Kilokiukuttelija

11.6.2014

Mistä sitten kiukuttelisi?

Tänään on aurinko paistanut, sain nautiskeltua auringonotosta (juu ei melanooma ole mielessä) mukavaa kirjaa lukien, ajoin nurtsin ja nyt tuoksuu huumaavasti kesälle. Huolestuttavaa, asiat on ihan hyvin??

Voisi kai sitä jostain kiukutella. Mutta mistä?
Tänään vaaka näytti 73,1 kg! Se on ollut hitaassa laskusuunnassa nyt jonkin aikaa, mutta ei alle 73 ole mennyt.

Pakko se on myöntää, vaikka en sitä alunperin uskonut: meikäläiselle tuo jokapäiväinen Kekkos-punnitus toimii! Ehkä nimenomaan siksi, että jos kävisin vaa'alla vaikka kerran viikossa, saattaisin unohtaa punnituspäivän ja sitten se unohtuisi seuraavalla viikolla ja sitä seuraavalla - ja kappas, kohta olisi taas paino nousstu "ihan sillee itekseen salaa". Koska niinhän se paino tekee: kun emme katso, se hiipii kimppuun ja liimautuu rasvakerroksiin! Kuuluu siis samaan sarjaan kuin ne vaatteet, jotka itsepäisesti ja itsenäisesti pienenevät vaatekaapissa.

En nyt kyllä keksi mitään kiukuteltavaa.. tai siis hetkinen, keksinpä! Täällä päin riehunut ukonilma sai aikaiseksi salamat, jotka iski kahdesti meille. Kyllä - salama voi iskeä kahdesti samaan paikkaan!
Saatiin ajoissa irrotettua suurin osa laitteista, mutta ei ihan kaikkea. Meni kerralla sitten useampi härveli kun olivat kiinni samassa kokonaisuudessa. Nyt sitten odotellaan vastausta vakuutuusyhtiöltä laitteiden osalta.
Asiakaspalvelussa oli mukava neitokainen ja homma lähti liikkeelle hyvin sutjakkaasti, mutta sehän onkin sitten eri asia mitä korvataan ja minkä arvoisena mitäkin laitetta pidetään. Olisihan se hienoa jos kerrankin saisi takaisin jotain niistä kaikista maksetuista vakuutusmaksuista. Auton kohdalla olen tarvinnut kaskoa muutaman kerran (ei mun syy!!), mutta kotivakuutusta en ole tainnut ikinä hyödyntää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti