Hiilineutraali vuosi

Ehkä Puolikselta voisi varastaa tällaisen vuosikatsauksen. Tosin en ihan keksi kauheasti mitään analysoitavaa.
Paskimman evö vuoden jälkeen tämä vuosi meni. Siis siinähän se.

Työpaikka vaihtui, positiivista. Tai siis oli edellinenkin ok, mutta pääasia, että sai työpaikan, ja tykkään siitä, joten win-win.

Talo pysyy pystyssä, hyvä asia. Teettää toki töitä, mutta se on se hinta, jonka maalla asuessa maksaa. Oma valinta.

Salikäynnit alkoi, ja jatkuu. Teetätin uuden ohjelman PT:llä ja jessus, mikä olikaan ekan tekokerran tulos :D Ei pystynyt kävelee portaita alas, istua pöntölle (kokeilkaapa joskus tehdä jalat alta vievä jalkatreeni ja sen jälkeen istua alas pöntölle...) tai mitään muutakaan pariin päivään. Nyt on jo parin kerran jälkeen helpottanut enkä ole ambulanssimateriaalia salilla käynnin jäljiltä.

Salilla käydään tietenkin siksi, että saisi syödä mitä haluaa (eikä se samalla tavalla menis heti michelineihin kuten ilman salikäyntiä), ja nyt joululomalla onkin saanut kaikkea ihanaa herkutella.
Aiemmassa postauksessa tuhisin, että tuloksia ei näy. No, pari kiloa oli ennen joulua lähtenyt. Eiköhän ne tällä herkuttelulla ole tulossa takaisin, tosin salilla kävin tapanina ja huomennakin uuden vuoden kunniaksi sitten taas. Ja siinä välissäkin toki kävin.
Ei musta kyllä edelleenkään salihirmua saa, mutta en  ehkä ole yhtä kärttyinen asiasta kuin aiemmin :)

Joku jossain vaiheessa äskettäin kysyi mikä tekee mut onnelliseksi ja edelleen joudun vastaamaan, että tällä hetkellä ei mikään. Iloiseksi tekee monikin asia, erityisesti tietysti noi koirat, ystävät, kaunis taivas, hauska leffa.. mutta onnellisuus lienee sitten tältä osin mennyttä.

On  vähän ollut kipuilua sen hyväksymisessä, että tässä tämä elämä nyt on. Tällä mennään. Pitää yrittää repiä irti niitä hyviä hetkiä ja nauttia niistä. Koska onhan niitäkin. Joskus.

En harrasta uudenvuodenlupauksia, joten voin huoletta sanoa etten lupaa yhtään mitään ensi vuodelle. En myöskään odota siltä mitään, niin eipähän pety. Jos terveenä pysyisi, se olis kova juttu!

Parempaa uutta vuotta (silti) kaikille!

Suhdekatalysaattori

Alkoi (melkein) naurattaa tässä tänään, kun (jälleen kerran) yks kaveri hehkutti uutta orastavaa suhdetta.
Tajusin nimittäin, että jos olet sinkku(nainen, ei tehoa miehiin!) ja etsit suhdetta, tule mun lähelle!
Ihan sama oletko uusi tuttavuus, vanha tai ei olla nähty vuosiin.
Tule mun vaikutuspiiriin ja voin luvata, että viikon parin sisällä olet löytänyt Sen Oikean! Eikä maksa mitään!

Nyt on nimittäin "kaikki" sinkut, joiden kanssa olen ollut millään tavalla tekemisissä, löytäneet jonkun. Yhden patistin Tinderiin kun oltiin samassa työjutussa. No, sen päivän aikana hän löysi sieltä kivan tyypin, jonka kanssa on jo seurustelu reippaassa tahdissa.
Toisen Tinderissä tapaamaa tyyppiä kehuin hyvältä kuulostavaksi ja suhde edennyt ensitreffejä pidemmälle.

