Kilokiukuttelija

15.9.2014

Veden valhe ja huonohkoa suklaata

Aina ja kaikkialla sanotaan, että vettä pitää ja kannattaa juoda reippaat määrät jos haluaa lauhtua/hallita painoa. Lukemattomissa listoissa on aina mukana vinkki juoda pari lasillista vettä ennen ruokailua, jolloin syö vähemmän.
Paskat.
Ei se noin mene. Siis se veden juonti.

Esimerkki:
1. Olen vaikkapa työpaikkaruokalassa tai buffetissa tms. Otan lautaselle kaiken sen, mitä aion syödä. Lisäksi otan (aina) pari lasillista vettä.
Juon veden ennen ruokaa ja ruoan aikana ja syön lautaselle ottamani annoksen/t.
2. Olen kotona ja teen aamiaista/päivällistä.
Olen aiemmin ottanut esille jääkaapista/pakkasesta/kaapista sen, mitä aion syödä. Valmistan ruoan, juon ehkä ison lasin vettä ennen ruokaa ja sitten syön valmistamani annoksen.

Enhän minä enää syöntivaiheessa jätä ruokaa syömättä! Eli se veden juonti on täysin turhaa siinä yhteydessä! Jos esim. teen kalaa, perunoita ja ison salaatin, syön ne kaikki riippumatta veden määrästä, jota kittaan.

Ja jos olen ravintolassa, en taatusti jätä tilaamaani ja maksamaani ehkä isoakin annosta syömättä herranjestas - jos maksan sen, myös syön kaiken.
Se on kotona opittu tapa - lautanen syödään tyhjäksi.
Tietenkin buffetisas tms otan vain järkevän määrän ruokaa, eli ei jää pois heitettävää. Mutta siis veden juominen tuossa yhteydessä on täysin yhtä tyhjän kanssa!
Ei se muuta syömismäärääni pätkääkään!

*
Kauppakäynnillä tarttui viime viikolla käteen tarjouksessa olevat Cloettan suklaalevyt, minttusuklaa ja suolainenjädevohveli (onpa outo yhdistelmä näin kirjoitettuna!).
Tietenkin, koska jos tarjolle tulee minttusuklaata, se on testattava.

Ja pah.. tuo minttusuklaa oli pettymys!
En tiedä miksi, yritin analysoida sitä, mutta jotenkin se ei vaan ole kovin kaksista. Vastaavasti se suolainen suklaa oli paljon parempaa.

No, mies vetikin sen sitten kokonaan ja minä natustelen tuota minttusuklaata hiljalleen pois, pala-pari päivässä. Koska kun suklaata on kotiin ostettu, pitäähän se pois syödä.. mies ei minttusuklaasta piittaa, joten uhraudun yleisen edun nimissä ja tuhoan tuota hiljalleen.



3 kommenttia:

  1. Mä luulen, ettei se vesi estä syömistä. Ennen sitä markkinointiin, että sillä voisi muka täyttää vatsan ja nälkä menisi pois. Joskus sanotaan, että nälkä voikin olla oikeasti janoa.

    Mä olen aina juonut liian vähän vettä. Kun juon vettä enemän, niin kyllä mä paremmin laihdun. Ei se estä syömistä ja kuten säkin, mä syön just sen päättämäni. Ei sitä syömistä ole tarkoitus lopettaa tai estää. Mutta mulle se vesi sitten jotenkin vaan vauhdittaa aineenvaihduntaa. Kroppa tajuaa, ettei se ole kuivumassa tai nälkiintymässä eikä hyppää säästöliekille niin helposti.

    Suklaa! Mikä ihana ja tärkeä asia. Mikään ei ole sellaista pyhäinhäväistystä, kuin paha tai mitätön suklaa. Mä syön 100 gr suklaata viikossa ja sen on parempi olla oikeasti tosi hyvää suklaata. Ottaa pattiin, jos jostain syystä se suklaa olisi jotain huonoa. Tulee vain paha mieli.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei se vesi kyllä vähennä syömistä. Mutta Sarahin kanssa olen samaa mieltä, että riittävä vedenjuonti kyllä kiihdyttää/pitää yllä aineenvaihduntaa. Talvisin pitää aina muistutella asiasta itseään, kesällä se on jotekin helpompaa, koska elimistö vaatii vetensä.

    Ps. Hyvä, kun sinä testaat näitä suklaita, niin ei minun tarvitse. :D Vaikkakin hetki sitten ajattelin, että minulla on niin paljon erilaisia makusuklaita testaamatta, että mitä jos kerran kuussa aina maistaisi yhtä = söisi levyn. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glad to be of service ;-)
      Tuota Cloettan suklaata on vielä pari palaa jäljellä, sen verran hitaasti sitä on saanut tuhottua. Mutta nyt tietää ainakin, mitä tuotetta EI osta kaloreita hankittaessa!

      Poista