78.5 kg ennen vessakäyntiä. Not bad. Tietenkin kyseessä on joulun jälkeisen mässäilyn pahimpien turvotusten poistuminen, mutta ei haittaa - pääasia, että suunta on oikea. Ja ei, en ala tekemään edelleenkään tästä painopäiväkirjaa, koska se nyt ei ketään kiinnosta.
Mutta otsikon mukaiseeen asiaan: miten inhottavalta tuntuukaan (mutta ah kuitenkin niin motivoivaa!) kun iho, siis IHRA, hankautuu vaatteiden alla ihan uusista paikoista. Eli kasvanut omppumöhömaha painautuu kiinni ja mahan alaosaan tulee hankaumaa. Kutittaa ja ärsyttää. Mutta on selkeä merkki siitä, että sitä möhömahaa on nyt sitten liikaa ja kannattaa asialle tehdä jotain. Tulee vaan mieleen, että jos tätä läskiä olisi enemmän ja mahassa enemmän poimuja, kuinka inhottavalta se tuntuisikaan. EI kiitos. Tästä hinkkauksesta tuleekin yllättävän vahva motivaattori!
Tänään toi joku töihin ison suklaarasian ja tietenkin se nökötti keskellä pöytää kokouksen ajan. Sivuutin koko pakkauksen ja annoin muiden tyhjentää sen vauhdilla. Ei tuntunut missään. Ja juuri tuon, tuon, että ei tunnu missään, haluaisin säilyttää pidempään. Koska mikä sen helpompaa kuin kieltäytyä herkuista kun ei tee mieli? Tiedän kuitenkin, että tämä on alkuvaiheen uhittelua, eikä kestä välttämättä kauaa, tai ainakaan ikuisesti. Tulee hetkiä, joissa sitten mieleen juolahtaa vastaavassa tilanteessa, että "no jos yhen tai pari"...
Jos päättäväisyyttä voisikin pullottaa käytettäväksi tarpeellisella hetkellä, olisin rikas!
Kilokiukuttelija
10.1.2013
8.1.2013
Nyt riitti
Päätin eilen, että nyt riittää. Ei siis nillitys ja valitus ja kiukuttelu - se jatkuu tietenkin vielä pitkään :D
Mutta siis tämä helvetin painonnousu. Se loppuu nyt. Suunta otetaan alaspäin. Mielellään nopeasti, mutta hitaammin sitten jos muu ei onnistu.
Kävin eilen kaupassa ja tein viikko-ostokset nyt sitä silmällä pitäen, että ruokailut olisi suunniteltu etukäteen ja jokseenkin järkevästi. Ennakoidaan siis heikot hetket ja karsitaan mielijohteet minimiin.
Yritän jotain hyväkarppaus-syö-vähemmän-kuin-kulutat -yhdistelmää.
Aiemmin karpatessani käytin aika lailla maitotuotteita, siis erityisesti kermaa ja partaäijää, nyt voisi niitä vähän järkeistää. Vuosi sitten jätin ne vähemmälle, eli jätin "iltapalan" pois, ja siitä oli hyötyä.
Heittäydytään tähän nyt sitten kuin alkoholisti konsanaan: päivä kerrallaan.
Kaivoin eilen esille ns. fat pantsini, joita en ole käyttänyt vuosiin, kun ne roikkuivat päällä takamuksen kohdalla. Ne eivät mahtuneet kunnolla päälle. Eiköhän siinä ole se signaali mitä tarvitaan, hemmetti.
Käytän noita nyt siihen asti, että mahdun taas "normaaleihin" housuihin. Omiin "skinny jeanseihin" en tule mahtumaan enää ikinä ellen leikkaa itseäni keskeltä kahtia, se edellyttäisi 20 kilon pudottamista, ja mahdollisuudet siihen ovat suunnilleen samat kuin Amerikan presidentiksi. Heikohkot siis.
Haa - kuulen jo jonkun hönkivän, että eihän tähän prosessiin saa lähteä tappiomielialalla! Joo hei, 10 kiloa alaspäin on realistinen, ei edes välttämättä tyydyttävä lopputulos. 15 kiloa suositeltava. 20 kiloa - kahteenkymmeneen vuoteen en ole ollut siinä painossa. Ei onnistu. Enkä edes mieti sitä. Nyt mietin ensimmäisenä noita tavallisia housuja. Sitten niitä joitakin paitoja. Katsotaan sitten, mihin asti päästäisiin.
Liikuntaa en tule pahemmin harrastamaan, fysiikka estää se suurelta osin. Tai siis ongelmat fysiikan kanssa. No, salilla käyntiä se ei estäisi, mutta sen taas estää työaikojen ja -matkojen yhteensopiomattomuus. Juu juu, seli seli, kyllä sinne salille joskus pääsisi, myönnän, mutta tämä juna kulkee nyt ruokavaliomuutoksella, liikuntaa ei oteta osaksi yhtälöä.
Koskaan ei verkkokalvolle palanut se 80+ kiloa, vaikka oikeasti paino on siellä päin heilunut, ellei vieläkin. Tiedä sitten olisiko se ollut parempi, että sen luvun olisi nähnyt.
Ainakin tänään syöminen meni oikein. Yksi päivä hoidettu. Seuraava edessä.
Mutta siis tämä helvetin painonnousu. Se loppuu nyt. Suunta otetaan alaspäin. Mielellään nopeasti, mutta hitaammin sitten jos muu ei onnistu.
Kävin eilen kaupassa ja tein viikko-ostokset nyt sitä silmällä pitäen, että ruokailut olisi suunniteltu etukäteen ja jokseenkin järkevästi. Ennakoidaan siis heikot hetket ja karsitaan mielijohteet minimiin.
Yritän jotain hyväkarppaus-syö-vähemmän-kuin-kulutat -yhdistelmää.
Aiemmin karpatessani käytin aika lailla maitotuotteita, siis erityisesti kermaa ja partaäijää, nyt voisi niitä vähän järkeistää. Vuosi sitten jätin ne vähemmälle, eli jätin "iltapalan" pois, ja siitä oli hyötyä.
Heittäydytään tähän nyt sitten kuin alkoholisti konsanaan: päivä kerrallaan.
Kaivoin eilen esille ns. fat pantsini, joita en ole käyttänyt vuosiin, kun ne roikkuivat päällä takamuksen kohdalla. Ne eivät mahtuneet kunnolla päälle. Eiköhän siinä ole se signaali mitä tarvitaan, hemmetti.
Käytän noita nyt siihen asti, että mahdun taas "normaaleihin" housuihin. Omiin "skinny jeanseihin" en tule mahtumaan enää ikinä ellen leikkaa itseäni keskeltä kahtia, se edellyttäisi 20 kilon pudottamista, ja mahdollisuudet siihen ovat suunnilleen samat kuin Amerikan presidentiksi. Heikohkot siis.
Haa - kuulen jo jonkun hönkivän, että eihän tähän prosessiin saa lähteä tappiomielialalla! Joo hei, 10 kiloa alaspäin on realistinen, ei edes välttämättä tyydyttävä lopputulos. 15 kiloa suositeltava. 20 kiloa - kahteenkymmeneen vuoteen en ole ollut siinä painossa. Ei onnistu. Enkä edes mieti sitä. Nyt mietin ensimmäisenä noita tavallisia housuja. Sitten niitä joitakin paitoja. Katsotaan sitten, mihin asti päästäisiin.
Liikuntaa en tule pahemmin harrastamaan, fysiikka estää se suurelta osin. Tai siis ongelmat fysiikan kanssa. No, salilla käyntiä se ei estäisi, mutta sen taas estää työaikojen ja -matkojen yhteensopiomattomuus. Juu juu, seli seli, kyllä sinne salille joskus pääsisi, myönnän, mutta tämä juna kulkee nyt ruokavaliomuutoksella, liikuntaa ei oteta osaksi yhtälöä.
Koskaan ei verkkokalvolle palanut se 80+ kiloa, vaikka oikeasti paino on siellä päin heilunut, ellei vieläkin. Tiedä sitten olisiko se ollut parempi, että sen luvun olisi nähnyt.
Ainakin tänään syöminen meni oikein. Yksi päivä hoidettu. Seuraava edessä.
5.1.2013
Arghh
79.9 kg. Vessakäynnin jälkeen. Näinhän se melkein aina menee: käyn vaa'alla, ja kauhistun jostain luvusta. Päätän tehdä jotain. En kuitenkaan tee. Parin päivän päästä vaa'alla onkin vähän korkeampi luku. Lähinnä kai siksi, että en alunperin ole päätöksen tekemisen jälkeen oikein tehnyt asialle mitään.
Kauan sitten joku kaveri sanoi, että ruoalla (oletan, että hän tarkoitti epäterveellisellä syödyllä) menee aikaa mennä kropan läpi ja vaikutukset näkyisivät jopa viikon-parin viiveellä. Tiedä nyt tuota, kun ei kai sinne mitään voi jäädä salaisesti piilottelemaan suolistoon ylimääräiseksi ajaksi, mutta joka tapauksessa tämä tällainen painonnousu on hyvin arkea. Ehkä eniten kuitenkin em. syystä: en nytkään ole tehnyt mitään tietenkään asian eteen. Kun on ne viimeiset jouluherkut vielä syömättä! Onneksi viimeinen torttu meni eilen, nyt on enää jäljellä suklaat ja irtokarkit.
Mietin jospa veisin suklaat töihin, ja samaan aikaan pulska paholaiseni istuu vasemmalla olkapäällä
(muistaakseni hyvisenkeli istuu leffoissakin oikealla olkapäällä ja pahisdemoni vasemmalla) kuiskuttaen, että jos vien suklaat töihin, minulla ei ole mitään syötävää jos ja kun iskee Se Himo.
Hyvisenkeli muistuttaa, että eihän mulla tarvitse olla mitään syötävää himotuskohtausta varten - karppausaikana talossa löytyi välillä tummaa suklaata ja siinä kaikki. Saas nähdä kumpi voittaa tämän taistelun, enkeli vai demoni.
Ehkä odotan taas maanantaita: maanantaina on hyvä aloittaa. Maanantai on looginen päivä. Maanantaisin on jotenkin järkevä olla taas tiukkana. Eihän sitä viikonloppuisin sentään.
Onhan se hyvä, että mietin painoasiaa edes näin blogissa, kun ei se kuitenkaan sitten näy mitenkään arjessani ;) Tämä on näköjään sellainen käänteisblogi, josta aiemmin mutisin: seurataan lihomista!?
Jos ei nyt kuitenkaan...
Kauan sitten joku kaveri sanoi, että ruoalla (oletan, että hän tarkoitti epäterveellisellä syödyllä) menee aikaa mennä kropan läpi ja vaikutukset näkyisivät jopa viikon-parin viiveellä. Tiedä nyt tuota, kun ei kai sinne mitään voi jäädä salaisesti piilottelemaan suolistoon ylimääräiseksi ajaksi, mutta joka tapauksessa tämä tällainen painonnousu on hyvin arkea. Ehkä eniten kuitenkin em. syystä: en nytkään ole tehnyt mitään tietenkään asian eteen. Kun on ne viimeiset jouluherkut vielä syömättä! Onneksi viimeinen torttu meni eilen, nyt on enää jäljellä suklaat ja irtokarkit.
Mietin jospa veisin suklaat töihin, ja samaan aikaan pulska paholaiseni istuu vasemmalla olkapäällä
(muistaakseni hyvisenkeli istuu leffoissakin oikealla olkapäällä ja pahisdemoni vasemmalla) kuiskuttaen, että jos vien suklaat töihin, minulla ei ole mitään syötävää jos ja kun iskee Se Himo.
Hyvisenkeli muistuttaa, että eihän mulla tarvitse olla mitään syötävää himotuskohtausta varten - karppausaikana talossa löytyi välillä tummaa suklaata ja siinä kaikki. Saas nähdä kumpi voittaa tämän taistelun, enkeli vai demoni.
Ehkä odotan taas maanantaita: maanantaina on hyvä aloittaa. Maanantai on looginen päivä. Maanantaisin on jotenkin järkevä olla taas tiukkana. Eihän sitä viikonloppuisin sentään.
Onhan se hyvä, että mietin painoasiaa edes näin blogissa, kun ei se kuitenkaan sitten näy mitenkään arjessani ;) Tämä on näköjään sellainen käänteisblogi, josta aiemmin mutisin: seurataan lihomista!?
Jos ei nyt kuitenkaan...
3.1.2013
Lukujen merkityksestä
79.6 kg. Psykologisesti merkittävä luku siksi, että se on nippa nappa alle 80 kiloa, joka olisi mahdoton käsittää? Hyvä luku siksi, että voi ajatella, että "no, eihän tässä tullut paljon mitään lisää joulun aikana"? Huono luku siksi, että voi samalla vähän hengähtää helpotuksesta ja jopa miettiä uusiksi kaikki katumusharjoitukset ja mahdolliset toimenpiteet?
Luvun tarkistamista ennen kävin vessassa, joten oikeasti luku taitaakin olla siellä 80 kilossa. Joka siis on käsittämättömän iso, epäkelpo, järkyttävä - siis minulle. Ei kaikille. Mutta tähän kroppaan, tähän pituuteen, näihin vaatteisiin.. se on aivan liikaa.
