Kilokiukuttelija

Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit

29.12.2018

Ei harmaa vuosi

Melkeen naurattaa.
Aamulla mietin, että voisin taas kompata Puolista ja tehdä vuosikatsauksen.
Aloin hahmotella tekstiä ja se alkoi suunnilleen näin: "Aika harmaa vuosi ollut. Ei pahemmin mitään tapahtunut".
Sitten pysähdyin ja aloin mennä vuotta läpi mielessäni alusta alkaen.

HETKINEN! Kaikkea muuta kuin harmaa vuosi! :D

Tammikuussa heti vuoden aluksi oli ihanien naisten kanssa Tukholman risteily. Pääasia olikin nauttia yhdessäolosta tällä porukalla ja nauraa itsensä tärviölle, ja se onnistuikin, mutta sivujuonteena ollut Mahdollisten Miesten Bongailu -projekti olikin täysi lässähdys. Laiva oli täynnä pariskuntia ja perheitä, eikä yhtään mitään, mihin olisi voinut katse tarttua sillä silmällä.

Kevättalvellä viiden päivän reissu Lontooseen, jossa kävelin jalat rakoille ja nautiskelin kaupungin vilinästä, kävin elämäni kalleimmassa leffanäytöksessä (siis ihan tavallinen epätavallinen leffateatteri, jossa oli oma tarjoilija!) ja onnistuin olemaan löytämättä mitään ostettavaa! No, vikana aamuna matkalla kentälle sain yhden puseron hankittua!

Sitten oli maailman pisin yhtäjaksoinen lento ja lahkeiden kastelu Tasmanianmeressä. Once-in-a-lifetime -kokemus! Näin kiiltomatoja.. anteeksi.. toukkia, olin etelämmässä kuin koskaan tulen olemaan ja otin kuvan seinään kiinnitetystä punaisesta Fiatista.

Sitä reissua ennen oli alkanut juttu Ihanan Alkoholistin kanssa. Mietin, että mitä termiä miehestä käyttäisi, ja tuo tuntui sopivalta. Ihana mies monella tapaa, mutta alkoholisti. Se suhde siis kesti kyllä reissun, mutta kaatui sitten siihen Kuningas Alkoholiin. Tai Olut tässä tapauksessa.
Aluksi näytti siltä, että hänen olisi mahdoton päästää irti, mutta vaihdetut lukot ja uhkailut poliisin kutsumisesta tehosivat ripeästi.

Sen jälkeen voisikin ehkä sanoa, että oli rauhallisempaa, ehkä jopa harmaata.

Yksi karvakorva lähti syksyllä Sateenkaarisillalle ja töissä riitti haipakkaa loppuvuoden. Vielä ennen lomia piti kahdessa viikossa tehdä projekti, johon normaalisti käytettäisiin pari kuukautta. Tietenkin sain sen tehtyä, mutta jo aiemmin syksyllä iskenyt tenniskyynärpää tykkäsi todella paljon siitä..
Hiukan mukamasensi kun luin, että tenniskyynärpään ehjäytymiseen menee 6-12 kuukautta :O
En kyllä ollut ajatellut niin kauaa tätä potea. Tosin siis nyt tätä on kestänyt jo 2,5 kk, joten ei se 6 kk niin kaukana ole.. hemmetti.

Mieskuviot? MITKÄ mieskuviot?!
Kesän jälkeen on ollut täysin kuollutta deittipalstoilla. En kässää miten monella muulla on 110 Tinder-mätsiä ja ne käy treffeillä joka toinen päivä! Tai kässään.. se on se ikä. En osu enää hakutuloksissa tarjolle. Mutta sen lisäksi en käsitä miten saan ne kaikki mykät mätsit/viesteilijät Treffeissä?!
Onneksi tässä en ole yksin, kaverilla sama. Tosin hänellä on ikääkin vähemmän ja siten hänellä lienee enmmän vientiä, mutta yllättävän samanlaiset kokemukset on noista mykistä. Ja siis huom: Miehet on mykkiä vaikka laittaisin ekana viestiä. Eivät vastaa. Tai eivät laita ekana viestiä.
Taitavat ne puhumaan kykenevät löytää muualta sitten kiinnostuksen kohteensa :D
No, nyt on sekä Tinder että Treffit tauolla, ei oikein ole mitään intoa olla noissa kun tarjolla pelkkiä mykkäleffaojen tähtiä tai seksiseuraa hakevia (varattuja).

Ja ne kiukuteltavat kilot?
Niiden suhteen ei tänä vuonna tullu ikävä kyllä pudotusta, en tosin kai sen eteen hirveesti tehnytkään mitään, turha siis nillittää :D Salikäynnit eivät painoa pudottaneet, eikä niitä kyllä salin lopetus tuonut.
Se, mikä toi oli joulun odotus. Argh. Ja ne Lindtin suklaapallot! Ja Nutellatortut!
Mullahan tulee aina se pari kiloa joulun tienoilla kaikista herkuista.. nytkin varmaan. En tosin mene vaa'alle.. lakkasin käymästä jo pari kuukautta sitten. Vaatteethan sen oleellisen kertoo. Ja ne kertoo, että jouluherkkujen loputtua voisi olla ihan hyvä idea jättää ostamatta Linditn suklaapallot ja Nutellat. Okei, myönnettäköön, Nutella on jäänyt ostamatta suurimmaksi osaksi. Tänä vuonna (ennen joulua) taisin ostaa yhden purkin kun leivoin jotain kavereille.

En nytkään teen uudenvuodenlupauksia, mutta voisi olla ihan vaatekaapin sisällön kannalta parasta, että vähän jäisi kauppaankin noita herkkuja.
Muuten ensi vuodelle ei ole odotuksia. Viime vuoden vastaavassa tekstissä toivottiin terveyden kestävän.. samaa voi toki toivoa nytkin. Tenniskyynärpäästä viis!

Siltikin.. hyvää uutta vuotta 2019 :)

26.7.2018

Sinne meni

Erinomaisen ihana mies on nyt jätetty.
Hän oli vilpitön, hauska, höpsö, rehellinen ja aito.
Mutta näköjään alkoholisti.

Alkoholistiperheestä tulevana en katso pätkääkään liiallista juomista. Ja en siis ole mikään absolutismia vaativa vaikka en itse pahemmin juo, mutta mielestäni jokailtainen 2-3 keskaria on ongelma. Koska siitä se lähti, muutama keppana per ilta.
Hiljalleen se oli kolme. Otin asian esille ja keskustelimme ja hän totesi, että ei missään nimessä halua alkoholin ikinä vaarantavan suhdettamme. Ja oluita olikin sitten neljä päivässä. Välillä viisi.

Sanoin hänelle, että kyse ei ole määrästä, vaan siitä, että hän ei kykene olemaan ottamatta. Hän ei selvästikään ymmärtänyt mistä puhun, kun "hän on jo vähentänyt niin paljon juomistaan". Niin olikin toki, kun leskeytymisen jälkeen meni vuosi juodessa. Siihen verrattuna toki joi vähemmän.

Lisäksi hän, rehellinen kun on, kertoi juovansa rähinäviinaa. Meidän yhdessäoloaikana oli juhannuksena yksi tilanne, jolloin hän oli käynyt kavereiden kanssa juhlimassa (mikä oli mulle täysin ok), mutta sen aikana ja jälkeenkin tuli vittuiluja menneistä miehistä. Tai yhdestä lähinnä. Kun olimme menneet suhteet/tapaukset toisillemme kertoneet. Yksi näistä oli jostain syystä hänelle ongelma.
Kerroin hänelle, että minä en ota vastaan mitään loukkauksia enkä ilkeilyjä. Hänen mielestään se, mitä hän tekee ja sanoo kännissä ei päde eikä siitä pidä ottaa näppylää, "koska hän ei tarkoita sitä". Hän ei lainkaan ymmärtänyt, miksi tällainen näkemys ei meikäläisen kohdalla toimi.

Viikonloppuna tilanne kärjistyi tissutteluksi, jonka jälkeen heitin hänet porukoilleen. Sanoin, että en katsele tissuttelijaa. Sitten hän hoitikin homman kotiin pommittamalla ilkeillä Whatsapp -viesteillä ja homma oli sillä taputeltu. Ilmoitin, että tuon tavarat ja homma sillä selvä.

Ei se ihan sillä selvä ollut.. hänellä on ollut mahdotonta päästää irti. Koska ei ymmärrä yhtään mitä hemmettiä tapahtui. Yhtenä hetkenä hän nautiskelee olutta rauhassa ja seuraavana on erottu.
Niin... valinnoilla on seurauksensa.

Saa nähdä kuinka pitkälle tämä jatkuu. Olen laittanut hänelle viestin, jossa olen kertonut, että ei ole mitään mahdollisuutta palata yhteen eikä hän saa anteeksi tekojaan/sanojaan ja että jos hän yrittää ottaa yhteyttä, otan yhteyttä poliisiin.

Selvin päin hän ei ei varmastikaan tee mitään, kiltti kun on silloin, mutta kännissä... Tosin ei hän rattiin lähde eikä siten välttämättä pääse tänne häiriköimään, joten voi olla, että yrittää sitten puhelimella yhteyttä.
Blokkasin hänet jo silloin maanantaina (ilmoitin toki kohteliaasti tekeväni sen, mutta eihän hän tokikaan lukenut/ymmärtänyt lukemaansa).

Paska juttu, mutta ei muuta vaihtoehtoa. Hän on nyt juonut lauantaista alkaen eiliseen asti, jolloin meni sairaalaan (kai kuivumisen vuoksi, oletan...). Ja se kertoo, että viina vie miestä, ei mies viinaa.

Yhteen muuttaminen oli itse asiassa erittäin hyvä idea, koska silloin tämä asia tuli näin nopeasti esille. Jos olisi treffailtu välillä, olisi voinut mennä vaikka vuosi jos ei toinenkin ennenkuin olisin tajunnut mikä on homman nimi. Nyt tuli nopeasti esiin ne asiat, joiden kanssa en voi elää.

Kaveri kysyi kadunko jotain. En tokikaan. Oli ihana mies ja ihana rakkaus, mutta hän tuhosi sen ihan omin pikku kätösin ilkeilyllään.
Meillä oli hienoja hetkiä, hauskuutta, erinomaista seksiä, what's not to like??
Mutta rajat menee siinäkin mitä minä suostun katselemaan.