Macin kautta kotiin?

Törmäsin TIME-lehdessä oheiseen infoiskuun  ja piti vähän etsiä lisätietoja. Tuntuu käsittämättömältä, että pelkällä Mac-ruoalla (+ liikunnalla) voisi saada painoa putoamaan.

Mutta näin kuulemma kävi. Ja tässä lienee jutun juju: mies ei vetänyt kaksin käsin hampurilaisia ja ranskalaisia, vaan piti kalorimäärät noin 2000 kcal/pvä. Ja tietenkin silloin laihtuu!
Yhdessä Big Macissa on yli 500 kcal, joten jos se olisi vetänyt niitä neljä päivässä, olisi kasassa se 2000 kcal.

Kaksi asiaa tuli mieleen jutusta:
1. Mielenkiintoista, että tuo on mahdollista.
2. Miten kukaan jaksaa vetää joka päivä mac-ruokaa??

Itse tulee käytyä hampurilaispaikoissa harvakseltaan. Saattaa mennä yli puolikin vuotta tai vuosi, että ei käydä, sitten esim. lomalla mies saattaa haluta mennä herkuttelemaan.  (juu, tietenkin mies on taas se syyllinen ;)

En vaan ymmärrä, että miten tekisin mac-ruokasuunnitelman, jolla saisin nälän pysymään poissa noilla ruoillla. Yleensä kun jossain Hesburgerissa käydään, on nälkä ennen kuin ehditään kotiin! Ja nälkähän se pahin vihollinen sortumiselle on!
Juuri siksi esim. eilen en varmaankaan sortunut siihen Minttu-Susu-herkkuun: olin sitä ennen syönyt runsaan aamiaisen, eikä ollut pätkääkään nälkä.

No, itse päätin tänä aamuna tehdä karppiaamiaisen. Tarkoitus oli ottaa kuva annoksesta nätisti lautasella, mutta huomasin nopeasti, että en tule saamaan sitä tuosta paistinpannusta mitenkään siististi pois. Siksi kuva paistinpannun kera!
Ja ei, ei tuo ole iso annos, vaikka siltä näyttää ehkä. Tuo on ihan vaan kahden kananmunan munakas. Näyttää vaan isolta ja paksulta :) Lisänä vedin sitten kokonaisen kurkun viipaleina.
Voisin varmaan vetää kurkkua ihan loppumattomiin. Siksipä ostan kotimaisia kurkkuja; ne maistuu jollekin näin talvellakin.

Tänään oli juoksukoulussa 2+5+5+2, eli hölkkäsin 10 minuuttia lähes putkeen.. hui!
Huomenna taas lepopäivä (kuten oli eilenkin), ihme ja kumma.
No, jos lunta tulee tähän malliin, saan aamulla aerobisen jumpan kun pitää kolata tuo koko piha!

Tietenkin ne keksi sen!

Eli kaupassa törmäsin superhyperextraturbohoukutukseen: uuteen Susu-MINTTU-tuotteeseen.
Pitänee siis kertoa, että erilaiset minttutuotteet ovat todellinen heikko kohtani.
Minttusuklaajäätelö, se nyt kai jo lopetettu (?) Fazerin minttusuklaapatukka, Kingis-minttu, minttusuklaajuustokakku (itse tehty), se-lapsuuden-yks-ihana-minttusuklaa-jota-ei-onneksi-ole-ollut-olemassa-vuosituhansiin..

En mennyt edes tuotteen lähelle, koska jos olisin ottanut sen käteen ja alkanut lukea tuoteselostetta (niin kuin se lukemalla muuttuisi vähäkalorisemmaksi, terveellisemmäksi ja siten kelvollisemmaksi), olisi se livahtanut ostoskärryyn. Niin kuin tuossa tuotteessa voisi olla mitään sellaista, minkä takia sen olisi voinut ottaa hyvällä omallatunnolla.
Tekisivät tuosta patukan, sellaisen yhden pienen, siihen voisi sitten sortua.

Mutta ei, en ottanut pussia.
Kyllä minä tuohon vielä sorrun, satavarmasti, mutta en onneksi tänään.

Mitä hemmettiä ne rupeaa keksimään kaikkea tuollaista? Keksisivät jotain ei-mun-makuun-sopivia marmeladeja tai jotain Fazerina-sälää. Mutta ei minttua!

Kiloja ja kuorsausta

78,8 kg!??!
Joulukilot on siis karistettu, jee!
Nyt jäljellä on enää jotain 15 kg.. :D No mut, nyt pitää olla iloinen ja tyytyväinen, että sain nuo alta pois. Ehkä vähän on ollut epäuskoa, että saako edes noita pois.

Eilen tein ruoaksi salaattia. En saanut kovin hyvää kuvaa otettua, kun tuo kännykkäkamera on vähän kälyinen. Tuossa etualalla olevat valkoiset mötikät lienee salaman valkaisemia avocado-paloja ;)

Joka tapauksessa; pari viikkoa sitten tein uudella reseptillä salaattia ja silloin tein sen tuollaiseen laakeaan astiaan.
Huomasin, että salaatti näyttää siinä visuaalisesti huomattavasti paremmalta kuin silloin kun sullon kaikki vain syvään kulhoon. Eihän se makuun millään tavalla vaikutta, mutta kyllä visuaalisuudellakin on näköjään merkitystä. Päätinkin, että taidan tästä lähin ainakin välillä tehdä salaatit vaaka-astiaan.

Otsikon mukaisesti kuorsauksesta: kun kiloja on tullut lisää, olen myös alkanut kuorsata yhä kovempaa ja kovempaa. Olenkin miehelle sanonut, että jos hän ei halua häiriintyä (ja valvoa tai mennä muualle nukkumaan), hänen ei kannata kantaa kotiin sellaisia herkkuja, joita söisin ja lopettaisin laihtumisen. Eipä ole vielä mennyt viesti perille.
Tänäänkin hän toi jonkun uuden suklaalevyn kaupasta. Onneksi se on sellaista, mistä en pidä yhtään, eli rusina/pähkinää. Edellinen suklaalevy oli myös jokin uusi Faxerin levy, kermakaramelli tms. Onneksi en pidä kermakaramelleistakaan, joten maistettuani yhden palan levystä päätin, että jätän nämäkin turhat kalorit ottamatta, varsinkin kun ne tulisi tuotteesta, josta en edes niin pidä!

Tänään alkoi sitten talvi virallisesti: pihan kolaus ensimmäistä kertaa tälle talvelle!
Laitoin huvikseni sykemittarin katsoakseni miten raskasta tuo on. Itse kolaaminen oli ihan helppoa,mutta syke oli yllättävän korkealla ja puolessa tunnissa paloi parisataa kaloria!
Sen jälkeen vielä juoksukoulun 3+4+4+3 -sessio.
Lunta on tullut koko päivän, joten saattaa olla, että saan uuden cardio-session huomenaamulla!

Ymmyrkäisenä ymmärryksestä

.. toivottavasti.

Löysin eilen kaksi blogia, jotka jäivät mieleen ja joiden pohjalta olen tässä jälleen pohdiskellut syntyjä syviä.

Ensimmäisessä blogissa minua paljon nuorempi, mutta muuten ehkä suht samoissa mitoissa ollut kirjoittaja on tehnyt huikean työn ja saanut kiloja reippaasti alaspäin. Propsit siitä!
Toisen blogin kohdalla kolahti se, että kirjoittaja on saman ikäinen ja suht saman kokoinenkin ja haluaa päästä ylimääräisistä misukoista eroon.

Ensimmäisen kohdalla ollaan jo tuloksissa, toisen tavoite on asetettu ja tien kulkeminen aloitettu.

Mitä jäin pohtimaan on sama, josta olen aiemminkin nillittänyt: aika.
Eli siis se, että jos näitä kiloja on kerrytetty vuosia, silti olen sitä mieltä, että niiden pitäisi kadota viikoissa, maksimissaan muutamassa kuukaudessa! Tietenkin! Ei voi olla niin, että ne putoaisivat yhtä hitaasti kuin tulivatkin, hiipien. Se ei vaan ole oikein! Argh!

Tuon ekan blogin kirjoittaja on jaksanut sinnikkäästi tehdä töitä ja tulokset ovat aika upeat nyt yli kahden vuoden jälkeen. Toinen bloggaaja vastaavasti suunnittelee projektiaan neljän vuoden syklillä.

Ihan oikeesti hei - mun aivot ei vaan suostu tottelemaan tässä asiassa!
Järki sanoo, että näin se menee, mutta halu sanoo, että onhan se nyt kumma, jos ei se pelkkä päätös laihtumisesta laihduta vähintään 5 kg!?!

Pitääkö tässä oikeesti niin kuin hyväksyä se, että tämä on pitkä, pitkä, pitkä projekti ja minun on pakko olla kärsivällinen. Kun oikeasti kärsivällisyyteni on huonompi kuin vesikauhuisen ADHD:sta kärsivän banaanikärpäsen.

Kumpikohan toimii paremmin meikäläiselle? Se, että asettaisin jonkin tavoitteen/aikarajan (vaikkapa vuoden loppuun) vai se, että otan päivä kerrallaan..?
En ole koskaan asettanut tavoitteita, joten en osaa sanoa, miten se homma onnistuisi. Kutraillessani tein vaan työt ja paino sitten vaan putosi, ilman mitään kummempaa päivämäärää tai kilotavoitetta.

Toisaalta voisi argumentoida, että tavoitteettomuus on huono, koska sitten voi lipsua, mutta toisaalta tavoite voisi alkaa ärsyttää ja kapina iskisi. Selvästi vielä koko ajan odotan, milloin joku sivupersoonistani iskee ja heitän homman lekkeriksi..

Ja taas toisaalta: tätä juoksukoulua olen nyt noudattanut kiltisti. Tänään alkoi kolmas viikko, ja treenit meni ihan mukavasti. 

Kaksi asiaa, joista en luovu

.. ja toinen on salmiakki.

Itse asiassa oli tarkoitus käyttää tässä sitä 80-90 -luvun mainosta Turun sinapista (ne muistaa vain me vanhat, ristiretkien aikana syntyneet), mutta kun tutkailin, mainoksessa sanotaankin, että on kaksi asiaa, joita ei vaihda. Ja meikäläisellä kyse on nimenomaan luopumisesta.

Eli vaikka olen nyt ollut tosi kiltisti ja jätin miehen kaupasta kantamat pullat ja suklaat syömättä, salmiakista en aio luopua.
Siksi, että se on hyvää ja siksi, että jos olen lian tiukka, tulee taatusti repsahduksia.
Ja vielä siksikin, että loppujen lopuksi en syö niitä paljon per päivä, joten en usko, että painon väheneminen siihen kaatuu, tai edes hidastuu. Ja jos hidastuu, so be it.

Tänään on juoksukoulussa lepopäivä ja huomenna alkaa muka kolmas viikko jo!? Mihin tää aika oikein menee? Kohta on siis jo juhannus..

Lueskelin tuota juoksukoulun viimeistä viikkoa (niin siis kunnolla vasta nyt, kun kaksi viikkoa takana :D) ja viimeisenä päivänä sitä sitten muka pystyisi juoksemaan 10 km yhteen putkeen. Senkunnäkis..

