Laiskottelija löllöttää

Nyt on jotenkin sellainen vaihe, että mitään ei saa aikaiseksi.
Työpuolella kyllä joo, mutta sielläkin on sellainen fiilis, että mitään ei tapahdu, mikään ei etene. Yritän ja yritän, mutta ei tuloksia.

Ja jotenkin koko ajan odotan, että Jotain Alkaisi Tapahtua - eri rintamilla. Ja kaikki nämä asiat ovat sellaisia, että en voi niihin vaikuttaa.
Ystäväkin sai tiedon erittäin vakavasta sairaudesta ja toivon, että voisin tehdä jotain. Mutta kun en ole lääkäriparantajaihmeidentekijä, en pysty.

Jotenkin tämä saamattomuus näkyy myös syömisissä. Ei sillä, että mitenkään mässäilisin päivät pitkät, mutta en myöskään nyt jotenkin jaksa tsempata.

Tai no, katsotaanko se tsemppaukseksi jos olen käynyt jo useampana aamuna juoksumatolla?

Päätin, että jos polvi ei sano mitään juoksumatolla kävelystä (ei sano), en välitä siitä, mitä se sanoo metsäkävelyistä (sanoo).
Näkee, että olen aika rapakuntoinen, kun pelkkä reipas kävely pitää sykkeet aika korkealla. Nyt päätinkin, että teen tuon kävelyn siten, että tarkkailen sykettä ja ehkä hiljalleen voisi kokeilla uskaltaa niitä hölkkäaskelia. Ei tosin vielä tällä vuosituhannella sen perusteella, mitä sykkeet nyt sanoo.

Jotenkin kaikki on nyt lentotermein sanottuna "in a holding pattern" ja on tosi vaikea kestää sitä. Koska olen kontrollifriikki ja asioiden pitää mennä niin kuin minä haluan, on todella todella vaikeaa hyväksyä se, että on asioita, joihin en voi vaikuttaa ja se vaan pitää hyväksyä.
Musta tulis tosi huono ex-alkoholisti, kun 12 askeleen ohjelmassa pitänee hvyäksyä oma voimattomuutensa. Meikä kun ei sitä hyväksy!

Pah.. tulipahan taas vuodatettua.