Kilokiukuttelija

29.11.2011

Tilastoharhaa?

Lupaan myös sen, että tässä blogissa en ala hehkutella kadotettuja grammoja ja kertoilla mitä kaikkea tuli syödyksi. Olen joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa, johon orjallisesti kirjasin kaikki syömiseni. En vaan nyt enää jälkiviisaana keksi, että mitä ihmettä se palveli?
Minua? Mutta en kuitenkaan tarkastellut sitä koskaan taaksepäin, joten kaikki kirjaukset jäivät bittiavaruuteen lillumaan.
Muita? Ketä ihmettä kiinnostaa lukea, söinkö mahdollisesti aamiaiseksi munakkaan ja lounaaksi salaatin?

Ja kirjasinko sitten sinne kaikki mahdolliset lipsumiset ja herkut rehellisesti? Muistelen ainakin merkanneeni joitakin karkkeja "pari" - olisiko sitten pitänyt luetella jokainen koko ja määrä.. Mutta jälleen - miksi? Ketä se olisi auttanut tai kiinnostanut?

Sen voinen kertoa, että päättäväisyyteni ei ole nyt horjunut yhtään eikä tämän alle viikon aikana ole tapahtunut mitään lipsahduksia. Onpa saavutus, alle viikko, wau. Jostainhan se on toki aloitettava.

Kävin sunnuntaiaamuna vaa'alla, ja jossakin on nyt vika. Joko siinä ensimmäisessä punnituksessa tai sitten tässä jälkimmäisessä: painoa oli muka pudonnut 1,5 kiloa neljässä päivässä. Sanoisin, että vika on vaa'assa, koska en ole eläissäni laihtunut sellaista vauhtia. Minulla ei ole koskaan ollut "nesteitä", jotka "lähtevät ensimmäisenä".
Olen joutunut tappelemaan jokaisesta grammasta kynsin ja hampain ja ne ovat hävittyään liuenneet hyvin hitaasti. Miksi nyt olisi toisin?

No jos muistaisi punnita pari kertaa viikossa ja jos huomenaamuna sitten seuraavan kerran. Nähdään mikä vaa'an totuusarvo oikeasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti