Kilokiukuttelija

6.10.2014

Lime Pie To Die For

Pitihän se piirakka sitten leipoa lauantaina, kun mies mokoma oli vetänyt kaiken banoffeen yksin.
Hemmetti.
No leipominen oli ihan helppoa, kuten ohjeessa luvattiin, mutta ulkonäkö ei tietenkään ole lainkaan sitä mitä ohjeissa.

Meikäläisestä ei kyllä saa ikinä mitään ruokabloggaria, koska a) maku on tärkein, ei ulkonäkö ja b) ei ole aina sopivia välineitä.
Niin ja c) meillä ei saa hyviä kuvia ruoista. Osittain siksi, että kamera(t) on surkee(t) ja osittain siksi, että valaistus on aina huono kuvaamisen kannalta. Meillä on sellainen hämyinen sisätila yleensä, joten kuvista ei saa kivan kirkkaita.

Koska reseptin mukaan piirakkaan tulee neljä keltuaista, piti keksiä, mitä tehdä jäljelle jääville neljälle valkuaiselle. Meikäläisen sielu kun ei anna missään nimessä perään heittää ruokaa/aineksia pois. Ja kappas, kaikki marenkireseptit näyttää olevan juuri suunniteltu neljälle valkuaiselle!

Kun aloin sitten tehdä marenkia, huomasin, että meillä ei ole sokeria, kun sitä ei oikein käytetä meillä mihinkään. No kaapista löytyi sitten tomusokeria ja päätin, että jos onnistuu, onnístuu. Lisäsin sitten vielä kaakaojauhetta ja vähän vanilliinisokeria.

Ja kun ne oli uunissa 12 tuntia (jätin yöksi ei-päällä-olevaan-uuniin), niistä tuli ihan onnistuneita.
Tosin itse en ole marenki-ihmisiä, joten yhden maistoin periaatteesta, että toimi ja loput saa mies syödä.

Mutta siis tuo piirakka: ulkonäkö ei ole kovin kaksinen. Näyttää siltä kuin olisi lätätty bearnaise-kastiketta piirakkaan :D
Maku kuitenkin on.. ahh.. Ihanan kirpeän limemäinen!

Lauantaina otin yhden palan ilman ohjeeseen kuuluvaa kermavaahtoa, mutta sunnuntain palaa varetn mies vaati sitten tehdä ja lisätä vaahtoa. Ja se kyllä toimii - tasapainottaa hyvin kirpeyttä. Mutta ilmankin kyllä maistuu.

Viikonloppu oli muutenkin sellainen suunniteltu syöminen -sessio. Tai osittain.
Päätin, että joka päivä teen jotain uutta ruokaa.

Perjantaina tein meksikolaista lasagnea (ei ole kuvaa), joka oli hyvää. Tulee paremmaksi tosin jos ei syö heti kun ottaa uunista vaan antaa seistä ja viiletä (ja vetäytyä) jonkin aikaa.

Lauantaina sitten oli thaimaalainen piffiresepti vuorossa, riisipedillä. Tuosta tuli aika kivan näköinen eri värisine elementteineen. Tosin siis en noudattanut reseptiä oikeastaan kuin marinadin osalta kun meidän pikkukaupassa ei ollut kaikkea mitä piti :D

Eilen sunnuntaina piti tekemäni naan-leipää, mutta hemmetti jotenkin en ollut jaksanut ajatella asiaa niin pitkälle, että olisin muistanut, että niiden tekemiseen pitää varata useampi tunti kun taikinan pitää seistä. Joten siinä vaiheessa kun piti alkaa tehdä taikinaa, oli jo niin nälkä, että tehtiin sitten wrappeja.

Jos ens viikonloppuna saisi aikaiseksi testattua naaneja. Niiden kohdalla ajattelin kokeilla vähän kapinallista valmistusmenetelmää ja paistaa ne ulkogrillin pannuosiossa - kun reseptin mukaan ne tehdään (tai siis voidaan tehdä) paistinpannulla. Kun siitä tullee kuitenkin savua ja hajuja ja kärtsistä, voisi siirtää koko paistorumban pihalle. Katotaan nyt.

2 kommenttia:

  1. Mä olen marengin suuri ystävä. Pitäisikin alkaa itse tekemään joskus. Parhaita on sellaiset, joihin on päälle roiskittu vähän suklaata. Nam!

    VastaaPoista
  2. Melkoinen ruoka- ja leivontablogihan tämä alkaa olla! ;)

    Kelpaisi tuo lime-piiras! Mutta eniten harmittaa, että banoffee on jo loppu, koska sitä olisin halunnut ison viipaleen. Eilen, tänään en. :D Naan-leipää en ole ikinä leiponut, pitäisi kyllä.

    VastaaPoista