Sulamossa sulaa

En ole aikoihin päivittänyt tätä blogia, koska ei ole oikein mitään päivitettävää.
Ei tosin nytkään ole kummemmin, mutta päätin sitten vähän hehkuttaa Sulamoa.

Mitään huikeita tuloksia ei voi juhlistaa, mutta sehän ei koko sulattelussa edes ollut ajatuksena. Tarkoituksena oli hitaasti mennä alaspäin painon kanssa, ja se toteutuu.
Nyt on sellaiset seitsemän kiloa lähtenyt, ei paha. Ottaen huomioon, että toukokuusta melkeen lokakuulle en sulamoinut. Ja Mökillä ollessa todellakin herkuttelin, vaikken näköjään kuitenkaan liikaa. 
Olin tuossa lokakuun alussa samassa painossa kuin olin toukokuun lopulla jättäessäni Sulamon vähemmälle. Eli sain ihanan herkuttelukesän eikä kuitenkaan sitten tullut takapakkia! Jee!

Nyt rytmiksi on tullut sellainen, että käytän Sulamoa suurimmaksi osaksi arkisin, kaikkina viikonloppuina en. Tai jos on päivä, että menen vaikka ulos lounaalle, en merkkaa sinä päivänä. Tai jos on sushipäivä 😄Koska sellaisen päivän jälkeen aina paino nousee 1,5 kiloa.. onneksi hetkellisesti. Taitaa olla se soijan suola.
Serkun tullessa tänne syyslomaviikoksi ei välttämättä Sulamo myöskään ole käytössä, serkkulikka kun haluaa aina kaikenlaisia herkkuruokia - hän ei itse osaa kokata ja haluaa, että teen (tietenkin) kaikkea rasvaista ja hyvää. Herkkujen perään hän ei toisaalta ole, joten sinällään makeat herkut eivät ole ainakaan lisäkiusauksena.

Nyt olisi toki hyvä pudottaa vielä vähän painoa, jotta mahtuisin joulukuun alussa tarvittavaan juhlaläninkiin, mutta toisaalta se on sellainen muodoltaan, että siinä ei välttämättä ylimääräiset kilot näy.

Talon kanssa on tullut vähän ongelmia, tai siis tuli sellainen tilanne, että vaihtoehtona on joko koko talon lämmitysjärjestelmän muutos (vähintään varmaan se 30 000€) tai sitten ei tehdä mitään. Voinette arvata, minkä valinnan tein. Kun ei noita seteleitä loju missään ylimääräisiä.
Päätin jo silloin kauheana kesänä 2016, että haluan asua täällä kunnes pää tai jalat pettää, ja siitä pidän kiinni. Viis siitä, millainen jälleenmyyntiarvo tällä olisi joskus sitten. Kun ei perillisiä ole, ei tartte miettiä omaisuuden kartuttamista sillä silmällä. Minun jälkeeni vedenpaisumus!

Hetken kyllä heikotti, kun luulin, että ongelma ratkeaisi sellaisella muutaman tonnin panostuksella, mutta tiedä sitten onko hyvä vai huono, että sekään ei ollut vaihtoehto 😁Nyt menee näihin pikkujuttuihin alle tonni, ja sen jälkeen elämä tässä talossa muuttuu ihan vähän erilaiseksi. Itse asiassa helpommaksi.. mutta en tiedä miksi tämä asia aiheutti silti vähän sellaista outoa haikeutta ja jopa... surua..? En keksi miksi ihmeessä.. ehkä siksi, että jokin iso asia, ihan siis käytännön juttu, muuttui. Onko persoonani ollut niin kiinni talon lämmitysmuodossa, että sen muutos tuntuu surulta?? 😦Ehkä se on vaan tämä marraskuu.

Joulua odotellessa. Joulukuusikin löytyy näköjään omalta tontilta tänä vuonna! En malta odottaa!

Absolutely Nothing Happened Today in Sector 83 by 9 by 12

Tuo otsikko on lempparisarjastani eikä oikeastaan tarkoita mitään :D
Tai siis se tarkoittaa sitä, että mitään kummempaa ei ole tapahtunut eikä tapahtumassa.

