Kilokiukuttelija

5.5.2014

Kunnon kiukuttelua

Nyt kerrankin toteutetaan blogin nimeä ja kiukutellaan olan takaa! Tai säären. Tai nilkan. Ihan sama minkä takaa, mutta kiukutellaan!

Ja kiukun syy ja kohde on tuo polviperhanan kunto.
Ei helpota ei. Voisin varmaan käydä lenkillä, kun ei tuo parane eikä pahene, mutta ajattelin nyt kerrankin leikkiä fiksua (joo, onnistuu sekin joskus vahingossa) ja pitää lepotaukoa.

En siis ole nyt tehnyt mitään sen PT:n kanssa tehdyn porrassession jälkeen. Ajattelin, että jos kaikki puhuu levon puolesta, kokeillaan sitä.

Vielä huomenna on looginen päivä ottaa iisisti, kun olen menossa koko päivän, mutta keskiviikkona voisin kokeilla sitä kävelyä. Kun ja jos tää jalka ei mene siitä pahemmaksi, niin sama kai se on kävellä ja kohottaa kuntoa ennemmin kuin maata soffalla!
Tokihan sitäkin tehdään, mutta alkaa jo potuttaa oikein kunnolla, kun tuo juoksukoulussa tehty työ tuntuu valuvan hiekkaan.
Samalla takaraivossa kummittelee koko ajan se lintsauspelko, joka on tapahtunut muina vuosina: eli alanko lusmuilla ja luistaa juoksusta jos en kohta pääse hiekkatielle? Vielä sitä tunnetta ei ole, mutta toisaalta laiskottelu ja lusmuilu on meikäläisen toinen ja kolmas nimi!

Toisaalta, tämä lepo on osunut säiden osalta erinomaiseen aikaan: koko ajan on kylmä ja taivaalta tulee ukkoa ja akka, eikä tosiaankaan ole mitään impulssia mennä hiekkatielle palelemaan. Loppuvikostahan ovat luvanneet lämpenevää, jolloin josko ehkä mahdollisesti sitten taas voisi uskaltaa yrittää tuota liikkumista..

Ja vielä asian vierestä: ai että kun olisikin selvännäkijän kykyjä. Tahtoisin niiiin tietää miten tietyt asiat alkaa elämässä sujua. Hemmetti kun ei voi nähdä vähän edes eteenpäin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti