Jos lakkaisi ajattelemasta

Omaan harvinaisen hyvän (no, tästä voi toki olla montaa mieltä..) kyvyn ajatella aivan liikaa.
Ajatuksia pyörii päässä tsiljoona, useimmiten kaikki hyödyttömiä.
Siksi oli yllättävää ja rauhallista frendin mökillä (sorry huvilalla! Kiitos korjauks.. pilkunn.. UU/MK) kun huomasin, että en ajatellut yhtään mitään. Harvinaista, ehkä jopa ekaa kertaa evö. Olin vain, olisin antanut ajatusten tulla ja mennä, mutta pään sisällä oli hiljaista (toki tyhjääkin, mutta sehän on normi :D). Muistan kun istuin saunassa iltaisin ja siinä olisi ollut hyvä ongelmoida (aina on hyvä ongelmoida!), niin pää olikin tyhjä. Hyvällä tavalla. Sellaisella rentoutuneella tavalla.

Olen nimittäin myös maailmankaikkeuden paras kehittämään ongelmia. Oikeesti, jos siitä jaettaisiin palkinto, olisin varmaan viimeiset 15 v putsannut palkintopöydän ja pyyhkinyt vastustajilla lattiaa mennen, tullen ja palatessa.

Tämä kun menee sillä lailla, että saan mistä tahansa asiasta ongelman. Ja tämä kytkeytyy nimenomaan tähän ajatteluun. Ajattelen lähes aina kaiken etukäteen alusta (kuviteltuun) loppuun, joten voin myös luovuttaa, lopettaa, olla tekemättä tai kiukutella lopputuloksesta ennen kuin mitään on tapahtunut. Hankala kuvailla, joten otan esimerkiksi Twilight - sarjan (joo tiedän!!!) viimeisen kirjan /leffan avuksi. (Joo paskaa koko sarja, sama kuin Fifty shades, mutta jos kirjat on joskus jostain syystä kahlannut läpi, leffakin pitää katsoa sen kerran..).
Mutta niin.
Siinä lopussahan se joku niistä vampyyreista tekee niille sen mindfuckin, eli näyttää sen taistelun, miten se menee ja päättyy (kyllähän te tiedätte, ootte kuitenkin kattonu!!).
Vaikka en siis ikävä kyllä omaa teletappikykyjä, olen mestari tekemään samaa omalla kohdalla: otan asian ja viännän ja kiännän sen kaikkiin mahdollisiin kulmiin ja keksin kaikki mahdolliset syyt saada asia torppaantumaan tai selväksi, että ei kuule onnistu. Hei, pessimisti ei pety!

Kaveri ei yhtään kässää meikäläisen järjenjuoksua:
Minä. "No mut entäs kun XYZ???"
Kaveri: "Eihän se vielä ole XYZ. Eikä välttämättä ole koskaan XYZ. Eikö kannata reagoida asiaan vasta JOS ja KUN se on XYZ?"
Minä: "???????!!!!"

Niin.
Kun olen jo omassa päässä saanut sen XYZ tapahtumaan, minähän olen oikeassa ja on erittäin tärkeää pohtia ja käyttää energiaa siihen, että mitäs nyt. Jep jep.

Mietinkin tässä, että pitäiskö oikeasti lopettaa ajattelu? Lopettaa ennakointi, suunnittelu (koska se on täysin turhaa, enhän minä voi pakottaa mitään menemään oman mielen mukaan), pohtiminen, ongelmointi ja skenaarioiden luominen? Mennä vaan, ja katsoa, mitä tapahtuu. Tai tapahtuuko. Olla, hyväksyä.. (hei eipä nyt innostuta liikaa sentään...)

Koska eihän XYZ välttämättä tapahdu, tai jos tapahtuu, niin minkä minä sille voin? Olisiko rennompaa olla miettimättä liikaa ja ottaa mahdollisesti näppylää vasta jos ja kun XYZ tapahtuu (trust me, it will happen)?

Tein tänä aamuna ihan tarkoituksella tietoisesti töitä tämän kanssa:
"Mitä järkeä koko asiassa, koska eihän se ikinä pysty toim.."
"Älä ajattele"
"mutta kun siis tiedänhän mä ettei se kuit.."
"ÄLÄ ajattele"
"niin mutku miksi edes aloit..
" LAKKAA NYT VTTU AJATTELEMASTA!! "

Fine.