Puhinaa pudotuksesta

Tai sen puutteesta, siis painon pudotuksen.

Tajusin juuri, että tämä noin 74 kg on se paino, jossa meikäläinen lepää hamaan tappiin asti, jollen ole (olisi) valmis tekemään jotain enemmän asian eteen.
Eli tähän asti pääsin sillä semi-tekemisellä: syömisten tarkkailua, jätetään herkkuja syömättä ja ollaan polteltu kaloreita.
Mutta tähän asti ne keinot siis vain riittää, ei tätä pidemmälle.
Koska sen näkee arjesta nyt: mitään ei tapahdu painon kohdalla. Ei se nouse eikä se laske. Eli kulutan sen minkä syön tai siis syön sen verran kuin kulutan.

Ja sitten tuleekin se kuuluisa tenkkapoo.
Jos tähän haluan alistua (EN!), silloin ei tarvitse tehdä mitään.
Mutta jos olen valmis tekemään jotain (EN!), voidaan ehkä (isolla työllä?!) saada jotain muutosta aikaan.

Syvä huokaus.

Enempää en jaksa enkä halua enkä viitsi tehdä. Käyn nyt noilla kävelyillä ja rajoitan jonkin verran elämän hyvien asioiden tekemistä, kuten herkkujen syömistä. (Muistanette rakkaat lukijat: minä elän syödäkseni, en syö elääkseni).

En ala kasvattaa liikuntamääriä, eikä näitä yksittäisiä herkkuja ole mitään tarvetta tai järkeä jättää pois, koska ne ei tässä konkurssissa tunnu missään.

Pitäisikö mun siis muka hyväksyä, että tää on tässä??
Ei tietenkään!

Mutta aionko tehdä asialle jotain?
En tietenkään!

Mites tämä yhtälö ratkaistaan??

*
Kävin tänään pitkästä aikaa kävelyn hiekkatiellä, 50 min, 5 km. Oli niin mukavaa: oli pilvistä, joten oli sopivan viileää, mutta ei satanut, eikä yhtään autoakaan näin sunnuntain kunniaksi mennyt ohi!

Yhden naapurin ohi kävelin ja heilautin kättä - eipä nainen reagoinut mitenkään.
Muistelin sitten vähän tarkemmin ja tajusin, että hän ei koskaan moikkaa, ei jos esim. autoilla tullaan vastakkain. Vaikka ollaan siis asuttu täällä samaan aikaan varmaan jotain 10 vuotta..

Stadilaisena (juu, 13 muualla asutun vuodenkin jälkeen olen näköjään sielultani pääkaupungista :D) olen tottunut siihen, että eihän sitä nyt ketään ikinä moikata, mutta täällä "maalla" kai on yleensä tapana tervehtiä saman hiekkatien kulkijoita. No, ei pakolla :D

Pidin huolta, että syke pysyi koko ajan tai siis mahdollisimman paljon oikealla alueella.
Polvi on tuntunut kotioloissa paljon paremmalta viime aikoina, joten uskaltauduin kokeilemaan muutamaa hölkkäaskelta (sorry fyssari, olen bad girl!), mutta ah ja voi, polvi ilmoittikin heti olemassaolostaan. Eli paskat, ei voi vielä kuvitella hölkkäävänsä ihan lähiaikoina.
Sain käveltyä ihan mukavaa tahtia, mutta nyt molemmat jalat ovat kipeänä - siis sellaista "oikeaa" (?) rasituskipua. Mielenkiintoista, että hiekkatiellä kävelyllä saan jalat väsymään, mutta juoksumatolla en..

Nyt riitti - ihan oikeesti!

Tai siis toivottavasti riitti! Ainakin on tarkoitus, että riitti! Siis suunnitelmissa on, että tämä oli tässä.

Päättäväisyys on ihanaa :-D
Nyt siis riitti nämä kilot, toistaiseksi. Toivottavasti.

Huomasin tässä eräänä päivänä, että "läskivaatteet" kinnasi, yksi erityinen paita. Ja siis se paita heiluu yleensä ihan vapaana keskivartalolla. Nyt olikin nappien välit auki kuin pilakuvissa konsanaan.
Piti siis mennä vaa'alle - ja tulos oli 78,4 kg. Taas. Tietenkin.. näillä syömisillä.

Tuli kuitenkin sellainen pieni päättäväisyyden puuska, että nyt on pakko saada taas painoa alas, että mahtuu vaatteisiin.

Seurauksena oli, että tämän viikon alussa kauppakäynnillä jätin kaikki herkut ostamatta, tai siis sitä yhtä salmiakkipussia ei lasketa, kun se on uusi ihana tuote. Ja ostin porkkanaa naposteltavaksi ja laitoin banaaniviipaleita pakkaseen herkutteluhetkeä varten.
Ensin pitää syödä kaikki kotiin kumuloituneet karkit pois, ja sen jälkeen ei sitten uusia osteta.

Aloitin myös juoksumatolla kävelyn. Ensin on opeteltava kävelemään ennen kuin voi juosta jne.. Onnistuin heti ekana päivänä saamaan rakot kantapäihin, joten täytyy kävellä nyt jonkin aikaa paljain jaloin.

