Marrashaikeutta

En ole vuosikausiin kokenut vuodenaikojen vaihtelua negatiivisesti. Tai siis näitä harmaita marraskuita.
Stadissa asuessa syksy ja pimeys oli aika synkkää. Jotenkin ne oranssit katuvalot korosti sitä pimeyttä, märkyyttä ja harmautta.
Metsän keskelle muutettua kaikki nämä katosi.
Syksy, marraskuukin, on ok, paitsi ärsyttää sisälle kulkeutuva hieno hiekka, joka vaan tuntuu lisääntyvän lattialla itsekseen. Pari astetta, tai edes YKSI aste pakkasta olisi sen takia jees - pysyisi lattiat vähähiekkaisempina.

Silti nyt tuntuu jotenkin hiukan sellaiselta.. ei masentuneelta, sitä tunnetta en ole koskaan kokenut, mutta ehkä vähän haikealta. Vai onkohan haikeus oikea sana, koska silloin kaivataan ehkä jotain..?
Onhan noita kaipaamisen kohteita toki, tuoreimpana uusioperhekokonaisuutemme viimeinen edustaja, joka lähti sateenkaarisillalle tällä viikolla.
Lisäksi sain kunnon "joululahjan", eli taloon tulevan niin kallin rempan, ettei tartte miettiä matkoja tai suurempia ostoksia pariinkymmeneen vuoteen. Pakollisena tuota ei voi jättää tekemättä, joten se tehdään ja muut kivat jutut jätetään tekemättä.

Lisäksi olen jotenkin notkeana (not) onnistunut rikkomaan molemmat käteni.. oikeassa kädessä tenniskyynärpää (mulla, Martina Navratilova Kakkosella??!) ja vasemmassa jännetuppitulehdus. Lääkkeksi lepoa ja Voltarenia. Kertokaapa hyvät ihmiset, miten oikeakätinen ihminen mitenkään lepuuttaa kättä arjessa? Varsinkaan puilla lämmitettävässä talossa asuessa, jossa muitakin asioita kuin puuhalkoja tulee koko ajan siirreltyä, kannettua ja nostettua... Ei mitenkään, voin kertoa.

Että sinälläänhän joku asiantuntija voisi nähdä tässä vaikka mitä aineksia jopa johonkin synkempään olotilaan, mutta se ei vaan ole mua. Vähän vaan sellanen... kaiho? Kaiheus? Kaipuu? Haikeus? Suru? Nyt ei oikein löydy sanaa.
Mutta joo, ei sellainen superhyperextraturbo aurinko-olo juuri nyt.
Voihan tuolla nenän korkeudella roikkuvalla tuhnusadepilvimassalla olla jotain tekemistä sen kanssa :D Tosin mikä sen mukavampaa kuin köllötellä harmaana päivänä sohvalla, lukea naistenlehtiä ja syödä suklaata?

Suklaasta tuli mieleen!! Lindtin irtomyyntinä myytävät pallot.. ne eri väriset? Ahhh ja voi.. ne on kyllä turmiollisia!
Tutustuin niihin ekan kerran vuosi sitten Ruoka & Viini -messuilla ja sen jälkeen jos eteen on tullut, PAKKOHAN niitä on ollut ostaa! Ei ihan kaikki maut ole ok, esim. se kookos, sitä en edes halua maistaa, mutta ne muut..
Omassa Cittarissa niitä oli viime vuonna (ikävä kyllä!),mutta tänä vuonna ei ole tullut myyntiin. Ehkä parempi niin.. koska taatusti ostaisin, Ja söisin.  Koska mitä muuta varten suklaa on tehty, kuin syötäväksi??

Tosin, jotain olen oppinut! Olen oppinut heittämään pois karkkeja, joista en tykkää. Aiemmin saatoin siis syödä ne huonot/pahat, koska jotenkin tuntui täysin mahdottomalta idealta heittää karkkia roskiin. Nyt osaan sen jo tehdä - ja ostettuni messuilta makulakuja, lähtikin sieltä sitten neljä lakua roskiin, koska vasta maistettuani niitä tajusin, että niisssä on sellainen ällöttävä kova ja paksu "mukamakukuori". Eikä hei ees kirpaissut kovaa!

Muutenkin makuasiat alkaa näköjään muuttua.. en tiedä iänkö myötä. En ole aiemmin pahemmin ollur glögi-ihmisiä. Jos sitä on jossain ollut kokouksessa tai kaverilla tarjolla, toki olen ottanut. Mutta nyt sain hetkellisen mielenhäiiön ja ostin pari purkkia kotiin! Tietenkin sokeroimatonta, koska sokerillisessa on niitä saakelin kaloreita niin paljon. Näin pystyn nauttimaan, mutta olemaan keräämättä liikaa kaloreita tuosta - muualtahan niitä tulee koko ajan joka tapauksessa.

Jätin sen sit

Siis salin.

Olen siis jo pidempään potenut motivaation puutetta vähän enemmänkin, ja ollessani pari viikkoa sitten hieronnassa sain Oivalluksen.

Siinä hierojan kosketellessa mun graniitinkovia jumilihaksia puhuttiin liikunnasta ja eri liikuntamuodoista. (Välihuomautuksena kerrottakoon, että en koskaan venyttele... Oops).

Jutellessamme äkkiä mulle tuli vähän kuin kuvana sellainen oivallus, että hemmetti, mun liikuntamuodot ja -tavat on jotenkin... minävastaisia. Eli niissä on sellainen aggressio pohjalla, negatiivinen tunne, pakko, pakottaminen.
Tajusin, että teen jotenkin itseäni vastaisesti tuota salitreeniä..

Olen aina pitänyt näitä "kuuntele kehoasi" ja "kroppa tietää mitä se haluaa" ( no se haluaa suklaata ja jädeä perkele!) ihan huuhaahöpöhöpönä, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että hmm.. ehkä mä voisinkin nyt vihdoin tässä iässä alkaa kuunnella vähän sitä, mitä kroppani kertoo.
En muista olenko siitä koskaan kirjoittanut, vai olenko vain ajatellut, että tietyllä tavalla olen hahmottanut kroppani (ja laihdutukset ja kuntosalit ja kaiken) sellaisen "MINÄ päätän NYT, SINÄ saatana tottelet".

Ja kuulkaas.. tässä iässä (50+) se kropan kerpele ilmoittakin omista mielipiteistään!

Mietin, että onkohan tämä syy siihen, että en koskaan ole sitä endorfiinipiikkiä/fiilistä onnistunut liikunnasta saamaan?

Päätettyäni asian ja kerrottuani yhdelle frendille, se vaan toivotti tervetulleeksi "intuitiivisen liikunnan pariin". Cool! Se on siis joku olemassaoleva käsite!

Ei vaaraa, emmä tässä valaistu tai mitään. Mutta sainpa syyn lopettaa salin! :D

Mikä %¤#&"¤ motivaatio??

Mulla ei ole minkäänlaista motivaatiota käydä salilla. Tai harrastaa mitään liikuntaa.
Käyn toki salilla, pari kertaa viikossa, mutta en jaksaisihaluaisiviitsisi millään.

Motivaatio oli vielä suht ok ennen reissua, mutta sitä ennenhän olin kipeenä ja sitten reissussa kolmisen viikkoa. Sinne reissuun jäi kaikki into (vaikka se vähäistä oli sitä ennenkin) tehdä yhtään mitään rehkimistä.

Siis enhän mä koskaan ole ollut mikään sporttihirmu, ja se endorfiinipiikin puuttuminen on taatusti ollut osasyynä siihen, että ei kauheasti kiinnosta, mutta nyt ollaan jo tilanteessa, jossa koko ajan yritän keksiä tekosyitä lopettaa salilla käymisen.

No miksi en lopeta?
Siksi, että kiloja taas kesällä kertynyt liikaa. Reissussa tietty tuli syötyä ihania herkkuja ja sittenhän oli jo kesä, jolloin pitää ehdottomasti ja tietenkin vetää jädeä usein. Ja Mies oli herkkuperse, ja tietenkin herkuteltiin sekä ruoalla että kaikella ihanalla lihottavalla.

Nyt on jääny herkutteluvaihe päälle ja pakkaseen pitää toki olla hankittuna jädee ja jopa suklaapatukoita pitää ostaa välillä. Ei sentään sulkaalevyjä.. mutta siltikin.

Ja JOS en harrasta yhtään liikuntaa, mulla ei ole mitään, millä saisin näitä herkuttelujen tuloksia heikennettyä. No, jos rehellisiä ollaan, ei näilläkään salikäynneillä mitään merkitystä oikeasti ole.
Siis eihän liikunnalla saa mässäyksen tuloksia pienennettyä (pelkästään) ellei ole ihan massiivinen liikuntamäärä, sellainen olympiaurheiljamäärä.. Ei se pari kertaa viikossa salilla käynti auta loppujen lopuksi yhtään mitään jos ja kun ei ruokailuille tee mitään.
Ja minähän en tee.
Okei, ens viikon jälkeen voisi taas vähän palata ruotuun sen osalta, että ei jädeä pakkaseen tms, mutta ei se tässä iässä sekään kauheasti auta.

Samalla toisella olkapäällä kuiskuttelee laiskuripaholainen, että samahan se on se salilla käynti lopettaa, kun vain ruokavaliolla voi oikeasti muutoksia saada aikaan - eli miksi maksaa siitä, että käy joskus salilla. Ja tuo maksaa kuitenkin yli 50 euroa kuukaudessa.

Saa nähdä.. enköhän mä kohta löydä jonkun hyvän kimmokkeen lopettaa homma ja vielä selittää se parhain päin!

Sinne meni

Erinomaisen ihana mies on nyt jätetty.
Hän oli vilpitön, hauska, höpsö, rehellinen ja aito.
Mutta näköjään alkoholisti.

Alkoholistiperheestä tulevana en katso pätkääkään liiallista juomista. Ja en siis ole mikään absolutismia vaativa vaikka en itse pahemmin juo, mutta mielestäni jokailtainen 2-3 keskaria on ongelma. Koska siitä se lähti, muutama keppana per ilta.
Hiljalleen se oli kolme. Otin asian esille ja keskustelimme ja hän totesi, että ei missään nimessä halua alkoholin ikinä vaarantavan suhdettamme. Ja oluita olikin sitten neljä päivässä. Välillä viisi.

Sanoin hänelle, että kyse ei ole määrästä, vaan siitä, että hän ei kykene olemaan ottamatta. Hän ei selvästikään ymmärtänyt mistä puhun, kun "hän on jo vähentänyt niin paljon juomistaan". Niin olikin toki, kun leskeytymisen jälkeen meni vuosi juodessa. Siihen verrattuna toki joi vähemmän.

Lisäksi hän, rehellinen kun on, kertoi juovansa rähinäviinaa. Meidän yhdessäoloaikana oli juhannuksena yksi tilanne, jolloin hän oli käynyt kavereiden kanssa juhlimassa (mikä oli mulle täysin ok), mutta sen aikana ja jälkeenkin tuli vittuiluja menneistä miehistä. Tai yhdestä lähinnä. Kun olimme menneet suhteet/tapaukset toisillemme kertoneet. Yksi näistä oli jostain syystä hänelle ongelma.
Kerroin hänelle, että minä en ota vastaan mitään loukkauksia enkä ilkeilyjä. Hänen mielestään se, mitä hän tekee ja sanoo kännissä ei päde eikä siitä pidä ottaa näppylää, "koska hän ei tarkoita sitä". Hän ei lainkaan ymmärtänyt, miksi tällainen näkemys ei meikäläisen kohdalla toimi.

Viikonloppuna tilanne kärjistyi tissutteluksi, jonka jälkeen heitin hänet porukoilleen. Sanoin, että en katsele tissuttelijaa. Sitten hän hoitikin homman kotiin pommittamalla ilkeillä Whatsapp -viesteillä ja homma oli sillä taputeltu. Ilmoitin, että tuon tavarat ja homma sillä selvä.

Ei se ihan sillä selvä ollut.. hänellä on ollut mahdotonta päästää irti. Koska ei ymmärrä yhtään mitä hemmettiä tapahtui. Yhtenä hetkenä hän nautiskelee olutta rauhassa ja seuraavana on erottu.
Niin... valinnoilla on seurauksensa.

Saa nähdä kuinka pitkälle tämä jatkuu. Olen laittanut hänelle viestin, jossa olen kertonut, että ei ole mitään mahdollisuutta palata yhteen eikä hän saa anteeksi tekojaan/sanojaan ja että jos hän yrittää ottaa yhteyttä, otan yhteyttä poliisiin.

Selvin päin hän ei ei varmastikaan tee mitään, kiltti kun on silloin, mutta kännissä... Tosin ei hän rattiin lähde eikä siten välttämättä pääse tänne häiriköimään, joten voi olla, että yrittää sitten puhelimella yhteyttä.
Blokkasin hänet jo silloin maanantaina (ilmoitin toki kohteliaasti tekeväni sen, mutta eihän hän tokikaan lukenut/ymmärtänyt lukemaansa).

