Kilokiukuttelija

29.11.2011

Tilastoharhaa?

Lupaan myös sen, että tässä blogissa en ala hehkutella kadotettuja grammoja ja kertoilla mitä kaikkea tuli syödyksi. Olen joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa, johon orjallisesti kirjasin kaikki syömiseni. En vaan nyt enää jälkiviisaana keksi, että mitä ihmettä se palveli?
Minua? Mutta en kuitenkaan tarkastellut sitä koskaan taaksepäin, joten kaikki kirjaukset jäivät bittiavaruuteen lillumaan.
Muita? Ketä ihmettä kiinnostaa lukea, söinkö mahdollisesti aamiaiseksi munakkaan ja lounaaksi salaatin?

Ja kirjasinko sitten sinne kaikki mahdolliset lipsumiset ja herkut rehellisesti? Muistelen ainakin merkanneeni joitakin karkkeja "pari" - olisiko sitten pitänyt luetella jokainen koko ja määrä.. Mutta jälleen - miksi? Ketä se olisi auttanut tai kiinnostanut?

Sen voinen kertoa, että päättäväisyyteni ei ole nyt horjunut yhtään eikä tämän alle viikon aikana ole tapahtunut mitään lipsahduksia. Onpa saavutus, alle viikko, wau. Jostainhan se on toki aloitettava.

Kävin sunnuntaiaamuna vaa'alla, ja jossakin on nyt vika. Joko siinä ensimmäisessä punnituksessa tai sitten tässä jälkimmäisessä: painoa oli muka pudonnut 1,5 kiloa neljässä päivässä. Sanoisin, että vika on vaa'assa, koska en ole eläissäni laihtunut sellaista vauhtia. Minulla ei ole koskaan ollut "nesteitä", jotka "lähtevät ensimmäisenä".
Olen joutunut tappelemaan jokaisesta grammasta kynsin ja hampain ja ne ovat hävittyään liuenneet hyvin hitaasti. Miksi nyt olisi toisin?

No jos muistaisi punnita pari kertaa viikossa ja jos huomenaamuna sitten seuraavan kerran. Nähdään mikä vaa'an totuusarvo oikeasti on.

26.11.2011

Johan myrkyn lykkäs

Tai miksipä sitä pitäisi olla yllättynyt. Tietenkin seuraamukset on sitä mitä on kaiken tämän holtittomuuden keskellä...Selvennykseksi hiukan: tämä blogihan on ollut kiukuttelua siitä, miksi en laihdu vaikka syön liikaa lihottavia asioita. Fysiikan lakien mukaan näin on mahdotonta käydä ja olen kuitenkin asian kanssa rimpuillut. Tiesin ja ehkä odotinkin, että jossakin vaiheessa se todellisuus sitten kolahtaa oikein kunnolla. Reality? Check!

Tämän viikon tiistaina olin illalla riisuutumassa sattumoisin peilin ääressä ja hätkähdin, kun sivusilmällä huomasin, että jostain ihmeen paikasta peiliin ilmaantui ruho. Muodoton keskikeho, jossa vatsa lösöili kuin rekkakuskilla konsanaan. Olin kuin äitini ja tätini, jotka ovat molemmat omppukroppaisia ja nimenomaan kasvattivat muhkea keskivartalon. Tajusin, että jotain pitänee tarkistaa. Onhan ne housutkin alkaneet kiristää. Siis ne housut, jotka eivät koskaan ole kiristäneet. Jotain lienee tapahtunut.

Seuraavana aamuna menin vaa'alle ja sainkin sitten sen todellisuuslaskun: 77,8 kg. Tällaiselle pätkälle se on huikea luku, ja suurempi kuin koskaan. En siis ole koko elämäni aikana ollut näin paksu läski.

Ja sehän sitten edellyttää toimenpiteistä. Ja sekös vituttaa. Eikös tän pitänyt mennä niin, että vaan kiukuttelen ja vaadin ja elämä hoitaa asian puolestani?? Ei näköjään.

Keskiviikkona aloitin sitten taas karppilinjan ja kaikki kotona olevat hiilarikarkit ja herkut saavat nyt puolestani olla. Sovin, tai oikeastaan käskin, miestä pitämään huolen, että hän ei tuo kotiin mitään sellaista herkkua itselleen, josta minäkin pidän. Koska minähän sen myös sitten söisin.

Lupaan etten ryhdy saarnaajaksi, ituhippimeditoijaksi tai aina-oikeassa-olevaksi maailmanparantajaksi tämän asian kanssa. Ei tästä nyt mikään uusi ihana autuus ala, enkä tiedä montako kiloa edes saan pois, mutta nythän on pakko jotain tehdä. Ja en muuten (ainakaan vielä) aio persettäni nostaa liikunnan suhteen, ehei.
Ongelma lienee se, että kun pari vuotta sitten aloitin karppauksen ekan kerran, paino ei loppujen lopuksi sitten paljoa pudonnut, eli karppaus ei minulla ehkä toimi. Tosin en suostu millekään pistelaskunälkäliikuntakuurillekaan, joten pitää nyt katsoa mitä tapahtuu.

Ei hyvä, mutta minkäs teet.