Tänään on taas lonkkaa ja toista lantionluuta (tai mitä lie kohtaa siellä päin) kolottanut. Toivon vaan, että se on käytön puutetta eikä tarkoita sitä, että paikat alkaa pettää. Harmittaisi kuin pientä silakkaa jos tämä homma pitäisi jättää tähän.

Mut hei,eipäs maalailla mitään seinälle, pidetään se positiivisen avoimena!

UnelmaX:n metsästys

Vyötärön? Kropan? Takamuksen? Aarteen? Miehen?
Ehei, ei tietenkään mitään niin yksinkertaista.

Tästä ruhosta vyötäröä ei löydä Hubble-teleskooppikaan ja kroppa näin 79,5 kg painoisena on kaukana unelmasta. No, joulukiloista, niistä kahdesta, on 1,5 nyt lähtenyt, joten ei pidä valittaa. Takamusta ei ole koskaan ollutkaan ja aarteita löytyy vain sateenkaaren päästä. Ja sateenkaaria ei näy -17C pakkasessa. Eikä mieskään, se on jo. Paitsi se ei ole aina unelma kun se kantaa noita herkkuja aina kotiin.

No siis se, mitä metsästän, tai ole metsästänyt jo kauan, on hyvän kokoinen keittokulho. Siis ei se, missä keitetään tai laitetaan pöytään ottoastiaksi, vaan itselle, lautaseksi.
Koska kun meikä syö keittoa, meikä syö keittoa!

Kaikki kaupoista löytämäni kulhot ovat hitusen liian pieniä. Ja inhoan jostain syystä yli kaiken hakea ruokaa kesken. Siksi siis normaali syvä lautanen on täysin sieltä: niitähän saisi olla koko ajan kauhomassa täyteen!
Ei -  minä haluan kulhon, johon saan koko keittoni kerralla.
Ja sitten se saisi olla kivan näköinen. En kerää mitään sarjoja, ja kaupat tuntuu olevan täynnä erilaisia Arabian ja Iittalan astiastoja. Ei minulle kiitos.

Olen pitkään pohtinut josko kääntyisin parhaan ystäväni Ebayn puoleen, mutta en ihan luota siihen, että keraaminen (jollainen tuo varmaankin olisi) astia sittenkään tulisi ehjänä perille.
Kaikkea muuta sieltä olenkin tilannut ja ehjänä perille saanut, mutta tuollaisen esineen kohdalla tulee aina mieleen Jim Carreyn roolihahmon tapa käsitellä pakettia - sillee huolellisesti ja varovaisesti :D

Eriparikroppa

Törmäsin eilen kansantaloudellistieteellisesti, historiallisesti ja poliittisesti tärkeään uutiseen - Kim Kardashianin eri paria olevaan vyötäröön ja takamukseen.
Niin mullakin on!
Mitätön takamus ja muhkea ruho tuosta keskikropasta!
Rintojen ja lantion välinen uimarenkaista rakennettu neliösuunnikas ei mahdu kovinkaan moneen puseroon, mutta vastaavasti koon 38 housut menee päälle (kun ei yritä nostaa niitä sieltä lantiolta yhtään ylemmäs..).
Yritä siinä sitten löytää sopivia vaatteita..
No, nyt kun kerrankin tietenkin onnistun tässä muodonmuutoksessa sopulista siiseliksi, mahdun taas kaikkiin vaatteisiini eikä tarvitse mietti epäsopivuusongelmia.

Tänään oli juoksussa ekaa kertaa hiukan raskaampi sessio. Tai no, suhteutettuna niihin muihin sessioihin. Luin ensin ohjeet huolimattomasti ja ihmettelin, että miksi tänään kävellään ensin 3 min, juostaan 4 min ja toistetaan sama. Kun siis aiemmin on kävelty 5 min. Kuin luin tarkemmin, homma menikin niin, että ensin käveltiin 3 min, sitten juostiin 4 min, pieni tauko, juostiin taas 4 min ja lopuksi 3 min kävely. Eli juoksua tulikin sitten 8 min putkeen.
Ihan hyvin meni, mutta mun juoksuhan on sitä hölkkää, joten ei vielä kovin rasittavaa. Mut hei, sitä vartenhan nämä ylipainoisten huonokuntoisten sohvaperunoiden juoksukoulut on: ei rasituta liikaa!

Muistin kuin muistinkin tehdä vielä punttitreenit perään - tällä kertaa siitä itsekkäästä syystä, että se selvästi auttaa niska/yläselkäjumituksiin!

Tänään aion syödä (itse tehtyä) lihakeittoa ja mietin mitä hyviä muita keittoja voisi tehdä vaihtelun vuoksi. Valkosipulikeittoa  on pitänyt monesti kokeilla, mutta en ole jaksanut nähdä noin paljon vaivaa ja olen tehnyt yksinkertaisemman version. Klassinen purjoperunasosekeitto on vielä kokonaan kokematta, mutta ehkä se saa vielä odottaa.

Mutta ah miten kaunis päivä taas olikaan tänään!

Tehdään asioista hankalia

Tänään oli juoksukoulussa nyt sitten vuorossa ensimmäistä kertaa neljän minuutin hölkkä. Tai siis 5 min kävelyä, 4 min juoksua = lue hölkkää, 5 min kävelyä ja 4 min hölkkää.
Ihan mukavasti meni, joskin koko päivän on ollut vähän tukkoinen olo päässä.
Sen takia jätin sitten tällä kertaa punttitreenit tekemättä, ei vaan jotenkin jaksanut.

Josta tulikin sitten mieleeni se, että entäs jos juoksukoulun aikana sairastuukin? Entäs jos ei jaksa juosta yhtenä, kahtena tai kolmena päivänä? Mistä sitä juoksukoulua sitten jatketaan? Alusta? Välistä? Siitä, mihin asti pääsi?

Koska tunnettu totuushan on, että mikään ei katoa niin nopeasti kuin isolla työllä kerätty hyvä kunto: sitä rakentaa kuukausikaupalla ja sitten kun on hetken sairaana, on kaikki saavutukset jo kadonneet ja tuntuu kuin olisi reumaattinen 103-vuotias dementikko..

Kun päätetty on

Ei mennytkään päivä niin pitkäksi kuin luulin, joten ehdin ihan hyvissä ajoin kotiin. Päätinkin heti tehdä päivän treenin, koska muuten se olisi taatusti jäänyt. 

Tänään juoksukoulussa oli 5 min kävely + 2 min juoksu eestaas. Ei siis vielä kovin rasittavaa.
Huomenna alkaa toinen viikko, jossa juoksuosiot nousee 4 minuuttiin. Saa nähdä miten onnistuu.
Eihän tuo siis meikäläisellä mitään juoksemista ole, vaan hölkkää, mutta eiköhän se kelpaa!

Meinasin melkein unohtaa punttitreenit, mutta juoksutreenin loppupuolella onneksi muistin.

Jotenkin molemmat treenit oli hirvittävän takkuisen oloisia.
En tiedä johtuiko siitä, että olin syönyt vähän aiemmin (oli siitä kyllä jo noin 1,5 tuntia), mutta koko ajan tuntui siltä, että mitä ikinä tekikin, mukana kulkeutui sellainen 20 kg näkymätön säkki, jota piti kuljettaa, nostaa ja siirtää samaan aikaan.
No nyt saa sitten hyvällä omallatunnolla löhötä loppuilta sohvalla tuijotellen tv-sarjoja.

Dementia vaivaa

Tänään on juoksuohjelmassa lepopäivä, paitsi että sai tehdä "halutessaan rauhallisen lenkin". No, koirien kanssa metsässä kävin pakkasen syöttinä kävelemässä nimenomaan rauhallisesti.

Eilen kävi hassusti: unohdin yksinkertaisesti tehdä punttitreenin! Oli kyllä tarkoitus, eikä ollut mitään lusmuilua tarkoitus tehdä, mutta käytyäni suihkussa ja muuta puuhaillessa tajusin äkkiä, että jäi sitten punttailu tekemättä.

Jälkiviisaana ehkä voisi ajatella, että hyvä niin. Lähinnä siksi, että tunnen itseni ja tiedän, että hyvin helposti jos tekee liikaa liian nopeasti, tulee se kyllästyminen ja alkaa lipsuminen.

Huomenna sit! Tosin huomenna olen liikekannalla aamusta asti koko päivän, joten juoksut jäisi iltaan. En kuulu iltatreenaajien joukkoon todellakaan, se ei vaan jotenkin maistu yhtään, mutta huomenna pitää jälleen kerran yrittää muistaa tehdä treenit kun pääsen kotiin. 

Joulukiloista olen nyt siis saanut yhden pois. Ei huono ottaen huomioon, että en ole joutunut kieltäytymään kauheasti kaikesta. Jos tätä vauhtia jatkuu tarkoittaisi se kahta kiloa kuukaudessa.

Tämän tajuttuani tietenkin ärsyynnyin: "MITÄ??! Kaks kiloo kuussa! Sehän tarkoittaa, että olen kesään mennessä vasta alkumetreillä, noin 70 kg!!".
Hei pahvi, et ole ollut 70 kg vuosikausiin..

Yritin tässä äsken käydä läpi vanhempia blogauksiani, koska olen varma, että olen tästä(kin) vaahdonnut aiemmin, mutta en löytänyt: eli kyllähän me kaikki se tiedetään (vaikka ei hyväksytä), että jos ne kilot tulee  hiipien, miksi niiden pitäisi lähteä räjähtämällä?

Sepä se. Kun niiden pitää lähteä sormia napsauttamalla. Miten muuten sitten??

Juoksuja (ei yö)

Olen tunnollisesti nyt kokonaiset neljä päivää tehnyt tuota juoksuohjelmaa. Helpooahan se on, kun esim. eilen oli lepopäivä ja taas ylihuomenna on lepopäivä. Tätä menoa meikä on maratoonimestari kesällä 2019! :D

Ei välttämättä ollut huono idea aloittaa tuo juoksukoulu nyt näin tammikuussa: siinä vaiheessa kun ohjelma alkaa olla loppusuoralla, pitäisi lumien olla sulanut tai sulamassa ja voin siirtyä ulkoilmaan. Ja juu ei, sitä ei missään nimessä voi tehdä tähän aikaa vuodesta, juoksua ulkona!

Planking nyt sitten jäi, toistaiseksi. Toissapäivänä piti tehdä se 60 sekuntia ja yritin: 24 sekunnin kohdalla voimat petti. Eilen unohdin tehdä ja pelkään pahoin, että unohtuu tänäänkin. Voihan sen aina aloittaa alusta sitten..

Tänään tein tunnollisesti tuon ohjelman mukaisen juoksun, mutta koska oli sen jälkeen kiire hammaslääkäriin, jätin puntit pois. Huomenna voisi tehdä ne sitten tuon treenin päätteeksi.

Run Forrest run!

Lealta saamani haaste pulpahti eilen illalla äkkiä mieleen: "hei nythän on sunnuntai. Se tarkoittaa terävällä logiikalla ajateltuna, että huomenna on maanantai. Ja maanantaina voisi sitten aloittaa sen juoksukoulun?! Tai olla aloittamatta jälleen viikkoon.."

Päätin, että pitää yrittää muistaa asia vielä aamullakin. Makustelin vähän samalla omia ajatuksia, että tuntuuko siltä, että voisiko ja pitäisikö asiassa luistaa..

Aamulla muistin asian ja päätin sitten ryhtyä hommiin. Tuijottaessani juoksusuunnitelmaa tajusin äkkiä, että "hemmetti! Jos lähden tähän, minunhan täytyy noudattaa tätä ohjelmaa joka päivä!"
Jotenkin mieli oli huijannut ajattelemaan, että jos jotenkin vaan sinne päin vaikka tekisi, niin se riittäisi. Mutta ei tietenkään! Samaa ajatuskulkua edusti se ajatus, että vaikka en noudattaisi tuota ohjelmaa, kyllähän mä jostain jotenkin mystisesti saisin kehiteltyä itselleni tuosta noin vaan juoksukunnon ja vaikka en tekisi lähikuukausina mitään, voisin juosta sellaiset 10 km huhtikuussa heittämällä.
Siis haloo pahvi?! Mistä se kunto tulee ellei sen systemaattisesta rakentamisesta??
Miten syvälle nämä itsepetokselliset tavat ja ajatukset ovatkaan kaivautuneet.

No, tein ekan päivän ohjelman. Ja helppoahan tuo oli. Vielä.
Sen jälkeen vielä tein punteilla yläkroppaa ja vatsa- ja selkälihaslikkeet, jotka oli jotenkin käsittämättömän vaikeita tehdä.

Ai niin, lankutuksen unohdin tehdä eilen! Siis muistin sen välillä, mutta juuri esim. kun olin syömässä tai jo nukkumassa, joten se jäi. Tänään pitäisi yrittää vielä muistaa. En tehnyt sitä tuon juoksu/punttisession osana, koska opin siitä edellisestä kerrasta, että ei sitä pysty samalla kertaa tekemään rysähtämättä kesken kaiken lattialle.

Aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa taas, jes! Ei ole tuollaista ihmettä tainnut kolmeen viikkoon ainakaan näkyä.

Ostamattomuuden ongelmia

Käytiin tänään vähän kauppakeskuksissa haahuilemassa. Ajatuksena oli alunperin tarkistaa Nissen-silmälasiliikkeen tarjous (kahdet silmälasit hintaan 55 euroa!), mutta asiahan oli kuten oletinkin: tuon hintaisia kehyksiä oli vain kaksi hyllyllistä, ja kaikki sellaisia, jotka ei meikää miellytä.
No, en itse asiassa vielä tarvitse uusia rillejä, mutta jos halvalla hyvät saisi, mikä ettei!

Samalla reissulla käytiin sitten "ulkona syömässä". Edellisen kerran käytiin kesällä, joten ei tämä (enää) ole ihan joka viikottaista, ravintolassa syöminen.
Päätin myös, ettää kun kerran kesässä mennään, niin en ala mitään kaloreita miettimään.
Ruoka oli ihan ok ja palvelukin pelasi hyvin.

Olen vieläkin aina välillä äimistynyt siitä, miten hyvää asiakaspalvelua Suomessa nykyisin saa. Ällistykseni johtuu siitä, että muistan 80-luvun neuvostoliittolaistyyppiset (mutta suomalaiset) myyjät/tarjoilijat, joiden äärellä sai olla kiitollinen, että sai olla kyseisessä paikassa asiakkaana. Huvittavaa, että kaikkien näiden vuosikymmenin jälkeenkin tuo fiilis on niin vahva, että reipas, iloinen ja luonteva asiakaspalvelu yllättää positiivisesti!

Kävin ekaa kertaa Zizzi-liikkeessä. Eli siis ns. Isojen Tyttöjen Liikkeessä. Siellä oli muutama tosi kivan näköinen jakku ja parit herkulliset housut. Mutta. En ostanut. Koska en aio jatkaa tämän kokoisena pitkään, ei ole mitään järkeä ostaa vaatetta, josta tulee liian iso, vaikka se maksaisikin vain 20 euroa. Haluan, että ei ole mitään takaporttia sille, että nämä michelin-renkaat saisi jäädä vyötärölle. Jos olisin ostanut noita vaatteita, ei minulla olisi mitään muistutuksia siitä, että pitäisi tehdä asialle jotain. Joten, muutama tosi kiva rytky jäi nyt ostamatta. Mutta siis jos isokokoisempia vaatteita tarvitsee, tuo oli hyvä kauppa paitsi valikoiman, myös hintojen suhteen!

Tänään oli plankingissa 60 sekunnin vuoro. Olin 101% varma. että ei onnistu. Ja tiukkaa teki, mutta onnistui! Sekunnit meni tosi hitaasti, mutta 52 sekunnin kohdalla sitten päätin, että johan on kumma, jos ei pysty loppuun asti sinnittelemään. Kaksi seuraavaa päivää on myös 60 sekuntia, mutta sitten muka pitäisi pystyä 90 sekuntiin! Juu ei onnistu. Aika iso hyppäys mielestäni, kun vasta viime viikolla oli 20 sekuntia tavoitteena. 

Mahdottomia liikkeitä

Tänään oli planking-haasteessa vuorossa 45 sekunnin sessio. Ja juu ei, ei sitten mitenkään onnistunut! Ekalla kerralla..