Paska juttu, mutta ei muuta vaihtoehtoa. Hän on nyt juonut lauantaista alkaen eiliseen asti, jolloin meni sairaalaan (kai kuivumisen vuoksi, oletan...). Ja se kertoo, että viina vie miestä, ei mies viinaa.

Yhteen muuttaminen oli itse asiassa erittäin hyvä idea, koska silloin tämä asia tuli näin nopeasti esille. Jos olisi treffailtu välillä, olisi voinut mennä vaikka vuosi jos ei toinenkin ennenkuin olisin tajunnut mikä on homman nimi. Nyt tuli nopeasti esiin ne asiat, joiden kanssa en voi elää.

Kaveri kysyi kadunko jotain. En tokikaan. Oli ihana mies ja ihana rakkaus, mutta hän tuhosi sen ihan omin pikku kätösin ilkeilyllään.
Meillä oli hienoja hetkiä, hauskuutta, erinomaista seksiä, what's not to like??
Mutta rajat menee siinäkin mitä minä suostun katselemaan.

Nopeuksista

Tämä uusi suhde kesti hyvin pitkän reissun - Whatsapp lauloi aina kun oli wifin äärellä. Aikaero hiukan haittasi, mutta saatiin pidettyä yhteyttä hyvin.

Reissusta palattuani tuli tänne - ja jäi.
Miksipä ei.
Molemmat leskinä tietää, miten elämä on arvaamaton ja kohdalle osuttuun onneen pitää tarrata tiukasti kiinni ja nauttia joka hetkestä - mitä tahansa voi tapahtua, milloin tahansa.

Yritin yhtenä iltana saunan lauteilla pohtia ääneen, että mitä se muuttaisi jos "deittailtaisiin" = nähtäisiin viikonloppuisin, ehkä viikolla.. öö.... käytäis leffassa ja syömässä, seksiä..
En oikein keksinyt miksi tässä iässsä tuollaisessa olisi järkeä, kun molemmat tietää, että tässä on nyt jotain todella arvokasta, ihanaa ja nautittavaa.

Kummankaan ystäväpiiri ei ole nopeudesta kommentoinut, ei ehkä ihmetellytkään, yksi täti (ei meikäläisen) ihmetteli hiukan ääneen "no on aika nopeaa".

*

Meikäläisestä on muuten tässä suhteessa löytynyt ällöpinkkisydän -sanoja ja tekoja.. YÄK! :D Meikäläisestä, joka ei IKINÄ sano mitään pehmoista höttöä, kellekään.
Paitsi nyt, ja tämän kanssa.

Molemmilla oli takana erinomaiset ja onnelliset liitot, mutta silti tässä meidän välisessä on jotain, mitä kumpikaan ei ole koskaan tuntenut. Melkein pelottavan paljon yhteistä, samoja fiiliksiä, ajatuksia, tykkäyskohteita...

Niin, kun silloin vuosi sitten mietin onnellisuuden tunteen kokemuksia niin nyt voin sanoa vihdoin, että onni on palannut elämääni. Olen erittäin onnellinen. Eipä uskonut, että se olisi vielä mahdollista.

*

YKSI MUTTA ON!! :D
Tuo yks on armoton herkkuperse, joten jokaisella liikekannallakäynnillä ostetaan jädet, irtsareita keittiössä niin, ettei sekaan mahdu ja minä tietenkin kokkaan kaikkia ihania ja ah-niin-lihottavia ruokia... ARGH!

No, hänelläkin pöNppö kasvanut sen verran, että sovittiin, että huomisesta alkaen vähenee herkut ja aletaan käydä lenkillä yhdessä. Kävelyä ensin, sit jos joskus hölkkää. Mulla ei ole yhtään varaa lihoa tästä, olen taas melkein maksimimäärissä kilojen suhteen.
Salilla olen käynyt, tänäkin aamuna, mutta neljän viikon tauko (sairastelua ja reissu) vei kaiken kehityksen siltä osin nolliin.

Nyt ei tarvitse miettiä, tuleeko tästä jotain, ei tarvitse tulkita, olettaa tai ihmetellä. Tuo mies sanoo suoraan, että rakastaa, ja on siitä harvinainen, että ei osaa/halua valehdella - siitä tulisi ongelma, jos olisin nainen, joka tarvitsee valheen kysymykseen "does this dress make me look fat?"
Onneksi en ole :D Kun en kysy....