Kilokiukuttelija

17.11.2017

Suhdekatalysaattori

Alkoi (melkein) naurattaa tässä tänään, kun (jälleen kerran) yks kaveri hehkutti uutta orastavaa suhdetta.
Tajusin nimittäin, että jos olet sinkku(nainen, ei tehoa miehiin!) ja etsit suhdetta, tule mun lähelle!
Ihan sama oletko uusi tuttavuus, vanha tai ei olla nähty vuosiin.
Tule mun vaikutuspiiriin ja voin luvata, että viikon parin sisällä olet löytänyt Sen Oikean! Eikä maksa mitään!

Nyt on nimittäin "kaikki" sinkut, joiden kanssa olen ollut millään tavalla tekemisissä, löytäneet jonkun. Yhden patistin Tinderiin kun oltiin samassa työjutussa. No, sen päivän aikana hän löysi sieltä kivan tyypin, jonka kanssa on jo seurustelu reippaassa tahdissa.
Toisen Tinderissä tapaamaa tyyppiä kehuin hyvältä kuulostavaksi ja suhde edennyt ensitreffejä pidemmälle.

Voisin varmaan alkaa veloittaa jo tästä. Enhän siis väitä tekeväni jotain asian eteen, mutta näköjään pelkkä mun kanssa juttelu riittää.
Ja ei, tämä ei päde omalle kohdalle.

Salilla käynnit jatkuu edelleen. Pakkohan se on. En edelleenkään voi sanoa nauttivani siitä, mutta apinan raivolla veren maku suussa se vedetään läpi. Tuloksia ei kyllä näy.. En tosin just nyt ole mitannut uudelleen, mutta joskus viikko sitten mittasin eikä tainnu muualla kuin tuossa michelinissä olla sentin vähennys. Olishan se motivoivaa jos tuloksia alkais tulla..

21.10.2017

Ajatusloikkia

Eräänä iltana viesteilin toyboyn kanssa. Siis ihan asia-asiaa... Ei mitään sellaista. Ei tämän kanssa mitään suhdetta ole. Viesteillään hyvä jos kerran viikossa.  Eikä se itse asiassa ole nyt tässä asiassa oleellista :D

Oleellista oli, että vaihdellessamme ääniviestejä päädyttiin lyhyesti vaihtamaan työtilanneuutisia. Jossain viestissään mainitsi jotain jostain ikuisuusprojektista työssä (asia, jonka muistan jo keväältä) ja kommentoin sitä.
Mutta siis mikä oli oleellista, oli fiilis, jonka tuo joku lause herätti. Välähdyksenä iski mieleen se menetys, kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua työtilanteesta tai päivän kuulumisista. Enää.

Mikä sinällään on sekä huvittavaa että absurdia: en nimittäin kummassakaan pitkässä suhteessani koskaan tuonut työasioita kotiin :D En siis pahemmin koskaan tuonut hyviä tai huonoja asioita kotiin ruodittavaksi miehen kanssa. Miehethän tarjovat vain ratkaisuja kun periaatteessa haluaisi vain päästää höyryjä ulos. Ja osaan itsekin ratkaista ongelmat.

Mutta siis vaikka en koskaan itse asiassa tarvinnut tai käyttänyt puolisoa minkäänlaisena kaikupohjana näissä asioissa, tai siis ehkä juuri siksi, olikin kumma tuo tunne, joka tuossa keskustelussa äkkiä pulpahti pintaan. Ehkä se oli vaan sellainen yleinen "ei ole ketään kenen kanssa jakaa (mitään)".

No se siitä.

Kuntosaliuutisia!!
Työjuttujen takia en ole ehtinyt vasta käydä kun kaksi kertaa ohjelman teon jälkeen  Ohjelma on lyhyt ja ytimekäs ja kestää noin tunnin tehdä se läpi. Toimii siis mulle.
Ekalla kerralla aloitin AIVAN liian lujaa ja sain verenmaun suuhun pelkässä lämmittelyssä :D Viimeksi aloitin hitusen rauhallisemmin eikä menny heti voimat.
Eihän tuo nyt mikään maailman paras ajanviettotapa ole, mutta ei tuohon nyt kuole. Otan sen sellaisena "hoidetaan alta pois".
Ekan viikon aikana lähti kilo, mutta se on taatusti vaan nestettä. Katotaan parin kuukauden päästä onko senttejä lähteny. Otin ennen ekaa kertaa vähän mittoja ylös. En nyt ala kovin orjallisesti mittoja seuraamaan, mutta ehkä sitä voi välillä tehdä vertailevaa tutkimusta.

Mutta äh, sellainen hyöty (haitta??) salikäynneistä on, että olen taas alkanut ajatella kaupassa ostoksia tehdessä miettiä tarkemmin, mitä suuhun panisin. Hemmetti. Eilenkin mietin, että mitähän kivaa ostaisi viikonlopuksi illalla leffan kanssa syötäväksi. Ei jädeä, ei kakkua (pysähdyin jopa kakkukaupassa kotimatkalla!!)... en ostanut. Ostin sit pussillisen chilipähkinöitä, mutta nekin jäi eilen illalla korkkaamatta... Ei tää NÄIN pidä mennä!!




8.10.2017

Mielenhärön seurauksia

Sain sitten hetkellisen mielenhärön tänään... En tiedä mistä se ajatus tuli. Sunnuntaiaamupäivän tuttuun tapaan lueskelin naistenlehtiäni sohvalla nautiskellen täydellisestä sohvaperunaisuudesta.
Jostain mieleeni pulpahti "POTKUNYRKKEILY??!" ja aloin googlettaa löytyykö jotain kursseja jostain. Onneksi ei löytynyt. Eihän musta ole a) ryhmässä liikkumaan enkä omaa 2) minkäänlaista kuntoa edes peruskurssille.
Elokuussa on kaikki ryhmät alkaneet, joten se idea onneksi tyssäsi siihen.

En tiedä sitten mistä seuraava idea tuli, mutta löysin itseni paikallisen salin sivuilta. Tutun tyttö on siellä töissä, joten laitoin hänelle samoin tein viestiä, että voisin tulla käymään - ennen kuin muutan mieleni.
Ja hän tietty tarttui asiaan ja huomenna sitten menen salille. Iik!

Olen siis käynyt salilla.. öö... joskus 1996 viimeksi. Silloin kävin sellaisella naisten salilla ja se toimi kyllä mulle. Nyt pitääkin oppia, että tuolla voi olla karjuja samaan aikaan.

Mulla ei ole edes salivaatteita! Pitää käydä jotain sellaisia ostamassa. Teknisiä paitoja löytyy perintönä, mutta housupuoli uupuu.

Silloin Joskus Kauan Sitten kun kävin salilla, tykkäsin siitä, mutta ei mulla ollut mitään ohjelmaa enkä edistynyt/kehittynyt siinä yhtään. Nyt jos on ohjelma, ehkä alkaa jotain tapahtua.

Tavoitteet salille? No siis tuo keskiruho voisi vähän pienentyä, mutta samalla myös tuo niska/hartiaseutu saa saada vähän huomiota. Olen monesti todella huonossa asennossa sohvalla naputtelemassa koneella, joten ei varmaan ole huono idea pitää huolta tuosta niska-alueesta.

Saa nähdä kuinka ämmän käy...

30.9.2017

Mun pitäisi rakastua!

Jessus, onko tässä mennyt näin kauan viimeisimmästä postauksesta?? Jotenkin luulin, että olen kirjoittanut syyskuussa jotain.. No, tänään on vielä syyskuu, joten tulee tällekin kuukaudelle postaus.

Niin, tuo otsikko.
Se tuli mieleen (kuinka ollakaan) kiloista! Kun kesäkilot jäi ja syyskilot tulee.. Eihän tää näin pitäny mennä!

Nyt kun työpaikka (ja työpaikkaruokailu) muuttui, ei keväinen syömistyyli toimi. Ei ole työpaikkaruokalaa, jossa annos olisi 2/3 salaattia. Ehei. Suurimmaksi osaksi teen töitä etänä, eli laitan kotona ruoan ja jos töissä, käyn kokeilemassa uusia kivoja asioita kuten food truckia.. Erinomaisen ihania ruokia, mutta.. kröhöm.. Ei ehkä niitä terveellisimpiä.

Niin siitä tuli mieleen, että pitäisi rakastua!! Silloin ei maistu ruoka, sitä vaan leijailee. jalat vankasti metrin maan pinnan yläpuolella eikä syö mitään! Hemmetti. Nyt ei puutu kuin Se Johon Rakastua. No biggie!

Tuli vähän sama mieleen ollessani äskettäin reissussa. Kentällä ollessa tuli hiukan haikea tunne, kun tajusin että ei ole ketään, kelle ostaa tuliaisia. No, ostin itselle.


12.8.2017

Onnellisuudesta

Vihdoin säät salli palaamisen "meidän" järvelle.
Kaksi vuotta sitten oltiin eräjormailemassa täällä. Tarkoitus oli vaeltaa muka vähän, mutta kun heti retken aluksi löytyi täydellinen leiripaikka, jäätiin sitten siihen.
Rakastuin paikkaan silloin ja olen sen jälkeen halunnut tulla uudelleen.

Viime kesän viimeiset sanat toisillemme oli kiukuttelua siitä, että ei lähdetäkään käymään täällä.
Yritys oli sitten kova, että pääsisin tänne yksin, mutta tänne tulemisen edellytyksenä on, että on kaksi hellepäivää peräkkäin.
Järvi on pieni ja matala ja lämpenee nopeasti, mutta kylmällä kesäkelillä ei haluta hengailla ja yöpyä luonnossa muutenkaan.

Viime kesänä ei siis ollut kahta hellepäivää peräkkäin, joten en päässyt, mutta nyt kun luvattiin hyvä perjantai ja osa hyvää lauantaita, niin pakkasin kamat ja hurautin tänne.

Leiripaikalle kävely ei ole pitkä, ei ehkä kilsaa autonjättöpaikalta, mutta kyllä siinä rinkkaa raahatessa sai olon aika kuumaksi.
Kun pääsin tähän omalle paikalle, heitin kamat alas ja uimaan.
Vesi oli juuri niin poikkeuksellisen kirkasta kuten ennen, ja lämmintä.
Siinä polskutellessa pohdin, että onko tämä tunne, mitä tunnen, onnellisuutta.
Mutta ei. Iloa se oli. Olin aamulla jo ennen tänne lähtöä tosi täpinöissäni kun vihdoin onnistuu, mutta sekin oli iloa.
Onnellisuus lienee vieläkin jossain kauempana.

Näkymä makuupussissa istuessa