Saako läski pukeutua miten vaan?

Tuli yhtenä iltana mieleen asia, joka siis on mielessä aina silloin tällöin.
Lähinnä silloin, kun näen kuvan tai livenä naisen, jolla on jotain tiukkaa päällä, ja makkarat tursuaa vapaasti esillä.

Tämä on asia, jonka kanssa olen kipuillut jo vuosikausia: Olen(ko?) niin median (?) aivopesemä, että hätkähdän, jos näen naisen, jolla on tiukka toppi, joka myötäilee jokaista muhkeaa muhkuraa?

Muistan jostain syystä kesällä Itiksessä kun vastaan käveli perhe. Kuuma kun oli, naisella oli shortsit ja joku narutoppi. Ja reipas michelinpallura keskivartalolla.
Kyllä katseeni kävi siinä, joskin vaivihkaa. En tosin osaa sanoa, mitä ajattelin. Mutta jotain kyllä, koska muistan hänet vieläkin.

Katsoessani naista samalla läpsäisen itseäni kiukkuisesti henkisesti ja torun tiukasti: "Missä muka on määritelty, että vain langanlaihat anorektikot tai timmit fitness-tyypit ovat ainoat, jotka saavat pitää tiukkoja paitoja?! Lopeta arvostelu!"
Millä oikeudella arvostelen naisen makua tai itsekritiikkiä kun samaan aikaan hurraan sille, että hän uskaltaa olla oma itsensä ja näyttää itsensä maailmalle sellaisena kuin on?

Jossain se näköjään on määritelty, koska se kiinnittää huomioni kerta toisensa jälkeen. 

Raivostuttaa. Ja on skitsofreeninen olo: samaan aikaan ihmettelen, miten joku voi esitellä makkaroitaan noin häpeämättömästi ja samaan aikaan olen vihainen itselleni siitä, että ihmettelen. Miksi nainen ei saisi pukeutua miten haluaa riippumatta kropan muodosta ja makkaroiden määrästä?
Miksi katseeni osuu aina niihin makkaroihin? Eikö muka muuta nähtävää ole?
(Täsmennys tosin: tämä koskee tuntemattomia: omien makkarallisten ystävien kroppaa en tule katsoneeksi edes vaikka oltaisiin saunassa).  

Telaketjufeministinä ärsyttää suuresti, että nimenomaan nuo makkarat ovat niitä (ainoita?) määreitä, joilla naista mitataan.
Sillä niinhän se menee: ei katseeni yleensä osu kaljamahaiseen mieheen, vaikka millainen möhömaha siellä tiukan t-paidan alla olisikaan. Se on jotenkin "normaalia".. miehellä "saa" olla housujen yläpuolella vaikka millainen kupu (WTF??).

Maailmassa on niiiin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin kilot ja miltä näyttää, ja silti se on asia, johon ajatus hyvin usein karkaa: "Miten tuo kehtaa? Miten tuo uskaltaa näyttää noita? Miksi tuo ei käytä peittävämpää paitaa"?
Mitä väliä sillä on, mitä ihmiset tai siis tässä tapauksessa naiset pukee päälleen??
Ja miksi se silti on se, joka kiinnittää huomioni?

Blogin anatomiaa

Kun tässä katselee tilastoja luetuista teksteistä, näkee menestyneen (laihdutus)blogin salaisuuden: kirjoita herkuista, suklaasta ja syömisestä :D

Eniten lukuhittejä tulee kirjoitelmista, joissa jollain tavalla käsitellään herkuttelua, herkkuja, "kiellettyjä" syömisiä.. Tylstä kuntoilusuorituskirjoitelmat vastaavasti eivät pahemmin kenenkään kiinnostusta kutkuttele.

Tästä lähin siis kirjoitan vain ja ainoastaan kaikista mahdollisista herkuista!
Not.
Välillä ehkä joo.. mutta pitäähän sitä olla otsikolle uskollinen ja kiukutella vähän kaikesta.

Mutta ruokakirjoitusta hiukan tähän: Kuten aiemmin kirjoitin, harrastan nykyisin lähinnä vain itseleivottuja leipiä.
Eilen illalla päätin sitten tehdä jälleen tuosta ruisleipäaineksesta satsin.
Se on kyllä näppärä keksintö tuo jauhokokonaisuus.
Muuten meni kaikki ihan hyvin, mutta uuniin oli aiemmin päivällä roiskunut jotain rasvaa ja kun avasin uuni luukun laittaakseni pellin sisään, sainkin mielettömän haisevan rasvasavupilven naamalle.. Läpituuletus vaan päälle, mutta ei se kaikkea hajua silti vienyt... iyh..
Ai niin, siitä tulikin mieleen, että uunin voisi pestä tänään.. pyyhin jo eilen pahimmat rasvat pois, mutta eipä siitä haittaakaan liene, että pesee paremmin.
Inhoan muuten uunin pyyhkimistä/pesemistä: muuten siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta meillä kun on siinä yläosassa grillivastus (joka on erinomainen keksintö!), niin sieltä pyyhkiminen on täysin mahdotonta. Siis siten, että sieltä saisi jotain kunnolla pois. Kaikenlaisia suihkautettaviva aineitakin olen kokeillut, mutta sen jälkeinen huuhtelu sitten on taas yhtä hankalaa (suihkutuspullo ollut siinä apuna välillä).

No, ehkä tästä pitäisi nyt raahautua tekemään tuo homma eikä vaan kirjoittaa siitä :)

Herkkuhetkiä

Juu, tiedän, tai luulen tietäväni, että tämän blogin ideana ei pitäisi olle herkkujen esittely. Mutta tämähän on meikäläisen blogi, ja jos haluan herkuista kirjoittaa, teen niin. Eihän mulla muuten ole mitään kiukuteltavaa sitten herkuttelun jälkeen?!

Eli eilen tein suklaa-cookieseja. Mikä on muuten sopiva käännös cookie-sanalle suomeksi??
"Keksi" tuntuu liian pieneltä/vähäiseltä tuotteelta tuollaiselle mötikälle, "pikkuleipä" -sanasta tulee mieleen 1800-luku ja mamsellit istumassa päiväkahvilla pikkusormea koukistellen.
Pipari - no juu, ei, sillä on jo liian monta muuta merkitystä, ja se viattomin niistä kuvaa täysin muuta leivonnaista.
Ja "leivonnainen" - waaat? Sehän on mikä tahansa paakelsi..

No, joka tapauksessa, sain äkkiä päähänpiston leipoa cookieseja. En tiedä mistä tuo impulssi tuli, mutta sitähän noudatettiin tietenkin.
Kaivoin netin syövereistä hakusanoilla "best chocolate chips cookie recipe" sopivan reseptin, jota en tietenkään täysin noudattanut :D
Nuorempana kun leivoin, olin tunnollinen mittojen kanssa, mutta nykyisin niin kokkauksessa kuin harvemmin tapahtuvassa leivonnassa sävellän jos siltä tuntuu.
Kyseisessa reseptissä kirjoittaja vielä varoitteli, että "tee tarkasti mitaten kaikki". Ja pyh, kunhan vedin sinne päin niin hyvää tuli!

Ja nuo on todella herkullisia. Niiden erinomainen ominaisuus on lisäksi se, että koska ne ovat todella täyteläisiä, noita ei voi syödä kuin yhden päivässä!
Ja eilen kävi vieraitakin, jotka nautiskelivat noista osan, joten eipä kaikki noista tulevat kalorit kerry meikäläisen michelineihin.

Vuorotyöläisen vaimona

Tai siis vaimokkeena, kun ei naimissa olla. ..
Niin, siis kun tekee itse hommia kotoa käsin, eikä siis liiku ma-pe 8-16 työaikojen mukaan, menee päivät ihan sekaisin. Ja vielä kun puoliskon työvuorot menee miten menee, ei "normiarki" oikein enää päde lainkaan.
Tänään olen tehnyt hommia koneella koko päivän ja ihmetellyt, kun on niin hiljaista täällä bittiavaruudessa. Sitten äkkiä muistan, että nythän on sunnuntai! Kaikkihan tekee tietenkin mitä lie vapaa-ajan juttuja.

Päivien järjestyksellä ei ole mitään merkitystä, eikä tuo meikäläistä kyllä haittaa. Tosin ihmettelen sitten aamulehteä hakiessa, että miksi ei ole mitään postia tullut.. :D

Kun ei ole uskonnollinen itse, niin eihän sillä ole väliä, että on sunnuntai; lepopäivää ei tarvitse pyhittää.Nyt olisi hyvä käydä kaupassa, mutta ainakin ruokavalikoimat ovat suppeammat näin sunnuntaisin. Tai siis tuoretavaroiden osalta.

Tosin kaikki vuorotyötä tekevät ovat varmaan samassa tilanteessa; päivien järjestys on mitä on.
Kaipa se joitakin häiritsee enemmän kuin muita.

 Nettiä surffailessa törmäsin taas aivan käsittämättömän typerään nollatutkimukseen Me Naiset -lehden sivuilla. Siis anteeks vaan: viis siitä, mitä muuten elämässä teen (painonhallinnan suhteen), mutta kun käyt kerran viikossa vaa'alla, pysyt normaalipainossa. Excuse me??? Käsittämätöntä paskaa! Kuka näitä lukee? Ja kuka näitä uskoo?? "Kun tietää joutuvansa kohta vaa'alle, on enemmän varuillaan sen suhteen, mitä laittaa suuhunsa." Annamunkaikkikestää...

It's Tea Time!

Meikäläinen on hurahtanut yhteen uusvanhaan tuotteeseen.
Olen siis teen juoja - en ole koskaan juonut pahemmin kahvia. Karppiaikana välillä töissä jos päivä venyi pitkälle iltaan, otin isoon kuppiin paljon vaahdotettua maitoa ja kahvia. Koska en juo koskaan kahvia, sain siitä sen kofeiinipiikin, mikä oli tarpeen.
Ja joskus nuorempana sukulaisten luona en jaksanut alkaa selittää teen tarvetta (vielä 1990-luvulla tuntematon käsite maataloissa), joten otin nisun kanssa sitten kiltisti kahvia.

Mutta siis jos olen omissa oloissani ja päätän itse, juon aina teetä.
Enkä yleensä koskaan osta samaa teetä kuin minkä olen juonut loppuun. Ostan siis aina pusseissa irtoteetä, ja valikoimat eivät kuitenkaan ole Suomessa niin huikeat, joten päädyn toki juomaan samaa teetä toistekin.

Kerran muistan jollakin työmatkalla vuosituhannen vaihteessa löytäneeni ihanan teekaupan jostain kaupungista.. en yhtään muista mistä.. oliskohan ollut Brugge..
Muistan, että ostin sieltä sellaisia pieniä metallisia teerasioita, joissa jokaisessa oli erilaista teetä. Ja päädyin sitten himskatti antamaan ne lahjaksi parhaalle ystävälle! Pah.. pitäis päästä tuonne vielä uudelleen.

No, nyt siis halusin täydentää vähän teevarastoja. Sain joululahjaksi (samalta) bestikseltä noita vihreitä teetä, ja niitä onkin vielä jonkin verran jäljellä. Mutta koska otan eri teetä joka aamu, tykkään, että on vaihtelun varaa. 

Hyllyllä silmään sitten osui rakkaani Forest Fruit!
Tuo oli tee, jonka nappasin aina työpalavereissa pussiteenä kuppiin, vaikka olisi mitä muuta tarjolla.  Jotenkin se vaan kolahtaa.
Vaikka onkin Liptonin, jonka tavallinen musta tee pitäisi mielestäni kieltää lailla..

En osta koskaan kotiin pussiteetä, joten on sellainen kutina, että tuossa muodossa tuota ei kaupan hyllyillä ollut aiemmin.
Siis voihan sitä olla ollut siellä jo jonkin aikaa, koska täydennän niin harvoin varastoa, mutta siis ei ole ollut esim. vuosi sitten ainakaan meidän kaupassa.

Vaikka periaatteenani on, että juon joka aamu eri teetä, huomasin, että olen nyt vetänyt vain ja ainoastaan tuota metsämarja teetä jo yli viikon! Se vaan on niin hyvää :D

Niin ja toissapäivänä kävin pitkästä aikaa hiekkatiellä 5 km kävelyn. Polvet eivät sanoneet mitään, paitsi muutama sata metriä ennen kotia pinkaisin muutaman askeleen pyrähdyksen kun yritin napata käteeni putoavan lehden (en ehtinyt) - jos polvi voisi pitää ääntä, voisi sanoa, että oikein ulvahti! Mutta ei se kovin paljon tavallista enempää sitten sattunut sen jälkeen.

Nyt iski pieni flunssan poikanen, joten kävelytestit on toistaiseksi jäissä.