Kilokiukuttelija

28.4.2017

Ei kukaan luvannut koskaan mitään

Elämän eri pettymysten kohdalla on tullut tässä viime vuosina jo useasti itkupotkuraivarin jälkeen kylmä ja synkkä oivallus kirkkaana mieleen: "mihinkään universumin Suureen Suunnitelmaan ei ole kirjattu lupausta YHTÄÄN MISTÄÄN".

Eli kun en saanut sitä työpaikkaa? Ei sitä oltu missään koskaan luvattu minulle!
Kun ihmissuhde ei menekään toivotusti? Näytä mulle mihin on kirjattu, että se olisi mulle tarkoitettu ihminen?!
Kun Suuri Suunnitelma meni sattuneesta syystä persiilleen? Missään ei oltu sanottu, että vain siksi, että itse suunnittelimme ja päätimme asioiden menevän tietyllä tavalla, ne myös niin menisivät!

Eihän se vitutuksen määrää mitenkään vähennä, eikä syvää pettymyksen tunnetta, mutta yritän muistuttaa itselleni (aikuinen kun tässä pitäisi olla ja kypsä ja pystyä käsittelemään asioita fiksusti ja eri puolia tarkastellen), että oikeasti ei kukaan ole koskaan luvannut, että saisin mitä haluan. Tai että asiat menisi helposti. Tai että ne edes menisivät jotenkin!
Ei ole mitään tahoa, mitä syyttää, ei ketään, ketä haastaa amerikkalaisittain oikeuteen, ei ketään, kenen nokkaa motata verille tai kenen harteille vyöryttää kaikki vastuu. Ja sekös pännii!

Olisihan se hienoa, jos olisi jokin takuu siitä, että asiat jotenkin nytkähtää aina kuitenkin tasapainoon.
Äskettäin kaverin kanssa pohtiessa ihmissuhteita (ennen sydämen särkymistä) kysyin, että miten niin tässä voisi muka olla jotain parempaa, pysyvämpää? Kaverin vastaus oli, että paskan määrä on vakio, ja olen jo oman osani saanut elämässä.
No ei muuten ole vakio! MUTTA - eipä unohdeta: Ei ole missään sanottu, että näin on, tai että näin olisi juuri meikäläisen kohdalla.
Epäreilua? Elämä on.

Tähän osuu yhden lempisarjani lempihahmon toteamus:


26.4.2017

Johan lakritsin lykkäsi!

Pakko päätyä siihen lopputulokseen, että tämän kesän jäätelövalikoima on henkilökohtaisesti suunnattu Suuri Salaliitto meikäläistä kohtaan!

Siis oikeesti - jäätelölaari on täynnä niin puikko-, tuutti- kuin purkkijäätelöitä, jotka on kaikki lakritsia!

En ole ajatellut ostaa jäätelöä.. siis korjaus, olin päättänyt, että en osta jäätelöä (koska kuten me kaikki tiedämme - sanotaan se yhdessä: JOS SE ON KOTIIN OSTETTU, SE SYÖDÄÄN!) ja tietenkin tämä päätös siksi, että jos söisin kaiken, mitä haluan, olisi taas tuhat kiloa tuossa vyötäröllä, ja se ei taas käy.

Tosin ei mun jäden kulutus nyt huikean hirveää ole. Ostin viikkoja sitten kolme niitä uusia Pätkis-puikkoja ja viimeinen meni vasta eilen.

Päätin tänäään katsoa mitä lähikaupan laarissa onkaan ja OMG - silmille hyppäsi nämä kaikki ihanat uudet tuottet!
Unohda SUKLAA-DAJM - nyt on LAKRITSI saapunut!

Ja sitten se mun irtojädetaivasherkku - Fazerin salmiakki... siis ihan oikeesti - eihän tuota SAA meikäläisen ulottuville tuoda??!! Mitä ne oikein kuvittelee tekevänsä??

Nyt sitä on sitten pakkasessa. Tietenkin. Mitä luulitte tapahtuvan kun tuo tuote on meikäläisen silmien edessä?? Että jättäisin ostamatta?? Never ever gonna happen!

On tää silti sillee epäreilua. Miksi ne tekee kaikkea ihanaa? Miksei ne voi tehdä lisää niitä yökköjä vaniljajäde-marjoilla -juttuja - ei olis pienintäkään vaaraa siitä, että sortuisin sellaisia ostamaan ja syömään....

23.4.2017

Ei pelkoja

Äskettäin syvällisiä jutellessa juttukumppani kysyi mitä pelkään.
Vastaus tuli helposti, kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä konsanaan: "en mitään". Eikä sitä tarvinnut edes miettiä.
Kun on menettänyt ns. kaiken, ei mikään enää pelota. Ei ole mitään menetettävää enää. Eikä siten pelättävää.
Koska tietää, että pelosta ei ole mitään hyötyä, mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa ja kenelle tahansa, niin se ei enää edes pelota.

Törmäsin äskettäin videoon, jossa näyttelijä Will Smith puhuu pelosta ja sen turhuudesta. Ei sitä taida tajuta, miten turhaa pelko on, ennen kuin sitä ei enää koe.
En myöskään usko, että peloista voi päästä eroon noin vain, järjellä. Kun miettii vaikkapa vanhempia, jotka pelkäävät lastensa puolesta 24/7/365 - biologiahan sen sanelee.
Mutta niin se vain kummasti menee, että jos pelko toteutuu, ei jäljelle oikeasti enää jää mitään pelättävää.
Tämä on siis toki vain meikäläisen oma mielipide, voihan olla, että moni vastaavassa tilanteessa pelkää edelleen vaikka ja mitä.

Itsellä on vaan sellainen olo, että pelko on täysin turha tunne. Koska olemme joka tapauksessa voimattomia isompien asioiden edessä. Asioita sattuu ja tapahtuu, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tehdä yhtään mitään.
Ei se välttämättä mitenkään tee elämästä sen helpompaa, mutta ainakin on yksi asia vähemmän, joka on mielen päällä - kun onhan siellä jo niin paljon muuta ennestään!


20.4.2017

Kuka keksi rakkauden?

Iltana eräänä kävin kanavalla, jossa oli Kaija Koon joku konsertti, ja juuri tuolla hetkellä tuli "Kuka keksi rakkaruden?" -biisi. Seuraavana päivänä huomasin biisin pyörivän päässä ja äkkiä iski ihan oikea oivalluskysymys: KUKA hemmetti keksi rakkauden??

Kun siis mietitään ihmissuhteita historiallisesti. Milloin rakkaus tuli kuviohin? Tai rakastuminen? Kuka sen hiffasi ja määritteli itse asiassa?

Luola-aikana ei taatusti puhuttu rakkaudesta (oletan?), mutta kai sitä tunnettiin, tunnetta. Vai tunnettiinko?
Jos ainoa, tai siis määräävin tekijä, elämässä (siinä maksimissaan nelikymppiseksi kestävässä elämässä) tuolloin oli selviytyminen, eli ruoka ja suoja (ja lisääntyminen), ei siihen kai rakkautta mahdu? Seksiä juu, ja halua varmasti, tai mistä sen tietää (naisilta ei välttämättä kyselty haluja lisääntymispuuhiin), mutta rakkautta?
Missä vaiheessa ihmiskunnan historiaa rakkaus mahtui mukaan kuvioihin? Kun asetuttiin aloilleen kaupunkeihin? Ei välttämättä, koska vieläkin on heimoja (joskin vähäisiä määriä), jotka elävät luonnossa eläen melkein 100% vanhojen tapojen mukaan - eli ei osana nyky-yhteiskuntaa. Ja niissä on rakkaus ymmärtääkseni käsitteenä olemassa.

Joten käsitteen olemassaolo ei liity asumismuotoon tai siihen, että metsästäjä-keräilijät ryhtyivät maata viljelemään.
Mutta missä vaiheessa sitten?
Ja kuka sen tajusi määritellä?
Rakastumisen tunteen? Rakkauden?

Avioliittojen tms. kanssahan noilla tunteilla ei ole ollut mitään tekemistä ennen kuin modernilla ajalla. Liitothan oli sukuja varten, omaisuuden kartuttamista tai säilyttämistä.
Mutta onhan ne tunteet olleet.
Mutta missä vaiheessa ne livahti mukaan ihmismieleen?

Rakkausrunoja on olemassa tuhansien vuosien takaa, kaikista eri kulttuureista. Eli oliko rakkautta olemassa aina? Rakastuivatko neandertalilaiset? Kyllä, jos hautoihin on uskominen. Mutta missä vaiheessa se tuli mukaan? Kun aivot olivat kehittyneet Australopitecuksesta vähän enemmän? Vai jo silloin?

Argh!!! Kuka sen rakkauden keksi?????????????????

17.4.2017

Kaksi kiloa kahdessa päivässä!

..pois. Onneksi niin päin.

Tosin tapa, jolla ne lähtee, ei ehkä ole se mukavin. Norovirus. Jei!
Eipä ole vasta kai kun toinen kerta kun tämä iskee.
Korkean kuumeen se nosti, 39 asteeseen. Siis meikäläiselle, joka on tööt 37,1 asteessa (fine, korjaus, 36,9 kohdalla), 39 astetta on totaalinen seisahdus. Huvittavaa (?) on että kun kuume heiluu 38 molemmin puolin, on ihan vetämätön olo, mutta kun se kipuaa yli 39, on ihan terävä ja selkeä olo. Juuri silloin kannattaa alkaa tehdä kaikkea järkevää... not.

Mutta joo, nyt tauti onneksi takana ja kaksi kiloa meni mukana. Ehkä ne ei tule takaisin jos ja kun ei olisi mitään menoja/pakollisia syömisiä tms. Reissua tosin pukkaa vapun jälkeen ja hei, hotelliaamiaiset - arvannette miten käy... Ja satuin vielä (ihan sattumalta, I swear!) buukkaamaan itteni lempparihotelliini, jossa on e r i n o m a i n e n aamiainen...
Mut hei, oikeesti, jos tarjolla on sadan lajin aamiainen, pakkohan se on syödä, eikö niin??

Se niistä kiloista, eiköhän ne tule takaisin kohta.

On tässä sattuneesta syystä viime aikoina tullut perusteltua (tai siis on kyselty perusteluja) muutamille tahoille sitä, olenko (tuoreehkona) leskenä valmis jo uuteen suhteeseen (hi UU a.k.a MK!).
Onneksi en kuulu ihmisiin, jotka hirveesti kokee tarvetta perustella tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Muistan kun piti muka joskus sanoa miksi en halua/halunnut lapsia. Siihen vastaan nykyisin "miksi haluat/halusit lapsia?". Perustelkoot siinä keskenään.

Anyhoo. Leskeydestä. Facebookissa on ihana tukiryhmä, jossa ollaan sen totuuden äärellä, että jokainen tekee omat päätöksensä suhdeasioissakin, sillä aikataululla mikä itselle sopii.
Yllättävän moni kuitenkin pohtii muiden näkemyksiä ja mielipiteitä asioista. Itse kun tiedän, missä menen, niin se riittää.
Onneksi kaikki ystävät ovat samalla linjalla ja korkeintaan hurraavat vieressä jos jotain kuvioita olisi ilmassa. Vaikea kuvitella jos törmäisi johonkuhun, joka alkaisi tuomita... saattaisin ehkä sanoa pahasti. Tai hyvästi.

12.4.2017

Särkyneitä sydämiä

Sydän voi näköjään särkyä monella eri tavalla. Menetys voi olla pysyvää, kuten itsellä kesällä, tai.. Mikäköhän olisi hyvä sana.. Lyhytaikaisemman tunteen menetys.
Sattuu silti.
Miettii, että kuvittelinko kaiken, tulkitsinko liikaa, luinko lauseisiin jotain, mitä ei ollutkaan.
Tunteet oli aitoja, minulla. Mutta ei toisella. Eikä niitä voi pakottaa.
Päätin uskaltaa hypätä täysillä ja juoksin sitten satasella päin lapiota.
En syytä häntä, ei ketään voi pakottaa tuntemaan samoin. En syytä itseäni, eikä hävetä, että lähdin täysillä mukaan.
Tiedä sitten olenko liian intensiivinen, mutta jos jokin tuntuu hyvältä, pitääkö jarruttaa? Jos jotain opin kesän jälkeen, niin sen, että elämä on lyhyt. Ja jos jotain haluaa, sitä täytyy sitten lähteä ottamaan.
Näköjään sitten voi jäädä pää vetävän käteen.
Vituttaa.