Kilokiukuttelija

8.10.2017

Mielenhärön seurauksia

Sain sitten hetkellisen mielenhärön tänään... En tiedä mistä se ajatus tuli. Sunnuntaiaamupäivän tuttuun tapaan lueskelin naistenlehtiäni sohvalla nautiskellen täydellisestä sohvaperunaisuudesta.
Jostain mieleeni pulpahti "POTKUNYRKKEILY??!" ja aloin googlettaa löytyykö jotain kursseja jostain. Onneksi ei löytynyt. Eihän musta ole a) ryhmässä liikkumaan enkä omaa 2) minkäänlaista kuntoa edes peruskurssille.
Elokuussa on kaikki ryhmät alkaneet, joten se idea onneksi tyssäsi siihen.

En tiedä sitten mistä seuraava idea tuli, mutta löysin itseni paikallisen salin sivuilta. Tutun tyttö on siellä töissä, joten laitoin hänelle samoin tein viestiä, että voisin tulla käymään - ennen kuin muutan mieleni.
Ja hän tietty tarttui asiaan ja huomenna sitten menen salille. Iik!

Olen siis käynyt salilla.. öö... joskus 1996 viimeksi. Silloin kävin sellaisella naisten salilla ja se toimi kyllä mulle. Nyt pitääkin oppia, että tuolla voi olla karjuja samaan aikaan.

Mulla ei ole edes salivaatteita! Pitää käydä jotain sellaisia ostamassa. Teknisiä paitoja löytyy perintönä, mutta housupuoli uupuu.

Silloin Joskus Kauan Sitten kun kävin salilla, tykkäsin siitä, mutta ei mulla ollut mitään ohjelmaa enkä edistynyt/kehittynyt siinä yhtään. Nyt jos on ohjelma, ehkä alkaa jotain tapahtua.

Tavoitteet salille? No siis tuo keskiruho voisi vähän pienentyä, mutta samalla myös tuo niska/hartiaseutu saa saada vähän huomiota. Olen monesti todella huonossa asennossa sohvalla naputtelemassa koneella, joten ei varmaan ole huono idea pitää huolta tuosta niska-alueesta.

Saa nähdä kuinka ämmän käy...

30.9.2017

Mun pitäisi rakastua!

Jessus, onko tässä mennyt näin kauan viimeisimmästä postauksesta?? Jotenkin luulin, että olen kirjoittanut syyskuussa jotain.. No, tänään on vielä syyskuu, joten tulee tällekin kuukaudelle postaus.

Niin, tuo otsikko.
Se tuli mieleen (kuinka ollakaan) kiloista! Kun kesäkilot jäi ja syyskilot tulee.. Eihän tää näin pitäny mennä!

Nyt kun työpaikka (ja työpaikkaruokailu) muuttui, ei keväinen syömistyyli toimi. Ei ole työpaikkaruokalaa, jossa annos olisi 2/3 salaattia. Ehei. Suurimmaksi osaksi teen töitä etänä, eli laitan kotona ruoan ja jos töissä, käyn kokeilemassa uusia kivoja asioita kuten food truckia.. Erinomaisen ihania ruokia, mutta.. kröhöm.. Ei ehkä niitä terveellisimpiä.

Niin siitä tuli mieleen, että pitäisi rakastua!! Silloin ei maistu ruoka, sitä vaan leijailee. jalat vankasti metrin maan pinnan yläpuolella eikä syö mitään! Hemmetti. Nyt ei puutu kuin Se Johon Rakastua. No biggie!

Tuli vähän sama mieleen ollessani äskettäin reissussa. Kentällä ollessa tuli hiukan haikea tunne, kun tajusin että ei ole ketään, kelle ostaa tuliaisia. No, ostin itselle.


12.8.2017

Onnellisuudesta

Vihdoin säät salli palaamisen "meidän" järvelle.
Kaksi vuotta sitten oltiin eräjormailemassa täällä. Tarkoitus oli vaeltaa muka vähän, mutta kun heti retken aluksi löytyi täydellinen leiripaikka, jäätiin sitten siihen.
Rakastuin paikkaan silloin ja olen sen jälkeen halunnut tulla uudelleen.

Viime kesän viimeiset sanat toisillemme oli kiukuttelua siitä, että ei lähdetäkään käymään täällä.
Yritys oli sitten kova, että pääsisin tänne yksin, mutta tänne tulemisen edellytyksenä on, että on kaksi hellepäivää peräkkäin.
Järvi on pieni ja matala ja lämpenee nopeasti, mutta kylmällä kesäkelillä ei haluta hengailla ja yöpyä luonnossa muutenkaan.

