Kilokiukuttelija

17.2.2015

Kiloja kerrytellessä

Pukkasi tuohon sitten ulkomaan työmatkaa ja sellaisen tuloksena tuon aina vakiotuliaisten lisäksi muutaman kilon hetkellisesti.

Koska hotelliaamiaiset on ihania ja runsaita ja tietenkin silloin pitää syödä kunnolla ja tietenkin reissujen lounaat ja illalliset on myös runsaita niin kooltaan kuin kaloreiltaan.

Nyt sitten pitäisi päästä takaisin arkeen, mutta eipä tuo huonompi puolisko siinä pahemmin auta. Mies kantaa kaupasta laskiaispullaa, uusia sipsilajeja ja Mignon-munia. Kyllä, rakkauttahan tuo sillä osoittaa, mutta sanoin, että jos silti jättäisi nämä kyseiset vähän vähemmälle kun niillä on ikävä tapa kertyä tuohon omenamahaan..

Ai niin, mies halusi testata hyvin oudolta kuulostavaa uutuutta: LAKRITSISIPSEJÄ. Siis uh uh.. yhdistelmä, joka pitäisi kieltää lailla. Eihän salmiakkia ja sipsejä voi yhdistää?!
Tiedän, makuasia, mutta voin kertoa, että meikäläisen mielestä ei toimi. Maistoin kaksi lastua ja se riitti. Miehen mielestä lakritsin maku ei edes pahemmin tunnu, mutta kyllä se sieltä tulee hyvin vahvasti esille.

Niin ja sitten ystävä halusi muistaa ystävänpäivänä ja menikin sitten ihan överiksi: Fazerin popcorn-suklaan (ei tiennyt tietenkään, että on jo testattu) lisäksi oli ostanut kahdenlaisia erilaisia maustettuja popcorneja. Niitä tässä ollaan hitaasti sitten maisteltu. Hyviä on, mutta yritän natustella niitä harvakseltaan.
Nyt on juoksumattokin ollut vähemmällä käytöllä, pitäisi taas hypätä sille. Tosin lumihangessa kahlailu ja lumityöt ovat polttaneet hyvin kaloreita. Mittasin huvikseni yhtenä päivänä lumihankikävelyn tulokset - 350 kcal meni noin 45 minuutin kävelyn aikana. Ei huonosti.

8 kommenttia:

  1. Meillä alkaa ens viikolla 5:n päivän hiihtoloma täyshoidolla kylpylässä. Mulla on silloin viimeinen viikko superdieettiä menossa. Saattaapi losahtaa koko dieetti siihen... Oon valmiiksi jo päättäny, että alotan superdieetin uudestaan jahka loma on lusittu. Mie sinne kuiten kehtaa keittiövaakaa mukaan ottaa ja vaatia keittiöltä parsa-ja kukkakaalta... Mutta jos kuiten en niillä croisanteillanja pekonilla koko lomaa vetäis. Uuh... Saas nähdä kuinka ämmän käy..
    Lakritsasipsit, kaikkea sitä keksitään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen erittäin jäävi sanomaan mitään, mutta mielestäni reissussa ei koskaan olla tiukkiksia eikä tunneta huonoa omaatuntoa vaikka ei pelkkää parsakaalia vetäiskään. Reissun jälkeen sitten kurinpalautus. Viiden päivän loma vaikka vähän herkutellaan versus 360 pv kunnolla olo - se olisi hyvä yhtälö ;)

      Poista
    2. Olen erittäin jäävi sanomaan mitään, mutta mielestäni reissussa ei koskaan olla tiukkiksia eikä tunneta huonoa omaatuntoa vaikka ei pelkkää parsakaalia vetäiskään. Reissun jälkeen sitten kurinpalautus. Viiden päivän loma vaikka vähän herkutellaan versus 360 pv kunnolla olo - se olisi hyvä yhtälö ;)

      Poista
  2. Lumikenkäilyä olisi kiva koittaa!

    Ps. En halua lakritsisipsejä. Ajatella, että en. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu lumiKENKÄkävely vaan lumiHANKIkävely :) Eli raahudun hiki pinnassa välillä pettävällä lumihangella saappaiden pettäessä (tai siis hangen pettäessä saappaan alla) kiroillen niin perskeleesti kun ei vaan jaksa ja metsän raja on tsiljoonan kilometrin päässä

      Poista
    2. Näin ymmärsinkin, että sinä et ollut kenkäilymatkalla, mutta siitä vain tuli mieleen, jotta olisipa kiva koittaa. Olen kerrattain sellaiset lumikengät jalkaani sitonut ja pari askelta ottanut, mutta sitä ei voi sanoa vielä kokeiluksi. Eli se on vielä edessä. Ei ehkä enää tänä talvena, koska lumethan sulavat ihan pian. Olen toiveikas. ;)

      Poista
    3. Ihmetellen katson frendien päivityskuvia feississä, kun niissä on ruohoa (!), joka on vihreää (!) ja aurinko paistaa.
      Meillä on vielä puoli metriä lunta ja joka päivä harmaata.. Ja siis vain muutaman kymmenen kilometrin päässä stadista ollaan..

      Poista
    4. Ihmetellen katson frendien päivityskuvia feississä, kun niissä on ruohoa (!), joka on vihreää (!) ja aurinko paistaa.
      Meillä on vielä puoli metriä lunta ja joka päivä harmaata.. Ja siis vain muutaman kymmenen kilometrin päässä stadista ollaan..

      Poista