Kilokiukuttelija

26.4.2014

Taivutusmuotoja

Metsälenkillä tavattava "melken kaatuu" kokonaisuus 
Mietin juuri, että blogista on tullut kiukuttelun sijaan joku ihme juoksukilometrien selostusopas :D
Pah. Pitäisi siis keksiä jotain kiukuteltavaa.

Mutta sitä ennen pakolliset kuviot: aamulla kävin vetämässä taas 5 km setin. Se pääsiäisen 10 km on selvästi vielä kummittelemassa kropassa: pitää vaan uskoa, että 10 km matka (vaikka siis itse juoksu menisikin ok) vaikuttaa jalkoihin useamman päivän ajan. Maanantaina siis juoksin sen 10 km ja keskiviikkona kävelin reippaasti 4 km lenkin. Eilen vedin vuosikausiin ekan kerran kotona lyhyen Zumba-session.

Yhä tänään tuntui vähän jaloissa ja yllättäen nimenomaan polvissa.
Tuntuu vaan vähän hölmöltä, että 10 km juoksun jälkeen pitäisi levätä lähes viikko jalkojen takia?!?
Jälleen oli juoksu jotenkin raskasta ja tahmaista, eli vastaavasti jonkinkaanmoisen tauon jälkeen eka juoksukerta on näköjään aina yhtä hankalaa.. mikä lääkkeeksi? Ei taukoja?? ;)

Huomasin jälleen, että ne uudet juoksuliivit pitää kyllä saada. Varsinkin juoksun alussa noi olkaimet yrittää koko ajan lipua alas. Tiedä sitten muutanko asentoa sitten juoksun edetessä, kun ei myöhemmin kiusaa, mutta joka tapauksessa ne uudet liivit olisi paikallaan. Ne pitää vaan käydä hakemassa jostain kunnon kaupasta, eikä sellaiseen ole suunnitteilla menoa lähitulevaisuudessa.. Jos parin viikon sisällä pääsis vaikka Stockalle raahauduttua.

Niin ja Zumba? Meikäläinen siis ei vaan oikeasti taivu/kaarru/käänny/pysty/kykene noihin liikkeisiin. Olen täysin pönäkkätanakka tuosta keskikehosta ja vaikka kuinka yrittäisin ihan peilin edessä tehdä liikkeitä ohjeiden mukaan, ei kroppa vaan yksinkertaisesti taivu! Ei tämä lantio kaarru ja taivu yhtään mihinkään tai hartiat hetkutu pätkääkään!
Siis tykkään kyllä zumbasta, mutta meikäläinen on oikeasti taatusti salaa sukua Kanki-Kaikkoselle.

*

Ja sitten reaktio toisen kiukutteluun:
Hesarissa oli tänään kolumni, jossa surkuteltiin Facebookin muuttuneen rasittavaksi erityisesti mainosten takia.
Itse en siellä edes pahemmin oleskele, mutta suosittelen jokaista mainoksista ärtynyttä ottamaan käyttöön FB Purityn, jolla seinänsä saa täysin siistiksi mainoksista.

Nuo tuon firman sivut on aika karseat, nettiajan alun kotisivujen näköiset ja väriset, mutta itse homma toimii kuin se kuuluisa Pendolinon vessa. Tai siis paremmin.
Ohjelma vaan asennetaan koneeelle ja se on siinä - ei tartte enää välittää mainoksista pätkääkään.
En tosin tiedä missä vaiheessa Facebook ärsyyntyy asiaan ja kehittää tuon osalta jonkin kiellon tai eston.. mutta sitä odotellessa, enjoy!

2 kommenttia:

  1. Ei keväällä voi kiukutella! Mahottomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jos Kilokiukuttelija jättää kiukuttelun pois, tilalle jää vain ne KILOT! :-P

      Poista