Norovirus haussa

Eipä kestänyt tuokaan vatsataudin vaikutus kauan. Mitä siihen sitten tarvittiin?
Työlounaita, työaamiaisia, läksiäisiä, valmistujaisia, tuliaisia ja mitävielälie. Niin ja kesä.
Eli ne menneet kaksi kiloa tuli kavereiden kera takaisin. Ei nyt huikeasti, mutta kilon verran.

Nyt vois miettiä lyhyttä pikaristeilylä Siljalla niin voisi päästä (hetkellisesti) eroon näistä makkaroista. Tai no eipä ne makkarat nyt niin hirveesti pienentyneet.. mutta.. Every little bit helps! ;)

Jotenkin tuntuu, että kesä on muka vaikeampaa syömisten suhteen. Uusia perunoita, jäätelöä... Tosin joulun aika on vaikeaa, keväällä on jotain kivaa ja syksyllä taas jotain masennuksenestosyötävää - kaikki ajat vuodesta on hankalia!

Jotenkin ei nyt taas ole yhtään intressiä mihinkään painon osalta, muuhun kuin kiukutteluun! Housut, siis kesähousut, vielä mahtuu päälle sillee suht ok, talvihousujen kanssa ei välttämättä oliskaan sama tilanne.. Siksikin ehkä tässä ei ole muka "mitään kiirettä" tehdä asialle jotain.

Mutta mikä sen parempi kuin kiukutella ja samalla olla tekemättä yhtään mitään asialle??

Koska enköhän mä hetken pohdinnalla saa tämän jonkun toisen syyksi. Ja saanhan mä. Kaverin, joka halusi pizzalle (tietenkin mennään pizzalle!), miehen, joka tuo sipsejä kotiin (olenhan sanonut sata kertaa, että jos tuot, mä syön!), toisen kaverin, joka tuo tuliaisina leivoksia ja suklaata. Hei leivoksia. Ja suklaata. Oikeesti. Eihän niitä voi jättää syömättä mitenkään.

Jotenkin on nyt viime ajat pukannut "pakollisia" tilanteita päälle, jossa TOKI olisin voinut olla syömättä kaikkea tarjolla olevaa, mutta miksi ihmeessä kieltäytyisin (no siksi, että ne mee vyötärölle?!). No mutku ne EI SAIS mennä vyötärölle => lakisääteistä ja sallittua kiukuttelua.

Periaatteessa mulla on kaksi vaihtoehtoa.
Joko syön enkä ota ongelmaa läskeistä.
Tai en syö.

Mutta kun olenkin nokkela, ja syön ja kiukuttelen.

Tuli testattua yksi uutuus - Mariannejäde. Oli hyvä! Marianne-karkit sinällään nyt ei ole mikään sellainen, minkä takia lähtisin kauppaan, mutta se Marianna-suklaapatukka (onkohan sitä vielä?) oli erinomaisen ihanaa. Ja tämä jäätelö on sille sukua.

Tosin tuossa, ja muutamassa muussa jäätelössä oli jotenkin nyt sellainen "lääps" -fiilis. En tiedä onko se minä, jäätelö vai mikä, mutta jotenkin noi ei maistu riittävästi oikein miltään. Siis joku sitruunajäde tai lakritsijäde on ihan hyvää, mutta maku on jotenkin... riittämätön. Saisivat tehdä niistä vahvempia! Ehkä mä alan olla menettänyt makunystyröitä tai jotain...

Jätetään juoksumatto

Pannahinen, eipä polvi tykännyt yhtään matosta tänään.

Sain siis itsestäni vihdoin irti tehdä kävely matolla enkä kuunnellut laiskuuden kuiskutuksia väliin jättämisestä. Itse kävelyn aikana ei tuntunut missään, mutta nyt muutama tunti myöhemmin molemmat polvet huutaa hoosiannaa, vasempi enemmän, mutta ei oikeakaan ihan hiljaa ole.

Harmittaa, koska aiemminhan matolla käynti ei ollut ongelma, vaan epätasainen maasto.

Pah. Hemmetti.

No, ei voi mitään, vielä pidettävä taukoa.. tai no, ei tuo kovin tauolta tunnu vaan enemmänkin lopetukselta. Kallis ja lähes käyttämätön juoksumatto myydään??!
En kyllä siihen haluaisi vielä lähteä. Vaikka tuo vie ihan jumalattomasti tilaa :)

Vähän vähiin jää nää liikkumismahdollisuudet.
Ja juu, en lähde nivelystävälliseen uintiin, koska lähin uimahalli on kaaaukana enkä ala laittaa siihen aikaa ja rahaa, että sinne asti ajaisin. Plus, jostain syystä saan aina uimahallissa uimisesta nuhan. AINA. Tykkään kyllä vedessä läträtä ja jos olisi uimahalli lähellä, taatusti kävisin, mutta joka kerta olen (aikuisiällä siis) saanut uintikerralta tuliaisiksi nuhan. Ärsyttävää.