Viime kesänä ei siis ollut kahta hellepäivää peräkkäin, joten en päässyt, mutta nyt kun luvattiin hyvä perjantai ja osa hyvää lauantaita, niin pakkasin kamat ja hurautin tänne.

Leiripaikalle kävely ei ole pitkä, ei ehkä kilsaa autonjättöpaikalta, mutta kyllä siinä rinkkaa raahatessa sai olon aika kuumaksi.
Kun pääsin tähän omalle paikalle, heitin kamat alas ja uimaan.
Vesi oli juuri niin poikkeuksellisen kirkasta kuten ennen, ja lämmintä.
Siinä polskutellessa pohdin, että onko tämä tunne, mitä tunnen, onnellisuutta.
Mutta ei. Iloa se oli. Olin aamulla jo ennen tänne lähtöä tosi täpinöissäni kun vihdoin onnistuu, mutta sekin oli iloa.
Onnellisuus lienee vieläkin jossain kauempana.

Näkymä makuupussissa istuessa 

6.8.2017

Erään keskustelun anatomia

Treffipalstalla käyty ajatustenvaihto:

Mies: Moi, kaukana olemme toisistamme mutta profiilikertomuksesi oli sen verran naurunpyrähdyksiä ja ajatelmia herättävä että olisi mukava vaihtaa rivejä kanssasi:)

No voihan sitä rivejä vaihtaa. Ei ne siitä kulu

Mies: Mikä on mielestäsi paras sci-fi leffa tai laita kolme parasta? Mikä sinua kiehtoo ko. leffoissa?

Minä:  Scifileffoja on vaikeampi määritellä kuin sarjoja. Mutta toki SW 4-6, Blade Runner, Fifth Element.

Mies: Minun suosikit ovat Alien, Matrix ja Blade runner.

Minä:  Alieneista 3 ekaa joo. Matrix 1 joo mut sit meni niin ufoksi etei jaksanu oikein pysyy kärryillä juonesta (jota ei niissä kahdessa vikassa liiemmin ollu..)

Mies: Sinulla ei siis ole lapsia? Oletko kuitenkin lapsirakas?

Minä: en ole :D

Mies: Sinulle siis on hirvitys olla seurueessa jossa on kolme kersaa alle 10 vee?

Minä: jep, my personal hell

Mies: No miten se silleen, onko ystävilläsi lapsia?

Minä: onhan niillä. mutta miten se liittyy mun lapsista tykkäämiseen?

Mies: No ihan vain tuli mieleen että miten koet olosi ystävien seurassa kun heidän lapsensa elämöivät ympärillä? Siis mikäli todella koet lapset riiviöiksi ja elämää häiritseviksi.
Meidän ei kannata jatkaa keskustelua sillä minulle lapset ovat jumalan lahja ja ajavat musiikin ja sci-fin sekä kaiken muun ohitse. Ajatustenvaihdon jatkaminen olisi teennäistä sillä arvomaailmamme eroavat toisistaan liiaksi.
Kaikkea hyvää elämääsi toivotan ja onnea kumppanin etsintään.

Minä: Samoin

4.8.2017

Asioiden merkityksestä

Ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen, koska a) ei ole pahemmin tapahtunut mitään (tai no, jotain pientä, kuten uusi työ) ja 2) isompi ongelma (?) on, että en oikein enää hiffaa tämän blogin tarkoitusta.

Juu, toki tämä on paikka, jossa kerron itsestäni ja olen aina oikeassa. nothing new there.
Mutta siis mikä on tämän blogin idea?

Kun toisaalta tuntuu järjettömältä keskustella kiloista - ei ne mihinkään sillä tavalla katoa. Voin toki päivitellä asiaa, mutta mitä järkeä? Jotenkin tässä kokonaisuudessa tuo(kin) asia on menettänyt merkitystään..

Leskeydestä? Mitä siitä? Mitä siitä voi sanoa mitään sellaista, että se ketään kiinnostaisi? Tai mitä se auttaisi? Tai muuttaisi? Surutyö on ollut ja pysyy tietynlaisena aina, mutta toisaalta elämä menee eteenpäin.

Sinkkuudesta? Whoopti-doo - meikäläisen sinkkuudesta ei saa mitään Sinkkuelämää aikaiseksi - eihän mun elämässä tapahdu mitään :D Ei treffiselostuksia eikä iik-mitäköhän-se-tykkää-musta -selostuksia.

Mistä sitten?
Arjesta? No ei todellakaan ketään kiinnosta: "menin töihin, tulin kotiin, katoin sarjoja, menin nukkumaan".

Sorry, ei tarkoitus kuulostaa synkältä :D Mutta oikeesti mietin, että onko tätä blogia järkeä enää ylläpitää.... no, olikohan tätä järkeä ylläpitää tähänkään asti....