Ää.. siis korjaus.. tapahtuihan.
Työkuviot selkenivät tulevaisuutta ajatellen, ja sen kunniaksi varasinkin matkan Nykkiin.
Myös taloon piti tehdä tyyriimpi hankinta, ei sentään sen viime vuoden lopun kalliin katon verran, mutta ei nyt ilmainenkaan.
Mutta jos näiden lisäksi miettii, EI ole mitään kummempaa tapahtunut tai tapahtumassa :D

Blogin nimen mukaisesti voisin edelleen kiukutella kiloista - ja helposti. Koska nyt joulukilot eivät ole kadonneet mihinkään! En ole toki laihduttanut, mutta en ole mitään superherkkumässäilyjäkään harrastanut.
"Isot luut". Joo, kun voiski sanoa ne syyksi :D Mutta se on kyllä fakta, että selvästi se on ikä. Koko ajan kun ikää tulee lisää, oikeasti painoa vaan tulee lisää, eikä pudottaminen pelkällä ajatuksen voimalla toimi kuten parikymppisenä. Joten kaikki te alle viiskymppiset, jotka haluatte jollain lailla painoaan yrittää hallita - tehkää se NYT, ennen kuin ikää tulee päivääkään lisää.
Lähipäivinä napsahtaa mittariin mulla taas uusi luku, mikä tarkoittaa, että aineenvaihdunta taatusti hidastuu lisää 50%...

Itse kaverin kanssa pohdin, että pitäiskö luovuttaa ja ostaa numeron isompia vaatteita. Vielä en ole siihen valmis, vaan optimistina ajattelen, että kunhan vain tiukasti pohdin ja tuumaan, kiloja lähtee issekseen!

Tosin kun olen tuossa Nykin matkaa suunnitellut, tiedän jo nyt, että lihon muutamassa päivässä sen 50 kiloa, koska se kaupunkihan on täynnä erilaisia ihania ruokia, jälkkäreitä, jädejä ja muita herkkuja! Argh! Pitäis ehkä varata paluulennolle kaksi istumapaikkaa..

Tenniskyynärpää voi edelleen hyvin, eli ei niin hyvin. Puoliksen vinkistä olen kokeillut sitä inkivääri/mustapippuri/kurkuma -valmistetta, mutta vaikea sanoa, onko siitä ollut apua. Yhtä kovia kipuja ei ole ollut kuin vielä viime vuonna, mutta en tiedä onko se siitä johtuva, että aikaa on kulut vai olisko noi kapselit sitten auttaneet.
Ai niin, tenniskyynärää on siis nyt myös vasemmassa kädessä! Ei yhtä kovilla kivuilla kuin oikeassa oli, mutta jotain jomotusta ollut.
Se, mistä kädet ei edelleenkään tykkää, on läppärin naputtaminen.. ja tietenkin työ on melkein pelkästään läppärillä oloa..

Ajatusloikkia

Eräänä iltana viesteilin toyboyn kanssa. Siis ihan asia-asiaa... Ei mitään sellaista. Ei tämän kanssa mitään suhdetta ole. Viesteillään hyvä jos kerran viikossa.  Eikä se itse asiassa ole nyt tässä asiassa oleellista :D

Oleellista oli, että vaihdellessamme ääniviestejä päädyttiin lyhyesti vaihtamaan työtilanneuutisia. Jossain viestissään mainitsi jotain jostain ikuisuusprojektista työssä (asia, jonka muistan jo keväältä) ja kommentoin sitä.
Mutta siis mikä oli oleellista, oli fiilis, jonka tuo joku lause herätti. Välähdyksenä iski mieleen se menetys, kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua työtilanteesta tai päivän kuulumisista. Enää.

