Kilokiukuttelija

14.3.2014

Ei tunnu missää!

Juoksukoulussa oli jälleen vähän ärsyttävämpi sessio: juokse 5 km (ihan ok) vaihtaen tempoa minuutin välein (!). Jälleen kerran voisin kiukutella hiukan: Miten paljon tempoa vaihdellen, siis isoja muutoksia, pieniä, ylös/alas.. ja tärkein, miten mittaan minuutin järkevimmin??

En halunnut tuijottaa juoksumaton kelloa, koska se jos jokin on puuduttavaa huomata, miten matka ei vaan etene.
Kaivoin sitten munakellon laatikosta. Ei siis tuo kuvassa oleva, mutta saman kaltainen. Eli ei tartte vääntää aikaa (olisi matolla mahdotonta) vaan kun minutti meni täyteen, napautin kahdesti ja ajanotto alkoi alusta.

Olihan se vähän ärsyttävää juosta muna kädessä (hmm.. tästä melkein saisi jonkin pervon mielikuvan vilauttelijoista puistossa ;-), mutta tuo ei paina paljon, enkä halunnut laittaa sitä mihinkään, josta joutuisin sitä hamuilemaan.

Vaihtelin sitten nopeutta välillä kunnolla ylös/alas ja välillä asteittain.
Hauskaa oli huomata, että eihän tuo 5 km muka tuntunut missään :-D Siis kun nyt viime ajat on aina ollut vähän päälle tuon matkan ja se on tuntunut muka kauhean pitkältä. Nyt oli vain 5 km..
Tällä kertaa kävelin "takaisin" melkein kahden kilometrin ajan kun piti katsoa se leffa loppuun.

Nyt onkin sitten kunnon venyttelyn tarve. Vaikka siis juostessa/sen jälkeen ei tuntunut missään, nyt kolottaa sopivasti. Mutta polvet ei onneksi sano mitään! Selkää vähän kolottaa, mutta se voi tulla myös tästä epäergonomisesta istuma-asennosta, jossa näppäilen läppäriä.

7 kommenttia:

  1. Muna kädessä! Olen selvästi ylittänyt jonkun rajapyykin, kun ekana vaan tuli mieleen että olis kanan- tai suklaamuna kädessä.

    Kaksimielisyys on kyllä aivan liian aliarvostettu huumorinlaji!

    VastaaPoista
  2. Puhelimeen saa muuten mukavan "Rouns Workout Timerin", jos haluat munasta luopua :)

    VastaaPoista
  3. Ja mukava kirjoitusvirhehuomio, kun painoin julkaise. Eli "Round Workout Timer"...

    VastaaPoista
  4. Heheheheheee... Pääsiäinenhän se tosiaan lähestyy. ;)
    Itseäni on muuten huvittanut välillä, kuinka ihan ärsyttää kun kunto on nousust eikä kulutakaan liikkuessa yhtä paljon kuin aikaisemmin. :D Pitää t a a s tehdäkin enemmän/hölkätä enemmän/löytää tehokkaampi jumppa. Minäkö laiska...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun kutraillessa vuosia sitten oli tosi hyvä treeni jos sai poltettua 250 kcal. Nyt tuo palaa pelkästään kun käy metsässä kävelyllä.. Mut niinhän se menee, kun paino laskee ja kunto paranee, pitää vaan muka painaa lisää duunia saman lopputuloksen takia. Ei innosta meikäläistäkään, laiskaa sohvaperunaa!

      Poista