Ja se tarkoittaa myös sitä, että ajatukseni siitä, että "no jos 10 kiloa pudottaisi", on vuoden aikana täytynyt muuttua, tai siis olisi pitänyt muuttua "hemmetti taitaisi olla tarve pudottaa tuollaiset 15 kiloa" päätökseksi.
Jos nyt en tee asialle mitään, olenko vuoden päästä blogaamassa tekstiä, jossa sisältönä on, että "jessus, 20 kiloa pitää saada pois"??!!
Mieli keksii jo hyviä syitä miksi en voisi ainakaan liikunnalla pudottaa (erinäisiä fyysisiä ongelmia ja kiputiloa, jotka kieltämättä oikeasti estää joidenkin lajien harrastamisen). Mutta entäs jos selättäisin tämän pikku demonin sillä, että en mieti liikuntaa ratkaisuksi vaan jälleen kerran ruokavaliota? Muokattua karppauselämää?
Vielä on joitakinj jouluherkkuja kotona jäljellä, lahjaksi saatua suklaata sekä tietenkin joulun ajaksi hankittuja irtokarkkeja. Nehän nyt ehdottomasti täytyy syödä pois kuitenkin, eihän ruokaa (= herkkuja) voi/saa heittää pois? Mitä nälkää näkevät afrikkalaislapsetkin sellaisesta yltiöpäisestä tuhlauksesta ajattelisivat??
Luvun tarkistamista ennen kävin vessassa, joten oikeasti luku taitaakin olla siellä 80 kilossa. Joka siis on käsittämättömän iso, epäkelpo, järkyttävä - siis minulle. Ei kaikille. Mutta tähän kroppaan, tähän pituuteen, näihin vaatteisiin.. se on aivan liikaa.
Ja se tarkoittaa myös sitä, että ajatukseni siitä, että "no jos 10 kiloa pudottaisi", on vuoden aikana täytynyt muuttua, tai siis olisi pitänyt muuttua "hemmetti taitaisi olla tarve pudottaa tuollaiset 15 kiloa" päätökseksi.
Jos nyt en tee asialle mitään, olenko vuoden päästä blogaamassa tekstiä, jossa sisältönä on, että "jessus, 20 kiloa pitää saada pois"??!!
Mieli keksii jo hyviä syitä miksi en voisi ainakaan liikunnalla pudottaa (erinäisiä fyysisiä ongelmia ja kiputiloa, jotka kieltämättä oikeasti estää joidenkin lajien harrastamisen). Mutta entäs jos selättäisin tämän pikku demonin sillä, että en mieti liikuntaa ratkaisuksi vaan jälleen kerran ruokavaliota? Muokattua karppauselämää?
Vielä on joitakinj jouluherkkuja kotona jäljellä, lahjaksi saatua suklaata sekä tietenkin joulun ajaksi hankittuja irtokarkkeja. Nehän nyt ehdottomasti täytyy syödä pois kuitenkin, eihän ruokaa (= herkkuja) voi/saa heittää pois? Mitä nälkää näkevät afrikkalaislapsetkin sellaisesta yltiöpäisestä tuhlauksesta ajattelisivat??
27.12.2012
Joulu(k)ilo(j)a!
Pitää sitä vielä vähintään kerran ennen vuoden vaihtumista käydä kiukuttelemassa. Aihettahan tietenkin löytyy helposti: kilot ja niiden katoamattomuus.
Vuosi on mennyt taas tietenkin huimaa vauhtia niin kuin se aikuisella aina menee. Vasta oli juhannus ja nyt oli joulu ja kohta ollaan vääntämässä kelloja kesäaikaan.
Kilojen suhteen on menty takapakkia, vai pitäisikö sanoa hyvään suuntaan kilojen kannalta katsottuna: niitä on vaan tullut lisää.
Hmm.. pitäisikö blogi muuttaakin lihomista seuraavaksi? Onkohan sellaisia yhtään olemassa. (Nopea googletus väliin.. hmm..joitakin, joissa puhutaan lihomisesta, siis suomenkielisiä, mutta niissäkin aiheena taitaa olla nimenomaan lihomisen vastustaminen).
Olisikohan hiukka erilainen blogi, jos siinä listattaisiin mitä kaikkea tuli syötyä ja miten paino vaan nousee..? Ehkä jos on aliravittu ja painoa tarvitsisi lisää, mutta nyt puhutaan meidän tavallisten keski-ikäisten naisten paheesta eli ns, "väärästä" lihomisesta (kuuluu samaan sarjaan väärän sammuttamisen kanssa ;-)
No jaa, joka tapauksessa. Voisihan sitä sanoa, että vuosi on ollut töissä ja kotielämässä sen verran haastava, että ei ole jaksanut paneutua itseensä ja omaan hyvinvointiin ja kilot ovat hiipineet hiljaa. Niin varmaan sanoisinkin ääneen jos asiasta puhuisin.
