En ehkä hajoakaan palasiksi

Olen aiemmin kiukutellut miten olen järjettömän surkeassa kunnossa ja miten paikat prakaa hiljalleen.

No, sain nyt sitten vihdoin, vain vaivaiset 10 kk ongelman alkamisen jälkeen, aikaiseksi mennä lääkäriin. Eihän siinä edes mennyt pitkä aika!
Ja siis sain tämän aikaiseksi siksi, että kolotus oli jokapäiväistä, valvotti/herätti öisin, Burana ei auttanut ja alkoi tulla niin polviin kuin lonkkiin kipukohtauksia. Näitä siis kestin sellaiset 3 kk ennen kuin menin kysymään viisaammalta...

Olin siis jo täysin vakuuttunut siitä, että polvissa on nivelrikkoa ja lonkkien osalta tarvitaan tekonivelet asap. Niin ja kävelykepit, rollaattori sekä avustaja tukemaan kyynärpäästä.

Lääkäri tutki ja kuvattiin - ja tsädäm - EI MITÄÄN! Tai ei siis ei mitään vakavaa! Huh!
Ei nivelrikkoa (joskin lääkäri pohti kohteliaasti ääneen, että eihän se sitä tarkoita, etteikö sitä joskus voisi tulla. No tietenkin voi, ja varmaan tuleekin!).

Vika itse asiassa kumpuaa nilkoista, kun minulla on se ihme lättäjalkasisäänpäinkääntymisasento aina. Eli tartten esim. lenkkareissa pronaatiotuen. Näköjään juu tarttisin sitä aina ja kaikkialla :/

Ja kun nilkat pettää, se heijastuu siitä polviin (check), lonkkiin (check) ja selkään (check).

Nyt sitten sain fyssarilta ohjeet jumppaan - naurettavan helppoja liikkeitä, niin helppoja, että lintsaan niistä melkein joka päivä. Onneksi lonkat ja polvi muistuttelee asiasta säännöllisesti ja sitten teen jotain. Sen verran tajuan kuitenkin, että tämä(kin) asia on omassa vallassa muuttaa - jos haluan elää kivuttomana, voin siihen toistaiseksi jotenkin vähän jopa vaikuttaa.

Olenkin vähän edistystä saanut aikaiseksi. Polvi ei samalla tavalla ongelmoi, ja öiset valvottavat lonkkakivut huumataan Buranalla. En ollutkaan törmännyt ennen Burana 800 mg SLOW:n. Se toimii 86%, eli joinakin öinä aamuyöstä herään kolotukseen hetkellisesti, sillee unen läpi sen tuntien, mutta sitten saan unen päästä taas kiinni.

Se, mikä onkin ongelmallisempi - en tiedä oletteko törmänneet tai miten mahdollisesti ratkaisseet - eli sen pronaatiotuen käyttö. Nythän on jo olemassa sellaisia muotoiltuja pohjallisia, joissa on tuki oikeassa paikassa. MUTTA (there's always a but(t)!). Ne ei ole mitään 1 mm paksuisia vaan melkein 1 cm paksuja. Laita nyt sellainen omaan, normaalikokoiseen kenkään ja jalka sinne. Juu ei onnistu.
Mun jalka on 37 ja kaikki kengät on 37. Enhän mä nyt ala ostaa 38-39 kenkiä tuollaista varten! Eihän siinä ole mitään järkeä!

Nyt olen ratkaissut asian siten, että olen laittanut kenkään korotuksen, joka menee kantapään alle (auttaa toiseen ongelmaan). Ehkä sitten niitä pronaatiotuella olevia lenkkareita pitäisi sitten käyttää metsälenkeillä enemmän.. olen vaan välttänyt sitä kun siellä kengät kastuu ja menee aika mutaisiksi/märiksi useimmiten.
Ehkä mennään toistaiseksi nyt sillä jumpalla ja noilla osa-aputuilla kengissä.

Hei nythän on juhannusviikko.. Kun vielä saisi hyvät säät!
No, pari viime juhannusta on ollut niiiin surkeat säät, että ehkä paljon huonompaa ei voi tälle kesälle tulla (kuuluisat viimeiset sanat?).
Rauhallista ja ihanaa juhannusta!

Ahdistusta ja angstailua

Eipä ole oikein mitään muuttunut edellisen postauksen jälkeen. Siksi en ole tainnut mitään kirjoitellakaan.

Elämässä on ollut jo parin vuoden ajan sellainen tilanne, että odotan yhtä asiaa tapahtuvaksi, eikä minulla ole siihen mitään vaikutusvaltaa milloin ja miten se tapahtuu. Jos tapahtuu. (Pakko tapahtua, muuten poksahtaa pää helvetti!)
Joten siksikin ahistelee välillä. Ei pahasti, en ole ahdistuvaa tyyppiä, mutta jotenkin se silti välillä vetää saamattomaksi. Ehkä jos olisin masentuvaa tyyppiä, voisin masentua, mutta kun en osaa niin en osaa. Ehkä parempi niin.
Ahistuminen, ärtyminen, kiukuttelu tms ei kuitenkaan liity syömiseen mitenkään.
Aiemmassa elämänkriisissä huomasin, että negatiivisten asioiden sattuessa menee ruokahalu. Se on ne hyvät ja hauskat asiat, se arki, joka lihottaa meikäläisen. Niin ja se, että mätän suuhuni enemmän kuin mitä kulutan, ylläripylläri.

Pahoitteluni, se Kismet on edelleen testaamatta, joskin muuten on joitakin herkkuja saatu nautittua.
Kaverin mökillä käytäessä ostin kesän toisen jädesatsin - erinomaista oli tietenkin ja myyjälikka oli tosi hövelillä päällä: tilasin kaksi palloa kun olen tottunut, että pallot on pienet, mutta nyt olikin sitten vähän ronskimmalla kädellä tarjolla Vanhan Ajan Suklaata (jota siis saa vaan kesäisin jädekioskeista) ja sitruunalakua. NAM.
(Huomasin muuten tuosta yhdestä aiemmasta postauksestani tuon Dajm suklaan, jonka olemassaoloa en edes muistanut.. hmm.. )

Paino? 77,8 - 79,4 kg, riippuen olenko käynyt kaverin mökillä ja ollaanko mässytetty kaikkee ihanaa. Mökillä käynti on erinomaisen rentouttavaa kun on järvi, sauna ja bestis, jonka kanssa juoruta maailma kallelleen, mutta ei mitenkään laihduttavaa.

Eli ihan samassa mennään kuin aiemminkin.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa matolla kahtena aamuna kävelemässä (en uskaltanut missään nimessä testata hölkkäämistä) eikä polvi sanonut mitään. Jee!

Tänä kesänä vähän hakusessa...

MUTTA, sitten kävin itsepoimintatilalla hakemassa mansikoita ja samana iltana sitten tsekkaamassa ekat mustikat metsästä = kyykin, nousin, laskeuduin, taivuin ja väännyin monin eri tavoin. Tuloksena: polvet todella hermostui.Yritin perjantaina matolle, ja heti alkoi polvi kiukutella.
Nyt kun on edessä marjakautta lähiajat (mustikoita pitää hakea nämä lähipäivät ja sen jälkeen alkaa vattujen vuoro) niin oletettavissa on, että polvet edelleen tykkää kyttyrää.. Vadelmien kohdallahan ei onneksi tule samanlaista kyykistymistä tms kroppaa kiusaavaa...

Meikä on kyllä aivan romu!

Nyt on vaan homma niin, että muutamia kiloja pitää saada pois. Lähinnä siksi, että kesävaatteet on tämän(kin) mahan kestävät, eli sopivia vaatteita löytyy. Mutta kohta pukkaa syksyä ja joudun yrittää mahtua niihin fat pantseihin, joihin en siis mahtunut keväällä kunnolla.. PAKKO siis tehdä jotain.
Jossakin vaiheessa joo. Kunhan tässä nyt saisi aikaiseksi ehkä joskus jotain.. Joo joo!

Polvia ja pysyvää paksuutta

Kirjoittelu on jotenkin jäänyt, kun ei ole mitään suurempaa ja kummempaa tapahtunut. Arki rullaa omalla painollaan, hyviä ja huonoja asioita sattuu ja tapahtuu.

Ärsyttävimpänä on nämä polvet. Onnistuin pari viikkoa sitten idioottina kai lopullisesti rikkomaan toisen polven. Kai..
Yhtenä kauniina aamuna lähdin hölkälle ja polvissa tuntui "jotain", mutta ei kipua mitenkään. Päätin niistä sykkeistä viis veisata, joten hölkkäsin vähän pidemmälti kuin aiemmin. Muuten meni ok, mutta eipä polvet tykänneet yhtään. Vasen on siitä asti ollut ilkeänä ja tänään kun kuulostelin, että eihän siinä nyt tunnu mitään, OIKEA polvi siihen sitten huikkasi, että täällä ollaan, ja kipuillaan! Paskat sitten siitä hölkkäilystä nyt tän kesän osalta. Kunhan ei olis menneet lopullisesti.

Painon suhteen alimmillaan se on nyt ollut 77,8kg, joten vähän saatu alas ilman mitään suurempia tekemisiä. Mieskin on osannut olla kantamatta herkkuja naaman eteen. Ehkä se tajusi sen kun yhtenä päivänä piti lähteä leffaan ja se näki, että fat pantsit tursuili liitoksistaan...

Tajusin tässä juuri äskettäin, että tässä n. 78 kg painossa tuntuu olo taas "normaalilta". Siis siltä oudolta vääristyneeltä olotilalta, että eihän tässä mitään ihmeempää. Tämä johtuu siitä, että kesähousut on joustavaa kangasta (thank gods for that!!) eikä kiristä samalla tavalla kuin fat pantsit. Ja siten siis kuva kiloista vääristyy.

Aiemmin tämä olotila oli 74 kg kohdalla. Sitä ennen 69 kg kohdalla.

Eli kun ikää ja kiloja tulee, mieli hilaa sen epämukavuuden olon rajan kilojen kera ylöspäin! Miten nerokasta! En siis tunne olevani läski vaikka vaatteet ei mahdu päälle! HAH!
Miten sitä ihminen osaakaan huijata itseään..

Yhden jäden olen vasta tälle kesälle ehtinyt nauttia, olen yrittänyt pysyä kaikesta noista herkuista erossa. Tosin samaan aikaan (kun on ei-niin-kiristävät-vaatteet päällä) kuiskuttelee jäätelöhenki olakpäällä, että miksei sitä nyt voisi useammin, onhan kesä (vaikka surkeat keliT!!) ja tuossakin kioskissa näyttää olevan omia herkkumakuja jne jne.. Jonkin verran kai sitä pystyy vastustamaan kiusauksia, mutta ei loppumattomiin.
Mutta se aiemmin kertomani uusi Kismet on edelleen maistamatta!

Penteleen polvet

Nyt on pakko kiukutella ja tuulettaa polvista, vaikka nämä valitukset ja reseptibingo piti jättää vähemmälle.

Toissa-aamuna päätin pitkästä aikaa testata taas juoksumaton ja polvien yhteistyön.
Tein normaalin yhden Devious Maids -jakson mittaisen mutkan (tai matkan :) ). Ja siis kävelin, ja pidin trackerilla huolta, että syke pysyi siinä halutussa Zone 2:ssa.

Meni ihan jees, vähän oli tietty raskasta kun pitkästä aikaa tekee jotain, eikä polvet sanoneet mitään.

Mutta.. sen jälkeisen aamiaisen aikana sitten kun nousi ylös/istui alas, tuntui heti polvissa. Eilen sama ja tänään aamulla vielä enemmän. ARGH!
Miten hemmetissä ne nyt voi olla noin paskat noi polvet??

Mietin sitten sitä, että entäs jos ja kun polvet ei sano mitään kävellessä, ja vain tässä nousu/laskujutuissa, niin entäs jos en välitä siitä? Eli kun polvia ei särje pahemmin, muulloin kuin nimenomaan kun nousen/menen istumaan, niin entäs sitte? Voiko ne mennä enempää rikki? (Joo, testaamallahan sekin selviäisi ;) )
Kun siis jos ainoa ongelma on näissä tietyissä hetkissä, ja itse kävelyn aikana ei ole mitään ongelmaa, jos en vaan sitten ota siitä näppylää..?

*
Kuten päätin aiemmin, herkkuleivonnaiset on jätetty nyt pois. Mutta viikonloppuna päätettiin tehdä intialaista ruokaa ja päätin leipoa siihen nyt ne naan-leivät. Hyviä niistä tuli, paistoin ne ulkogrillillä. Ja.. tajusin jälkikäteen, että ne piti paistaa kuivalla pannulla. Meikä iski sinne rekkalastillisen voita :D
Tuli niistä kyllä hyviä, mutta armottoman täyttäviä! Yksi sellainen on todellakin ihan riittävä per syömiskerta.
Ens kerralla vois kokeilla sen paistamisen tekemisen oikein..

Reseptin jäljiltä jäi jälleen tuoretta korianteria ja minttua ja piti sitten keksiä mihin niitä käyttäisi. Ärsyttää, kun noi yrtit ei pysy tuoreena kauaa ja sitten pitää kehittää niille käyttötarkoitusta. Tänään keksin sitten tehdä jonkinlaisen nuudeliruoan, ja käytän noi marinadiin sekä paistovaiheessa.

Aiheeseen täysin liittymätön kuva. Muistatteko nämä ilmat?

Löysin muuten jääkaapista jälleen yhden Dajm Mintun, joka on ollut siellä viikkokausia.. Ja siellä se on edelleen. Kun ei vaan jaksa vetää suklaata. Juu, kuulen jo kauhistuneen äännähdyksenne!
Mutta se johtunee tästä: syön aamiaisen aika myöhään. Päivällä ei ole kovin nälkä, joten saatan nyt tähän vuodenaikaan vetää vaikka pari satsumaa.
Sitten laitetaan illalla ruoka, ja se menee usein aika myöhälle, 18-20 välille. Ja ruoan jälkeen tekee mieli vähän makeaa, ja otan sitä varten muutamia salmiakkeja. Mutta ei siinä vaiheessa enää edes tee mieli, tai mahdu mahaa, suklaata.
Olen vihdoin oppinut sen, että kuulostelen vähän fiilistä. Esim. illalla jos katson jotain lempparisarjaa, tutkailen, että tekeekö mieli ja jaksaako ottaa suklaata. Jos jaksaa, otan. Mutta jos ei, en ota. Aiemmin otin, koska se piti syödä pois. Nyt se kyllä saa vaan odottaa vuoroaan. Kyllähän mä sen jossakin vaiheessa syön pois, ei pelkoa!