En tiedä johtuiko siitä, että olin sitä ennen kävellyt matolla ja tehnyt punteilla käsivarsitreenejä. Jo heti kun menin asentoon tiesin, että tästä ei hyvä seuraa..
Sinnittelin 25 sekuntia ja sekin oli ihan helvettiä, tärisin eikä mitään voimaa käsissä. Sitten rysähdettiinkin maahan :D

Kokeilin äsken uudelleen, monen tunnin ja raskaan koneen ääressä istuskelun ja nettisurffailun jälkeen. Olin varma, että ei mene. Mutta meni! Nippa nappa, mutta meni.

Huomennakin on sama sekuntimäärä, mutta sitten se nousisi kokonaiseen minuuttiin. On vaikea keksiä, missä rinnakkaisuniversumissa meikä muka pystyisi tuohon. Mutta katotaan kuinka ämmän käy!

Löysin tuollaisen kuvan lankutukseen liittyen. En tiennytkään, että tuossa olisi ollut tuollainen helpompi 1-taso. Tein tietämättäni näköjään jo kakkostasoa :D

Tuo kolmostaso on kyllä täysin tähtitieteellisen järjetön! Eihän tuollaiseen pysty ellei ole kropan hallinta ja lihakset erinomaisessa kunnossa..

Itsepetoksen helppous

Löysin eilen huolestuttavan bloggauksen, joka liittyi nimenomaan sellaiseen asiaan, jota itsekin olen miettinyt ja vähän pelännyt. Eli siis oman kropan kestämiseen/pettämiseen, erityisesti liikunnan osalta. 
Kun tiedän, että oma kroppa ei sisäpuolelta(kaan!) ole täydellinen: on luustossa mutkaa ja epätasapaisoa ja väärän mittaista jalkaa. 

En siis vieläkään ole koskaan onnistunut juoksemaan (tai edes hölkkäämään) pidempää pätkää, koska aina olen onnistunut rikkomaan jonkin paikan. Ei pysyvästi, mutta sen verran, että tietenkin siltä vuodelta pitää jättää kuntoilu sitten siihen. 

Mutta hetkinen, saisiko tuosta pelosta syyn olla tekemättä mitään jo ennen kuin mitään oireita edes ilmaantuu?! Erinomaista! :D

Eilisen jälkeen toista lonkkaa on pistellyt, siis Sitä Lonkkaa, jota on tulevaksi potilaskertomukseksi kuvailtu. Käytin siis sitä tekosyynä siihen, että tänään en mennyt matolle. Toinen tekosyy oli se, että eihän sitä nyt joka päivä kannata, tulee vielä kyllästyminen jos joka päivä rehkii ja sitten se vasta jääkin se kuntoilu.
Olen kyllä notkea tekemisen väistelijä!

Tänäänkin taas kävin vaa'alla joka aamuisen punnituksen, tulos oli 79,9.
Pulpahti vaa'alla hauska ajatus mieleen - ihminen on sitten kummallinen olento:
Jos vaaka näyttää 80,0 kg = läski fatsopallo norsuvalas!!!
Vaaka näyttää 79,9 kg = Hei ei ollenkaan huonosti, tuosta se lähtee. Hienoa! Eihän tuosta ole enää matka eikä mikään! Sähän oot jo tosi kapee.

Jep jep.

Nytkähdys

Keksin erinomaisen syyn olla aloittamatta sitä saamaani juoksuhaastetta!
Olin printannut ohjelman ulos ja tutkailin sitä, kun huomasin, että ovat (hölmöt) menneet tekemään ohjelman tiukasti siten, että siinä on listattu viikonpäivät ja sen, mitä sinäkin päivänä tulee tehdä.
Enhän minä mitenkään voi aloittaa tiistaina ohjelmaa, joka on merkattu alkavaksi maanantaina!
Ja jos aloittaisin tiistaina maanantain ohjelmalla, olen taatusti sekaisin kuin sudenkorento siinä vaiheeessa, kun ollaan lauantaissa. Vai sunnuntaissako? 

Joten ei kun ensi viikoon!

Olin kuitenkin päättänyt jo aiemmin (olikohan kahden maissa yöllä kun jostain syystä ei nukuttanut), että juoksumatto saa tänään paiskia hommia.
Joten huomattuani tuon ohjelman noudattamisen mahdottomuuden päätin silti tehdä jotain liikunnallista.

Kävelin matolla 15 minuuttia (nopeus ei vielä kaksinen, mutta nostin kulmaa siten, että en kävellyt ihan "suoralla tiellä"). Sen jälkeen tein muutaman punttiliikkeen, lähinnä yläkropan osalta. Tämä ei niinkään siksi, että olisin halunnut treenata olemattomia allilihaksia, vaan siksi, että selkä ja hartiat oli eilen tosi kipeä ja yölläkin jomotti. Mitätönkin punttitreeni avaa noita niskalihaksia sen verran, ettei tarvitse kivuista kärsiä.

Ja kun kerran oli aloitettu, tein vielä 20 vatsalihaliikettä ja 20 selkälihasliikettä. Jessus, että selkälihasliikkeiden teko olikin vaikeaa! Johtunee siitä, että siellä puolen ole mitään lihaksia missään ollut vuosituhansiin.

Lopuksi muistin vielä lankuttaa - tänään oli 40 sekunnin päivä. Olipa karseaa. Meni kyllä vielä nippa nappa, mutta miten ne sekunnit voivatkin olla niin jumalattoman pitkiä!  En usko, että pystyn tuota pidempää enää vetämään ilman, että rysähdän lattialle.

Liikunnallisia haasteita

Sain (oletettavasti kutsu oli meikäläisellekin tarkoitettu :D) Lealta haasteen tarttua juoksun aloittamisen yrittämiseen. Lupasin tutkailla tuota juoksuohjelmaa ja miettiä josko minusta olisi tuohon.

