Kilokiukuttelija

12.8.2017

Onnellisuudesta

Vihdoin säät salli palaamisen "meidän" järvelle.
Kaksi vuotta sitten oltiin eräjormailemassa täällä. Tarkoitus oli vaeltaa muka vähän, mutta kun heti retken aluksi löytyi täydellinen leiripaikka, jäätiin sitten siihen.
Rakastuin paikkaan silloin ja olen sen jälkeen halunnut tulla uudelleen.

Viime kesän viimeiset sanat toisillemme oli kiukuttelua siitä, että ei lähdetäkään käymään täällä.
Yritys oli sitten kova, että pääsisin tänne yksin, mutta tänne tulemisen edellytyksenä on, että on kaksi hellepäivää peräkkäin.
Järvi on pieni ja matala ja lämpenee nopeasti, mutta kylmällä kesäkelillä ei haluta hengailla ja yöpyä luonnossa muutenkaan.

Viime kesänä ei siis ollut kahta hellepäivää peräkkäin, joten en päässyt, mutta nyt kun luvattiin hyvä perjantai ja osa hyvää lauantaita, niin pakkasin kamat ja hurautin tänne.

Leiripaikalle kävely ei ole pitkä, ei ehkä kilsaa autonjättöpaikalta, mutta kyllä siinä rinkkaa raahatessa sai olon aika kuumaksi.
Kun pääsin tähän omalle paikalle, heitin kamat alas ja uimaan.
Vesi oli juuri niin poikkeuksellisen kirkasta kuten ennen, ja lämmintä.
Siinä polskutellessa pohdin, että onko tämä tunne, mitä tunnen, onnellisuutta.
Mutta ei. Iloa se oli. Olin aamulla jo ennen tänne lähtöä tosi täpinöissäni kun vihdoin onnistuu, mutta sekin oli iloa.
Onnellisuus lienee vieläkin jossain kauempana.

Näkymä makuupussissa istuessa 

6.8.2017

Erään keskustelun anatomia

Treffipalstalla käyty ajatustenvaihto:

Mies: Moi, kaukana olemme toisistamme mutta profiilikertomuksesi oli sen verran naurunpyrähdyksiä ja ajatelmia herättävä että olisi mukava vaihtaa rivejä kanssasi:)

No voihan sitä rivejä vaihtaa. Ei ne siitä kulu

Mies: Mikä on mielestäsi paras sci-fi leffa tai laita kolme parasta? Mikä sinua kiehtoo ko. leffoissa?

Minä:  Scifileffoja on vaikeampi määritellä kuin sarjoja. Mutta toki SW 4-6, Blade Runner, Fifth Element.

Mies: Minun suosikit ovat Alien, Matrix ja Blade runner.

Minä:  Alieneista 3 ekaa joo. Matrix 1 joo mut sit meni niin ufoksi etei jaksanu oikein pysyy kärryillä juonesta (jota ei niissä kahdessa vikassa liiemmin ollu..)

Mies: Sinulla ei siis ole lapsia? Oletko kuitenkin lapsirakas?

Minä: en ole :D

Mies: Sinulle siis on hirvitys olla seurueessa jossa on kolme kersaa alle 10 vee?

Minä: jep, my personal hell

Mies: No miten se silleen, onko ystävilläsi lapsia?

Minä: onhan niillä. mutta miten se liittyy mun lapsista tykkäämiseen?

Mies: No ihan vain tuli mieleen että miten koet olosi ystävien seurassa kun heidän lapsensa elämöivät ympärillä? Siis mikäli todella koet lapset riiviöiksi ja elämää häiritseviksi.
Meidän ei kannata jatkaa keskustelua sillä minulle lapset ovat jumalan lahja ja ajavat musiikin ja sci-fin sekä kaiken muun ohitse. Ajatustenvaihdon jatkaminen olisi teennäistä sillä arvomaailmamme eroavat toisistaan liiaksi.
Kaikkea hyvää elämääsi toivotan ja onnea kumppanin etsintään.

Minä: Samoin

4.8.2017

Asioiden merkityksestä

Ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen, koska a) ei ole pahemmin tapahtunut mitään (tai no, jotain pientä, kuten uusi työ) ja 2) isompi ongelma (?) on, että en oikein enää hiffaa tämän blogin tarkoitusta.

Juu, toki tämä on paikka, jossa kerron itsestäni ja olen aina oikeassa. nothing new there.
Mutta siis mikä on tämän blogin idea?

Kun toisaalta tuntuu järjettömältä keskustella kiloista - ei ne mihinkään sillä tavalla katoa. Voin toki päivitellä asiaa, mutta mitä järkeä? Jotenkin tässä kokonaisuudessa tuo(kin) asia on menettänyt merkitystään..

Leskeydestä? Mitä siitä? Mitä siitä voi sanoa mitään sellaista, että se ketään kiinnostaisi? Tai mitä se auttaisi? Tai muuttaisi? Surutyö on ollut ja pysyy tietynlaisena aina, mutta toisaalta elämä menee eteenpäin.

Sinkkuudesta? Whoopti-doo - meikäläisen sinkkuudesta ei saa mitään Sinkkuelämää aikaiseksi - eihän mun elämässä tapahdu mitään :D Ei treffiselostuksia eikä iik-mitäköhän-se-tykkää-musta -selostuksia.

Mistä sitten?
Arjesta? No ei todellakaan ketään kiinnosta: "menin töihin, tulin kotiin, katoin sarjoja, menin nukkumaan".

Sorry, ei tarkoitus kuulostaa synkältä :D Mutta oikeesti mietin, että onko tätä blogia järkeä enää ylläpitää.... no, olikohan tätä järkeä ylläpitää tähänkään asti....

10.7.2017

Ota siitä nyt sit selvää

Nyt on ehkä pakko hiukan ihmetellä, tai siis ehkä nillittää.
Miehistä.
Kiloista kun on turha ottaa ihmetyksen aihetta - niitä tulee ja menee.. tai siis ku meniskin :D
Eli varoituksen sana - hiukan epäreilua yleistämistä ja haukkumista seuraavaksi tiedossa.

Olen tässä viime aikoina alkanut miettiä, että onkohan oikeesti niitä normaaleja, tavallisia, "kunnon" miehiä ollenkaan olemassa? Tämän takana ei siis pelkästään omat kokemukset, vaan myös muiden naisten seikkailut ihmissuhteiden oudoissa maailmoissa.

Tiedä sitten onko se nykyaika, vai vaan nykymies, mutta jotenkin "kaikilla" tuntuu olevan joku ongelma. Joko ne on kiinni täysin vielä exässään, tai niitä "alkaa ahdistaa" tai ne pelaa jotain ihme pelejä tai ne kerää Tinderissä matcheja vaan siksi, että saisivat esitellä matchien määrää (laadusta viis tai viis kontakteista??).

Yhden asian, jonka olen tässä oppinut matkan varrella, pätee kyllä - ja uskokaa siskot mua. Tätä ne naistenlehtien vinkkijututkin väittää - ja se on totta: Jos mies ei kysele teiltä/teistä mitään, hän ei oikeasti ole kiinnostunut. Piste. Näin se vain on.
Tämä on huomattu ei vain kerran, vaan useamminkin. Oli se yksi, joka kirjoitteli kaikkea hauskaa ja yleistä, mutta ei kysynyt koskaan mitään. Oli se toinen, joka halusi, että häneltä kysellään koko ajan kaikkea (varoituskolmio huutomerkeillä!!). Ja oli se yksikin, joka paljon jutteli ja kertoi ihastuneensakin, vaikka ei mitään tiennyt mihin ihastua eikä mitään koskaan kysynyt.

Toinen opittu totuus on myös: Kirjoitettu (teksti) ei merkitse mitään. Eli miehille (juu juu, varmasti naisillekin, mutta nyt ei puhuta heistä) näyttää olevan ihan luonnollista "sanoa" ihan mitä vaan tekstien kautta, mutta ne eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään. En tosin ole keksinyt miksi näin on, ehkä se on vain ajan tappamista heille, läpän heittoa, vähän pikkutuhmaakin tekemistä hiljaisena hetkenä.

