Kilokiukuttelija

3.2.2014

Kaloripolttoa

Nyt on palanu kaloreita niin, että hitaampia heikottaa!

Lumen kolaus ja metsässä polkujen avaaminen kahlaamalla: helposti menee päivässä 600 kcal liikuntaan. Kelpaa kyllä :) Tosin, heti kun polut on auki ja uutta kolattavaa ei tule, on ainoa kalorin kulutus sitten tuosta juoksukoulusta. Joka muuten tänään tuntui jotenkin todella tahmaiselta. Vuorossa oli jälleen 2+5+5+2 ja meni silleen ihan ok, mutta raskaalta tuntui.

Tuo netistä löytämäni kuva kyllä kertoo niin todellisuuden: mikä ihme siinä on, että koiran pitää mennä makaamaan sille kolaamattomalle pätkälle, kerta toisensa jälkeen?  Kun kolaan yhden alueen, koira siirtyy muualle (kolaamattomalle alueelle) ja sitten kun lähestyn sitä, se siirtyy tietenkin uuteen, auraamattomaan kohtaan. Jos kyse olisi alustan pehmeydestä, pihan reunamillahan sitä pehmeyttä löytyisi vaikka kuinka paljon??

Testasin eilen ruokana paistettua halloumi-juustoa. En ole mikään juustoihminen, enkä siis yleensä syö juustoa missään (paitsi niissä juustonaksuissa, mozzarella-stickseissä ja pizzerian pizzassa). Luin ohjeita ja paistoin juuston (kun ei viitsi grillata vielä tähän aikaan helmikuusta) rapeakuoriseksi.
Eihän tuo oikein millekään maistunut, mutta eniten tökki rakenne: kuin kumia olisi pureskellut.
Ja kun monessa paikassa luki, että "päältä rapea, sisältä pehmeä". Juu ei. En sitten tiedä kuinka kauan tuota olisi pitäny paistaa, että se olisi pehmennyt sisältäkin.. Meni sitten loput koirille..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti