Kilokiukuttelija

26.1.2019

Älä ole ahne

Alun perin tämän tekstin otsikon piti olla jotain "semikatkeraa marttyyritilitystä" -tyylinen, mutta tuopa onkin tällä kertaa osuvampi.

Älä ole ahne ei tällä kertaa liity syömiseen, joskin se olisi toki hyvä ulottaa siihen(kin).

Tulee tässä tuota semikatkeraa tilitystäkin toki, ei unohdeta hyvää tilaisuutta vähän kiukutella muustakin kuin kiloista..  joista toki voisi taas kiukutella.
Onhan joulu takana (se klassiset +2 kiloa!) ja sen jälkeen oli vielä ihana reissu kavereiden kanssa Tallinnaan, jossa kaiken muun ohella tärkeää, ellei tärkeintä, oli tietenkin syöminen! Ja kyllä me hyvin syötiinkin!

Siksi on jälleen ällistyttävää (tyyliin "Lumi yllätti autoiljijat"), että muutamana iltana jätettyäni syömättä herkkuja, ei paino olekaan pudonnut paria kiloa??! Waaaattt??
Hmmpf..

Mut joo..
Ahneudesta.

Tässä männä päivänä kiukuttelin semikatkerana - ihan aiheesta!

Mullahan tuo tenniskyynärpää kiukuttelee edelleen. Puoliksen suosituksesta olen alkanut kokeilla sitä inkivääri/kurkuma/mustapippuri -tsydeemiä, mutta ainakaan vielä ei ole huikeasti muutosta tapahtunut. Ehkä isoimmat kivut kadonneet, vähän vaikea arvioida.

Ja tässä tulee se tilitys: tänä talvena on saanut sitten kolata lunta vähän keskiarvoa enemmän. Ja tietenkin on pitänyt kuskata puita säännöllisesti, koska tämä on puulämmitteinen talo.
Mutta siis se katkeruus tulee siitä, että kun iskee flunssa, ja voimat on poissa, juuri silloin tietenkin tulee lunta sen 30 cm ja puut vähissä.
Eli Murphyn laki pätee tietenkin.
Harvoin olen kipeä, eikä tuokaan flunssa sitten kovin pahaksi äitynyt, mutta tietenkin juuri sinä päivänä, kun olin kaikkein heikoimmassa kunnossa, oli pakko kolata ja kuskata puita (jos en kolaa, en pysty kuskaamaan puita, jos ei ole puita, talo ei lämpiä).

Siitä semikatkeruudesta kehittyi sitten hetkeksi pieni marttyyrisessio: "miksi aina minä, miksi joudun yksin, miksi juuri nyt, miksi ei ole ketään auttamassa, miksi ei ole ketään pysyvää jakamassa hommia", "miksi ei ketään kivaa ole tullut tarjolle".. you know the drill. Eli sellainen kunnon itsesäälisessio.
Ei se toki kestänyt kuin sen kymmenisen minuuttia, mutta ehkäpä se oli taas tarpeen.

Koska se johti oivallukseen.

Mun kun on melkein mahdoton olla pitkään negis ja täysi mahdottomuus masentua, aloin sitten äkkiä tajuta, että miten paljon hyvää mun elämässä onkaan (ollut). Oli ihana mies (joo, painotus sanalla oli), on kiva työ, ihanat ystävät, karvakorvat, ihana koti. Mulla on siis paljon kaikkea hyvää. Onhan sitä kaikkea paskaakin tapahtunut elämässä, mutta - ja tässä tuli se oivallus: ÄLÄ OLE AHNE.

Eli olenhan saanut jo paljon elämässä hyvää. Eihän missään ole sanottu, että tarvitsen/ansaitsen enempää. Ehkä mun saamat hyvät asiat on jo olemassa, saatu, eikä mitään enempää tarvitsekaan tulla. Jos olisin ahne, haluaisin vielä kauheasti kaikkea... mutta missään ei sitä ole mulle luvattu. Ei siis saa olla ahne ja koko ajan vaan vaatia lisää hyvää itselleen.
Kun tämän vielä sisäistäisi, jäisi semikatkerat marttyyriudet ehkä historiaan..

EDIT: Tämän tekstin naputeltuani aloin nautiskella lehden luvusta. Näyttelijä Armi Toivanenkin sen sanoi: "Ei elämä ole mikään diili. Ei se ole luvannut meille, että pysyt terveenä tai löydät rakkautta tai mitään, mitä ehkä toivoimme".



29.12.2018

Ei harmaa vuosi

Melkeen naurattaa.
Aamulla mietin, että voisin taas kompata Puolista ja tehdä vuosikatsauksen.
Aloin hahmotella tekstiä ja se alkoi suunnilleen näin: "Aika harmaa vuosi ollut. Ei pahemmin mitään tapahtunut".
Sitten pysähdyin ja aloin mennä vuotta läpi mielessäni alusta alkaen.

HETKINEN! Kaikkea muuta kuin harmaa vuosi! :D

Tammikuussa heti vuoden aluksi oli ihanien naisten kanssa Tukholman risteily. Pääasia olikin nauttia yhdessäolosta tällä porukalla ja nauraa itsensä tärviölle, ja se onnistuikin, mutta sivujuonteena ollut Mahdollisten Miesten Bongailu -projekti olikin täysi lässähdys. Laiva oli täynnä pariskuntia ja perheitä, eikä yhtään mitään, mihin olisi voinut katse tarttua sillä silmällä.

Kevättalvellä viiden päivän reissu Lontooseen, jossa kävelin jalat rakoille ja nautiskelin kaupungin vilinästä, kävin elämäni kalleimmassa leffanäytöksessä (siis ihan tavallinen epätavallinen leffateatteri, jossa oli oma tarjoilija!) ja onnistuin olemaan löytämättä mitään ostettavaa! No, vikana aamuna matkalla kentälle sain yhden puseron hankittua!

Sitten oli maailman pisin yhtäjaksoinen lento ja lahkeiden kastelu Tasmanianmeressä. Once-in-a-lifetime -kokemus! Näin kiiltomatoja.. anteeksi.. toukkia, olin etelämmässä kuin koskaan tulen olemaan ja otin kuvan seinään kiinnitetystä punaisesta Fiatista.

Sitä reissua ennen oli alkanut juttu Ihanan Alkoholistin kanssa. Mietin, että mitä termiä miehestä käyttäisi, ja tuo tuntui sopivalta. Ihana mies monella tapaa, mutta alkoholisti. Se suhde siis kesti kyllä reissun, mutta kaatui sitten siihen Kuningas Alkoholiin. Tai Olut tässä tapauksessa.
Aluksi näytti siltä, että hänen olisi mahdoton päästää irti, mutta vaihdetut lukot ja uhkailut poliisin kutsumisesta tehosivat ripeästi.

Sen jälkeen voisikin ehkä sanoa, että oli rauhallisempaa, ehkä jopa harmaata.

Yksi karvakorva lähti syksyllä Sateenkaarisillalle ja töissä riitti haipakkaa loppuvuoden. Vielä ennen lomia piti kahdessa viikossa tehdä projekti, johon normaalisti käytettäisiin pari kuukautta. Tietenkin sain sen tehtyä, mutta jo aiemmin syksyllä iskenyt tenniskyynärpää tykkäsi todella paljon siitä..
Hiukan mukamasensi kun luin, että tenniskyynärpään ehjäytymiseen menee 6-12 kuukautta :O
En kyllä ollut ajatellut niin kauaa tätä potea. Tosin siis nyt tätä on kestänyt jo 2,5 kk, joten ei se 6 kk niin kaukana ole.. hemmetti.

Mieskuviot? MITKÄ mieskuviot?!
Kesän jälkeen on ollut täysin kuollutta deittipalstoilla. En kässää miten monella muulla on 110 Tinder-mätsiä ja ne käy treffeillä joka toinen päivä! Tai kässään.. se on se ikä. En osu enää hakutuloksissa tarjolle. Mutta sen lisäksi en käsitä miten saan ne kaikki mykät mätsit/viesteilijät Treffeissä?!
Onneksi tässä en ole yksin, kaverilla sama. Tosin hänellä on ikääkin vähemmän ja siten hänellä lienee enmmän vientiä, mutta yllättävän samanlaiset kokemukset on noista mykistä. Ja siis huom: Miehet on mykkiä vaikka laittaisin ekana viestiä. Eivät vastaa. Tai eivät laita ekana viestiä.
Taitavat ne puhumaan kykenevät löytää muualta sitten kiinnostuksen kohteensa :D
No, nyt on sekä Tinder että Treffit tauolla, ei oikein ole mitään intoa olla noissa kun tarjolla pelkkiä mykkäleffaojen tähtiä tai seksiseuraa hakevia (varattuja).

Ja ne kiukuteltavat kilot?
Niiden suhteen ei tänä vuonna tullu ikävä kyllä pudotusta, en tosin kai sen eteen hirveesti tehnytkään mitään, turha siis nillittää :D Salikäynnit eivät painoa pudottaneet, eikä niitä kyllä salin lopetus tuonut.
Se, mikä toi oli joulun odotus. Argh. Ja ne Lindtin suklaapallot! Ja Nutellatortut!
Mullahan tulee aina se pari kiloa joulun tienoilla kaikista herkuista.. nytkin varmaan. En tosin mene vaa'alle.. lakkasin käymästä jo pari kuukautta sitten. Vaatteethan sen oleellisen kertoo. Ja ne kertoo, että jouluherkkujen loputtua voisi olla ihan hyvä idea jättää ostamatta Linditn suklaapallot ja Nutellat. Okei, myönnettäköön, Nutella on jäänyt ostamatta suurimmaksi osaksi. Tänä vuonna (ennen joulua) taisin ostaa yhden purkin kun leivoin jotain kavereille.

En nytkään teen uudenvuodenlupauksia, mutta voisi olla ihan vaatekaapin sisällön kannalta parasta, että vähän jäisi kauppaankin noita herkkuja.
Muuten ensi vuodelle ei ole odotuksia. Viime vuoden vastaavassa tekstissä toivottiin terveyden kestävän.. samaa voi toki toivoa nytkin. Tenniskyynärpäästä viis!

Siltikin.. hyvää uutta vuotta 2019 :)

7.12.2018

Näkymätön vanha nainen

Linnan juhlia katsellessa tulin taas havainneeksi sen, mitä olen toki jo kauan sitten huomannut: vanhemmat naiset eivät saa ruutuaikaa, kommentointia tai kuviaan lehtiin ellei ole julkkis. Eilenkin näkyi muutama "nobody" (saan sanoa niin, koska olen itsekin nobodyna ollut tuolla), joku vanhempi erittäin tyylikäs nainen, ehkä sellainen kuusikymppinen. Tietenkään hänestä ei ruudussa sanottu mitään, koska juontajilla ei ollut hänestä tietoa, mutta eipä häntä ja hänen pukuaan näy "Äänestä illan kuningatarta" -äänestyskuvissakaan. Juu, harvemmin siellä ei-julkkiksia muutenkaan näkyy.

MUTTA - tämä olkoon siis aasinsilta oikeaan pohdintaani:

Minusta on tullut näkymätön! :O

Ja se on ikäkysymys, ei läskikysymys.
Kilot on samoissa pysytelleet nyt jo jonkin aikaa, ja olen niiden osalta kai ihan suht normaalin kokoisen oloinen ja näköinen.
Mutta se on siis ikä.

Viimeisen vuoden aikana olen havainnut, ja viime aikoina tarkoituksella havainnoinut, että minua ei enää katsota. Siis miesten toimesta. Hei, ollaan rehellisiä, sitähän tässä halutaan - tulla vastakkaisen sukupuolen näkemäksi!

Olen aina aiemmin lukiessani naistenlehtien juttuja "nyt kun olen 50+, 60+, ei kukaan (mies) enää katso minua, olen näkymätön, miesten katseet menevät ohitseni" hiukan epäillyt tätä.
"Ehkä he ylitulkitsevat". "Ehkä he ovat yliherkkiä". "Ei taatusti pidä paikkaansa".

Pyydän epäilyksiäni anteeksi. Kyllä se näin vaan on :D

Maailma on nuorten (ja kauniiden), sehän nyt vaan on niin. Eikä siinä mitään. Mutta on silti hiukan säpsähdyttävää huomata, että on muuttunut näkymättömäksi.

Huomaan sen nyt, koska katson vastaantulevia miehiä ja he katsovat joko ohitseni, lävitseni tai eivät päinkään. Se on varmaan joku suodatin heillä: "scanning, scanning..nothing... scanning..". Hei eivät vaan näe :D

Juttelin asiasta 55-vuotiaan frendin kanssa ja hän sanoi huomanneensa saman omalla kohdallaan jo kauan sitten. Kuulemma ei myöskään kilokysymys (hän on normaalipainoinen) vaan ikäkysymys. Ehkä miehillä on joku ikäsuodatin? Biologisesti silmät näkevät vain "sopivan" ikäisiä (alle 50 v)? :D

No mut hei, mulla on sentään suklaa!
Ja juuri kun viime postauksessa pääsin huokaisemaan helpotuksesta, lähin cittari otti ne saakelin Lindtin ihanat erimakuiset suklaapallot myyntiin! Saatte tasan yhden arvauksen ostinko pussillisen.

Mut hei - olen keksinyt ongelman (liika)herkutteluun!
Kun kaapissa, tai siis kotona, on kaikkea, ei tule syötyä välttämättä mitään!

Olen muutaman viime viikon aikana lastannut erilaisia herkkuja kotiin. On muutama pikkupussi (se joku 40 g) sipsejä, näköjään chilipähkinöitä, kolmea eri jädeä pakkasessa, irtokarkkia ja niitä Lindtin palloja.

Ja mitä mä otan illalla leffalle? Ison lasin jääpaloja, johon laitan maustettua kuplavettä (itse tehtyä) ja Red delicious -omenan. :D
Olenkohan käsittänyt jotain väärin??
Kun on mitä vaan mitä sydän voi halajaa, ei niitä näköjään tule niin syötyä. Tässä saattaa olla jotain...

10.11.2018

Marrashaikeutta

En ole vuosikausiin kokenut vuodenaikojen vaihtelua negatiivisesti. Tai siis näitä harmaita marraskuita.
Stadissa asuessa syksy ja pimeys oli aika synkkää. Jotenkin ne oranssit katuvalot korosti sitä pimeyttä, märkyyttä ja harmautta.
Metsän keskelle muutettua kaikki nämä katosi.
Syksy, marraskuukin, on ok, paitsi ärsyttää sisälle kulkeutuva hieno hiekka, joka vaan tuntuu lisääntyvän lattialla itsekseen. Pari astetta, tai edes YKSI aste pakkasta olisi sen takia jees - pysyisi lattiat vähähiekkaisempina.

Silti nyt tuntuu jotenkin hiukan sellaiselta.. ei masentuneelta, sitä tunnetta en ole koskaan kokenut, mutta ehkä vähän haikealta. Vai onkohan haikeus oikea sana, koska silloin kaivataan ehkä jotain..?
Onhan noita kaipaamisen kohteita toki, tuoreimpana uusioperhekokonaisuutemme viimeinen edustaja, joka lähti sateenkaarisillalle tällä viikolla.
Lisäksi sain kunnon "joululahjan", eli taloon tulevan niin kallin rempan, ettei tartte miettiä matkoja tai suurempia ostoksia pariinkymmeneen vuoteen. Pakollisena tuota ei voi jättää tekemättä, joten se tehdään ja muut kivat jutut jätetään tekemättä.

Lisäksi olen jotenkin notkeana (not) onnistunut rikkomaan molemmat käteni.. oikeassa kädessä tenniskyynärpää (mulla, Martina Navratilova Kakkosella??!) ja vasemmassa jännetuppitulehdus. Lääkkeksi lepoa ja Voltarenia. Kertokaapa hyvät ihmiset, miten oikeakätinen ihminen mitenkään lepuuttaa kättä arjessa? Varsinkaan puilla lämmitettävässä talossa asuessa, jossa muitakin asioita kuin puuhalkoja tulee koko ajan siirreltyä, kannettua ja nostettua... Ei mitenkään, voin kertoa.

Että sinälläänhän joku asiantuntija voisi nähdä tässä vaikka mitä aineksia jopa johonkin synkempään olotilaan, mutta se ei vaan ole mua. Vähän vaan sellanen... kaiho? Kaiheus? Kaipuu? Haikeus? Suru? Nyt ei oikein löydy sanaa.
Mutta joo, ei sellainen superhyperextraturbo aurinko-olo juuri nyt.
Voihan tuolla nenän korkeudella roikkuvalla tuhnusadepilvimassalla olla jotain tekemistä sen kanssa :D Tosin mikä sen mukavampaa kuin köllötellä harmaana päivänä sohvalla, lukea naistenlehtiä ja syödä suklaata?

