Kilokiukuttelija

15.9.2014

Veden valhe ja huonohkoa suklaata

Aina ja kaikkialla sanotaan, että vettä pitää ja kannattaa juoda reippaat määrät jos haluaa lauhtua/hallita painoa. Lukemattomissa listoissa on aina mukana vinkki juoda pari lasillista vettä ennen ruokailua, jolloin syö vähemmän.
Paskat.
Ei se noin mene. Siis se veden juonti.

Esimerkki:
1. Olen vaikkapa työpaikkaruokalassa tai buffetissa tms. Otan lautaselle kaiken sen, mitä aion syödä. Lisäksi otan (aina) pari lasillista vettä.
Juon veden ennen ruokaa ja ruoan aikana ja syön lautaselle ottamani annoksen/t.
2. Olen kotona ja teen aamiaista/päivällistä.
Olen aiemmin ottanut esille jääkaapista/pakkasesta/kaapista sen, mitä aion syödä. Valmistan ruoan, juon ehkä ison lasin vettä ennen ruokaa ja sitten syön valmistamani annoksen.

Enhän minä enää syöntivaiheessa jätä ruokaa syömättä! Eli se veden juonti on täysin turhaa siinä yhteydessä! Jos esim. teen kalaa, perunoita ja ison salaatin, syön ne kaikki riippumatta veden määrästä, jota kittaan.

Ja jos olen ravintolassa, en taatusti jätä tilaamaani ja maksamaani ehkä isoakin annosta syömättä herranjestas - jos maksan sen, myös syön kaiken.
Se on kotona opittu tapa - lautanen syödään tyhjäksi.
Tietenkin buffetisas tms otan vain järkevän määrän ruokaa, eli ei jää pois heitettävää. Mutta siis veden juominen tuossa yhteydessä on täysin yhtä tyhjän kanssa!
Ei se muuta syömismäärääni pätkääkään!

*
Kauppakäynnillä tarttui viime viikolla käteen tarjouksessa olevat Cloettan suklaalevyt, minttusuklaa ja suolainenjädevohveli (onpa outo yhdistelmä näin kirjoitettuna!).
Tietenkin, koska jos tarjolle tulee minttusuklaata, se on testattava.

Ja pah.. tuo minttusuklaa oli pettymys!
En tiedä miksi, yritin analysoida sitä, mutta jotenkin se ei vaan ole kovin kaksista. Vastaavasti se suolainen suklaa oli paljon parempaa.

No, mies vetikin sen sitten kokonaan ja minä natustelen tuota minttusuklaata hiljalleen pois, pala-pari päivässä. Koska kun suklaata on kotiin ostettu, pitäähän se pois syödä.. mies ei minttusuklaasta piittaa, joten uhraudun yleisen edun nimissä ja tuhoan tuota hiljalleen.



11.9.2014

Selkäseisontaa

Vaikka liikkeellelähtö oli hiukan takkuista, sain kuin sainkin hommat alkuun. Viime perjantaina päätin aloittaa uuden tavan tehdä töitä: sen sijaan että röhnötän soffalla läppäri sylissä (kuten nyt tätä naputellessa), tekisin töitä koneella seisten.
Entinen työkaveri teki hommia seisten jo muutaman vuoden toimistolla, meikäläisen maatessa tai lojutessa toimistotuolilla. Hän koki sen erinomaiseksi työskentelyasennoksi.
Nyt päätin kokeilla, että miten homma pelittäisi itsellä kotona.

Onneksi keittiön saareketaso on juuri sopivalla korkeudella, joten ei tarvinnut tehdä mitään erityisjärjestelyjä. Tosin miehen mielestä en seiso kuten kuvassa (vasemmalla), selkä suorana, vaan nojaudun eteenpäin. Itse en ole samaa mieltä, mutta pitäisi ehkä saada mies nappaamaan kuva kun olen uppoutunut hommiin, niin näkisi missä asennossa sitä oikein ollaan.
Perjantaina siis kokeilin ekaa kertaa, ja kaksi tuntia oli se aika, jonka jaksoi seistä. Sen jälkeen selkä alkoi huutaa hoosiannaa oikein kunnolla
Jälleen mies muka tietävänä sanoi, että sehän johtuu tietenkin siitä, että ei mulla ole olemassa mitään selkälihaksia, jotka ymmärtäisi, että nyt tehdään hommia seisten.
Näin varmaan onkin :D

Alkuviikonkin kaksi tuntia tuntui soppelilta, eilen aika venyi jo 2,5 tuntiin.
Mietin, että eihän tuosta haittaakaan ole, kun kaikissa medioissa toitotetaan koko ajan, että istuminen vie ennenaikaiseen hautaan..

Ainoa ongelma on, että ennen kuin pääsee hommiin, pitää taso raivata kaikesta päivän ja illan aikana siihen kertyneestä sälästä. Johdolle löytyy pistoke lähteltä, mutta se on silti sen verran tiukalla, että pitää vähän katsoa, miten lähtee liikkeelle, ettei vedä läppäriä johdon mukana alas.

Mutta - näinkin vähäisen kokemuksen jälkeen sanoisin, että kannattaa kokeilla!

9.9.2014

Toinen maksamaton mainostus!

Jälleen voisi mainostaa yhtä hyvää tuotetta, eli Myllärin Ruisleipäainesta. Se on jauhoseos, jossa on kaikki valmiina; lisätään vain vesi ja ootellaan ja väännellään ja käännellään ja a vot, on ihanaa tuoretta leipää tarjolla!

En ole enää noin vuoteen ostanut pahemmin leipää kaupasta, muutaman patongin olen saattanut joskus ostaa.
Leivon nykyisin itse aina leivät - ruisleipää sekä ciabattaa.
Molemmat teen pääsääntöisesti alusta asti itse.

Ruisleipää aloin tehdä Kotikokki-ohjeen mukaan, enkä ole nähnyt syytä kokeilla muuta reseptiä.
Juurenkin tein itse - muutamaan kertaan :D Tämä siksi, että ensimmäisen juuren laitoin pakkaseen, jossa se olla öllötti ihan kiltisti, kunnes kerran mies napsasi sähköpistokkeen arkkupakastimesta irti eikä muistanut laittaa sitä pariin päivään takaisin :O.
No, kun seuraavan kerran tein taas ruisleipää, en muistanut asiaa ollenkaan, ja ihmettelin vaan, kun leipä jäi raa'aksi sisältä. Jäihän se, kun juuri oli kuollut!

Tuo on taatusti terveellistä leipää ja tiedän, että siinä ei ole mitään lisäaineita: siihen tulee vain jauhoja, vettä ja suolaa.
Ja ei se itse asiassa ole edes hankalaa tehdä, eniten aikaa menee vain odotteluun. Itse työstövaiheet ovat nopeat.

Ciabatta onkin sitten asia erikseen; sekin vaatii aika paljon odottelua, mutta myös kääntelyä ja vääntelyä. Ja sen kohdalla olen oppinut, ettei kannata noudattaa paistoaikaa tai -lämpöä. Kun teen sen kuumemmassa, saan päälle ihanan vähän kärtsähtäneen kuoren ja pehmeän, ilmavan sisuksen.

Ohjeen löysin ihan googlettamalla, ja tämä  on toiminut hyvin, kunhan en siis välitä paistojutuista. Mutta tämäkin johtunee erilaisista uuneista.. jos olisi uusi kiertoilmauuni, homma menisi ehkä ihan eri tavalla..

Kaupassa törmäsin jokin aika sitten tuohon Ruisleipäainekseen, ja päätin kokeilla sitä.
Vaikka siis itse tehty limppu on e-r-i-n-o-m-a-i-s-t-a, on hauska välillä kokeilla jotain muutakin.
Tuossa on siis hiivaa, mitä ei juureen tehdyssä limpussa tokikaan ole.
Mutta tuosta tulee ihanan mehevää ja herkullista leipää!
Syötin äskettäin kaverille tuota, ja hän ihastui siihen suuresti ja päätti mennä kotimatkalla hakemaan paketillisen jauhoja ja testata leiväntekoa itse. 
Tämä on ehkä hyvä ratkaisu niille, jotka eivät jaksa odotella leivän valmistumista noin vuorokautta.

