Olipa erinomaisen kirjoitus tänään Hesarissa! Terve ja lihava -jutussa käytiin juuri niitä asioita läpi, joita itsekin olen pohtinut kaikissa aikajatkumoissa; ennen, nyt ja varmasti tulevaisuudessakin.
Itse olen ns. fit fat, eli terve läski. Okei, en ole vakavasti lihava, en edes ehkä kliinisesti määriteltynä lihava, mutta onhan tuota micheliniä tuossa vyörätöllä. Mutta olen terve kuin pukki. Verenpaine on 120/60 yleensä, kolesteroli normaali, ei mitään tauteja. Tai siis ainakaan tiedossa. Voihan olla, että jonain päivänä joku aivokohtaus iskee ja putoan suoraan näiltä jaloilta. Mutta se ehkä voisi tapahtua näistä kiloista riippumatta, ei niiden johdosta.
Artikkelissa kerrotusta Annasta poiketen en tosin ole mitenkään urheilullinen. Minähän vain olen ja odotan, että kilot mystisesti sulaisivat itsestään. Mutta en myöskään ole sairas, haiseva, tyhmä tai luuseri näiden makkaroiden takia.
Onhan tuota liikuntaa tullut vuosikymmenten aikana tullut harrastettua, salillakäynnistä hölkkään. Ja zumbaa, ja kokeiltu on jotain joogan tapaistakin (kokonaista kolme kertaa). Ja ratsastettu! Se muuten onkin laji, joka on erinomainen kalorinkulutuksen osalta. Muistan yhdenkin tunnin, jolloin ratsasin vanhaa ravuria, joka meni valehtelematta tuhatta ja sataa, niin silloin kaloreita paloi muistaakseni 780!
Mutta joo, nyt oletusarvona lienee tämä "mind over matter" -periaate, eli josko ne kilot lähtisi itsekseen, tai edes että niitä ei tulisi lisää koska olen niin päättänyt. Ei voi sanoa, että menestys olisi huikea, eli jotain tuunattavaa tässä periaatteessa lienee vielä ;).
Nyt kun pitkällinen kotonaolo jatkuu vielä sattuneista syistä, huomaan, että ruokailutapani ovat määräytyneet osittain erilaiseksi kuin töissä käydessä. Aamupala sijoittuu huomattavasi myöhempään (valvon aika myöhään iltaisin ja vastaavasti nukun aamulla pidempään, kun aiemmin töihin herättiin klo 6) ja lounasta en syö. Päivällä saatan ottaa hedelmän tai tummaa suklaata pari palaa jos lähden metsälenkille. Päivällinen sijoittuu sitten jonnekin 16-19 väliin riippuen milloin mies tulee töistä.
Yksi ateria siis jää periaatteessa pois, mutta olen reippaana tyttönä kompensoinut asiaa harrastamalla irtokarkeilla herkuttelua sekä yksittäisiä suklaapatukoita natustelemalla. Ja mieshän kantaa kortensa kekoon tuomalla silloin töllöin kotiin sipsejä tms, kun juhlistetaan vaikka sitä, että sateet loppuu. Se mies keksii kyllä syyn vetää herkkuja vaikka muurahaisten ohikävelystä..
Nyt ei ole tullut käytyä vaa'alla, mutta ehkä pitäisi, en tiedä. Kotona kun päällä on koko ajan löysät vaatteet, en tiedä, mahdunko ns. virkavaatteisiini. Nehän ovat aina olleet hyvä indikaattori siitä, että on menty taas yli niin, että humina käy. Silmämäärisesti sanoisin, että juu, on tullut lisää kiloja. Mutta jos olen lähes kaiken ajan kotona, mitä väliä sillä on? En ole esillä, en ole näytillä, kukaan ei näe kilojani? Pitääkö minun silti tehdä niille jotain? Ja jos kyllä, miksi? Kenen takia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti