Ahdistusta ja angstailua

Eipä ole oikein mitään muuttunut edellisen postauksen jälkeen. Siksi en ole tainnut mitään kirjoitellakaan.

Elämässä on ollut jo parin vuoden ajan sellainen tilanne, että odotan yhtä asiaa tapahtuvaksi, eikä minulla ole siihen mitään vaikutusvaltaa milloin ja miten se tapahtuu. Jos tapahtuu. (Pakko tapahtua, muuten poksahtaa pää helvetti!)
Joten siksikin ahistelee välillä. Ei pahasti, en ole ahdistuvaa tyyppiä, mutta jotenkin se silti välillä vetää saamattomaksi. Ehkä jos olisin masentuvaa tyyppiä, voisin masentua, mutta kun en osaa niin en osaa. Ehkä parempi niin.
Ahistuminen, ärtyminen, kiukuttelu tms ei kuitenkaan liity syömiseen mitenkään.
Aiemmassa elämänkriisissä huomasin, että negatiivisten asioiden sattuessa menee ruokahalu. Se on ne hyvät ja hauskat asiat, se arki, joka lihottaa meikäläisen. Niin ja se, että mätän suuhuni enemmän kuin mitä kulutan, ylläripylläri.

Pahoitteluni, se Kismet on edelleen testaamatta, joskin muuten on joitakin herkkuja saatu nautittua.
Kaverin mökillä käytäessä ostin kesän toisen jädesatsin - erinomaista oli tietenkin ja myyjälikka oli tosi hövelillä päällä: tilasin kaksi palloa kun olen tottunut, että pallot on pienet, mutta nyt olikin sitten vähän ronskimmalla kädellä tarjolla Vanhan Ajan Suklaata (jota siis saa vaan kesäisin jädekioskeista) ja sitruunalakua. NAM.
(Huomasin muuten tuosta yhdestä aiemmasta postauksestani tuon Dajm suklaan, jonka olemassaoloa en edes muistanut.. hmm.. )

Paino? 77,8 - 79,4 kg, riippuen olenko käynyt kaverin mökillä ja ollaanko mässytetty kaikkee ihanaa. Mökillä käynti on erinomaisen rentouttavaa kun on järvi, sauna ja bestis, jonka kanssa juoruta maailma kallelleen, mutta ei mitenkään laihduttavaa.

Eli ihan samassa mennään kuin aiemminkin.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa matolla kahtena aamuna kävelemässä (en uskaltanut missään nimessä testata hölkkäämistä) eikä polvi sanonut mitään. Jee!

Tänä kesänä vähän hakusessa...

MUTTA, sitten kävin itsepoimintatilalla hakemassa mansikoita ja samana iltana sitten tsekkaamassa ekat mustikat metsästä = kyykin, nousin, laskeuduin, taivuin ja väännyin monin eri tavoin. Tuloksena: polvet todella hermostui.Yritin perjantaina matolle, ja heti alkoi polvi kiukutella.
Nyt kun on edessä marjakautta lähiajat (mustikoita pitää hakea nämä lähipäivät ja sen jälkeen alkaa vattujen vuoro) niin oletettavissa on, että polvet edelleen tykkää kyttyrää.. Vadelmien kohdallahan ei onneksi tule samanlaista kyykistymistä tms kroppaa kiusaavaa...

Meikä on kyllä aivan romu!

Nyt on vaan homma niin, että muutamia kiloja pitää saada pois. Lähinnä siksi, että kesävaatteet on tämän(kin) mahan kestävät, eli sopivia vaatteita löytyy. Mutta kohta pukkaa syksyä ja joudun yrittää mahtua niihin fat pantseihin, joihin en siis mahtunut keväällä kunnolla.. PAKKO siis tehdä jotain.
Jossakin vaiheessa joo. Kunhan tässä nyt saisi aikaiseksi ehkä joskus jotain.. Joo joo!