Ei pelkoja

Äskettäin syvällisiä jutellessa juttukumppani kysyi mitä pelkään.
Vastaus tuli helposti, kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä konsanaan: "en mitään". Eikä sitä tarvinnut edes miettiä.
Kun on menettänyt ns. kaiken, ei mikään enää pelota. Ei ole mitään menetettävää enää. Eikä siten pelättävää.
Koska tietää, että pelosta ei ole mitään hyötyä, mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa ja kenelle tahansa, niin se ei enää edes pelota.

Törmäsin äskettäin videoon, jossa näyttelijä Will Smith puhuu pelosta ja sen turhuudesta. Ei sitä taida tajuta, miten turhaa pelko on, ennen kuin sitä ei enää koe.
En myöskään usko, että peloista voi päästä eroon noin vain, järjellä. Kun miettii vaikkapa vanhempia, jotka pelkäävät lastensa puolesta 24/7/365 - biologiahan sen sanelee.
Mutta niin se vain kummasti menee, että jos pelko toteutuu, ei jäljelle oikeasti enää jää mitään pelättävää.
Tämä on siis toki vain meikäläisen oma mielipide, voihan olla, että moni vastaavassa tilanteessa pelkää edelleen vaikka ja mitä.

Itsellä on vaan sellainen olo, että pelko on täysin turha tunne. Koska olemme joka tapauksessa voimattomia isompien asioiden edessä. Asioita sattuu ja tapahtuu, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tehdä yhtään mitään.
Ei se välttämättä mitenkään tee elämästä sen helpompaa, mutta ainakin on yksi asia vähemmän, joka on mielen päällä - kun onhan siellä jo niin paljon muuta ennestään!

Itsepetoksen helppous

Löysin eilen huolestuttavan bloggauksen, joka liittyi nimenomaan sellaiseen asiaan, jota itsekin olen miettinyt ja vähän pelännyt. Eli siis oman kropan kestämiseen/pettämiseen, erityisesti liikunnan osalta. 
Kun tiedän, että oma kroppa ei sisäpuolelta(kaan!) ole täydellinen: on luustossa mutkaa ja epätasapaisoa ja väärän mittaista jalkaa. 

En siis vieläkään ole koskaan onnistunut juoksemaan (tai edes hölkkäämään) pidempää pätkää, koska aina olen onnistunut rikkomaan jonkin paikan. Ei pysyvästi, mutta sen verran, että tietenkin siltä vuodelta pitää jättää kuntoilu sitten siihen. 

Mutta hetkinen, saisiko tuosta pelosta syyn olla tekemättä mitään jo ennen kuin mitään oireita edes ilmaantuu?! Erinomaista! :D

Eilisen jälkeen toista lonkkaa on pistellyt, siis Sitä Lonkkaa, jota on tulevaksi potilaskertomukseksi kuvailtu. Käytin siis sitä tekosyynä siihen, että tänään en mennyt matolle. Toinen tekosyy oli se, että eihän sitä nyt joka päivä kannata, tulee vielä kyllästyminen jos joka päivä rehkii ja sitten se vasta jääkin se kuntoilu.
Olen kyllä notkea tekemisen väistelijä!

Tänäänkin taas kävin vaa'alla joka aamuisen punnituksen, tulos oli 79,9.
Pulpahti vaa'alla hauska ajatus mieleen - ihminen on sitten kummallinen olento:
Jos vaaka näyttää 80,0 kg = läski fatsopallo norsuvalas!!!
Vaaka näyttää 79,9 kg = Hei ei ollenkaan huonosti, tuosta se lähtee. Hienoa! Eihän tuosta ole enää matka eikä mikään! Sähän oot jo tosi kapee.

Jep jep.