä pumppauttamaan hartioita - ja jouduin juoksee vessaan oksentamaan saman tien.

Kokeilin sitten hartioita.. aivan kivikovat. Venyttelin ja jumppailin sitten ja hitaasti häipyi se huimaus.
Mittasin verenpaineen ja se oli aika korkea, mutta tämä silti johtui niskasta.
Ja tiedän, mistä tuo tuli: istun ja teen etäpäivinä hommia keittiön pöydän ääressä ja taitaa olla siinä konetta naputellessa kädet tai siis hartiat hitusen liian korkealla.
Pitäisi siis vaan röhnöttää sohvalla läppäri sylissä, koska siinä ei sitten tule hartioihin rasitusta.

Mitäs muuta elämään kuuluu?
Ei mitään. Töitä, outoja pelejä pelaavia nettimiehiä, lumen kolausta, ystävien kanssa nauramista, sarjojen kattomista.... eli arkea.