Teen tuosta aina yhden pellillisen ja pakastan palaset tuoreeltaan - silloin voin ottaa tarpeen mukaan yksittäisiä leipiä pakkasesta ja sulatuksen jälkeen ne maistuvat aivan kuin vastaleivotulta!
Ainoa ongelma tuossa on, että tuo on todella hyvää, joten tekee mieli vetää uunikuumaa leipää vähän enemmänkin ja sitten onkin niiiiin täysi olo..

4.9.2014

Tuumasta toimeen

Miniloma Ystävän mökillä oli monin eri tavoin erittäin mukava ja tarpeellinen. Kaiken herkuttelun ja maailmanjärjestykseenpanemisen ohella kerroin, että on jotenkin ollut täysin saamaton yhden työkuvion kanssa.
Ei siis maksavan asiakaan kanssa - ne hommat hoidan aina valmiiksi puoli minuuttia sopimisen jälkeen.
Vaan sellaisen uuden kehittelyn, ideoinnin, miettimisen, pähkäilyn osalta.

Asiassa edistyttiin jo keväällä ennen kesän alkua, ja silloin koin jotenkin, että asia pitää jättää mietintämyssyyn.
Sitten oli tietenkin kesä, jolloin ei tuollaisia juttuja mitenkään voi tehdä.
Sitten oli elokuu, joka jotenkin vaan karkasi käsistä enkä saanut mitään tehtyä.

Nyt Ystävä sitten vaan sanoi, että "kyllä sä jossakin vaiheessa saat sen impulssin" - ja tajusin, että ehkä nyt sit sain sen.
Päätös oli, että maanantaina aloitan.
No, se päivä meni häslätessä kaikkea muuta. No tiistaina! No se meni yhden kaverin parisuhdehuolia ruotiessa monta tuntia. Keskiviikko? Ehei, tuli kutsu käymään kaverin mökillä - sellainen kiva päivävierailu.

Nyt on torstai ja nyt istun koneella ja tarkoitus on aloittaa se Syvällisempi Suunnittelu. Tai siis näköjään en, kun olenkin blogimaailmassa :D
Mut seuraavaksi kyllä heti!

Hassua sinällään, että asia ei ole mitenkään ikävä, vaan ennemminkin kiva, haasteellinen, saa kiusata aivoja ja miettiä uusia asioita. Mutta ehkä tässä on vaan se sama kuin esim. likkunnan aloittamisessa tai siinä kuuluisassa laihdutuskuurin aloituksessa: liikkeelle lähteminen on se vaikein hetki.

2.9.2014

Stop sairaskertomuksille

Tajusin juuri, että tämä blogi on nykyään pelkkää narinaa ja nillitystä terveysasioista - tai siis niiden puutteista.
Kuka sellaista jaksaa lukea?? Ei kukaan!
Seuraavaksi tässä voisi alkaa pelata reseptibingoa!

Eikä siitä nillityksestä ole mitään hyötyä, ja eikös juuri sunnuntaisessa Hesarissakin ollut juttu siitä, että negatiivisuus työpaikalla myrkyttää helposti koko ilmapiirin. Tai siis että nimenomaan valittaminen tarttuu helposti laajempaan ryhmään.
Tänään paistoi aurinko!!

Joten päätin lopettaa valittamisen.. hetkeksi :)
Polvi on mikä on, mihin se siitä valittamisella muuttuu.

Mutta mitäs sitten tänne naputtelisi??
Syömisten luetteleminen on tylsää, eikä niissä nyt niin hirveesti ole mitään ihmeellistä.

Reissussa syötiin hyvin ja herkuteltiinkin siinä miesten mollaamisen lomassa, ja nyt taas normaaliarkea ja normaalisyömisiä.
Mies tietenkin loisti taas älyllään ja toi kaupasta sitten kaksi (!) Maraboun levyä - Dajm ja Minttu. "Kun oli tarjouksessa kaksi yhden hinnalla".
Ei se ole näköjään kuunnellut lainkaan kun olen sanonut, että älä nyt tuo.
Miehen muisti on näköjään paitsi valikoiva, myös hyvin lyhytkestoinen..

No, onneksi osaan syödä tuota maltillisesti, rivin tai max kaksi päivässä.
Toki kun liikunta on nyt aika minimissä, nuo(kin) kalorit voisi jättää pois. Mutta ehei, jos taloon on tuotu suklaata, meikälikkahan syö sen!