Kilokiukuttelija

4.12.2011

Vaakavaikeuksia

Tietenkin kävi niin, että vaaka poksahti. Hemmetti. No ei sentään itsen alle hajonnut, se olisi ollut varmaankin moraalisesti aika järkytys ;-)
Vaaka näytti vuorotellen painoksi joko 11 kg tai sitten 112 kg ja olen suhteellisen varma, että kumpikaan paino ei kohdallani ole ihan oikein.. :-D

Nyt ollaan siis sitten tilanteessa, jossa se alkushokkipaino ei ole enää ihan vertailukelpoinen.
Onneksi talosta löytyy toinen vaaka, jota käytin sitten keskiviikkona. Se kertoi painoksi 76,4 kg. Sen toisen vaa'an ihan ensimmäinen paino, se, joka tärisytti mannerlaattoja tässä pienessä minä-universumissa, oli 77,8 kg
Ja painot on otettu hmm.. hienotunteisesti sanottuna tyhjällä vatsalla.
Tänä aamuna uudella vaa'alla (ns. täydellä vatsalla) oli paino 75,3 kg.

Vieläkin olen skeptinen, että paino putoaisi tätä vauhtia. Olen toki vetänyt karppilinjaa samaan malliin kuin ennenkin, tosin tällä kertaa verrattuna pari vuoden takaiseen aloitukseen, olen jättänyt myös kaikki karppiherkut pois. Ennen saatoin illalla ottaa vaikka jonkin suklaakermaherkun. Karppia kyllä, mutta näköjään ei myöskään pudota painoa.

Siis se näkemys, että karpatessa voisi syödä ("karppikamaa") niin paljon kuin haluaa, ei päde. Onpa ylläri. Eli aina pitää syödä vähemmän, että laihtuu. Shocking :-D
Nyt olen siis todellakin syönyt varmastikin vähemmän, mutta nälkä on pysynyt pois karppikaman ansiosta.
Se siis toimii sittenkin?!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti