Kilokiukuttelija

Näytetään tekstit, joissa on tunniste nocciola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nocciola. Näytä kaikki tekstit

18.6.2014

Krempasta kolmanteen

Kävin sunnuntaina  vähän pidemmän kävelylenkin, kun ilmakin oli oikein mukava, ei liian kuuma eikä satanut. Jos jompikumpi noista kriteereistä täyttyy, meikäläinen heiluu juoksumatolla.

Matolla (ja hiekkatiellä) olen vetänyt sellaisia 4-5 km lenkkejä (kun juoksumatolla tallustellessa yksi Law and Order -jakso kestää juuri sen 42 minuuttia, ja noin 4 km :D). Päätin sunnuntain kunniaksi kävellä vähän pidemmän. Pohdin ensin jopa 10 km lenkkiä, mutta päädyin sitten 7,5 km matkaan.

Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen
Kävely meni ihan mukavasti, tosin noin 4 km kohdalla vasenta jalkaa (joka siis ei ole ongelmajalkani) alkoi oudosta paikasta sattua. Tiedä sitten astuinko jotenkin vinoon tai jotain. Se ei kuitenkaan haitannut loppulenkkiä.

Mutta siis pääpointtini: myöhemmin samana päivänä sekä maanantaina olin aivan rikki! Kaikkia paikkoja kolotti ja jomotti ja tuntui kuin olisin juossut paljain jaloin tuon saman lenkin kantaen samalla keskikokoista elefanttia! Aivan käsittämättömän surkeassa kunnossa olin yhden tavallisen kävelyn jälkeen?!
En kyllä keksi miksi.. olen jospa siis saanut vedettyä lenkkejä melkein joka toinen päivä, joten ei ole kyse siitä, että olisi jotenkin rapakunnossa tauon jälkeen tai jotain... ehkä mä oon vaan rappeutunu koko eukko??

*
Eilen taidettiin saada koko maassa oikein mukavaa ilmaa - otin minäkin todisteen rakeita nakkelevasta sadepilvimassasta. Tosin ne näkyi paremmin kuvaa otettaessa kuin itse kuvassa :)

Niin ja Dajmista ette saa vieläkään rapsaa kun eilen piti syödä se minttujäde pois. Ai niin: testasin vielä siten, että otin molempia jäätelöitä eri kuppeihin, etteivät maut menisi sekaisin. Ja äyh, se Nocciola oli tooosi karseeta yksinään. Todella kitkerää! Mies saa niin syödä sen pois.

13.6.2014

Mokomat minttusuklaamanipuloijat!

Että ne kehtaa!
Tietenkin ne tietää, että minttusuklaa on erinomaisen parhaan upean ihanaa ja tietenkin ne tietää, että jos ne tekee jonkin minttusuklaatuotteen, minun on se saatava. Törkeetä!
Ja tietenkin kaikki minttusuklaatuotteet on vain salaliitto meikäläistä vastaan!

Tänään kävin taas Cittarissa ja siellä kassojen luona (totta kai) kökötti uusi ihana minttusuklaa-Dajm! Limited edition! Joten tietysti sitä on ostettava heti - sehän voi loppua kohta!
Maku? En osaa sanoa, kun en ole vielä maistanut :D
Söin tänään ison lounaan ja jälkkäriksi oli MINTTU-Magnum, joten ei ole nyt illalla tehnyt mieli oikein syödä mitään.
Enköhän mä lähipäivinä tuohon pääse tutustumaan.

Kostoksi "niille" (eikö ole ihanaa, kun on olemassa Se Joku, joka on syypää aina kaikkeen?? :D) ostin vielä sitä aiemmin mainitsemaani italialaista jäätelöä, VICI nimeltään. Ja tietenkin ostin sekä sitä minttusuklaata että sitä Nocciolaa.
Niidenkään mausta en vielä osaa sanoa mitään, mutta ainakin ulkonäön osalta ne näyttää jumalaisen herkullisilta.
Huomenna on kaverin bileet, joten ei tule huomenna vielä herkuteltua, mutta jos sitten sunnuntaina pääsisi testaamaan. Voi tosin olla, että herkkupersemieheni ahnehtii tuon Nocciolan.. ja vähän huonohan mun on sitä estää, kun vieressä töröttää toinen kokonainen jädepakkaus (mulle), josta hän ei välitä (on minttusuklaaimmuuni) :D

Mutta joo. En hyväksy tätä minttusuklaan vallankumousta. Tekisivät vaan jotain tosi tylsiä ja tyhmiä makuja, niin ei olis pakko koko ajan tutustua uusiin herkkuihin!