Kilokiukuttelija

16.9.2015

Jätetään juoksumatto

Pannahinen, eipä polvi tykännyt yhtään matosta tänään.

Sain siis itsestäni vihdoin irti tehdä kävely matolla enkä kuunnellut laiskuuden kuiskutuksia väliin jättämisestä. Itse kävelyn aikana ei tuntunut missään, mutta nyt muutama tunti myöhemmin molemmat polvet huutaa hoosiannaa, vasempi enemmän, mutta ei oikeakaan ihan hiljaa ole.

Harmittaa, koska aiemminhan matolla käynti ei ollut ongelma, vaan epätasainen maasto.

Pah. Hemmetti.

No, ei voi mitään, vielä pidettävä taukoa.. tai no, ei tuo kovin tauolta tunnu vaan enemmänkin lopetukselta. Kallis ja lähes käyttämätön juoksumatto myydään??!
En kyllä siihen haluaisi vielä lähteä. Vaikka tuo vie ihan jumalattomasti tilaa :)

Vähän vähiin jää nää liikkumismahdollisuudet.
Ja juu, en lähde nivelystävälliseen uintiin, koska lähin uimahalli on kaaaukana enkä ala laittaa siihen aikaa ja rahaa, että sinne asti ajaisin. Plus, jostain syystä saan aina uimahallissa uimisesta nuhan. AINA. Tykkään kyllä vedessä läträtä ja jos olisi uimahalli lähellä, taatusti kävisin, mutta joka kerta olen (aikuisiällä siis) saanut uintikerralta tuliaisiksi nuhan. Ärsyttävää.

Eli jäljelle jää <rummun pärinää> tattadadaa.....kiukuttelu! Jeeee!!!

3 kommenttia:

  1. Sulla on samoja ongelmia kuin mulla. Polvi on mullakin huonona. Minulta on juokseminen kielletty kokonaan. Oletko kokeillut kuntofillarointia tai sisäsoutua. Pistät juoksumaton myyntiin ja ostat nuo masiinat. Soutulaitetta ei kannata huonoa ostaa, vaan laadukas masiina. On tosi monipuolinen laji.

    Mullakaan ei ole hallia lähellä. Vesijuoksu on polvivaivaiselle just parasta. Mutta ei tätä matkaa jaksaa usein mennä. Ja mullekin tulee siellä nuha! Nuha lyö päänsäryn päällä.

    No, aina voi tosiaan kiukutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lähde enää soudun enkä fillaroinnin tielle. Kuten tässä artikkelissa pohdin http://kilokiukuttelija.blogspot.fi/2014/02/kulutetut-kal-eikun-rahat.html on tullut kokeiltua melkein kaikkea, ei mitä on tuloksena`+/- 0. Tai ehkä ennemmin plus :D
      Soutua jaksoin jonkin aikaa, sitten kyllästyin, sama kuntopyörässä. Tiedän, ettei kumpikaan oikein hotsita. Enkä hemmetti ala luopumaan tuosta matosta kun haluan uskoa, että voin sitä vielä käyttää- argh!! Kohtaloooooo??!!

      Poista
  2. Mä olen huomannut, että rimpulat soutulaitteet ja fillarit jää käyttämättä. Mulla on kalliimpi (käytettynä ostettu useamman tonnin) soutulaite ja sillä soutaa ihan eri lailla kuin toisilla. Myös kuntofillari mulla on sellainen, että siinä fillaroidaan vähän kuin vaakaa-asennossa. Pystyy lukemaan yms. Tosin eihän noita kannata hankkia, jos ei lajeista tykkää.

    Nyt ne on tuolla autotallissa ja alkaa olla kylmä. Raivaan tilaa kellarista, että saan masiinat sinne. Sitten aion laittaa sinne jonkinlaisen screenin ja katselen leffoja ja sarjoja. Tulee motivaatiota siivota tuo samperin kellari.

    Tuuhan nyt tänne taas takaisin kiukuttelemaan ja kirjoittamaan mitä hyvää suklaata olet syönyt.

    Mä söin tälläistä ja hyvää oli:

    http://www.heinemann-dutyfree.com/berlin_schoenefeld_en/lindt/lindt-dark-thins-200g-200g.html

    VastaaPoista