"Ei minun aikanani vaan" tekisi mieli karjaista. Vaikka se ei toki ole totta, kyllähän aina on ollut samanlaisia kuvioita - pelureita, sitoutumiskammoisia, epäselviä menneisyyden lasteja, aikaansa kuluttavia jne.

Mutta se, mikä on mielestäni uutta aikaa, on ghostaus. Sen on ehkä mahdollistanut nämä kaikki mahdolliset kommunikaatiokanavat, joita siis jätetään sujuvasti käyttämättä :D

Joskus tekis mieli tehdä joku anonyymi yliopistotasoinen filosofis-eettis-moraalis-fysiologis-semioottinen tutkimus miehille tuosta ghostaamisesta. Saisivat kertoa, miksi päätyvät siihen. Tosin vähän epäilen, että eivät osaisi ehkä itsekään vastata. Tai eivät ehkä edes ghostaa omasta mielestään. Tai kuten yksi ghostannut sanoi (ennen ghostaamistaan): "Joo se on mun mielestä tosi tyhmää sellanen". Tai kuten toinen sankari totesi: "No mä en sitä tule ikinä tekemään".

Eihän näistä ghostaajista mitään sydänsurun aiheuttajia saa, ei ole tilanne koskaan mennyt niin pitkälle, mutta ihmetyksen ne jättää. Koska se oikeasti tapahtuu äkkiä, ilman mitään varoitusta tai merkkiä. Suunnilleen kesken hyvän läpän - täysi hiljaisuus.

Niin, ja ei ne asiat sitten aina mene sittenkään hyvin.

EDIT: Yksi ghostaus saikin yllättäen tänään vastauksen! Suomi on pieni maa ja joku kuuli joidenkin keskustelun sivusta ja siitä kävikin ilmi, että tämä ghostaaja olikin identtistä tarinaa eri naisille kertonut. Eli ghostauksen syy oli tietenkin se, että huijausta voi viedä vain tiettyyn asti ja sitten on lopetettava ja aloitettava alusta toisen kanssa.

3.7.2017

Entä jos kaikki meneekin hyvin?

Tällaiselle kyyniselle peruspessimistille tekee ehkä joskus ihan hyvää (ei muuten tee!!) yrittää ajatella vähän eri tavalla.

Takana on kiertue muutamalla mökillä ja tietenkin niiden tuomat kilot.. Onko se oikeesti pakko syödä kaikkea niin hemmetin paljon? (ON!).
No, nyt alkaa arki ja syömiset taas asettuu normaaleihin uomiin ja määriin.
Meinasi jäädä mässyvaihe päälle.. huomasin sen kun kävin kaupassa - olisi ollut tarjouksessa Viennettat 1€/kpl.. Ah se minttusuklaa olis voinu olla niin herkullinen... mut ei, kävelin reippaasti ohi. Eiköhän ne kesäjädet ala olla jo suureksi osaksi syöty.

Niin, ajellessa läpi Suomen ja parannellessa maailmaa ystävien kanssa pulpahti yhtenä päivänä äkkiä mieleen, että entäs jos jostain syystä asiat alkaiskin mennä putkeen meikäläisellä? Eli ei tapahtuisi mitään dramaattista, ikävää, sydänsuruja tai menetyksiä. Entäs jos hommat lutviutuisikin??

Ööö... ihan ihme kerettiläinen ajatus.

Okei, työ on nyt ratkennut ja meni siis hyvin. Terveys? Joo ei mietitä niitä kiloja, muuten jees. Ihmissuhteet? Mnjoo... katellaan.

Oli aika vallankumouksellinen ajatus se, että jos kaikki menisikin hyvin. Eihän ne koskaan mene!!
Tiedän, tiedän... monella menee. Mut on vaan sellanen varovainen ja varauksellinen olo. Koska ei kaikki voi mennä hyvin.. ei vaan voi!