Vaahdotaas vähän

Tai vähän enemmäkin.
Ja kun olette lukeneet jutun loppuun, olette samaa mieltä: täysin perseestä koko homma!!

Viime viikolla kävin asioilla. Jätin auton parkkiin ja kävin kävelemällä muutamassa eri paikassa. Yksi paikoista oli posti, jonne kävelin ehkä noin 200 metrin matkan. Posti sijaitsee mäen päällä ja sinne siis johtaa sellainen loiva, mutta piiitkä ylämäki. Yllättävän petollinen siinä mielessä, että se tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan ja sykekin nousee. Olisi ehkä hyvä lämmittelymatka tarvittaessa.
No, ei siinä mitään, kävin postissa ja sitten muita asioita ja kotiin.

Ja sitten ilmaisi polvi olemassaolonsa: sitä alkoi särkeä aivan armottomasti, enemmän kuin koskaan kevään jälkeen.
Ja siis siitä, että kävelin normaalisti yhden hemmetin loivahkon ylämäen.
Aivan uskomatonta!
Polvi on siitä asti ollut koko ajan todella kipeä, sellainen kuuma kipu, joka siis ei vain tunnu noustessa/istuessa, vaan koko ajan!

Haistakoon joku jossakin korkealla paikalla oleva pitkän paskan.

Eli ei juoksumattoa, ei kävelyjä hiekkatiellä.

Nyt siis otan vain iisisti ja odottelen, että milloin tämä helpottaisi. Siis selvennyksenä ehkä sen verran, että ei tämä kipu ole mikään hirveän kova, en ota siihen mitään lääkettä, ei se niin paha ole, mutta siis jatkuva, ja kovempi kuin ennen. Ja vitutuskäyrä tietenkin on tapissaan.

Toisaalta, nyt oikeesti en voi liikkua, erinomainen tekosyy! Hah.

Mietin eilen, että ehkä mun juoksuharrastus on jonkin hölkkäjumalan kiroama: joka kerta, kun olen sen aloittanut, jotain on tapahtunut. Joka hemmetin kerta.
Hmm.. ehkä mua ei vaan ole tarkoitettu liikkumaan?? :D

On a positive note: tuli taas mukava ylläriminiloma kaverin mökille loppuviiikoksi. Siellä(kään) ei tartte sitten harrastaa liikuntaa, voi kokeilla josko järvessä voi vielä uida ja maata soffalla, mässyttää jotain herkkua sekä jälleen haukkua miehiä (sen tarvehan ei lopu koskaan).