Jostain syystä on janottnut kunnolla tällä viikolla, jotenolen juonut vettäkin kuten asiaan kuuluu. Muistan, kun ennen join vettä ihan heittämällä pari litraa päivässä ilman, että sitä tarvitsi suunnitella. Nykyisin en yksinkertaisesti vain muista, ei se mikään periaatekysyys ole, ettenkö joisi.

Nestetttä varmaan olinkin täynnä, ja se lähti ensimmäisenä, koska nyt paino oli tänään punnittaessa 77,2 kg. Eihän se tällä tahdilla etene tämän jälkeen, joten pitä muistaa olla kärsivällinen. Ei paras luonteenpiirteeni..

Niin se uusi ihana salmiakki!
Löysin tämän viime viikolla ja se onkin uusi rakkauteni - juuri sellaisia salmiakin makuja,joista pidän! Salmiakin ystäville: SUOSITTELEN!

Eihän sitä nyt kaikkea voi jättää pois..

Jaada jaada

Olin koneella itse asiassa tekemässä jotain muuta, kunnes sitten löysinkin itseni loggautumassa sisään. Alitajunta haluaa jakaa asioita? No, siinä tapauksessa jaetaan!

Painosta? No eilen oli 77,6 kg, joten alaspäin on suuntana pysynyt. Hyvä näin. Mutta eiköhän sitä takapakkiakin tule.
On se ihmismieli vaan niin hauska, että vaikka kilja kerätään usein kuukausia, tai ehkä enemmänkin vuosia, se putoamisvauhti tulisi olla päiviä tai maksimissaan viikkoja.
Tätä(kin) ajatusta vastaan yritän taistella ankarasti. Kaikki vähennys on hyvä asia. Tämä pitäisi muistaa.

Tuo aiemmin mainitsemani Noom on ihan ok kirjaukseen. Ruokailujen kirjaus on vähän heikohkoa, kun esim. jos syös vaikkapa vaaditut puoli kiloa kasviksia, se ropsauttaa kalorikulutukseksi satoja kaloreita. Mutta jos syön vaikkapa 200 g kurkkua, siitä kertyy 20 kcal ja 200 g tomaateista vaikkapa 40 kcal. Ei missään nimessä 300 tai 400 kcal. Siinä mielessä tuo ruokalaskuri ei ole kuin lähinnä ehkä päiväkirjana käytettävä. Tosin kun ei siinä niitä ruokien nimiä näy, vai luokat, ei se kovin paljon päiväkirjanakaan toimi.
Any how, tarkoitushan on kirjata siihen kilot, ja se ominaisuus toimii oikein näppärästi.

Kirjoitin aiemmin blogissa näistä ruokailujen suunnitteluista etukäteen jos olen ns. liikekannalla. Se jatkuu yhä, huomenna menossa keskustaan kokoukseen ja pähkäilen söisinkö missä ja mitä. Järkevästi joo, mutta salaattilinjalla vai jotain muuta. Saatan päätyä kanasalaattiin. Ei eettisin vaihtoehto, mutta karppia kyllä.

Tilastoharhaa?

Lupaan myös sen, että tässä blogissa en ala hehkutella kadotettuja grammoja ja kertoilla mitä kaikkea tuli syödyksi. Olen joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa, johon orjallisesti kirjasin kaikki syömiseni. En vaan nyt enää jälkiviisaana keksi, että mitä ihmettä se palveli?
Minua? Mutta en kuitenkaan tarkastellut sitä koskaan taaksepäin, joten kaikki kirjaukset jäivät bittiavaruuteen lillumaan.
Muita? Ketä ihmettä kiinnostaa lukea, söinkö mahdollisesti aamiaiseksi munakkaan ja lounaaksi salaatin?

Ja kirjasinko sitten sinne kaikki mahdolliset lipsumiset ja herkut rehellisesti? Muistelen ainakin merkanneeni joitakin karkkeja "pari" - olisiko sitten pitänyt luetella jokainen koko ja määrä.. Mutta jälleen - miksi? Ketä se olisi auttanut tai kiinnostanut?

Sen voinen kertoa, että päättäväisyyteni ei ole nyt horjunut yhtään eikä tämän alle viikon aikana ole tapahtunut mitään lipsahduksia. Onpa saavutus, alle viikko, wau. Jostainhan se on toki aloitettava.

Kävin sunnuntaiaamuna vaa'alla, ja jossakin on nyt vika. Joko siinä ensimmäisessä punnituksessa tai sitten tässä jälkimmäisessä: painoa oli muka pudonnut 1,5 kiloa neljässä päivässä. Sanoisin, että vika on vaa'assa, koska en ole eläissäni laihtunut sellaista vauhtia. Minulla ei ole koskaan ollut "nesteitä", jotka "lähtevät ensimmäisenä".
Olen joutunut tappelemaan jokaisesta grammasta kynsin ja hampain ja ne ovat hävittyään liuenneet hyvin hitaasti. Miksi nyt olisi toisin?

No jos muistaisi punnita pari kertaa viikossa ja jos huomenaamuna sitten seuraavan kerran. Nähdään mikä vaa'an totuusarvo oikeasti on.