Kilokiukuttelija

9.10.2016

Suorittamista

Tuntuu toisaalta hassulta ja toisaalta toki herkältä kun ystävät kysyvät säännöllisesti miten menee. Herkältä siksi, että olenkin näköjään ihanien ihmisten ympäröimä - olen saanut apua ja tukea jopa hiukan yllättäviltä tahoilta. Hassulta siksi, että yritän keksiä jotain uutta vastattavaa. Kun ei mikään ole muuttunut edellisen kysymyskerran jälkeen, niin "tässäpä tämä" tai "arkea eletään" alkaa hiljalleen olla liiallista toistoa.
Mutta mitä muuta voisi sanoa? "Paska fiilis, elämän epäreiluus vituttaa, suoritan elämää". No, olen tuonkin tainnut sanoa. Mutta kun, toistan, mikään ei nyt muutu.
Olen edelleen läski leski (toi on niiiiiin hyvä termi!), edelleen mies kuollut, edelleen se ei ole tulossa takaisin, edelleen ei ole vain unta, josta herätään. 

Joten elän arkea.  Herään, käyn töissä, tulen kotiin. Syön. Joskus saunon. Katon sarjoja. Mietin pitäiskö vaihtaa tapetti yhdestä seinästä. Mietin myisinkö jotain miehen tavaroita netissä. 
Eipä tuossa nyt mitään huikean moninaista raportoitavaa ole. 

Syömisen osalta päätin, että syön päiväruoan nyt töissä - ihan ok ruokala ja hinnatkin ok. Viikonloppuisin sitten teen ruokaa. Tosin sen huomaa, että kun on alkanut syödä päivän pääruoan 11-12 maissa, viikonloppunakin tulee jo aikaisemmin nälkä kuin aiemmin. 

Ja paino? Ei muutosta. Ihan hitusen ehkä pudonnut, mutta ystävien kanssa vieteyt viikonloput grillauksineen ja herkkuineen pitä huolen, että ei paino kovin nopeaa vauhtia ainakaan alaspäin lähde. Tosin vaikuttaa siltä, että syön hitusen vähemmän herkkuja kuin ennen. Eli olin oikeassa kun syytin miestä lihomisesta - ne sen sipsiherkkumussutuspussit oli syyllisiä mun kiloihin!
Silti, mieluummin mies ja kilot kuin vähemmän kiloja ilman miestä..


4 kommenttia:

  1. Haluisin kommentoida jotain fiksua, mutta en osaa. Elämän suorittaminen on tuttu tunne täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä näihin juttuihin ole oikein mitään mitä voi kommentoida, fiksua tai tyhmää. Tai no, ehdotukset "Maajusiile morsian" -ohjelmaan ilmoittautumisesta (nyt) voi ehkä pitää hiukan tyhmänä.
      Ja eipä se suorittaminen elämänmuotona ole meikäläisen monopoli... Olishan se vaan kiva, jos olisi enemmän sisältöä. Ja sisältö olisi Hän.

      Poista
    2. Mä olen miettinyt että mitä jos ketään ei elämään tulekaan. Mitä sitten? Eihän parisuhde ja rakkaus kai voi olla elämän tarkoitus. Siinäpä sitä miettimistä ja hyväksymistä itselleni. Tosin muistan suorittaneeni elämää myös avioliitossa ollessani, olen kyllä jalostunut niistä ajoista. Yksin on kyllä teoriassa helpompi laihduttaa kun ei tarvitse ajatella kuin itseään, mutta silti se vaan ei multa tunnu onnistuvan. huoh.

      Poista
    3. Eron jälkeen olin satavarma ettei ikinä löydy ketään ja olen yksin hamaan tappiin asti. No, pari irtonumeroa oli ja sitten sattumalta tuli tämä Elämän Rakkaus.
      Nyt sattuneesta syystä ei ole mitään intressiä vastakkaiseen sukupuoleen, mutta ei myöskään tunnu mitenkään ihmeelliseltä se, että elämä jatkuisi yksin lopun elämää. Ja se on ihan jees. Opin liian hyvälle..
      Eihän parisuhde ole mikään must, mutta onhan se ihanaa jos on joku jonka kanssa on hauskaa, omat jutut, läheisyyttä, yhdessä tekemistä..
      Se, mikä itselle tulee mieleen kun näkee pariskuntia on halu mennä sanomaan: "Jos suhde on hyvä, arvosta sitä joka hetki, nauti!
      Ja jos se ei ole hyvä, älä helvetissä jää siihen, elämä on liian lyhyt, älä tyydy huonoon tai keskinkertaiseen!"

      Poista