Suklaasta tuli mieleen!! Lindtin irtomyyntinä myytävät pallot.. ne eri väriset? Ahhh ja voi.. ne on kyllä turmiollisia!
Tutustuin niihin ekan kerran vuosi sitten Ruoka & Viini -messuilla ja sen jälkeen jos eteen on tullut, PAKKOHAN niitä on ollut ostaa! Ei ihan kaikki maut ole ok, esim. se kookos, sitä en edes halua maistaa, mutta ne muut..
Omassa Cittarissa niitä oli viime vuonna (ikävä kyllä!),mutta tänä vuonna ei ole tullut myyntiin. Ehkä parempi niin.. koska taatusti ostaisin, Ja söisin.  Koska mitä muuta varten suklaa on tehty, kuin syötäväksi??

Tosin, jotain olen oppinut! Olen oppinut heittämään pois karkkeja, joista en tykkää. Aiemmin saatoin siis syödä ne huonot/pahat, koska jotenkin tuntui täysin mahdottomalta idealta heittää karkkia roskiin. Nyt osaan sen jo tehdä - ja ostettuni messuilta makulakuja, lähtikin sieltä sitten neljä lakua roskiin, koska vasta maistettuani niitä tajusin, että niisssä on sellainen ällöttävä kova ja paksu "mukamakukuori". Eikä hei ees kirpaissut kovaa!

Muutenkin makuasiat alkaa näköjään muuttua.. en tiedä iänkö myötä. En ole aiemmin pahemmin ollur glögi-ihmisiä. Jos sitä on jossain ollut kokouksessa tai kaverilla tarjolla, toki olen ottanut. Mutta nyt sain hetkellisen mielenhäiiön ja ostin pari purkkia kotiin! Tietenkin sokeroimatonta, koska sokerillisessa on niitä saakelin kaloreita niin paljon. Näin pystyn nauttimaan, mutta olemaan keräämättä liikaa kaloreita tuosta - muualtahan niitä tulee koko ajan joka tapauksessa.



19.9.2018

Jätin sen sit

Siis salin.

Olen siis jo pidempään potenut motivaation puutetta vähän enemmänkin, ja ollessani pari viikkoa sitten hieronnassa sain Oivalluksen.

Siinä hierojan kosketellessa mun graniitinkovia jumilihaksia puhuttiin liikunnasta ja eri liikuntamuodoista. (Välihuomautuksena kerrottakoon, että en koskaan venyttele... Oops).

Jutellessamme äkkiä mulle tuli vähän kuin kuvana sellainen oivallus, että hemmetti, mun liikuntamuodot ja -tavat on jotenkin... minävastaisia. Eli niissä on sellainen aggressio pohjalla, negatiivinen tunne, pakko, pakottaminen.
Tajusin, että teen jotenkin itseäni vastaisesti tuota salitreeniä..

Olen aina pitänyt näitä "kuuntele kehoasi" ja "kroppa tietää mitä se haluaa" ( no se haluaa suklaata ja jädeä perkele!) ihan huuhaahöpöhöpönä, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että hmm.. ehkä mä voisinkin nyt vihdoin tässä iässä alkaa kuunnella vähän sitä, mitä kroppani kertoo.
En muista olenko siitä koskaan kirjoittanut, vai olenko vain ajatellut, että tietyllä tavalla olen hahmottanut kroppani (ja laihdutukset ja kuntosalit ja kaiken) sellaisen "MINÄ päätän NYT, SINÄ saatana tottelet".

Ja kuulkaas.. tässä iässä (50+) se kropan kerpele ilmoittakin omista mielipiteistään!

Mietin, että onkohan tämä syy siihen, että en koskaan ole sitä endorfiinipiikkiä/fiilistä onnistunut liikunnasta saamaan?

Päätettyäni asian ja kerrottuani yhdelle frendille, se vaan toivotti tervetulleeksi "intuitiivisen liikunnan pariin". Cool! Se on siis joku olemassaoleva käsite!

Ei vaaraa, emmä tässä valaistu tai mitään. Mutta sainpa syyn lopettaa salin! :D