Ongelmia löydän heti kaksi: oma selkeä haluttomuus tarttua haasteeseen (syynä laiskuus?) ja toiseksi kun tuota ohjelmaa katsoin, se ei ehkä sittenkään toimi meikäläiselle kun tässä vaiheessa vuotta käytän juoksumattoa. Tai siis käytän minkä käytän, jos käytän.

Kun tuossa on "kävele takaisin kotiin". Niin mutta jos olen matolla, niin miten mittaan mitäkin matkoja?
Pitäisiköhän etsiä jostain vastaavanlainen ohjelma räätälöidympänä. Eli ohjelma, joka on tarkoitettu ylipainoiselle, rupukuntoiselle tekosyitä kaiken liikunnan osalta keksivälle laiskurille, joka voisi aloittaa mahdollisen hölkkäämisen tai juoksun, mutta juoksumattoa apuna käyttäen. Anyone?

Toisaalta kuitenkin tuo juoksuohjelma on erittäin lempeä ja helppo, eli ei taatusti liian rankka. Mutta kun tunnen itseni hyvin, pelkään pahoin, että saatan keksiä tekosyitä olla tekemättä mitään.

Haasteen huomasin vasta tänään, joten tietenkään en voi tänään vielä aloittaa tuota. Mutta jos huomenna?

Voihan olla, että tänään olen tätä mieltä juuri siksi, että jotenkin on täysin vetämätön olo. Ei sellainen, että olisi tulossa kipeäksi tjtn, mutta ehkä tämä käsittämätön harmaus ja märkyys vaan alkaa katkaista tämänkin kamelin selän. Tekisi mieli vaan kaivautua peittoihin ja nukkua pakkasiin asti.

Sorruin se minäkin

..nimittäin Facebookissa kiertävään lankutus ("planking") -haasteeseen.

En kyllä julkisesti, en ole kenellekään asiasta mitään maininnut, en "tykännyt" statuksista tai kommentoinut jonkun ajatuksia tai edistymistä.

Eli kukaan ei tiedä, ja itsekin nippa nappa muistan tuota.
Tosin siis tänään vasta toinen päivä, joten ei kovin paljon muistettavaakaan..
Mihinkään tällaisiin suorituksiin minusta ei koskaan liene..

mutta halusin nyt kokeilla onnistuuko ollenkaan.

Minulla on ollut aina suht ok vatsalihakset, mutta käsilihakset eivät niinkään. Oletin siis, että rysähdän jo heti ekalla kerralla saman tien alas.
En ole koskaan pystynyt tekemään kovin montaa etunojapunnerrusta, ja varsinkaan niitä "oikeita". Saan itseni siihen asentoon kammettua, mutta että siitä pitäisi laskeutua alas (onnistuu jotenkin) ja vielä punnertaa ylös (ehei!).

Yllättäen kyllä, ei tuo lankutus ollut sittenkään edes vaikea juttu. Kyseessähän oli vasta 20 sekuntia, joten sen kai seisoo vaikka päällään (jos osaisi..) :D

Ongelmaksi tulee ehkä  se, että en muista tehdä tuota joka päivä, koska en ole mitenkään tuossa virtuaalihaasteessa mukana, enkä saa sitä kautta muistutuksia tai tsemppiviestejä.
Ehkä muistan tehdä tuota nyt sitten joka päivä kun kerran olen asian tänne kirjoittanut!

Eilen laskin itse sekunnit, mutta tänään halusin olla varma, että en huijaa ja käytin ihan kännykän ajanottokelloa.

Poisheittämisen mahdottomuus

Mitäköhän sitä on tenavana saanut kotona päähän taottua, kun millään ei voi heittää pois syömättömiä herkkuja?
Vai onko se edes asia, joka pitäisi tehdä? Eli heti kun uusi vuosi alkaa, ja alkaa ryhdistäytymisliike, kaikki roska pitäisi heittää pois?

En kyllä siihen pysty. Eli toistaiseksi syön pois vielä mitä herkkuja jäljellä on. Pakkasessa on vielä joitakin torttuja sekä konvehteja ja suklaata löytyy vielä vähän. Sekä sitä ihanan turmiollista Millionaire's Shortbreadiäkin on! Siis tein sen kai pari viikkoa sitten, ja vielä on yhden syömiskerran verran jäljellä. Sitä ei vaan voi syödä kerralla paljoa. Mutta jos sen tuhoaisi tänään lopullisesti sitten.

Muistan kun joitakin vuosia sitten oli jostain syystä jäänyt juustonaksuja kulhoon iltaherkuttelun jäljiltä. Päätin heittää ne pois (vaikka nahistuneet juustikset on jostain syystä suuurta herrrkkkua!). Hassua, että vieläkin muistan, miten se tuntui hölmöltä: heittää ihan ok syötävää (jätetään nyt arvioimatta juustonaksujen terveysarvoja..) vain siksi, että niiden syöminen tuo turhia kaloreita.

En ole koskaan oikein osannut heittää ruokaa roskiin - ja lautasen syön aina tyhjäksi. Eri asia, jos kaapista löytyy nahistunut ja vanhaksi mennyt tuote, se kuuluukin roskiin.
Mutta se, että esim. nyt heittäisin loput suklaat roskikseen.. ei onnistu. Miksi ihmeessä?!
Jos olen ne ostanut, syön ne myös pois.
Mutta nyt ei sitten tietenkään pidä mennä kauppaan hakemaan lisää herkkuja :D
Enkä muuten ole sitä tehnytkään! Eilen kävin kaupassa ja ostin pähkinöitä ja banaaneja laitettavaksi viipaleina pakkaseen. En mitään epäterveellistä!
Tosin tietenkin mies kävi sen jälkeen kaupassa hakemassa muutaman unohtuneen asian ja toi samalla (itselleen) sitten pari pussillista karkkia.. Miehet.

Kehityksen kirjaaminen

Aamulla oli vuorossa juurihoito - jee!
En kyllä ymmärrä, mikä siinä on niin kauheaa, eli miksi sitä leffoissa ja sarjoissa esitetään kauhean kammottavana kokemuksena.
Oma hammas on hiukan mutkikkaampi tapaus, joten käyntejä on ollut useampia, mutta täytyy sanoa, että positiivinen kokemus on ollut. Ekoilla kerroilla sain puudutuspiikin (jonka laittamista en edes tajunnut, kun hammaslääkäri laittoi sen niin taidokkaasti) ja tänään mentiin ilman puudutusta. Muutama pikku vihlaus tuntui, mutta siinä se.
Ja kun en Helsingissä asu, pääsee hoitoonkin yleensä "heti" - pienen paikkakunnan etuja..

Ennen lähtöä päätin Syödä Vastuullisesti, eli nappasin omenan, kun ei ollut varmuutta, saako heti käynnin jälkeen syödä (edellisillä kerroilla paikka oli sellainen "älä syö kahteen tuntiin" -paikka). Muistin kuitenkin ennen omenan napostelua käydä siellä päiväittäisellä vaakakäynnillä - 80,6 kg.
(Kirjoittaessani tuota lukua sormi lipsahti ensin ja kirjoitti luvuksi 90,6 - ehti melkein pukata tuskanhikeä päälle..:)

Mietin, että tuo päivittäinen punnitus ei välttämättä ole ollenkaan huono ajatus. Hesarin toimittajan jutussa 10 kilon katoamisesta 'noin vain' on ideaa sittenkin: pienikin pudotus antaa hyvän fiiliksen plus asia on oikeasti mielessä ruokavalintoja tehtäessä.

 

Otin eilen käyttöön tuon NOOMin taas. Näyttävät uudistavan sitä heti kun silmä välttää, ja koko ajan ehdottavat PRO-version ostamista - ärsyttävää. En ala maksaa tuollaisesta, mutta perusversionakin tuo toimii oikein hyvin, kun käytän sitä vain asioiden kirjaamiseen. En niinkään perusta tsemppausartikkeleista tai kyselyistä, jotka ohjaisivat parempiin valintoihin.

Kuten aiemmin todettu, meikäläisellä kyse ei ole oikean tiedon puutteesta vaan vääristä valinnoista.

Niin makaa kuin petaa

Kilojenkin osalta.
Kävin nyt vaa'alla tarkistamassa, mikä on joulun saldo. Se on aina ollut sen kaksi kiloa plussaa, ja niin on nytkin. Olen nyt ikävä kyllä täysin uusilla luvuilla - 81 kg! Argh. En ole ikinä koskaan milloinkaan edes käynyt kasin puolella. Muistan, kun seiskan puolelle valuminen aiheutti järkytystä. Saati sitten tuo luku.

Yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että tämä blogi todellakin seuraa lihomista, eikä laihtumista kuten 99,9% kiloblogeista :D

Mutta kuten tuossa jo ennen joulua päätin, nyt on tehtävä jotain, ihan vain tuon keskivartalon hyvinv.. tai siis pahoinvoinnin takia. Jälleen tuli närästystä leffakäynnin jälkeen vaikka jalassa oli fat pantsit. Joihin en muuten edes mahtunut.. On aika surkeesti asiat, jos fat pantsitkin on liian pienet. Tai siis koska olen omppulihava, housut ei mahdu tuosta navan kohdalta kiinni. Jos olisin päärynä, kilot olisi jossakin takamuksen tienoilla. Mutta nyt kun katsoo peilistä, näkee, että takamukseni on vieläkin pienehkö ja tiukka, sinne ei valu yhtään grammaa - kaikki sijoittuu Michelin-renkaaksi tuohon rintojen alle.

No nyt sitten vaan hommiin. Mutta en aio mihinkään nopeisiin toimenpiteisiin, joista lipsun sitten. Ensin on syötävä rauhalliseen tahtiin joulun loppuherkut pois. Ostin yllättävän fiksusti jouluherkut ja -ruoat määrällisesti, ja kaikki alkaa olla loppu. Vielä on joitakin joulutorttuja jäljellä ja jonkun verran suklaakonvehteja. Niitä voinee syödä hitaasti pois. Muuten nyt vaan sitten jätetään kaikki herkut ostamatta.

Se nimittäin pitää niin hyvin paikkansa: jos ei jotain herkkua osta kotiin, ei sitä ole siellä naposteltavaksi. Kääntäen menee vastaavasti niin, että jos jotain on kotiin kannettu, se tulee myös syötyä. Tietenkin.

Enkä aio puhua mistään "elämäntapamuutoksesta", koska olen sellaisen jo kerran tehnyt, ja se oli hyvä juttu, mutta ei kestänyt. Nyt on yritettävä tehdä se tekemättä sitä. Eli pieniä muutoksia hitaasti, ja pidettävä kiinni siitä, että paino lähtisi alaspäin vakituisemmin.
Se Kekkosen kikkakakkonen, että punnitsee itsensä joka aamu voisi olla ok.. Mutta masentaako se, kun ei pitkiin aikoihin tapahdu yhtään mitään. Hmm.. pitää miettiä, ehkä siinä voisi olla ideaa.