Katoavainen kunto

Miten sitä voikin olla niin huvittavan idiootti, että olettaa saavutetun hyvän (tai no okei, siedettävän) kunnon säilyvän??

Että se olla nököttää hyllyllä sykemittarin vieressä odottamassa, että se napataan käyttöön ja se on tietenkin siinä kunnossa, mihin sen edellisellä kerralla (viikkoja sitten!) jätti?

Hah.

Kävin eilen hiekkatiellä kävelyllä, ja kyllä sen kadonneen kunnon metsästys on nyt tosiasia. Ei sitä enää ole ollenkaan.
Sykkeet huiteli heti ties missä, vaikka vain kävelin.
No, alkumatkan aikana päälle rysähti rankka sadekuuro ja hetken mietin, mitä teen. Ensin mietin käännynkö takaisin, sitten päätin, että hölkkään yhden pätkän jos sen päätteeksi sitten lähtisin takaisinpäin.
Sade virkisti kuitenkin niin mukavasti, että päätin tehdä tavallisen 4 km kävelyn.

Mutta mutta.
Sateesta viis, polvet perhana petti!
Molemmat!
Heti alettuani hölkätä tuntui molemmissa polvissa edessä heti. Vedin sitten vain parin sadan metrin pätkän enkä kiusannut enempää.
Sen jälkeen oikea polvi (siis se ikuisuusmurheenkryyni) on tuntunut samalta kuin tähän asti; se kipu siis tuntuu toisella reunalla.

Matolla kävellessä polvet eivät ole sanoneet mitään, eikä ne eilenkään kävelyyn reagoineet.
En ymmärrä miksi juuri tuo hölkkä oli se, mikä ärsytti niitä, ja siis heti saman tien.
Eihän mulla ole samaa (isompaa) painoa kuin vuoden alussa, joten ei se siitäkään voi olla.
Todella ärsyttävää!!

Mut joo, on siis ihan turha luulla, että monen viikon lusmuilun jälkeen voisi olla vanhasta kunnosta mitään jäljellä. Se on män! Bye bye, hasta la vista.

Mietin pitäiskö se juoksukoulu alkaa taas alusta, mutta noi sykkeet on yhä ongelma; nehän oli juoksukoulun aikana ihan tapissaan.

Eli, kävelyä, kävelyä, kävelyä.
Ehkä vois ne sauvat kaivaa jostain joskus mukaan, tosin nekin nostanee heti sykkeet 'liian' ylös.

Jopa menee vaikeaksi ämmän elämä!  :-D