Mutta täällä voi sanoa totuuden: olen lihonut, koska en ole välittänyt. Koska ansaitsen herkkuja tai hyvää ruokaa siksi, että olen päättänyt niin. Kyllä kaikki herkut tai ihanat tuoreet valkoiset leivät on syöty tietoisena jokaisesta suupalasta ja tiedetty, mitä se tarkoittaa. Ei se ole ollut vahinko tai tapahtunut minulta itseltäni salaa. Ei kukaan ole survonut suuhuni suklaata kun selän käännän.
Eikä kukaan ole pakottanut minua juomaan ah-niin-ihanaa jouluomenalimua lapsuuden jouluja muistellen. Hyväähän tuo on. Sokerista, mutta hyvää.
En ole edes käynyt (vielä) vaa'alla, enkä menekään. Vaatteet kertovat karua kertomaansa: housut kiristävät ja löysät puserot kinnaavat makkaroiden kohdalta.
Näin lomalaisena suoritan kansalaisvelvollisuuteni joulun osalta ja syön, syön ja syön.
Loman lopuksi menen jossakin vaiheessa vaa'alle ja saan todennäköisesti sydärin. Olen aivan varma, että henkinen kipuraha kilojen osalta on jo saavutettu ellei peräti ylitetty reippaasti (8-numerolla alkava).
Sitten pitää vaan miettiä, että miten tästä eteenpäin.
Vuosi on mennyt taas tietenkin huimaa vauhtia niin kuin se aikuisella aina menee. Vasta oli juhannus ja nyt oli joulu ja kohta ollaan vääntämässä kelloja kesäaikaan.
Kilojen suhteen on menty takapakkia, vai pitäisikö sanoa hyvään suuntaan kilojen kannalta katsottuna: niitä on vaan tullut lisää.
Hmm.. pitäisikö blogi muuttaakin lihomista seuraavaksi? Onkohan sellaisia yhtään olemassa. (Nopea googletus väliin.. hmm..joitakin, joissa puhutaan lihomisesta, siis suomenkielisiä, mutta niissäkin aiheena taitaa olla nimenomaan lihomisen vastustaminen).
Olisikohan hiukka erilainen blogi, jos siinä listattaisiin mitä kaikkea tuli syötyä ja miten paino vaan nousee..? Ehkä jos on aliravittu ja painoa tarvitsisi lisää, mutta nyt puhutaan meidän tavallisten keski-ikäisten naisten paheesta eli ns, "väärästä" lihomisesta (kuuluu samaan sarjaan väärän sammuttamisen kanssa ;-)
No jaa, joka tapauksessa. Voisihan sitä sanoa, että vuosi on ollut töissä ja kotielämässä sen verran haastava, että ei ole jaksanut paneutua itseensä ja omaan hyvinvointiin ja kilot ovat hiipineet hiljaa. Niin varmaan sanoisinkin ääneen jos asiasta puhuisin.
Mutta täällä voi sanoa totuuden: olen lihonut, koska en ole välittänyt. Koska ansaitsen herkkuja tai hyvää ruokaa siksi, että olen päättänyt niin. Kyllä kaikki herkut tai ihanat tuoreet valkoiset leivät on syöty tietoisena jokaisesta suupalasta ja tiedetty, mitä se tarkoittaa. Ei se ole ollut vahinko tai tapahtunut minulta itseltäni salaa. Ei kukaan ole survonut suuhuni suklaata kun selän käännän.
Eikä kukaan ole pakottanut minua juomaan ah-niin-ihanaa jouluomenalimua lapsuuden jouluja muistellen. Hyväähän tuo on. Sokerista, mutta hyvää.
En ole edes käynyt (vielä) vaa'alla, enkä menekään. Vaatteet kertovat karua kertomaansa: housut kiristävät ja löysät puserot kinnaavat makkaroiden kohdalta.
Näin lomalaisena suoritan kansalaisvelvollisuuteni joulun osalta ja syön, syön ja syön.
Loman lopuksi menen jossakin vaiheessa vaa'alle ja saan todennäköisesti sydärin. Olen aivan varma, että henkinen kipuraha kilojen osalta on jo saavutettu ellei peräti ylitetty reippaasti (8-numerolla alkava).
Sitten pitää vaan miettiä, että miten tästä eteenpäin.