Pienimuotoinen elämä

Mietiskellessäni viime viikolla saunan lauteilla mahdollisuutta jäädä tänne mökille vielä viikoksi, tajusin, miten pienikuvioinen elämäni on.
Joku käyttäisi ehkä sanaa tapahtumaköyhä😁.. itse en ihan sillä lailla sitä näe.

Pohtiessani vaihtoehtoja, tajusin, että koska töiden puolesta voin vielä olla täällä viikon päivät, ja mukana oli koirien ruoat ja lääkkeet, niin ei ollut mitään syytä miksen voisi venyttää oleilua vielä viikolla.

Siitä seurasi päättelyketju, että onpa elämäni yksinkertaista, pienimuotoista.
Teen töitä (onnistuu täältä käsin vielä ensi viikon), syön (ehdottomasti onnistuu täällä!), kattelen sarjoja ja leffoja (onnistuu täällä koneelta) ja vain olen (todellakin onnistuu täällä).
Pienenä vaihteluna toki välillä ystävien tapaamista, mutta nekin suhteet hoituu useimpien kanssa Whatsapilla ja/tai puhelimella.

Mutta tämä sopii mulle!
En tartte mitään massiivisia kuvioita - enää. Olen matkustellut, nähnyt, kokenut, kuullut.. ei ole mitään tarvetta monimutkaisiin ja kiireisiin kuvioihin.

En halua kyllä kuulostaa miltään elämän ehtoolla olevalta eläkeläiseltä 😆 .. ehkäpä olenkin oikeasti trendsetteri tällaisen mindfullnessia täynnä olevan arjen osalta 😎

Yhden ystävän kanssa puhuttiin aiemmin kesälomareissustani tänne, ja kun kerroin, että olin sen kaksi viikkoa tekemättä tai ajattelematta mitään, hän ei kyennyt hahmottamaan edes asiaa 😀
Hän on kova mindfullness-tyyppi kyllä, mutta ei siltikään ole koskaan (huom. KOSKAAN) ollut omalomalla, itsensä kanssa, ollut vain hän ja hän yksin. Sovittiin, että kokeilee nyt syksyn aikana, miten sellainen hänelle voisi toimia.

Nyt siis vielä edessä viikko täällä viilentyvän järven rannalla! Toissapäivänä taisi olla viileä yö, koska vesi selvästi viileni vähän. Tai no, käytän itse termiä raikas. Saunasta uimassakäyminen on edelleen ihanan piristävää, aamu-uinneistakin olen pitänyt kiinni vaikka aika mukavan viileä vesi aamuisin on. Mutta hei, kun kerrankin pääsee veteen, pakkohan sinne on mennä!

Päivälenkkimaisemia

Täällä taas

Jo heinäkuussa täällä mökillä ollessa mietin, että olisi kiva vielä kerran kesässä päästä tänne. Heti kotiin palattuani katselin varauskalenteria ja siinä oli melkein koko elokuu vapaa. Päätin, että kattelen jonkin aikaa varataanko mökkiä vielä muiden toimesta ja jos ei, otan tänne vielä käynnin. Onneksi (siis mulle, ei ehkä vuokraajille 😁) ei ketään tuljaa tälle ajankohdalle ollut ja sain haluamani viikon. Juu, tiedän, jos olisin halunnut, olisin voinut varata tämän jo heti heinäkuussa. Mutta piti vähän katsella työkuvioita.. ja ehkä halusin jättää jotain vähän kohtalon varaankin.. eli että jos on tarkoitettu, että pääsen tänne, se tapahtuu.

Eilen tänne saavuin ja pakko sanoa, että tää on kyllä niin mun paikka. Vaikka oma koti paras koti, ja sekin on rauhallinen paikka, täällä(kin) sielu lepää.
Tämä olkoon sellainen kesälle hyvästit -viikko.

Viikko menee toki vähemmän lomailuna kuin heinäkuussa koska teen etänä töitä, mutta päivässä on monta tuntia vielä muuhunkin. Nytkin istun tässä kuistilla saunan jälkeen naputtelemassa tätä. Takana on päivällinen tässä kuistilla, ja nyt ehtii vielä ilta-auringostakin nauttia.. kun sellainen harvinaisuus on tarjolla.
Tuo kuva tosin on hetkeltä, jolloin samaan aikaan satoi ja paistoi aurinko, eli tyypillinen Suomen kesä!

Täksi viikoksi on luvattu lämmintä,mutta epävakaista, ja toistaiseksi se kyllä on pätenyt. Kaikkea mahdollista keliä on tässä yhden vuorokauden aikana ollut. Toisaalta on ihan sama millainen keli on, nautin silti suuresti. Jos sataa, olen sisällä, jos aurinkoista, istun tässä kuistilla.

Järvivesi on matalalla, kuten kai kaikkialla Suomessa, mutta ei vielä liian kylmää. Saunasta on mukava pulahtaa raikkaaseen veteen, mutta tänä aamuna otin myös reippaasti aamu-uinnin.. kerran se vain kirpaisi!

*

Blogin päivittäminen on jäänyt aika lailla, koska edelleenkään elämässäni ei oikeasti tapahdu mitään erikoista.. tai siis mitään 😐 Syksyllä työkiireet lisääntyy, eli töitä ja kotonaoloa, siinäpä meikäläisen päivät kuluu. Ja se on ihan jees. Mutta siitä ei kovin suuria otsikoita kyllä revitä!

Tai voisin yhden Tosi Ison Uutisen toki kertoa: Löysin hyvän tuen tenniskyynärpäälle 😎 Kävin fyssarilla ja se suositteli tällaista. Tehoaa kuulemma nopeasti. Ei mulla kyynärpää vielä kunnossa ole, mutta ehdottomasti auttaa kyllä! Lisäksi pitää kyllä kuulemma jumpata noita lihaksia. Mutta hassua etten jotenkin tähän tuotteeseen aiemmin törmännyt kun googlailin asiaa. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Elämää on elettävä

Kuten Kierkegaard asian on sanonut "elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin".
Vuosipäivän mentyä äskettäin ohi olen pohdiskellut jälleen Elämän Tarkoitusta (sehän on 42).
Kolme vuotta nyt takana leskeyttä. Toisaalta se on huikean pitkä aika, toisaalta ei lainkaan pitkä aika.
Ja toisaalta on tapahtunut tosi paljon, toisaalta ei paljon mitään.

Tuota Kierkegaardin ymmärrystä  on kyllä tullut aika lailla - näkee monen asian uudella tavalla.. tai siis ei ehkä uudella tavalla, mutta ymmärtää, mistä mikäkin johtui, miten asiat menivätkään ja miten tässä ollaan.

Alusta astihan olen elänyt elämää eteenpäin. Alussa se oli olemassaoloa, eksisteeraamista, nyt se on jo muuttunut elämiseksi, onnentunteen kokemuksiksikin välillä.

Mutta se, mikä on alkanut aina välillä nakertaa takaraivossa on, että kun on yksin(asuja), on pakko miettiä myös ihan logistisia asioita.
Kun on parisuhteessa, siinä on luonnollinen illuusio, että tulevaa ei hirveästi tarvitse ajatella. En taida osata sanoittaa ajatuksia tästä asiasta. Ihan siis käytännössä se, että kun on yksin, asuu yksin, ei ole perhettä, on pakko miettiä miten itse pärjää vanhempana. En tiedä miksi oma vanhuus mietiyttää NYT, kun sinne vielä pari päivää on 😋, mutta olen miettinyt aikaa, jolloin ei enää voi asua yksin huollettavassa talossa. Ostanko asunnon, vuokraanko? Miksi ostaisin, mulla ei ole jälkeläisiä, joille tarttis jättää perintöä, mutta jos vuokraan, riittääkö rahat loppulämäksi jos elänkin 100-vuotiaaksi..? En tiedä miksi tämä on nyt ollut mielessä, kun tuohon on vielä aikaa, mutta jostain syystä olen näitä pohtinut. Ehkä siksi, että teen asioita yksin, itsekseni, ja vain minä tulen pitämään minusta huolen.
Onhan mulla toki ihania ystäviä, jotka tukevat ja auttavat aina, mutta eivät he ole minun huolehtijoitani koskaan, eivät voikaan olla. Ja tämä on ehkä se illuusio, minkä parisuhde antaa: että on oletusarvoisesti joku, jonka kanssa joko tehdään suunnitelmat yhdessä tai sitten hän pitää minusta huolen.
Eikä se aina mene niin.

