Ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen, koska a) ei ole pahemmin tapahtunut mitään (tai no, jotain pientä, kuten uusi työ) ja 2) isompi ongelma (?) on, että en oikein enää hiffaa tämän blogin tarkoitusta.
Juu, toki tämä on paikka, jossa kerron itsestäni ja olen aina oikeassa. nothing new there.
Mutta siis mikä on tämän blogin idea?
Kun toisaalta tuntuu järjettömältä keskustella kiloista - ei ne mihinkään sillä tavalla katoa. Voin toki päivitellä asiaa, mutta mitä järkeä? Jotenkin tässä kokonaisuudessa tuo(kin) asia on menettänyt merkitystään..
Leskeydestä? Mitä siitä? Mitä siitä voi sanoa mitään sellaista, että se ketään kiinnostaisi? Tai mitä se auttaisi? Tai muuttaisi? Surutyö on ollut ja pysyy tietynlaisena aina, mutta toisaalta elämä menee eteenpäin.
Sinkkuudesta? Whoopti-doo - meikäläisen sinkkuudesta ei saa mitään Sinkkuelämää aikaiseksi - eihän mun elämässä tapahdu mitään :D Ei treffiselostuksia eikä iik-mitäköhän-se-tykkää-musta -selostuksia.
Mistä sitten?
Arjesta? No ei todellakaan ketään kiinnosta: "menin töihin, tulin kotiin, katoin sarjoja, menin nukkumaan".
Sorry, ei tarkoitus kuulostaa synkältä :D Mutta oikeesti mietin, että onko tätä blogia järkeä enää ylläpitää.... no, olikohan tätä järkeä ylläpitää tähänkään asti....
Kilokiukuttelija
4.8.2017
10.7.2017
Ota siitä nyt sit selvää
Nyt on ehkä pakko hiukan ihmetellä, tai siis ehkä nillittää.
Miehistä.
Kiloista kun on turha ottaa ihmetyksen aihetta - niitä tulee ja menee.. tai siis ku meniskin :D
Eli varoituksen sana - hiukan epäreilua yleistämistä ja haukkumista seuraavaksi tiedossa.
Olen tässä viime aikoina alkanut miettiä, että onkohan oikeesti niitä normaaleja, tavallisia, "kunnon" miehiä ollenkaan olemassa? Tämän takana ei siis pelkästään omat kokemukset, vaan myös muiden naisten seikkailut ihmissuhteiden oudoissa maailmoissa.
Tiedä sitten onko se nykyaika, vai vaan nykymies, mutta jotenkin "kaikilla" tuntuu olevan joku ongelma. Joko ne on kiinni täysin vielä exässään, tai niitä "alkaa ahdistaa" tai ne pelaa jotain ihme pelejä tai ne kerää Tinderissä matcheja vaan siksi, että saisivat esitellä matchien määrää (laadusta viis tai viis kontakteista??).
Yhden asian, jonka olen tässä oppinut matkan varrella, pätee kyllä - ja uskokaa siskot mua. Tätä ne naistenlehtien vinkkijututkin väittää - ja se on totta: Jos mies ei kysele teiltä/teistä mitään, hän ei oikeasti ole kiinnostunut. Piste. Näin se vain on.
Tämä on huomattu ei vain kerran, vaan useamminkin. Oli se yksi, joka kirjoitteli kaikkea hauskaa ja yleistä, mutta ei kysynyt koskaan mitään. Oli se toinen, joka halusi, että häneltä kysellään koko ajan kaikkea (varoituskolmio huutomerkeillä!!). Ja oli se yksikin, joka paljon jutteli ja kertoi ihastuneensakin, vaikka ei mitään tiennyt mihin ihastua eikä mitään koskaan kysynyt.
Toinen opittu totuus on myös: Kirjoitettu (teksti) ei merkitse mitään. Eli miehille (juu juu, varmasti naisillekin, mutta nyt ei puhuta heistä) näyttää olevan ihan luonnollista "sanoa" ihan mitä vaan tekstien kautta, mutta ne eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään. En tosin ole keksinyt miksi näin on, ehkä se on vain ajan tappamista heille, läpän heittoa, vähän pikkutuhmaakin tekemistä hiljaisena hetkenä.
"Ei minun aikanani vaan" tekisi mieli karjaista. Vaikka se ei toki ole totta, kyllähän aina on ollut samanlaisia kuvioita - pelureita, sitoutumiskammoisia, epäselviä menneisyyden lasteja, aikaansa kuluttavia jne.
Mutta se, mikä on mielestäni uutta aikaa, on ghostaus. Sen on ehkä mahdollistanut nämä kaikki mahdolliset kommunikaatiokanavat, joita siis jätetään sujuvasti käyttämättä :D
Joskus tekis mieli tehdä joku anonyymi yliopistotasoinen filosofis-eettis-moraalis-fysiologis-semioottinen tutkimus miehille tuosta ghostaamisesta. Saisivat kertoa, miksi päätyvät siihen. Tosin vähän epäilen, että eivät osaisi ehkä itsekään vastata. Tai eivät ehkä edes ghostaa omasta mielestään. Tai kuten yksi ghostannut sanoi (ennen ghostaamistaan): "Joo se on mun mielestä tosi tyhmää sellanen". Tai kuten toinen sankari totesi: "No mä en sitä tule ikinä tekemään".
Eihän näistä ghostaajista mitään sydänsurun aiheuttajia saa, ei ole tilanne koskaan mennyt niin pitkälle, mutta ihmetyksen ne jättää. Koska se oikeasti tapahtuu äkkiä, ilman mitään varoitusta tai merkkiä. Suunnilleen kesken hyvän läpän - täysi hiljaisuus.
Niin, ja ei ne asiat sitten aina mene sittenkään hyvin.
EDIT: Yksi ghostaus saikin yllättäen tänään vastauksen! Suomi on pieni maa ja joku kuuli joidenkin keskustelun sivusta ja siitä kävikin ilmi, että tämä ghostaaja olikin identtistä tarinaa eri naisille kertonut. Eli ghostauksen syy oli tietenkin se, että huijausta voi viedä vain tiettyyn asti ja sitten on lopetettava ja aloitettava alusta toisen kanssa.
Miehistä.
Kiloista kun on turha ottaa ihmetyksen aihetta - niitä tulee ja menee.. tai siis ku meniskin :D
Eli varoituksen sana - hiukan epäreilua yleistämistä ja haukkumista seuraavaksi tiedossa.
Olen tässä viime aikoina alkanut miettiä, että onkohan oikeesti niitä normaaleja, tavallisia, "kunnon" miehiä ollenkaan olemassa? Tämän takana ei siis pelkästään omat kokemukset, vaan myös muiden naisten seikkailut ihmissuhteiden oudoissa maailmoissa.
Tiedä sitten onko se nykyaika, vai vaan nykymies, mutta jotenkin "kaikilla" tuntuu olevan joku ongelma. Joko ne on kiinni täysin vielä exässään, tai niitä "alkaa ahdistaa" tai ne pelaa jotain ihme pelejä tai ne kerää Tinderissä matcheja vaan siksi, että saisivat esitellä matchien määrää (laadusta viis tai viis kontakteista??).
Yhden asian, jonka olen tässä oppinut matkan varrella, pätee kyllä - ja uskokaa siskot mua. Tätä ne naistenlehtien vinkkijututkin väittää - ja se on totta: Jos mies ei kysele teiltä/teistä mitään, hän ei oikeasti ole kiinnostunut. Piste. Näin se vain on.
Tämä on huomattu ei vain kerran, vaan useamminkin. Oli se yksi, joka kirjoitteli kaikkea hauskaa ja yleistä, mutta ei kysynyt koskaan mitään. Oli se toinen, joka halusi, että häneltä kysellään koko ajan kaikkea (varoituskolmio huutomerkeillä!!). Ja oli se yksikin, joka paljon jutteli ja kertoi ihastuneensakin, vaikka ei mitään tiennyt mihin ihastua eikä mitään koskaan kysynyt.
Toinen opittu totuus on myös: Kirjoitettu (teksti) ei merkitse mitään. Eli miehille (juu juu, varmasti naisillekin, mutta nyt ei puhuta heistä) näyttää olevan ihan luonnollista "sanoa" ihan mitä vaan tekstien kautta, mutta ne eivät välttämättä tarkoita yhtään mitään. En tosin ole keksinyt miksi näin on, ehkä se on vain ajan tappamista heille, läpän heittoa, vähän pikkutuhmaakin tekemistä hiljaisena hetkenä.
"Ei minun aikanani vaan" tekisi mieli karjaista. Vaikka se ei toki ole totta, kyllähän aina on ollut samanlaisia kuvioita - pelureita, sitoutumiskammoisia, epäselviä menneisyyden lasteja, aikaansa kuluttavia jne.Mutta se, mikä on mielestäni uutta aikaa, on ghostaus. Sen on ehkä mahdollistanut nämä kaikki mahdolliset kommunikaatiokanavat, joita siis jätetään sujuvasti käyttämättä :D
Joskus tekis mieli tehdä joku anonyymi yliopistotasoinen filosofis-eettis-moraalis-fysiologis-semioottinen tutkimus miehille tuosta ghostaamisesta. Saisivat kertoa, miksi päätyvät siihen. Tosin vähän epäilen, että eivät osaisi ehkä itsekään vastata. Tai eivät ehkä edes ghostaa omasta mielestään. Tai kuten yksi ghostannut sanoi (ennen ghostaamistaan): "Joo se on mun mielestä tosi tyhmää sellanen". Tai kuten toinen sankari totesi: "No mä en sitä tule ikinä tekemään".
Eihän näistä ghostaajista mitään sydänsurun aiheuttajia saa, ei ole tilanne koskaan mennyt niin pitkälle, mutta ihmetyksen ne jättää. Koska se oikeasti tapahtuu äkkiä, ilman mitään varoitusta tai merkkiä. Suunnilleen kesken hyvän läpän - täysi hiljaisuus.
Niin, ja ei ne asiat sitten aina mene sittenkään hyvin.
EDIT: Yksi ghostaus saikin yllättäen tänään vastauksen! Suomi on pieni maa ja joku kuuli joidenkin keskustelun sivusta ja siitä kävikin ilmi, että tämä ghostaaja olikin identtistä tarinaa eri naisille kertonut. Eli ghostauksen syy oli tietenkin se, että huijausta voi viedä vain tiettyyn asti ja sitten on lopetettava ja aloitettava alusta toisen kanssa.
3.7.2017
Entä jos kaikki meneekin hyvin?
Tällaiselle kyyniselle peruspessimistille tekee ehkä joskus ihan hyvää (ei muuten tee!!) yrittää ajatella vähän eri tavalla.
Takana on kiertue muutamalla mökillä ja tietenkin niiden tuomat kilot.. Onko se oikeesti pakko syödä kaikkea niin hemmetin paljon? (ON!).
No, nyt alkaa arki ja syömiset taas asettuu normaaleihin uomiin ja määriin.
Meinasi jäädä mässyvaihe päälle.. huomasin sen kun kävin kaupassa - olisi ollut tarjouksessa Viennettat 1€/kpl.. Ah se minttusuklaa olis voinu olla niin herkullinen... mut ei, kävelin reippaasti ohi. Eiköhän ne kesäjädet ala olla jo suureksi osaksi syöty.
Niin, ajellessa läpi Suomen ja parannellessa maailmaa ystävien kanssa pulpahti yhtenä päivänä äkkiä mieleen, että entäs jos jostain syystä asiat alkaiskin mennä putkeen meikäläisellä? Eli ei tapahtuisi mitään dramaattista, ikävää, sydänsuruja tai menetyksiä. Entäs jos hommat lutviutuisikin??
Ööö... ihan ihme kerettiläinen ajatus.
Okei, työ on nyt ratkennut ja meni siis hyvin. Terveys? Joo ei mietitä niitä kiloja, muuten jees. Ihmissuhteet? Mnjoo... katellaan.
Oli aika vallankumouksellinen ajatus se, että jos kaikki menisikin hyvin. Eihän ne koskaan mene!!
Tiedän, tiedän... monella menee. Mut on vaan sellanen varovainen ja varauksellinen olo. Koska ei kaikki voi mennä hyvin.. ei vaan voi!
Takana on kiertue muutamalla mökillä ja tietenkin niiden tuomat kilot.. Onko se oikeesti pakko syödä kaikkea niin hemmetin paljon? (ON!).
No, nyt alkaa arki ja syömiset taas asettuu normaaleihin uomiin ja määriin.
Meinasi jäädä mässyvaihe päälle.. huomasin sen kun kävin kaupassa - olisi ollut tarjouksessa Viennettat 1€/kpl.. Ah se minttusuklaa olis voinu olla niin herkullinen... mut ei, kävelin reippaasti ohi. Eiköhän ne kesäjädet ala olla jo suureksi osaksi syöty.
Niin, ajellessa läpi Suomen ja parannellessa maailmaa ystävien kanssa pulpahti yhtenä päivänä äkkiä mieleen, että entäs jos jostain syystä asiat alkaiskin mennä putkeen meikäläisellä? Eli ei tapahtuisi mitään dramaattista, ikävää, sydänsuruja tai menetyksiä. Entäs jos hommat lutviutuisikin??
Ööö... ihan ihme kerettiläinen ajatus.
Okei, työ on nyt ratkennut ja meni siis hyvin. Terveys? Joo ei mietitä niitä kiloja, muuten jees. Ihmissuhteet? Mnjoo... katellaan.
Oli aika vallankumouksellinen ajatus se, että jos kaikki menisikin hyvin. Eihän ne koskaan mene!!
Tiedän, tiedän... monella menee. Mut on vaan sellanen varovainen ja varauksellinen olo. Koska ei kaikki voi mennä hyvin.. ei vaan voi!
25.6.2017
Jos et saa sitä mitä haluat
.. on paree sit haluta sitä minkä saa.
Tämä tuli mieleen jokin aika taaksepäin kun olla öllötin ja aloin makustella olotilaani.
Se ei ollut onnellisuutta - siihen lienee vielä matkaa. Jos se koskaan tuleekaan. Toivottavasti. Ja kai oletettavasti ehkä joskus tulee. Sitähän kaikki aina toitottaa... että kyllä se tästä jne jne.
Mut joo. Siis en sano, että olin onnellinen, Mutta en ollut onnetonkaan.
Tajusin, että kun en saa sitä mitä haluaisin, niin oikeesti pakko toteuttaa tuota sanontaa, että on ehkä sit pakko haluta sitä, mitä saa.
Onhan mulla kuitenkin asiat sillee yleisesti ottaen hyvin. Katto pään päällä, ruokaa (liikaakin!!), työ, ystäviä, tukea, luonto, rauha..
Ei ehkä keskitytä siihen, mitä puuttuu, koska siihen ei voine vaikuttaa.
Ei ehkä keskitytä siihen, mitä puuttuu, koska siihen ei voine vaikuttaa.
Joten kun mulla on asiat paremmin kuin noin 89% maapallon asukeista, ehkä pitää vaan hyväksyä se, että asiat on suht kohdillaan ja olla tyytyväinen - ja siis haluta sitä mitä saa. Nää taitaa sittenkin olla aika lailla sellaisia #firstworldproblem -materiaalia.
Yhä useammin olen nyt kokenut tällaisen semi-tyytyväisen olon. On ollut kivoja kokemuksia, kivoja tekemisiä, kivoja kohtaamisia. Sitä oloa on hassu.. tai siis hankala analysoida tarkemmin. Kun se ei oikein ole sitä eikä tätä. Mutta tartteeko sitä edes analysoida puhki.. tai edes pahemmin? No tarttee, koska mähän analysoin AINA kaiken :D
Analysointihan on parhautta!
Vuosipäivä lähestyy...
18.6.2017
Jos lakkaisi ajattelemasta
Omaan harvinaisen hyvän (no, tästä voi toki olla montaa mieltä..) kyvyn ajatella aivan liikaa.
Ajatuksia pyörii päässä tsiljoona, useimmiten kaikki hyödyttömiä.
Siksi oli yllättävää ja rauhallista frendin mökillä (sorry huvilalla! Kiitos korjauks.. pilkunn.. UU/MK) kun huomasin, että en ajatellut yhtään mitään. Harvinaista, ehkä jopa ekaa kertaa evö. Olin vain, olisin antanut ajatusten tulla ja mennä, mutta pään sisällä oli hiljaista (toki tyhjääkin, mutta sehän on normi :D). Muistan kun istuin saunassa iltaisin ja siinä olisi ollut hyvä ongelmoida (aina on hyvä ongelmoida!), niin pää olikin tyhjä. Hyvällä tavalla. Sellaisella rentoutuneella tavalla.
Olen nimittäin myös maailmankaikkeuden paras kehittämään ongelmia. Oikeesti, jos siitä jaettaisiin palkinto, olisin varmaan viimeiset 15 v putsannut palkintopöydän ja pyyhkinyt vastustajilla lattiaa mennen, tullen ja palatessa.
Tämä kun menee sillä lailla, että saan mistä tahansa asiasta ongelman. Ja tämä kytkeytyy nimenomaan tähän ajatteluun. Ajattelen lähes aina kaiken etukäteen alusta (kuviteltuun) loppuun, joten voin myös luovuttaa, lopettaa, olla tekemättä tai kiukutella lopputuloksesta ennen kuin mitään on tapahtunut. Hankala kuvailla, joten otan esimerkiksi Twilight - sarjan (joo tiedän!!!) viimeisen kirjan /leffan avuksi. (Joo paskaa koko sarja, sama kuin Fifty shades, mutta jos kirjat on joskus jostain syystä kahlannut läpi, leffakin pitää katsoa sen kerran..).
Mutta niin.
Siinä lopussahan se joku niistä vampyyreista tekee niille sen mindfuckin, eli näyttää sen taistelun, miten se menee ja päättyy (kyllähän te tiedätte, ootte kuitenkin kattonu!!).
Vaikka en siis ikävä kyllä omaa teletappikykyjä, olen mestari tekemään samaa omalla kohdalla: otan asian ja viännän ja kiännän sen kaikkiin mahdollisiin kulmiin ja keksin kaikki mahdolliset syyt saada asia torppaantumaan tai selväksi, että ei kuule onnistu. Hei, pessimisti ei pety!
Kaveri ei yhtään kässää meikäläisen järjenjuoksua:
Minä. "No mut entäs kun XYZ???"
Kaveri: "Eihän se vielä ole XYZ. Eikä välttämättä ole koskaan XYZ. Eikö kannata reagoida asiaan vasta JOS ja KUN se on XYZ?"
Minä: "???????!!!!"
Niin.
Kun olen jo omassa päässä saanut sen XYZ tapahtumaan, minähän olen oikeassa ja on erittäin tärkeää pohtia ja käyttää energiaa siihen, että mitäs nyt. Jep jep.
Mietinkin tässä, että pitäiskö oikeasti lopettaa ajattelu? Lopettaa ennakointi, suunnittelu (koska se on täysin turhaa, enhän minä voi pakottaa mitään menemään oman mielen mukaan), pohtiminen, ongelmointi ja skenaarioiden luominen? Mennä vaan, ja katsoa, mitä tapahtuu. Tai tapahtuuko. Olla, hyväksyä.. (hei eipä nyt innostuta liikaa sentään...)
Koska eihän XYZ välttämättä tapahdu, tai jos tapahtuu, niin minkä minä sille voin? Olisiko rennompaa olla miettimättä liikaa ja ottaa mahdollisesti näppylää vasta jos ja kun XYZ tapahtuu (trust me, it will happen)?
Tein tänä aamuna ihan tarkoituksella tietoisesti töitä tämän kanssa:
"Mitä järkeä koko asiassa, koska eihän se ikinä pysty toim.."
"Älä ajattele"
"mutta kun siis tiedänhän mä ettei se kuit.."
"ÄLÄ ajattele"
"niin mutku miksi edes aloit..
" LAKKAA NYT VTTU AJATTELEMASTA!! "
Fine.
Ajatuksia pyörii päässä tsiljoona, useimmiten kaikki hyödyttömiä.
Siksi oli yllättävää ja rauhallista frendin mökillä (sorry huvilalla! Kiitos korjauks.. pilkunn.. UU/MK) kun huomasin, että en ajatellut yhtään mitään. Harvinaista, ehkä jopa ekaa kertaa evö. Olin vain, olisin antanut ajatusten tulla ja mennä, mutta pään sisällä oli hiljaista (toki tyhjääkin, mutta sehän on normi :D). Muistan kun istuin saunassa iltaisin ja siinä olisi ollut hyvä ongelmoida (aina on hyvä ongelmoida!), niin pää olikin tyhjä. Hyvällä tavalla. Sellaisella rentoutuneella tavalla.
Olen nimittäin myös maailmankaikkeuden paras kehittämään ongelmia. Oikeesti, jos siitä jaettaisiin palkinto, olisin varmaan viimeiset 15 v putsannut palkintopöydän ja pyyhkinyt vastustajilla lattiaa mennen, tullen ja palatessa.
Tämä kun menee sillä lailla, että saan mistä tahansa asiasta ongelman. Ja tämä kytkeytyy nimenomaan tähän ajatteluun. Ajattelen lähes aina kaiken etukäteen alusta (kuviteltuun) loppuun, joten voin myös luovuttaa, lopettaa, olla tekemättä tai kiukutella lopputuloksesta ennen kuin mitään on tapahtunut. Hankala kuvailla, joten otan esimerkiksi Twilight - sarjan (joo tiedän!!!) viimeisen kirjan /leffan avuksi. (Joo paskaa koko sarja, sama kuin Fifty shades, mutta jos kirjat on joskus jostain syystä kahlannut läpi, leffakin pitää katsoa sen kerran..).
Mutta niin.
Siinä lopussahan se joku niistä vampyyreista tekee niille sen mindfuckin, eli näyttää sen taistelun, miten se menee ja päättyy (kyllähän te tiedätte, ootte kuitenkin kattonu!!).
Vaikka en siis ikävä kyllä omaa teletappikykyjä, olen mestari tekemään samaa omalla kohdalla: otan asian ja viännän ja kiännän sen kaikkiin mahdollisiin kulmiin ja keksin kaikki mahdolliset syyt saada asia torppaantumaan tai selväksi, että ei kuule onnistu. Hei, pessimisti ei pety!
Kaveri ei yhtään kässää meikäläisen järjenjuoksua:
Minä. "No mut entäs kun XYZ???"
Kaveri: "Eihän se vielä ole XYZ. Eikä välttämättä ole koskaan XYZ. Eikö kannata reagoida asiaan vasta JOS ja KUN se on XYZ?"
Minä: "???????!!!!"
Niin.
Kun olen jo omassa päässä saanut sen XYZ tapahtumaan, minähän olen oikeassa ja on erittäin tärkeää pohtia ja käyttää energiaa siihen, että mitäs nyt. Jep jep.Mietinkin tässä, että pitäiskö oikeasti lopettaa ajattelu? Lopettaa ennakointi, suunnittelu (koska se on täysin turhaa, enhän minä voi pakottaa mitään menemään oman mielen mukaan), pohtiminen, ongelmointi ja skenaarioiden luominen? Mennä vaan, ja katsoa, mitä tapahtuu. Tai tapahtuuko. Olla, hyväksyä.. (hei eipä nyt innostuta liikaa sentään...)
Koska eihän XYZ välttämättä tapahdu, tai jos tapahtuu, niin minkä minä sille voin? Olisiko rennompaa olla miettimättä liikaa ja ottaa mahdollisesti näppylää vasta jos ja kun XYZ tapahtuu (trust me, it will happen)?
Tein tänä aamuna ihan tarkoituksella tietoisesti töitä tämän kanssa:
"Mitä järkeä koko asiassa, koska eihän se ikinä pysty toim.."
"Älä ajattele"
"mutta kun siis tiedänhän mä ettei se kuit.."
"ÄLÄ ajattele"
"niin mutku miksi edes aloit..
" LAKKAA NYT VTTU AJATTELEMASTA!! "
Fine.