Visioinnin toimimattomuudesta

Luulin postanneeni jo aiemmin, mutta näköjään onkin tullut kolmen kuukauden tauko 😯
Ehkä siksi, että ei sinällään (taaskaan) ole ollut mitään kummempia tapahtumia elämässä. Milloinpa sitä olisi 😀

Tämän vuoden aikana olen kolme eri kertaa törmännyt eri kanavissa samanlaiseen "viestiin", eli "visioi Elämäsi mies niin saat sen". Viimeisin oli Me Naiset -lehden artikkeli, jossa rohkaisevasti kävi ilmi, että näköjään visioimalla saa mitä haluaa... Anteeksi manifestoimalla. 
Tämä artikkeli oli siis kolmas kerta, kun törmäsin tämän tyyppiseen ajatteluun.

Skeptikkokyynikkona päätin itse asiassa testata samaa.

Kahdella ekalla kerralla pelkästään ajattelin, visioin, ja kolmannella kerralla naputtelin kännykän notepadille ominaisuuksia.

Tulos?
No, sinällään huvittavaa, että jokaisella kerralla tarjolle tuli joku (harvinaista kun ollut niin hiljaista), mutta joka kerralla kävi niin, että ei mennyt osittain tai lainkaan vähäisiin kriteereihin. 😁
Vähän tällainen "Date Mr. Wrong to find Mr. Right" -tilanne. 

Eli se siitä manifestoinnista. Pitäkää tunkkinne. 😑

Tosin tässä yhteydessä viimeisimmällä kerralla tuli tarjolle vaihtoehto, joka ei ole millään mittarilla sopiva, paitsi ehkä seksin.  Ja sitä tarjousta pohtiessani jäin miettimään, että jos (näköjään kun) ei saa mitä haluaa, pitäisikö alkaa haluta sitä mitä saa? 
Tätä ajatuskulkua en ole vielä saanut vietyä pidemmälle. Pitää vielä pähkäillä. 

Ozempic-päivitys!

Tänään -16 kg. 
Tuossa oli aika pitkä tasankoaika, lähes pari kuukautta. Toki johtui näköjään siitä, että en nostanut annostusta riittävästi, nostin vähän kerrallaan. Nyt nytkähti sitten alaspäin kun nostin riittävästi annosta.

Mutta nyt alan jo odotella sitä todellisuutta, että ei tästä enää kovin paljon voi paino pudota. Olen kohta siinä tilanteessa, että syön sen minkä kulutan, joten ei paino yksinkertaisesti voi enempää tippua. 
Ehkä pari kiloa voisi vielä tiristää pois, ehkä ihan psykologisesti, mutta jos tämä tähän jää, olen ihan tyytyväinen.

Eturessuhan mulla on, on aina ollut, ja sitä kai pitäisi yrittää saada pois jumpalla, ja siihen olen liian laiska ja haluton. 
SiksiKIN tämä Ozempic toimii mulle.. ei tartte harrastaa liikuntaa! Jee!

Aikuinen Mies

Not so fast!
Ei mennä otsikon sisältämään asiaan ennen sitä todennäköisesti eniten niitä muutamaa blogin lukijaa kiinnostavaa päivitystä - eli Ozempicia 😎
Tällä hetkellä, kun takana viisi kuukautta, miinusta on 12,5 kiloa. Muutama viikko sitten meni rikki uusi luku - olen nyt ekaa kertaa 15 vuoteen näissä luvuissa 😲 Tuntuu absurdilta...
Senttejä on lähtenyt vyötäröltä 10 ja kun tuijotan mittanauhan laajempaa, vain 5 kk takaista ympärysmittaa, se näyttää järkyttävän isolta. Olen vain hetki sitten ollut niin leveä 😳.

Ummetusongelma on jatkunut vieläkin, mutta olen keksinyt siihen toimivan kikkakakkosen, eli vedän aamuisin muutaman (kuivatun) luumun ja vehnäleseitä ruokalusikallisen. Näitä käyttämällä ei ole tarvinnut käyttää Laxoberonia. 
Uutena keinona keksin jokin aika sitten juoda pienen kupillisen kahvia ihan ekaksi aamulla. Moni tupakoitsija todennut, että vatsa toimii erinomaisesti kun aamulla ottaa ekaksi kupillisen ja röökin 😁 En kyllä polta, enkä oikein juo kahviakaan, mutta päätin kokeilla tuota puolikasta kahvikupillista aamulla ennen mitään muuta. Ja toimii se ihan hyvin. Ei ehkä yhtä tehokkaana liukuhihnatuotteena kuin tupakoitsijalla, mutta pienellä viiveellä. 

Sitten otsikon aiheeseen... 

Aivan tuore kuvio vielä, mutta huolestuttavan hyvältä tuntuva 😶
Facebook Datingista löytynyt, eli skeptisyyteni näitä äppejä ja sivustoja kohtaan ei ihan toiminut. 
Jo viesteissä oli jonkinlainen pohjaväre, vaikka ne olivat ihan perussettiä ja kun nähtiin, oli kemia tapissaan ihan heti. Oli joku sellainen vahva fiilis heti.
Keskustelujen ja tutustumisen kautta on pakko todeta kaverin sanoin, että "sulla taitaa olla käsissäs Aikuinen Mies". 😳Iiik.. eka kokemus sellaisesta. 
Aiemmat pitkät suhteet eivät olleet aikuisen miehen kanssa, erinäisistä taustoista ja menneisyyksistä riippuen. 
Tällainen tuntuu oudolta ja mielenkiintoiselta. Miten tuollaisen kanssa ollaan? 😛

Ihan alussahan tämä vasta on, joten ei oikeasti uskalla yhtään pidemmälle miettiä. Mutta ärsyttää olla ihastunut ja tykästynyt JO NYT, ikävöidä ja haluta olla koko ajan yhdessä.  Argh. En toki Aikuiselle Miehelle näitä juttuja kerro, eihän sen pidä nähdä miten sekaisin olen, mutta onneksi voin kavereiden kanssa pureskella asiaa... ja saada vastaukseksi "hei tuo on normaalia, tervetuloa ihmisyyteen, koita kestää!"

2020 won

Törmäsin tällaiseen hauskaan meemiin ja sen(kin) innoittamana tulee taas kerran tällainen koostepostaus vuodesta 2020. 

Tällä kertaa voi ehkä aidosti todeta, että "ei kummempaa tapahtunut". Ehkä siksi, että korona ei suoranaisesti ole omaan arkeen kovin paljoa vaikuttanut.

Tammikuussahan kävin hakemassa itselleni (ehkä) koronan Tallinnasta - se oli se, jolloin tulin nähdyksi. Tunne, joka kantaa vielä näin lähes vuoden jälkeenkin 💓
Pienet on ilot ihmisellä!

Tallinan jälkeen sairastin mielestäni oudon flunssan, jossa oli (meikäläiselle epätavallisesti) korkeampi kuumekin muutamia päiviä ja yskä, joka jatkui kuukausia sen jälkeen. 
Eihän tuolloin vielä mitään koronasta tiedetty, enkä toki voi olla varma, oliko se se nytkään, mutta ainakin oli erilainen tauti kuin mitä olin ennen kokenut.
En kuitenkaan tartuttanut ketään millään pöpöllä, joten jäänee mysteeriksi oliko korona vai mikälie tallinnantauti. 

Sitten alkoikin korona-arki, joka ei siis meikäläisellä näkynyt oikein mitenkään, etätöitä muutenkin paljon tekevänä. 
Työkuvioihinhan se toki vaikutti siis siten, että sovitut tilaisuudet ja koulutukset jäi sitten väliin tältä vuodelta.

Kesällä oli sitten ne kaksi eri mökkilomaa ja ne oli kyllä onnistuneita, ekassa tosin mökki-isännän avuliaisuus häiritsi. Siis ihan asiallisia juttuja kävi tekemässä, mutta kun meikäläisen periaate on, että olen YKSIN siellä mökillä, en kaipaa jotakuta puheliasta isäntää siihen kantamaan puita, siivoomaan vessaa ja jutustelemaan kepeitä. 
Toinen mökki olikin sitten napakymppi monin tavoin ja se onkin varattu ensi kesälle jo! 🌞

Sitten tuli syksy ja Ozempic. Voin iloksenne kertoa, että ennen joulua 10 kiloa on nyt lähtenyt. Käytiin lekurin kanssa sellainen päivityspuhelu, jossa hän totesi, että tässä voi tulla jossain vaiheessa sellainen "plateau" ja sellainen ehkä tuli tuossa joulukuun alussa. 
Yleensä jouluna tulee mulle aina 2 kiloa lisää, nyt tuli 1 kg - se 50% periaate tässäkin näköjään 😁. Tämä kilo tuli siitä, että söin "vasten" täyttä oloa. Eli periaatteessa ei jaksaisi, mutta tungin suuhun silti, ja sitten oli paha olo. Nyt olen taas lakannut syömästä vastoin tuota oloa, joten eiköhän tässä taas päästä hiljalleen alamäkinopeuteen painon kanssa.

Vuosi päättyy haikeissa merkeissä kun jouduin viemään rakkaan karvakorvan viimeiselle matkalle vähän ennen joulua 😭. 

Eli summa summarum tästä vuodesta?
Korona ei vaikuttanut elämään kuten monella muulla, hyvää oli Ozempic, huonoa oli luopuminen. 

Ei voi valittaa

Sinällään harmi ettei voi, valittaminenhan on ihanaa! 😁Valittaminen tarkoittaa, että asialle ei tartte oikeasti tehdä mitään, kunhan nillittää.

Mutta en siis voi nyt valittaa. Tai siis voisin.. pikkujutuista.

Ozempic-polku on edennyt mukavasti, nyt 8 kiloa lähtenyt ja aikaa mennyt kaksi kuukautta. Alun vauhdin jälkeen painoa on lähtenyt noin 0,5 kg viikossa. 
Pitää yrittää itselleen muistuttaa se, mitä muille neuvoksi usein sanoo: "Jos se on kertynyt vuosia, ei se viikossa lähde". 
Eikä mua siis haittaa ollenkaan tämä tahti, pääasia, että alaspäin mennään. 

Se, mistä ehkä (epäloogisesti) voisi valittaa on, että ei voi enää herkutella! Tai siis toki voisi, mutta kun ei jaksa, ei mahdu, ei pysty, ei kykene. 
En siis ole mitenkään muuttanut syömisteni lajia tai laatua, vain määrää. Irtsareita on edelleen kulhossa ja suklaatakin on ostettuna. Mutta kun niitä voi ottaa pari karkkia tai yhden konvehdin, sitten tökkii. Joskus viikonloppuna leffaa katsellessa tekisi mieli vetää kunnon överit - sipsiä, suklaata, karssuu... Mutta ei. Joko tökkii heti, tai on sellainen kuvotus päällä jo ollut aiemmin tai sitten saa kunnon huonon olon sen jälkeen. 
Nauratti tuossa yhtenä päivänä kun oli ollut ystäviä kylässä (juuh, näin korona-aikanakin..) ja tein heille juustokakun. Sitä jäi ja laitoin sitä pakkaseen, pikkuruisina annoksina. Katsoin, että yksi pala, jonka jaksa syödä, on ehkä noin 1/3 tai 1/4 siitä palasta, jonka aiemmin söin. 

Annoskoot on todellakin meikäläisen kohdalla se maaginen juttu. 
"Lämmintä ruokaa" tehdessä huomaan tekeväni yleensä sen noin puolikkaan määrän, mutta salaatin
määrässä se muutos näkyy parhaiten. Rakastan salaattia ja olen aina tehnyt sitä puolikkaan sangollisen verran. Okei, ehkä hiukan liioiteltua, mutta siis ISON kulhollisen (kaapissa olevat kulhot on sellaisia 3-4 litran vetoisia)
Nyt sitä tulee tehtyä ehkä 1/6 kokoinen annos, silloin kun se on lisuke ja ehkä noin puolikas siitä mitä ennen jos pelkkä ruokaisa salaatti. 

Yksi asia, josta itse asiassa voisi valittaa on ummetus Joillakin O vaikuttaa siten, että vatsa menee löysäksi, joillakin tulee ummetusta. Ja kun sitä on ollut sukuvikana itsellä jo aina aiemminkin, nyt se on mennyt todella pahaksi. Olen ns. sitä ihtiään täynnä 😶
Mitkään muut lääkkeet kuin Laxoberon ei tuohon auta, ja sitä ei saa käyttää kuin kai viikon putkeen. Pitää jutella lekurin kanssa jossain vaiheessa olisko tähän ongelmaan jotain ratkaisua. 

Mutta muilta osin sanoisin, että kokemus on 9/10! Niin erinomainen keksintö, että jos tätä ei olisi keksitty, se pitäisi keksiä!

Uuden alku?

Ei, ei ole kyse uudesta ihmissuhteesta. Tähän voisi kysyä, että mikä se sellainen edes on 😞Eikä kyse ole uudesta työpaikasta eikä muutosta.

Kyse on siitä, että ehkä, EHKÄ, tämän blogin nimen saa muuttaa kiukuttelusta pois. 

Sinänsä takavasemmalta tuli ehkä ratkaisu siihen, että ei tartte enää kiukutella koska kiloille pystyy tekemään jotain. 

Kävin gynekologilla ja ihan lopuksi tuli juteltua painosta ja sain vinkin mennä toisen, painonhallintaan erikoistuneen, lääkärin vastaanotolle juttelemaan. Tämä siis vaikka painoni ei huitele missään sairaalloisissa mitoissa, painoindeksi kuitenkin ylipainon puolella reippaasti.

Olin googlaillut asiaa jo etukäteen ja mietin, miten vähän kyseisestä tuotteesta on palstoilla löydettävissä (suomenkielisenä). Kysyinkin lääkäriltä, onko tämä jokin julkinen salaisuus, koska niin moni varmasti hyötyisi siitä. 😀Ei kuulemma ole. 

Ja "se" on siis painonhallintaan tehty lääke, Ozempic. 
Kehitetty kai aluksi diabetespotilaille, vielä testivaiheessa, mutta tulossa jossain vaiheessa (ehkä noin 1,5 vuoden päästä) kuluttajille tarjolle laajemminkin. Diabetes-potilaat saavat sen (ymmärtääkseni) Kela-korvauksella, itse joudun maksamaan täyden hinnan. 

Kyseessä on viikottainen pistos, joka vaikuttaa ruokahaluhormoneihin. Eli vähentää halua syödä. Ja koska meikäläinen syö kuin rekkakusi, eli massiivisia annoksia, tämä sopii kuin nyrkki otsaan. Koska en voi syödä isoja annoksia enää, paino pakosta putoaa. Olenkin opetellut alusta asti syömään puolet aiemmasta määrästä. Tuntuu abrsurdilta keittää puolikas riisimäärä, mutta miksipä tekisin entisen määrän, kun en kuitenkaan voi syödä kuin osan. Hävikkiä ei harrasteta!
Lisäksi herkut jäävät vähemmälle, kun ei yksinkertaisesti jaksa/halua syödä niitä paljon. 

Pari viikkoa takana ja paino pudonnut neljä kiloa 😳

Lääkäri sanoi, että ainoa este tuotteen pysyvään käyttöön on hinta, muuten tätä voi käyttää vaikka loppuelämänsä. Toki tarkoitus kai lienee, että ihminen oppii syömään pienempiä annoksia ja sitten voi jättää lääkkeen pois. Omalla kohdalla mietin, että tartten ehkä sen lääkkeen vaikutuksen, koska muuten saattaa tulla nälän tunne, ja annoskoot kasvaa, jotta "tulee täyteen". 

Saa siis nähdä josko kiukuttelu saisi jäädä hiljalleen pois 😀!

Läski leski

Maailman nopein laihdutuskeino, jota en suosittele kuitenkaan kenellekään: menetä puolisosi.
Alkuvaiheessa eipä pahemmin ruoka maistu, tosin ei sitä liikuntaakaan harrasta. Ehkä itkeminen kuluttaa kaloreita?

Lehdistä kun lukee leskien selviytymistarinoita niin kaikki tuntuu menettävän huikeasti kiloja.
Kiukuttelua tästäkin voisi siis harrastaa: itsellä lähti vain viisi kiloa. Hemmetti kun menetys näin massiivinen niin olisi siitä 'palkinnoksi' pitänyt olla saada kymmeniä kiloja pois.
Vaan ei.

Läheiset piti huolta, että alkuaikoina söin ja noin kuukausi kun oli mennyt aloin syödä vanhaan malliin. Paitsi paskempi juttu ostaa karkkipussi X kun mies ei ole syömässä niitä huonoja sieltä pois. Joten en osta ollenkaan.

Nyt sitten kokkaa yhdelle ja ostaa yhdelle. Eipä toisaalta voi enää syyttää miestä lihottamisesta,  nyt kaikki mahdolliset tulevat kilot on omaa syytä. Sekin vielä.

Penikoita potemassa

Olen nyt sitten ollut kiltti tyttö ja pitänyt lepopäiviä liikunnasta, jotta saisin noi penikat kuntoon.
Tuo jomotus on jatkunut nyt edelleen, eikä venyttely ole auttanut. Joten otetaan iisisti hetken aikaa ja sen sijaan kiukutellaan soffan nurkassa, kun ei päästä lenkille.
Niin siis hetkinen, minä kiukuttelen siitä, että en pääse juoksemaan??!! WTF? Who am I and what have they done with the real me?? :D

No, ei voi mitään. Järki sanoo, että kannattaa ehkä nyt antaa penikoiden parantua, ettei taas mene koko vuosi hukkaan.

Täytyy muuten todeta, että on se totta, että ulkona juokseminen on huomattavasti antoisampaa kuin matolla tv:n tuijottaminen. Mutta - siihen liittyy olennaisesti kyllä sää. Tässä kun on pari päivää ollu huonot (pilviset tai jopa sateiset) aamut, ei ole tehnyt pahemmin mieli tien päälle. Mutta kun on kaunis aamu ja aurinko helottaa - ah, silloin pitäisi päästä Pinkkien kanssa taas baanalle :)

Ai niin vielä: tuossa joitakin viikoja sitten muistan, kun olin vaa'alla, ja se näytti 76,4 kg. Mietin, että milloinkohan se näyttää 74,6 - luku, jota en ole taas piiiitkiiiin aikoihin nähnyt. No, tänä aamuna näytti 74,5kg - ohitettiin se odotettu luku näköjään ohituskaistalta :D En muista milloin tuo luku oli silmien edessä. Ja siis kun se on aiemmin ollut, se oli "aivan liikaa", "hirveetä", "DO something".
Nyt se on hurrauksen aihe :)

Tuohon kuvaan liittyen: eilen kun lähdin liikekannalla käymään, en vetänyt tuttuun tyyliin verkkareita päälle, vaan yhdet sellaiset strech-farkut, joita käytin töissä vielä ehkä vuosi sitten. Ja meni ihan ok päälle! Vau - suuri osa vaatekomeroni vaatteista on jälleen käytettävissä!
Ei tietenkään kaikki, mutta jos niidenkin vuoro tulisi hiljalleen..

Joulu(k)ilo(j)a!

Pitää sitä vielä vähintään kerran ennen vuoden vaihtumista käydä kiukuttelemassa. Aihettahan tietenkin löytyy helposti: kilot ja niiden katoamattomuus.
Vuosi on mennyt taas tietenkin huimaa vauhtia niin kuin se aikuisella aina menee. Vasta oli juhannus ja nyt oli joulu ja kohta ollaan vääntämässä kelloja kesäaikaan.

Kilojen suhteen on menty takapakkia, vai pitäisikö sanoa hyvään suuntaan kilojen kannalta katsottuna: niitä on vaan tullut lisää.
Hmm.. pitäisikö blogi muuttaakin lihomista seuraavaksi? Onkohan sellaisia yhtään olemassa. (Nopea googletus väliin.. hmm..joitakin, joissa puhutaan lihomisesta, siis suomenkielisiä, mutta niissäkin aiheena taitaa olla nimenomaan lihomisen vastustaminen).

Olisikohan hiukka erilainen blogi, jos siinä listattaisiin mitä kaikkea tuli syötyä ja miten paino vaan nousee..? Ehkä jos on aliravittu ja painoa tarvitsisi lisää, mutta nyt puhutaan meidän tavallisten keski-ikäisten naisten paheesta eli ns, "väärästä" lihomisesta (kuuluu samaan sarjaan väärän sammuttamisen kanssa ;-)

No jaa, joka tapauksessa. Voisihan sitä sanoa, että vuosi on ollut töissä ja kotielämässä sen verran haastava, että ei ole jaksanut paneutua itseensä ja omaan hyvinvointiin ja kilot ovat hiipineet hiljaa. Niin varmaan sanoisinkin ääneen jos asiasta puhuisin.
Mutta täällä voi sanoa totuuden: olen lihonut, koska en ole välittänyt. Koska ansaitsen herkkuja tai hyvää ruokaa siksi, että olen päättänyt niin. Kyllä kaikki herkut tai ihanat tuoreet valkoiset leivät on syöty tietoisena jokaisesta suupalasta ja tiedetty, mitä se tarkoittaa. Ei se ole ollut vahinko tai tapahtunut minulta itseltäni salaa. Ei kukaan ole survonut suuhuni suklaata kun selän käännän.
Eikä kukaan ole pakottanut minua juomaan ah-niin-ihanaa jouluomenalimua lapsuuden jouluja muistellen. Hyväähän tuo on. Sokerista, mutta hyvää.

En ole edes käynyt (vielä) vaa'alla, enkä menekään. Vaatteet kertovat karua kertomaansa: housut kiristävät ja löysät puserot kinnaavat makkaroiden kohdalta.
Näin lomalaisena suoritan kansalaisvelvollisuuteni joulun osalta ja syön, syön ja syön.
Loman lopuksi menen jossakin vaiheessa vaa'alle ja saan todennäköisesti sydärin. Olen aivan varma, että henkinen kipuraha kilojen osalta on jo saavutettu ellei peräti ylitetty reippaasti (8-numerolla alkava).
Sitten pitää vaan miettiä, että miten tästä eteenpäin.

Vaakavaikeuksia

Tietenkin kävi niin, että vaaka poksahti. Hemmetti. No ei sentään itsen alle hajonnut, se olisi ollut varmaankin moraalisesti aika järkytys ;-)
Vaaka näytti vuorotellen painoksi joko 11 kg tai sitten 112 kg ja olen suhteellisen varma, että kumpikaan paino ei kohdallani ole ihan oikein.. :-D

Nyt ollaan siis sitten tilanteessa, jossa se alkushokkipaino ei ole enää ihan vertailukelpoinen.
Onneksi talosta löytyy toinen vaaka, jota käytin sitten keskiviikkona. Se kertoi painoksi 76,4 kg. Sen toisen vaa'an ihan ensimmäinen paino, se, joka tärisytti mannerlaattoja tässä pienessä minä-universumissa, oli 77,8 kg
Ja painot on otettu hmm.. hienotunteisesti sanottuna tyhjällä vatsalla.
Tänä aamuna uudella vaa'alla (ns. täydellä vatsalla) oli paino 75,3 kg.

Vieläkin olen skeptinen, että paino putoaisi tätä vauhtia. Olen toki vetänyt karppilinjaa samaan malliin kuin ennenkin, tosin tällä kertaa verrattuna pari vuoden takaiseen aloitukseen, olen jättänyt myös kaikki karppiherkut pois. Ennen saatoin illalla ottaa vaikka jonkin suklaakermaherkun. Karppia kyllä, mutta näköjään ei myöskään pudota painoa.

Siis se näkemys, että karpatessa voisi syödä ("karppikamaa") niin paljon kuin haluaa, ei päde. Onpa ylläri. Eli aina pitää syödä vähemmän, että laihtuu. Shocking :-D
Nyt olen siis todellakin syönyt varmastikin vähemmän, mutta nälkä on pysynyt pois karppikaman ansiosta.
Se siis toimii sittenkin?!