Niin, kun mikään ei itselle riitä.
Syömisen osalta.
Huomasin jo muutama viikkon taaksepäin, että aiemmin helposti ohittamani kakut, pullat, kahvitarjoilut ja muut houkutukset eivät olekaan enää niin hyvin ohitettavissa. Onko sitten syysmasennusta vai mitä, mutta huomaan ihan oikeasti käden käyvän ennen kuin ajatus ehtii mukaan.
Tänäänkin aamulla kahvipöydällä oli töissä joku tuonut pullaleetan. En koskaan osta kotiin pullaa eikä se kuulu mitenkään suursuosikkeihini jos leivostiskillä pysähtyisin.
Mutta niin vaan kävi: huomasin poistuvani keittiöstä pullapalaa mussuttaen. Ja tämähän kuulostaa jokaisen läskin vakiovastaukselta ("en käsitä miten tuo karkki/suklaa/jäätelö/ kakkupala käteeni osui"), mutta ihan oikeasti tajusin ajattelevani asiaa vasta kun olin kävelemässä pulla suussa poispäin.
Siis täysin refleksi.
Tiukimman karppauksen aikana tuollaista ei olisi käynyt. Olisin vilkaissut pullaa, todennut, että "jaa, ei karppia" ja jatkanut matkaa.
Nyt kun en yhtä tiukasti karppaa, alkaa hiilihydraattien maailma houkutella ihan eri tavoin.
Esimerkki:
Jos olen työpaikalla syönyt lounaan koneen ääressä (juu huono tapa, mutta minkäs teet kun töitä pukkaa ovista ja ikkunoista) ja olen syönyt hyvin karppeja lounaita: kasviksia ja jotain proteiinia.
Jokin aika taaksepäin päädyin kiireessä ostamaan pikanuudelipaketin.
Ja söin sen. Ja seuraavalla kerralla kaupassa ostin useamman paketillisen toimistoon valmiiksi.
Mutta, hyvät rouvat ja herrat, oletteko valmiita?
Sen sijaan, että olisin ostanut sen normaalin kokoisen nuudelipaketin, ostin tietenkin sellaisen uuden isomman pakkauksen. Ja syön sen kerralla. Kun on kerran nälkä.
Ja kun kerran mikään ei riitä.
Pitkäisiköhän sitä karppaamista taas tiukentaa....?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti