Raihinaisen raahustelua

On se kumma, miten hetkessä kaikki hankittu kunto katoaa.
Kävin siis jo jokin aika sitten nuo pari lenkkiä, joista polvi äityi pottuilemaan.
Nyt kävin sitten toissapäivänä kävelylenkin hiekkatiellä.
Ja huh - olipa tuskaista!
Siis sykkeet alkoi heti nousta Zone 3:een (se no-no-zone), vaikka vain kävelin. Nyt piti pitkin lenkkiä toppuutella vauhtia, ettei nousisi liikaa.
Olin siis aivan rapakuntoinen raahustaja jälleen! Käsittämätöntä..
Tänään tein sitten juoksumatolla sen vakkari 42-minuuttisen ja jälleen sai olla tarkkana, ettei sykkeet karanneet Saharaan.
Parin viikon liikkumattomuuden takia nekö on nyt sit kadonneet kokonaan??

Polvi ei nyt sanonut näistä kävelyistä mitään uutta - edelleen se tuntuu (vain) istumasta noustessa tai istuttaessa.
Fyssarin mukaan kyse on jänteen pään tulehduksesta tjtn ja siinä ei auta kuin iisisti ottaminen.
Pah.
No, tällä rapakunnolla ei ehkä tartte pahemmin haaveillakaan mistään hölkkälenkeistä.

Niin ja juoksumatolla olin tänä aamuna siksi, että vaikka ulkona on ihana ilma, siellä on liian kuuma meikäläiselle: +25 ulkona saa aikaan sen, että happi loppuu kokonaan ja voimat katoaa. Joudun siis pähkäilemään sen välillä, että ulkoilmassa on kiva kävellä, mutta happi loppuu ja sen, että sisällä on tylsää, mutta yllättävän viileää.
Helteet kelpaa kyllä meikäläiselle auringonottoon, mutta ei lenkkien ajaksi!

Tuossa edellisessä postauksessani muuten kun puolustelin sitä suklaansyönnin hitautta: löysin eilen jääkaapista sen toisen DajmMintun, jonka ostin siis joskus .. hups, yli kuukausi sitten! Hah. No, säästän sitä johonkin iltaan, jolloin olen tuhonnut mustikat ja vadelmat eikä muuta herkkua löydy.

Nyt onkin ihanaa kun on saanut herkutella tuoreilla marjoilla; yritän käydä joka tai joka toinen ilta hakemassa satsin mustikkaa ja vadelmaa. Suurin osa menee pakkaseen tulevia aamiaisia varten, mutta joka illalle ja aamulle jätän kulhollisen syötävää.
En poimi marjoja veren maku suusssa poimurilla, vaan ihan vanhanvaikaisesti sormilla. Eikä niitä siis tule kerralla kerättyä kuin noin litran verran - mulla on sellainen näppärä olkapäällä kannettava astia, johon mahtuu juuri se litra.

Inhosin ennen marjojen poimintaa, mutta näköjään näin vanhetessa siitä on tullut jonkinlainen meditaatioharrastus - onnistun (joten kuten) jopa sulkemaan pois metsässä vellovan mielettömän hyttys/kärpäs/paarmakakofonian. Toki niitä tapetaan kun ne kiinni käy, mutta muuten en anna  niiden häiritä rauhallista laiduntamistani.