Voisin varmaan alkaa veloittaa jo tästä. Enhän siis väitä tekeväni jotain asian eteen, mutta näköjään pelkkä mun kanssa juttelu riittää.
Ja ei, tämä ei päde omalle kohdalle.

Salilla käynnit jatkuu edelleen. Pakkohan se on. En edelleenkään voi sanoa nauttivani siitä, mutta apinan raivolla veren maku suussa se vedetään läpi. Tuloksia ei kyllä näy.. En tosin just nyt ole mitannut uudelleen, mutta joskus viikko sitten mittasin eikä tainnu muualla kuin tuossa michelinissä olla sentin vähennys. Olishan se motivoivaa jos tuloksia alkais tulla..

Ajatusloikkia

Eräänä iltana viesteilin toyboyn kanssa. Siis ihan asia-asiaa... Ei mitään sellaista. Ei tämän kanssa mitään suhdetta ole. Viesteillään hyvä jos kerran viikossa.  Eikä se itse asiassa ole nyt tässä asiassa oleellista :D

Oleellista oli, että vaihdellessamme ääniviestejä päädyttiin lyhyesti vaihtamaan työtilanneuutisia. Jossain viestissään mainitsi jotain jostain ikuisuusprojektista työssä (asia, jonka muistan jo keväältä) ja kommentoin sitä.
Mutta siis mikä oli oleellista, oli fiilis, jonka tuo joku lause herätti. Välähdyksenä iski mieleen se menetys, kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua työtilanteesta tai päivän kuulumisista. Enää.

Mikä sinällään on sekä huvittavaa että absurdia: en nimittäin kummassakaan pitkässä suhteessani koskaan tuonut työasioita kotiin :D En siis pahemmin koskaan tuonut hyviä tai huonoja asioita kotiin ruodittavaksi miehen kanssa. Miehethän tarjovat vain ratkaisuja kun periaatteessa haluaisi vain päästää höyryjä ulos. Ja osaan itsekin ratkaista ongelmat.

Mutta siis vaikka en koskaan itse asiassa tarvinnut tai käyttänyt puolisoa minkäänlaisena kaikupohjana näissä asioissa, tai siis ehkä juuri siksi, olikin kumma tuo tunne, joka tuossa keskustelussa äkkiä pulpahti pintaan. Ehkä se oli vaan sellainen yleinen "ei ole ketään kenen kanssa jakaa (mitään)".

No se siitä.

Kuntosaliuutisia!!
Työjuttujen takia en ole ehtinyt vasta käydä kun kaksi kertaa ohjelman teon jälkeen  Ohjelma on lyhyt ja ytimekäs ja kestää noin tunnin tehdä se läpi. Toimii siis mulle.
Ekalla kerralla aloitin AIVAN liian lujaa ja sain verenmaun suuhun pelkässä lämmittelyssä :D Viimeksi aloitin hitusen rauhallisemmin eikä menny heti voimat.
Eihän tuo nyt mikään maailman paras ajanviettotapa ole, mutta ei tuohon nyt kuole. Otan sen sellaisena "hoidetaan alta pois".
Ekan viikon aikana lähti kilo, mutta se on taatusti vaan nestettä. Katotaan parin kuukauden päästä onko senttejä lähteny. Otin ennen ekaa kertaa vähän mittoja ylös. En nyt ala kovin orjallisesti mittoja seuraamaan, mutta ehkä sitä voi välillä tehdä vertailevaa tutkimusta.

Mutta äh, sellainen hyöty (haitta??) salikäynneistä on, että olen taas alkanut ajatella kaupassa ostoksia tehdessä miettiä tarkemmin, mitä suuhun panisin. Hemmetti. Eilenkin mietin, että mitähän kivaa ostaisi viikonlopuksi illalla leffan kanssa syötäväksi. Ei jädeä, ei kakkua (pysähdyin jopa kakkukaupassa kotimatkalla!!)... en ostanut. Ostin sit pussillisen chilipähkinöitä, mutta nekin jäi eilen illalla korkkaamatta... Ei tää NÄIN pidä mennä!!

Mielenhärön seurauksia

Sain sitten hetkellisen mielenhärön tänään... En tiedä mistä se ajatus tuli. Sunnuntaiaamupäivän tuttuun tapaan lueskelin naistenlehtiäni sohvalla nautiskellen täydellisestä sohvaperunaisuudesta.
Jostain mieleeni pulpahti "POTKUNYRKKEILY??!" ja aloin googlettaa löytyykö jotain kursseja jostain. Onneksi ei löytynyt. Eihän musta ole a) ryhmässä liikkumaan enkä omaa 2) minkäänlaista kuntoa edes peruskurssille.
Elokuussa on kaikki ryhmät alkaneet, joten se idea onneksi tyssäsi siihen.

En tiedä sitten mistä seuraava idea tuli, mutta löysin itseni paikallisen salin sivuilta. Tutun tyttö on siellä töissä, joten laitoin hänelle samoin tein viestiä, että voisin tulla käymään - ennen kuin muutan mieleni.
Ja hän tietty tarttui asiaan ja huomenna sitten menen salille. Iik!

Olen siis käynyt salilla.. öö... joskus 1996 viimeksi. Silloin kävin sellaisella naisten salilla ja se toimi kyllä mulle. Nyt pitääkin oppia, että tuolla voi olla karjuja samaan aikaan.

Mulla ei ole edes salivaatteita! Pitää käydä jotain sellaisia ostamassa. Teknisiä paitoja löytyy perintönä, mutta housupuoli uupuu.

Silloin Joskus Kauan Sitten kun kävin salilla, tykkäsin siitä, mutta ei mulla ollut mitään ohjelmaa enkä edistynyt/kehittynyt siinä yhtään. Nyt jos on ohjelma, ehkä alkaa jotain tapahtua.

Tavoitteet salille? No siis tuo keskiruho voisi vähän pienentyä, mutta samalla myös tuo niska/hartiaseutu saa saada vähän huomiota. Olen monesti todella huonossa asennossa sohvalla naputtelemassa koneella, joten ei varmaan ole huono idea pitää huolta tuosta niska-alueesta.

Saa nähdä kuinka ämmän käy...

Mun pitäisi rakastua!

Jessus, onko tässä mennyt näin kauan viimeisimmästä postauksesta?? Jotenkin luulin, että olen kirjoittanut syyskuussa jotain.. No, tänään on vielä syyskuu, joten tulee tällekin kuukaudelle postaus.

Niin, tuo otsikko.
Se tuli mieleen (kuinka ollakaan) kiloista! Kun kesäkilot jäi ja syyskilot tulee.. Eihän tää näin pitäny mennä!

Nyt kun työpaikka (ja työpaikkaruokailu) muuttui, ei keväinen syömistyyli toimi. Ei ole työpaikkaruokalaa, jossa annos olisi 2/3 salaattia. Ehei. Suurimmaksi osaksi teen töitä etänä, eli laitan kotona ruoan ja jos töissä, käyn kokeilemassa uusia kivoja asioita kuten food truckia.. Erinomaisen ihania ruokia, mutta.. kröhöm.. Ei ehkä niitä terveellisimpiä.

Niin siitä tuli mieleen, että pitäisi rakastua!! Silloin ei maistu ruoka, sitä vaan leijailee. jalat vankasti metrin maan pinnan yläpuolella eikä syö mitään! Hemmetti. Nyt ei puutu kuin Se Johon Rakastua. No biggie!

Tuli vähän sama mieleen ollessani äskettäin reissussa. Kentällä ollessa tuli hiukan haikea tunne, kun tajusin että ei ole ketään, kelle ostaa tuliaisia. No, ostin itselle.