Yhtenä päivänä tässä mökillä menin hölmönä varomattomasti yhdestä kalliokohdasta ja kaaduin. Ei mitään pahempaa, polveen tuli haava ja toki sattui niin saakelisti.
Siinä maatessani maassa ja kiroillen kipua mietin, että olisinhan se kiva, että olisi joku tässä vähän katsomassa perään jos ja kun onnistun satuttamaan itseni. Mutta sitähän se yksinolo on, ei parane satuttaa itseään pahasti, tai ainakaan niin pahasti, ettei pääse luuriin! 😀

Aamiaisnäkymä mökiltä

Kun ei tee mitään

Takana kohta viikko vuokramökkiä, ja koska paikka olikin niin ihana, ja ens viikkokin oli vielä vapaana, nappasin sen itselleni.

Kaksi viikkoa siis olemista, enkä tee yhtään mitään. Siis mitään, mikä hyödylliseksi tai tarpeelliseksi katsottaisiin!

Aamu alkaa aina kastautumisella järvessä, oli keli mikä oli. Sitten jossain vaihesessa päiväsauna, sitten ehkä illalla iltasauna. Jos aurinko antaa myöden (heikohkosti antanut), välissä auringossa makaamista ja dekkareiden lukemista.

Ja toki syömistä :D

Aamiainen ulkona aina kun mahdollista, yhtenä aamuna satoi ja oli kylmä, joten piti syödä sisällä, päivällinen sään salliessa myös ulkona. 

Todella raskasta! :D
No ei ole. 

Mielenkiintoista, miten pystyykin vain olemaan. Jos työajatus yrittää hiipiä mieleen, tönin sen päättäväisesti pois - nyt ollaan lomalla, mökillä, ja keskitytään maiseman tuijotteluun. Eikä mulla kovin huono maisema täällä olekaan:

Olen aina ollut nuotioon tai veteen tuijottelija jos sellainen mahis on, ja täällä on. Välillä teen tulet nuotiopaikalle ja istun ja tuijotan liekkiä tunnin jos toisenkin. Hyvällä ilmalla taas makaa reporankana laiturilla ja tuijotan tuota maisemaa. 

Alunperin kun täällä piti olla vain viikko, roudasin auto täynnä ruokaa viikoksi (itselle ja koirille), kun ajattelin, ettei tartte lähteä "lähi"kauppaan (30 km). Kun nyt jäin toiseksi viikoksi, kävin sitten tutustumassa skeptikkona tuohon kauppaan - ja sehän oli erinomainen! Sain kauheesti kaikkea herkkua(kin) ostettua ja ulkopuolelta vielä mansikoita ja herneitä sopivat satsit.

Kun ei sitä vaakaa ole mukana, plus harrastan tarkoituksellista herkuttelua, nämä kaksi viikkoa tuonevat kiloja. Mutta sulattelen ne sitten pois kotona. Mökkielämään kun kuuluu mielestäni erilaiset herkut, riippuen säästä!

Ennen tätä reissua olettamani kilokartuttamiset itse asiassa jäivät +600 g, joten sinällään iloinen yllätys, vaikka kaikkea hyvää tuli harrastettua.

Ai niin, se "Rapea Pätkis" on testattu. Ihan ok, ei kuitenkaan välttämättä nouse top 5 suklaapatukoisssa. Ja ne proteiinijäätelöt? Ne ei maistunu millekään.. siis käsittämättömän mauttomia. Eli jos jädeä syömään, kannattaa ennemmin ottaa joku "oikea" jäätelö, vaikka siinä vähän enemmän kaloreita, kuin tuollainen. Kun sitä söi, tunsi, että jotain syö, mutta se ei maistunut lainkaan suussa. Hukkaan meni nekin kalorit :/

On pienestä kii

Sulattelu etenee hitaasti, mutta joten kuten varmasti. Kohta 6,5 kiloa lähtenyt.
Olen tyytyväinen, koska kaikki on kotiin päin! Ja kun en aseta mitään päämääriä ajallisesti, ei tartte ressata.

Mielenkiintoista on, miten kroppa vaan on aika supernipo: oli tuossa toukokuussa yksi kokousviikonloppu, jolloin en ollut omissa ruoissa.
Söin salaattipainotteisesti kaikilla aterioilla (olen salaattihirmu), mutta toki muutaman perunan ja kalapalan otin. En kuitenkaan herkutellut! Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ollut hemmetti herkkuja tarjolla :D
Hotellin jälkkäri oli ihan perseestä.. se oli siis KEKSIÄ ja kahvia... Yleensähän hotellien lounasjälkkärit on jotain vähän enemmän...
Ja kahvitauolla oli hedelmiä ja jotain ällöä kuivakakkupalaa.. inhoan kuivia kuivakakkuja :D Joten nekin jäi syömättä.

Silti viikonlopun jälijltä oli tullut kaksi kiloa.. jotka sulivat kyllä, mutta yllättävän hitaasti.
Oletan, että kyseessä on aineenvaihdunnan hidastuminen, ikä.. all of the above.

Nyt on edessä pidempi jakso sellaista ei-sulattelusyömistä: pari peräkkäistä mökkireissua kavereiden kanssa, sitten tulee kaveri kylään = edellyttää kaikkia ihania herkkuruokia, sitten menen mökille itsekseni viikoksi = en roudaa vaakaa mukaan..
Eli heinäkuussa voisi kuvitella, että pari kiloa tullut lisää.

Mut kuulkaas, se ei haittaa!
Koska elän syömistä varten, ja arkeen pitää sisältyä kaikkea ihanaa, kesään pitää sisältyä jädeä, Kalevin valkosuklaaseen dipattuja mansikoita.. (erinomaisen hyvin toimiva yhdistelmä btw!). Eli herkuttelen kun siltä tuntuu, ja sitten taas kotiin palattua voi sulatella rauhassa. Onpahan mitä sulatella :D

*

Sulatettavasta tuli mieleen.. TAAS on kaikkea ihanaa markkinoilla testattavaksi, enkä pysty testaamaan kaikkea!! Argh!
Kokeilin Kingiksen sitruunalakujäden (NAM!), Sitruuna(???) Dajmin (hmm..öö..) ja näin eilen kassalla jonkin "Rapean pätkiksen".. en ostanut.
Ja tuossa vain osa siitä kaikesta ihanasta uudesta mitä tarjolla on.
Päätin, että hellepäivinä syön aina jäden, ostin pakkaseen erilaisia puikkoja. Ostettu, mutta testaamatta on noi Pingviinin proteiinituutti ja -pikari.
Olen nimittäin ollut erittäin tyytyväinen noihin Profeel-vanukkaisiin - tulee ihan lapsuus mieleen siitä kinuskivanukkaasta. Ja käy hyvin lounaasta, eikä huikeasti kaloreita. Siksi aattelin kokeilla myös tuon proteiinijädepuolen.
Fazerin Lakritsipuikko myös testattu - oikein hyvä, mutta toki tooossi pieni :D yks haukkaus ja se on siinä!