Eli jäljelle jää <rummun pärinää> tattadadaa.....kiukuttelu! Jeeee!!!

Käsittämätöntä tämä ajan hammas

Nyt tulee sitten valitusta ja kiukuttelua oikein olan takaa.
Olen kiukutellut näistä asioista ennenkin ja tulen kiukuttelemaan tulevaisuudessakin. Ja ei, en välttämättä tule tekemään asialle mitään, kunhan siis kiukuttelen. 

En käsitä, tai siis juu käsitän, mutta EN HYVÄKSY, että iän myötä tämä homma menee koko ajan vaan vaikeammaksi.
Olen perinyt äitini ulkonäön aika paljolti ja kun muistelen häntä vähän alle viisikymppisenä, hän oli pieni ja pyöreä. Yllätys yllätys, meikä on pieni ja pyöreä! Vanhuksenakin hän on edelleen pieni ja pyöreä (joka kai on ok vanhoilla mummoilla), joten tiedä sitten onko meikäläisellä mitään mahiksia tämän junan suuntaa muuttaa. Tai halua. Tai viitseliäisyyttä.

Keväällä ja alkukesästä ei pahemmin tullut herkuteltua eikä sortumisia. Mutta eipä paino paljon pudonnutkaan. Syynä tähän lienee se, että syön aika isoja rekkakuskiannoksia ruokaa.
Ja se on epäreilua: miksi en voi syödä kunnon isoa lautasellista hyvää ja herkullista ruokaa?? Miksi pitää alkaa pienentää annoksia kun ikää tulee?

Tiedän, että kyse on aineenvaihdunnan hidastumisesta ja blaa blaa blaa. Ei kiinnosta. En halua, että homma menee näin!

Kun olenhan jo niin paljon luopunut herkuista, jättänyt syömättä tsiljoona herkkua, ja tässä on tulos?! Läskejä pukkaa ja pysyy! Miten kiittämätöntä!
Miksi ne syömättä jääneet herkut ei mitenkään voi miinustaa syötyjä??
Miksi hyvät teot ei kumoa huonoja valintoja??

Hyvä esimerkki on tämän viikon leivonta. Päätin kokeilla Me Naiset -lehdessä ollutta pataleivän reseptiä. Ihan hyvää tuli, joskin se oma tekemä ciabatta on koostumukseltaan parempaa. Tuo on jotenkin liian kiinteää. Kuitenkin siis ihan hyvää.

Pataleipä a la Me Naiset

Mutta siis siihen kiukuttelun aiheeseen: kuinka paha juttu on, jos leivon kerran muutamassa kuukaudessa vaaleaa leipää ja syön sitä hiljalleen pakkasen kautta pois? Ei varmaan kauhean paha, mutta siltikin, taatusti tämäkin leipä näkyy mahan ympäryksessä! Eli nämäkin silloin tällöin tehtävät herkut pitäisi jättää pois. Mitään kivaa ei saa ikinä tehdä?!!

Mutta joo, mahamakkarassa se näkyy.
Tai siis mullahan on aina näin omppuna ollut se mahamakkara.
Nyt kuitenkin olen viime kuukausina saanut kehiteltyä itselleni oudon etumahan (?!). Eli nyt siis kun katson alaspäin, tuossa keskiruhossa on iso pinkeä pönöttävä pömppö. Ärsyttävää!

Kävin viime viikolla Cittarissa ja jossakin hyllyvälissä katse sattumalta osui johonkin naiseen väistäessäni häntä.
"Jaa, raskaana. Mutta hetkinen, eikös tuo äsken puhunut tuossa tuon iäkkään miehen kanssa, onko tuo sitten nuori nainen? Ei muuten ole, hetkinen, tuohan on taatusti yli viiskymppinen nainen. Jessus mikä eturessu. Ja päällä pinkeä huppari, näyttää ihan siltä, kuin olisi kahdeksannella kuulla raskaana."

Niin, meikäläiselläkin olisi samanlainen jos olisi jotain pinkeää päällä. On käynyt kuten Sarah Suomalaiselle: olen saanut huikean pömpön!
Ja tämä pömppö ei kyllä mahdu mihinkään fat pantseihin, ei sitten millään!