Nopeuksista

Tämä uusi suhde kesti hyvin pitkän reissun - Whatsapp lauloi aina kun oli wifin äärellä. Aikaero hiukan haittasi, mutta saatiin pidettyä yhteyttä hyvin.

Reissusta palattuani tuli tänne - ja jäi.
Miksipä ei.
Molemmat leskinä tietää, miten elämä on arvaamaton ja kohdalle osuttuun onneen pitää tarrata tiukasti kiinni ja nauttia joka hetkestä - mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa.

Yritin yhtenä iltana saunan lauteilla pohtia ääneen, että mitä se muuttaisi jos "deittailtaisiin" = nähtäisiin viikonloppuisin, ehkä viikolla.. öö.... käytäis leffassa ja syömässä, seksiä..
En oikein keksinyt miksi tässä iässsä tuollaisessa olisi järkeä, kun molemmat tietää, että tässä on nyt jotain todella arvokasta, ihanaa ja nautittavaa.

Kummankaan ystäväpiiri ei ole nopeudesta kommentoinut, ei ehkä ihmetellytkään, yksi täti (ei meikäläisen) ihmetteli hiukan ääneen "no on aika nopeaa".

*

Meikäläisestä on muuten tässä suhteessa löytynyt ällöpinkkisydän -sanoja ja tekoja.. YÄK! :D Meikäläisestä, joka ei IKINÄ sano mitään pehmoista höttöä, kellekään.
Paitsi nyt, ja tämän kanssa.

Molemmilla oli takana erinomaiset ja onnelliset liitot, mutta silti tässä meidän välisessä on jotain, mitä kumpikaan ei ole koskaan tuntenut. Melkein pelottavan paljon yhteistä, samoja fiiliksiä, ajatuksia, tykkäyskohteita...

Niin, kun silloin vuosi sitten mietin onnellisuuden tunteen kokemuksia niin nyt voin sanoa vihdoin, että onni on palannut elämääni. Olen erittäin onnellinen. Eipä uskonut, että se olisi vielä mahdollista.

*

YKSI MUTTA ON!! :D
Tuo yks on armoton herkkuperse, joten jokaisella liikekannallakäynnillä ostetaan jädet, irtsareita keittiössä niin, ettei sekaan mahdu ja minä tietenkin kokkaan kaikkia ihania ja ah-niin-lihottavia ruokia... ARGH!

No, hänelläkin pöNppö kasvanut sen verran, että sovittiin, että huomisesta alkaen vähenee herkut ja aletaan käydä lenkillä yhdessä. Kävelyä ensin, sit jos joskus hölkkää. Mulla ei ole yhtään varaa lihoa tästä, olen taas melkein maksimimäärissä kilojen suhteen.
Salilla olen käynyt, tänäkin aamuna, mutta neljän viikon tauko (sairastelua ja reissu) vei kaiken kehityksen siltä osin nolliin.

Nyt ei tarvitse miettiä, tuleeko tästä jotain, ei tarvitse tulkita, olettaa tai ihmetellä. Tuo mies sanoo suoraan, että rakastaa, ja on siitä harvinainen, että ei osaa/halua valehdella - siitä tulisi ongelma, jos olisin nainen, joka tarvitsee valheen kysymykseen "does this dress make me look fat?"
Onneksi en ole :D Kun en kysy....

Onnellisuudesta

Vihdoin säät salli palaamisen "meidän" järvelle.
Kaksi vuotta sitten oltiin eräjormailemassa täällä. Tarkoitus oli vaeltaa muka vähän, mutta kun heti retken aluksi löytyi täydellinen leiripaikka, jäätiin sitten siihen.
Rakastuin paikkaan silloin ja olen sen jälkeen halunnut tulla uudelleen.

Viime kesän viimeiset sanat toisillemme oli kiukuttelua siitä, että ei lähdetäkään käymään täällä.
Yritys oli sitten kova, että pääsisin tänne yksin, mutta tänne tulemisen edellytyksenä on, että on kaksi hellepäivää peräkkäin.
Järvi on pieni ja matala ja lämpenee nopeasti, mutta kylmällä kesäkelillä ei haluta hengailla ja yöpyä luonnossa muutenkaan.

Viime kesänä ei siis ollut kahta hellepäivää peräkkäin, joten en päässyt, mutta nyt kun luvattiin hyvä perjantai ja osa hyvää lauantaita, niin pakkasin kamat ja hurautin tänne.

Leiripaikalle kävely ei ole pitkä, ei ehkä kilsaa autonjättöpaikalta, mutta kyllä siinä rinkkaa raahatessa sai olon aika kuumaksi.
Kun pääsin tähän omalle paikalle, heitin kamat alas ja uimaan.
Vesi oli juuri niin poikkeuksellisen kirkasta kuten ennen, ja lämmintä.
Siinä polskutellessa pohdin, että onko tämä tunne, mitä tunnen, onnellisuutta.
Mutta ei. Iloa se oli. Olin aamulla jo ennen tänne lähtöä tosi täpinöissäni kun vihdoin onnistuu, mutta sekin oli iloa.
Onnellisuus lienee vieläkin jossain kauempana.

Näkymä makuupussissa istuessa