Usko vatsaasi

..eli trust your gut :D

Tämä siis edelliseen postaukseen liittyen.
En tullut huijatuksi, mutta ei siitä myöskään mitään tullut.
No hard feelings, juna meni jo (siis mun taholta).
Mutta siis kannattaa uskoa omia tuntemuksiaan. Koska oikeasti ihmiset kuuntelee ihan liian vähän tai harvoin omaa sisäistä fiilistään.
Olen sitä viime aikoina yrittänyt kuunnella ja totella kunnolla, ja pakko sanoa, että se eka tunne/ajatus, joka päässä käy, on oikeassa.
Uskokaa omaa vatsaanne! :D Se oikeasti osaa kertoa totuuden!

Salista sen verran, että hieno ideani siitä, että käyn salilla, ja saan herkutella niin paljon kuin haluan, ei näytä toimivan. Hemmetti.
Oikeasti rasvaa palaa ihan hemmetisti, mutta ei vaan kapenemista tapahdu.
Olen alkanut uskoa, että oikeasti ikä vaikuttaa tähän hommaan.
Mikä tarkoittaa, että mun hieno idea ei toimi vaikka kuinka rehkisin salilla.
Eli... argh.. pitää.. tai siis pitäisi siis oikeasti syödä vähemmän, eikä herkutella yhtään! Mutta eihän se niin pidä mennä! I want my money back!

Skeptinen kyynikko

Reissu takana ja oli oikein onnistunut!
Säät eivät suosineet, mutta vain yhtenä päivänä satoi hetken enemmän, muuten oli vähän viileää, mutta poutaa.
Ja kun lähdin sillä asenteella, että ihan sama millainen sää, tämä likka menee ja tekee!
Käveltyä tuli niin paljon, että sain rakkoja jalkaan, vaikka kolmantena reissupäivänä kävin ostamassa hyvät memory foam -pohjaiset kengät.
Mietiskelin jo, että jos ens kesänä (siis ens vuoden kesällä) uudelleen..

Salilla olen edelleen käynyt, tuloksia ei tokikaan pahemmin :D
Viime viikolla teetätin uuden ohjelman ja jessus mikä rääkki tuo nyt on!
Se on sellainen patteritreeni, eli vedän (apinanraivolla) nopeaan tahtiin settejä ilman taukoja. Ja olen ihan dööööd! Mutta, vaikka en välttämättä flow-tilaan pääse, ei tuossa ehdi miettiä paljon muuta kuin sitä mitä tekee, eli sinälläään hyvä.
Reissut ja synttärit ja mitäliet kaikki pitää silti huolen siitä, että ei pahemmin muodot muutu. No, eipä se nyt ole pääasia, vaan se, että pysyn ehkä tämän avulla 5 min. pidempään hengissä.

Mutta otsikkoon..

Tässähän on 1,5 v aikana törmännyt jos minkälaiseen (miespuoliseen) kengänkuluttajaan, ghostaajiin ja jopa huijareihinkin.
Olen aina ollut hyvin varovainen enkä sinällään ole (tunnetasolla) lähtenyt mukaan, joten vahingot ovat olleet pieniä - lähinnä ihmetystä, että "WTF???"
Nyt on yksi kuvio vähän erilainen, mutta huomaan olevani todella kyynisen skeptinen hänestä ja hänen ajatuksistaan.
Siis lähinnä sillä lailla, että jos hänestä ei ole kuulunut hetkeen mitään, mulla EI tule mieleen "voi ei, se ei tykkää musta" VAAN tulee ajatus "okei, tää oli tässä, se oli huijari/ghostaaja". Eli vaikka nämä pelurit ei päässy ns. ihon alle, enkä koskaan paljastanut kiinnostustani, jäi siitä sellainen muistijälki, että kaikki on samanlaisia ja kaikki tulevat tekemään samalla lailla.

Vaikka tässä onkin toki todella alkuvaihe meneillään, olen saanut jos minkälaista kehuvaa ja "olen todella kiinnostunut" viestiä, mutta en siltikään usko. En siis toki sano mitään, juttelen tavallisesti, mutta en myöskään millään lailla sano mitään vastaavaa takaisin.
Tosin tämä on oikeasti niiiiin alussa, että eihän tästä voi sanoa mitään, ei niin yhtään mitään. Mutta kyynikkona myös ajattelen, että ei tästä edes mitään tule.
Huoh. Onneksi osaan olla hiljaa enkä ajattele näitä ääneen kuin ystävän kanssa.

En minä ole muttunut, olosuhteet on

Tässä on ollut viime aikoina kivoja tapahtumia. Ystävien kanssa saanut nauraa napaa nutturalle, syödä hyvin. miettiä asioita sekä suunnitella matkoja!

Itsestäni riippumattomista syistä avautui mahdollisuus lähteä kiertämään muutakin kuin naapurin saunaa.
Olen siis ollut kotikissa lähinnä siksi, että lemmikkikatraan hoitajat ovat olleet vähissä. Ja hoitolaanhan en mussukoitani vie!

Nyt sitten satuttiin ystävien kanssa raatatessa sanomaan ääneen "olis reissua tarjolla" ja ystäväthän siihen sitten "no lähdet! me hoidetaan noi karvakasat!"

Hemmetti, kun olisikin ollut jotenkin tajunnassa aiemmin jo tämä mahis :D
No ei sillä, että hirveesti olisin reissuun ollut lähdössä. Työmatkojenkin kanssa kun oli jo säätämistä niin ei tullut mieleen vapaa-ajan reissaus.

Nyt sitten muutaman viikon päästä Lontooseen - jee!
Olen siellä käynyt pari kertaa aiemmin, mutta työreissuilla eikä hirveesti ollut aikaa turisteilla.
Tuntuukin hiukan oudolta olla vain vapaa-ajan reissaajana... eka kerta meikäläiselle..

Mutta otsikkoon liittyen:
Istuttiin äskettäin kavereiden kanssa iltaa ja seuran liittyi yhteinen kaveri, jonka kanssa ei olla nähty vuosiin. Yksi ystävistä päivitti meidän kaikkien kuulumiset ja mun kohdalla sanoin mm: "..on muuttunut ja alkanut tehdä uusia asioita".
En kyllä ole. Mielestäni.
Lähinnä kai olen alkanut tehdä asioita enemmän siksi, että ei ole parisuhdekuvioita ja näiden ystävien kanssa sitten viettää enemmän aikaa. Aiemmin sitä teki asioita enemmän puoliskon kanssa.
Eikä tämä matkustusjuttukaan liity muuhun kuin ihan käytännön asioihin - kun on koti hoidossa matkan ajan, voi miettiäkin muualle lähtöä.

Ei se kai tarkoita, että minä olisin muuttunut..

Murtuva murtumaton

Mä oon kyllä harvinaisen lahjakas satuttamaan itteni mitä kummallisimmilla tavoilla. Ja siis ollakseni loppujen lopuksi aika vähän liikkuva (siis suhteellisesti) niin saan kyllä kummia ongelmia osakseni.

Viime syksynä onnistuin saamaan oikeaan jalkapöytään marssimurtuman (!). Ja ei, se ei tullut pitkästä rinkka-selässä-inttimarssista. Se tuli yhdestä työviikosta, jossa olin jalkojen päällä ehkä vähän enemmän kuin lääkäri määrää. Itse asiassa se tuli sen viikon jälkeen varomattomasti tehdystä askelmasta metsälenkillä. Tuntui kyllä höpöltä.

Lääkärissä kävin, ja eihän tuolle mitään voi tehdä. Tai siis jos olis paha, kipsattaisiin. Mutta sitä ei edes kuvata ennen kuin muutaman kuukauden jälkeen (??).
Siitä on nyt jo kolme kuukautta ja edelleen se välillä tuntuu kun kävelee. Mutta koska sille ei voi tehdä mitään, en mene enää lääkäriinkään.

Sitten viime viikolla onnistuin murtamaan häntäluuni. Jep. Kannattaa aina kanavoida sisäistä lastaan ja laskea pyllymäkeä suoraan kiveen.
Sillekään ei voi tehdä mitään, se saa vain itsekseen parantua.
Yllättävän kipeä kyllä on.. ja asiaa ei toki auttanut varmaankaan se, että en tajunnut, että voisi ottaa kipuun vaikkapa särkylääkettä :D
En yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi.... Kertonee paljon pilleriaddiktiostani...

Oli tuossa välissä vielä se ruttokin.. ja hassua (not) on, miten hitaasti sen jäljet katoaa iholta. Antibioottikuuri on loppunut jo pari viikkoa sitten, mutta iholla on reippaita punaisia läiskiä ihan muuttumattomina edelleen... Jääköhän ne sitten pysyvästi tuohon... ärsyttävää jos jää.

Murtuneella häntäluulla on muuten hiukan haasteellista käydä salilla. Siis siinä mielessä, että en muista (tietenkään) varoa sitä. Maanantaina tein yhden liikkeen istuaalleen siten, että varomattomasti nojasin taaksepäin ja melkein kuulin kun murtuma rutisi uudelleen rikki.... Hyvä minä...
Nyt olen jättänyt fillaroinnin pois (jota tein stepperöinnin sijaan sen hemmetin marssimurtuman takia) ja siirtynyt takaisin stepperille ja tein yläselkäsoudun (vaimikälie) penkillä.
Josko nää onnettomuudet olis nyt hetkeksi tässä...

Kirottu kuntosali

.. ja siis tämä ei ole nyt mikään sellainen kiroilu "hemmetin sali".

Vaan siis mun salikäynnit on oikeesti kirottuja :D

Ensin iski rutto, tai siis lepra, jonka aikana en voinu käydä salilla. Siis olo oli ihan jees, mutta olin todennäköisesti tartuttava plus käsi oli karseen näköinen punaisine läikkineen. Siihen saumaan meni 1,5 viikkoa pakkolomaa.

Pääsin sitten käymään yhden kerran, ja seuraavana kerran juuri kun olin lähdössä, iski ihan järjetön huimaus. Mulla ei sellaista pahemmin koskaan ole ollut.
Nyt oli  t o d e l l a vahva huimaus. Piti ihan makoilemaan mennä. Sitten menin pöljänä pumppauttamaan hartioita - ja jouduin juoksee vessaan oksentamaan saman tien.

Kokeilin sitten hartioita.. aivan kivikovat. Venyttelin ja jumppailin sitten ja hitaasti häipyi se huimaus.
Mittasin verenpaineen ja se oli aika korkea, mutta tämä silti johtui niskasta.
Ja tiedän, mistä tuo tuli: istun ja teen etäpäivinä hommia keittiön pöydän ääressä ja taitaa olla siinä konetta naputellessa kädet tai siis hartiat hitusen liian korkealla.
Pitäisi siis vaan röhnöttää sohvalla läppäri sylissä, koska siinä ei sitten tule hartioihin rasitusta.

Mitäs muuta elämään kuuluu?
Ei mitään. Töitä, outoja pelejä pelaavia nettimiehiä, lumen kolausta, ystävien kanssa nauramista, sarjojen kattomista.... eli arkea.