Mikä sinällään on sekä huvittavaa että absurdia: en nimittäin kummassakaan pitkässä suhteessani koskaan tuonut työasioita kotiin :D En siis pahemmin koskaan tuonut hyviä tai huonoja asioita kotiin ruodittavaksi miehen kanssa. Miehethän tarjovat vain ratkaisuja kun periaatteessa haluaisi vain päästää höyryjä ulos. Ja osaan itsekin ratkaista ongelmat.

Mutta siis vaikka en koskaan itse asiassa tarvinnut tai käyttänyt puolisoa minkäänlaisena kaikupohjana näissä asioissa, tai siis ehkä juuri siksi, olikin kumma tuo tunne, joka tuossa keskustelussa äkkiä pulpahti pintaan. Ehkä se oli vaan sellainen yleinen "ei ole ketään kenen kanssa jakaa (mitään)".

No se siitä.

Kuntosaliuutisia!!
Työjuttujen takia en ole ehtinyt vasta käydä kun kaksi kertaa ohjelman teon jälkeen  Ohjelma on lyhyt ja ytimekäs ja kestää noin tunnin tehdä se läpi. Toimii siis mulle.
Ekalla kerralla aloitin AIVAN liian lujaa ja sain verenmaun suuhun pelkässä lämmittelyssä :D Viimeksi aloitin hitusen rauhallisemmin eikä menny heti voimat.
Eihän tuo nyt mikään maailman paras ajanviettotapa ole, mutta ei tuohon nyt kuole. Otan sen sellaisena "hoidetaan alta pois".
Ekan viikon aikana lähti kilo, mutta se on taatusti vaan nestettä. Katotaan parin kuukauden päästä onko senttejä lähteny. Otin ennen ekaa kertaa vähän mittoja ylös. En nyt ala kovin orjallisesti mittoja seuraamaan, mutta ehkä sitä voi välillä tehdä vertailevaa tutkimusta.

Mutta äh, sellainen hyöty (haitta??) salikäynneistä on, että olen taas alkanut ajatella kaupassa ostoksia tehdessä miettiä tarkemmin, mitä suuhun panisin. Hemmetti. Eilenkin mietin, että mitähän kivaa ostaisi viikonlopuksi illalla leffan kanssa syötäväksi. Ei jädeä, ei kakkua (pysähdyin jopa kakkukaupassa kotimatkalla!!)... en ostanut. Ostin sit pussillisen chilipähkinöitä, mutta nekin jäi eilen illalla korkkaamatta... Ei tää NÄIN pidä mennä!!

Asioiden merkityksestä

Ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen, koska a) ei ole pahemmin tapahtunut mitään (tai no, jotain pientä, kuten uusi työ) ja 2) isompi ongelma (?) on, että en oikein enää hiffaa tämän blogin tarkoitusta.

Juu, toki tämä on paikka, jossa kerron itsestäni ja olen aina oikeassa. nothing new there.
Mutta siis mikä on tämän blogin idea?

Kun toisaalta tuntuu järjettömältä keskustella kiloista - ei ne mihinkään sillä tavalla katoa. Voin toki päivitellä asiaa, mutta mitä järkeä? Jotenkin tässä kokonaisuudessa tuo(kin) asia on menettänyt merkitystään..

Leskeydestä? Mitä siitä? Mitä siitä voi sanoa mitään sellaista, että se ketään kiinnostaisi? Tai mitä se auttaisi? Tai muuttaisi? Surutyö on ollut ja pysyy tietynlaisena aina, mutta toisaalta elämä menee eteenpäin.

Sinkkuudesta? Whoopti-doo - meikäläisen sinkkuudesta ei saa mitään Sinkkuelämää aikaiseksi - eihän mun elämässä tapahdu mitään :D Ei treffiselostuksia eikä iik-mitäköhän-se-tykkää-musta -selostuksia.

Mistä sitten?
Arjesta? No ei todellakaan ketään kiinnosta: "menin töihin, tulin kotiin, katoin sarjoja, menin nukkumaan".

Sorry, ei tarkoitus kuulostaa synkältä :D Mutta oikeesti mietin, että onko tätä blogia järkeä enää ylläpitää.... no, olikohan tätä järkeä ylläpitää tähänkään asti....