Lähtökuopissa

..jouluun.

Kävin tarkoituksella tänään vaa'alla, jotta olisi a) jotain, jota kauhistella (79,1 kg!!!) ja b) referenssi sitten, kun uuden vuoden jälkeen aloitan jonkinlaisen ryhdistysliikkeen.

Mutta vasta uuden vuoden jälkeen siis.
Tämä alkaa kuulostaa kuin Lappareiden pappien "vain lääkkeeksi" :D
Ihan oikeesti, sitten vasta. Ei vielä, mutta sitten kyllä!

Tässä on nyt parin viime viikon aikana ihan oikeasti kroppa vihjaillut, että jotain voisi ja pitäisi tehdä. Närästys on ollut ikävän yleistä ja fat pantsitkin hajosi sitten. EI, ne ei sentään hajonneet päälle, joka olisi ollut ehkä se viimeisin nöyryytys! Mutta vetskari oli rikki, joten niitäkään ei voinut käyttää. Olen siis survonut ruhoni tiukanpuoleiseen bodyyn, jolloin mahtuu muutkin housut päälle. Tosin nippa nappa, mutta mahtuu.

Olen silti siis päättänyt, että joulun ja uuden vuoden ajan nautiskelen kuten aina ja kuten haluan, mutta sitten vuoden vaihduttua haluankin jo tehdä jotain tälle ihramäärälle.

Jouluherkkuja täytyy toki valmistella.
Tein tuota aiemmin mainostamaani Millionaire's shortbreadia ja täytyy sanoa, että on jokaisen kalorin väärti! Siis erinomaisen herkullista, ja hyvä puoli on se, että se on niiiiin makeaa, että sitä ei voi syödä päivässä kovinkaan isoa palaa. Tekemäni satsi on nyt riittänyt viikon ajan ja vieläkin on isohko pala syömättä. Todellista laihdutusherkkua siis? ;)

Jouluhalko on siis suunnitteilla, mutta Baileys'ia en ole ehtinyt/muistanut hakea. Kaapista löytyy rommia, mutta en ole oikein koskaan sen mausta tykännyt, joten saa nähdä lorautanko sitä silti reseptin mukaisesti taikinaan.

Halon olin ajatellut tehdä maanantaina, mutta tajusin juuri, että kinkkuhan monopolisoi uunin lähes koko maanantaina. Kun ei kuitenkaan kiinnosta leipoa yömyöhään, saattaa olla, että teen halon huomenna.

Tänään on joulutorttujen vuoro.
En vaan tiedä, miten saan kaikki kamat mahtumaan pakkaseen.. olisikin nyt sellainen kunnon pakkasjoulu, jolloin saisi osan tavaroista parvekkeelle, mutta ehei.

Tästä pääsenkin ikiaikaiseen lempivalitukseeni eli valkoisen joulun puutteeseen! En ole mitenkään erityisesti talvi-ihminen, eli en välitä suuntaan tai toiseen pakkasista tai hangista, mutta jouluna pitäisi olla tuollainen kuvassa oleva postikorttijoulu.
Eli lumi saisi sataa 23.12 aamupäivästä alkaen ja kestää 2.1. aamuun asti. Muuten ihan sama onko sitä tai ei. Tänä vuonna siitä ei ole toivoakaan, joten ei voi kuin mielikuvaharjoitella ja kuvitella ulos kaunis lumikeli..

Joulu on taas..

..tulollaan eikä tietenkään minkäänlaista joulu(k)ilokuria ole tiedossa näin etukäteen.
Mutta. Tuossa männä viikolla vahvistui kyllä se ajatus, että joulun, tai siis uudenvuoden jälkeen haluankin taas tehdä ryhtiliikettä.

Tämä tarve tulee ihan puhtaasti fyysisistä syistä: jokin aika sitten minulla on alkanut tulla närästystä. Oletan, että se tulee näistä ruokamääristä joita vedän. Ehei, ei siis herkuista, joita kuitenkin vedän maltillisesti per päivä. Ruokaa syön taas vanhaan 90-luvun malliin näköjään taas isoja rekkamiehen annoksia.

Närästys ei ole kivaa, mutta lisäksi siitä tulee ikäviä kummittelevia muistoja: läheiseni kuoli vatsasyöpään ja muistan hänellä olleen vahvaa närästystä muutama vuosi ennen syövän toteamista. Ja juu ei, en tässä nyt ole syöpää itselleni kehittelemässä, mutta hyvähän se on, jos mistä tahansa asiasta ottaa itselleen syyn ryhtyä toimenpiteisiin.

Mutta ei toki ennen joulua tai siis uutta vuotta :D

Siihen asti tässä suunnittelen nyt kaikkea ihanaa syötävää ja mietin, mitä herkkuja sitä jouluksi ostaisikaan.
Kokeilin jo Hesarin viime viikolla esittelemää herkkua, Millionaire's Shortbread. Kaloreita tuossa leivonnaisessa lienee jotain vähän alle triljoona, mutta hyvä asia on se, että ei tuota voi syödä kuin vähän kerrallaan.
Tein tuota siis jo perjantaina, ja vieläkin on puolet syömättä.

Joulun jälkkäriksi olen miettinyt josko tekisin toista Hesarin esittelemää tuotetta, jouluhalkoa. Tosin en halua käyttää rommia, se ei makuna kiinnosta, joten mietin, josko sen korvaisi Bailey'silla.

Tuokin lienee sellainen ytysuklaapakkaus, joten ei tarvitse paljoa kerralla vetää, niin tulee äklö olo. Hyvä :-D


Nyt siis odotellaan joulua suunnitellen ruokalistoja ja uudenvuoden jälkeen hiukan tiukkaa itseruoskintaa ja kurinpalautusta. Kai. Ehkä. Kuuluisat viimeiset sanat?

...tai sitten ei

Ryhdistäytymisliikettä kesti kokonaiset neljä päivää. Tai olikohan viisi. Mutta siihen se sitten taas jäi.
Juoksumatto otettiin reippaana käyttöön ja käveltiin (eihän sitä rapakuntoinen voi heti alkaa juosta jolkottamaan!) reippaasti hikeä pintaan. Muutamana aamuna. Sitten tuli jokin syy, miksi sitä ei sinä aamuna enää jaksanut. Eikä tietenkään enää seuraavana aamuna jaksanut. Tai siis voinut. Tai viitsinyt. Ja siinä se sitten oli.

En ole käynyt vaa'alla, koska olen varma, että 78 kg pn pamahtanut rikki. Aivan taatusti. Ja koska jouluun on enää alle kuukausi ja joka joulu tulee pari kiloa ylimääräistä = shit's gonna hit the fan big time!
Ja tämä siksi, että olen jo nyt miettimässä mitä herkkuja ostan joulusyötäväksi. Siis ei ruokia, ne on tuttuja ja tiedossa, vaan suklaapuolella. Vakiona tulee Paradis-rasia, mutta sen lisäksi joku muu rasia. Jos löytyy vielä niitä Budapestin monimakurasioita, sellainen, tai Brunbergin monimakurasia.

Lisäksi iski viikolla äkkiä himo teekekseihin vai vesikeksikö niiden nimi oli.. niihin ihaniin rapeisiin herkkuihin, joita voi huoletta syödä puoli pakettia ilman, että tuntuu missään. Ja jos itsehillintää ei olisi yhtään, menisi se toinenkin puoli paketista.

Huomionarvoista lienee, että tähän blogiin liittyvät harvat kuvat ovat sitä myrskykuvaa lukkunottamatta kaikki kuvia herkuista. Hmm..
Alan hiljalleen päätyä ajatukseen, että tämä blogi sittenkin on lihotusblogi. Ei lihavuusblogi, vaan selvästi lihotusblogi. En malta odottaa niitä kaikkia massoja, jotka syöksyvät lukemaan miten saisi lisää herkkuja ahdettua itseensä ja miten helppoa ja mukavaa on antaa itsensä repsahtaa!

Mutta ehkä näin tiukan itsehillinnän ihailun aikana voisi olla paikka myös blogille, jossa annetaan lupa olla vajavainen pullero ilman, että ihmisarvo katoaa kokonaan?

Nyt riitti - ihan oikeesti!

Tai siis toivottavasti riitti! Ainakin on tarkoitus, että riitti! Siis suunnitelmissa on, että tämä oli tässä.

Päättäväisyys on ihanaa :-D
Nyt siis riitti nämä kilot, toistaiseksi. Toivottavasti.

Huomasin tässä eräänä päivänä, että "läskivaatteet" kinnasi, yksi erityinen paita. Ja siis se paita heiluu yleensä ihan vapaana keskivartalolla. Nyt olikin nappien välit auki kuin pilakuvissa konsanaan.
Piti siis mennä vaa'alle - ja tulos oli 78,4 kg. Taas. Tietenkin.. näillä syömisillä.

Tuli kuitenkin sellainen pieni päättäväisyyden puuska, että nyt on pakko saada taas painoa alas, että mahtuu vaatteisiin.

Seurauksena oli, että tämän viikon alussa kauppakäynnillä jätin kaikki herkut ostamatta, tai siis sitä yhtä salmiakkipussia ei lasketa, kun se on uusi ihana tuote. Ja ostin porkkanaa naposteltavaksi ja laitoin banaaniviipaleita pakkaseen herkutteluhetkeä varten.
Ensin pitää syödä kaikki kotiin kumuloituneet karkit pois, ja sen jälkeen ei sitten uusia osteta.

Aloitin myös juoksumatolla kävelyn. Ensin on opeteltava kävelemään ennen kuin voi juosta jne.. Onnistuin heti ekana päivänä saamaan rakot kantapäihin, joten täytyy kävellä nyt jonkin aikaa paljain jaloin.

Jostain syystä on janottnut kunnolla tällä viikolla, jotenolen juonut vettäkin kuten asiaan kuuluu. Muistan, kun ennen join vettä ihan heittämällä pari litraa päivässä ilman, että sitä tarvitsi suunnitella. Nykyisin en yksinkertaisesti vain muista, ei se mikään periaatekysyys ole, ettenkö joisi.

Nestetttä varmaan olinkin täynnä, ja se lähti ensimmäisenä, koska nyt paino oli tänään punnittaessa 77,2 kg. Eihän se tällä tahdilla etene tämän jälkeen, joten pitä muistaa olla kärsivällinen. Ei paras luonteenpiirteeni..

Niin se uusi ihana salmiakki!
Löysin tämän viime viikolla ja se onkin uusi rakkauteni - juuri sellaisia salmiakin makuja,joista pidän! Salmiakin ystäville: SUOSITTELEN!

Eihän sitä nyt kaikkea voi jättää pois..

Joulu(k)iloja odotellessa

Tajusin tässä äskettäin, että joulukin taas lähestyy, ja sen mukana muutama ylimääräinen kilo tietenkin.
Yleensähän homma on mennyt niin, että kesällä kiloja tulee, sitten vähän muka itsensä niskasta ottamista näin syksyllä, jolloin pari kiloa saadaan pois, jotka tulee sitten jouluna takaisin.

Mutta, tällä kertaa en ole syksyn aikana tiputtanut kiloja enkä ole varma, aionko asialle vaivautua tekemään mitään.
Se tarkoittaa sitä, että joulun jälkeen olen jälleen uusissa mitoissa, negatiivisella tavalla! Koska jos jokin asia on varmaa, se on joulukilot. Tietenkin jouluna saa herkutella, eikö niin?!

Tässäpä hiukan pähkäiltävää itsellekin. Ennakointi on toiminut ennen, mutta nyt jos en saa aikaiseksi tehdä asialle mitään, on satavarma, että tammikuussa olen paisunut möhköfantti. Hemmetti.

Toisaalta on toki hyvä, että tajusin asian nyt. Huolestuttavaa on se, että ei missään sielun sopukoissa kuulu minkäänlaista supinaa tai kehotusta tai ajatuksen puolikkaan sadasoaa siitä, että josko vaikka tekisin nyt tässä lähikuukausina asialle jotakin. Ehei.

On se totta, ihminen on itsensä pahin vihollinen. Hassua. Toisaalta minua ei nyt ihan oikeesti voisi vähempää kiinnostaa paino, mutta samalla se kiinnostaa. Siis siinä mielessä, että miten se voisi maagisesti itsekseen pudota. Kuten olen jo aiemmin kiukutellut, en jotenkin suostu hyväksymään sitä, että painon pudotuksen eteen tulisi tehdä töitä. EI. Miksi se ei vaan putoa, koska minä haluan niin??

No, jotta ei nuo kesällä kerätyt kilot pääse vahingossa katoamaan, olen harrastanut pienimuotoisesti grillauksen yhteydessä herkuttelua: vaahtokarkin paahtamista. En siis tykkää vaahtokarkeista au naturel, ne ovat mielestäni kummaa kumimaista höttöä. Mutta muutaman kerran kesässä haluan muutaman sellaisen paahtaa grillissä. Ja on se hyvää - sulanut vaahtokarkki lähes valuu suuhun (varo, kuuma!). Ja hyvä puoli on se, että se on niin äkkimakeaa, että noita pystyy syömään vain muutaman, ennen kuin tulee ällö olo. Laihdutusherkku siis melkein!

Yritin ottaa yhdestä herkkugrillauksesta kuvan, mutta nyt kuvan ladattuani näen, että kamera zoomasi näköjään ohi pääkohteen ja tuo vaahtokarkki näyttää kuvassa oudolta makkaranpalasen ja Arnold's Donutsin lemmenlapselta :D. No, siis varmistukseksi, kyseessä on paahdettu vaahtokarkki!

Aikuinen läski

Muutaman viikon takaisessa Anna-lehdessä oli ihan mielenkiintonen artikkeli siitä, miten lihavat on melkein kuin nykyajan lepratautiset (meikäläisen määritelmä, ei kirjoittajan). Asia on ollut ennenkin esillä, kun jutussa haastateltu kirjailija on kirjoittanut asiasta kirjan.

Artikkelissa ei siis sinänsä ollut mitään uuta, mutta pisti lopussa silmään: "Verkkomaailmasta löytyy vertaistukea. Nuorten naisten pitämissä lihavuusblogeissa keskustellaan hyvässä hengessä ja jaetaan kokemuksia".

Parhaalla tahdollanikaan en pysty väittämään itseäni nuoreksi, joten kysyttävä on, että missä meidän vanhojen akkojen lihavuusblogit piileskelevät? Miksi me 40+ -> naiset (miehet ei varmaankaan tällaisesta bloggaa edes nuorena) emme näy mediassa lihavuusblogien muodossa? Miksi kypsään ikään tulleesta pullukasta ei ole mediaseksikästä artikkelia lehdessä?

Miettikääpä: aina kun on juttu 40 + ikäisestä ylipainoisesta naisesta, se on aina laihtumisesta: joko siitä, että sitä pitäisi tapahtua tai siitä, että se on tapahtunut. Eli "kyllä minä onnistun!" tai "näin minä onnistuin!".

Missä ovat ne liikakiloja ylistävät aikuisten naisten blogit? Missä luuraavat ne ruuhkavuosien keskellä ylimääräisten vararenkaiden kanssa painivat, mutta ylimääräisistä kiloistaan ongelmaa ottamattomat naiset?

Onko ylimääräisistä kiloista iloitseminen ja niiden ylistäminen vain nuorten naisten oikeus? Onko niin, että iän karttuessa kiloja ei voi eikä saa ylistää?

Niistä tulee jotain, jota vastaan tulee taistella kynsin ja hampain, ne aiheuttavat häpeää ja hiljaisuutta.

Missä vaiheessa reipas itseluottamus ja hyvä itsetunto siirtyvät taka-alalle, ja "minä kelpaan tällaisena!" -ajatus muuttuu "minun on muututtava kelvatakseni" -periaate ottaa vallan?

Vai onko netti pullollaan näitä tarinoita mutta niitä ei vaan löydy?
Täytyykin tästä lähteä katsomaan, millaisia lihavuusblogeja nettimaailmasta löytyykään. Katotaas kui ämmän käy.

Fit fat eli terve läski täällä hei!

Olipa erinomaisen kirjoitus tänään Hesarissa! Terve ja lihava -jutussa käytiin juuri niitä asioita läpi, joita itsekin olen pohtinut kaikissa aikajatkumoissa; ennen, nyt ja varmasti tulevaisuudessakin.

Itse olen ns. fit fat, eli terve läski. Okei, en ole vakavasti lihava, en edes ehkä kliinisesti määriteltynä lihava, mutta onhan tuota micheliniä tuossa vyörätöllä. Mutta olen terve kuin pukki. Verenpaine on 120/60 yleensä, kolesteroli normaali, ei mitään tauteja. Tai siis ainakaan tiedossa. Voihan olla, että jonain päivänä joku aivokohtaus iskee ja putoan suoraan näiltä jaloilta. Mutta se ehkä voisi tapahtua näistä kiloista riippumatta, ei niiden johdosta.

Artikkelissa kerrotusta Annasta poiketen en tosin ole mitenkään urheilullinen. Minähän vain olen ja odotan, että kilot mystisesti sulaisivat itsestään. Mutta en myöskään ole sairas, haiseva, tyhmä tai luuseri näiden makkaroiden takia.

Onhan tuota liikuntaa tullut vuosikymmenten aikana tullut harrastettua, salillakäynnistä hölkkään. Ja zumbaa, ja kokeiltu on jotain joogan tapaistakin (kokonaista kolme kertaa). Ja ratsastettu! Se muuten onkin laji, joka on erinomainen kalorinkulutuksen osalta. Muistan yhdenkin tunnin, jolloin ratsasin vanhaa ravuria, joka meni valehtelematta tuhatta ja sataa, niin silloin kaloreita paloi muistaakseni 780!

Mutta joo, nyt oletusarvona lienee tämä "mind over matter" -periaate, eli josko ne kilot lähtisi itsekseen, tai edes että niitä ei tulisi lisää koska olen niin päättänyt. Ei voi sanoa, että menestys olisi huikea, eli jotain tuunattavaa tässä periaatteessa lienee vielä ;).

Nyt kun pitkällinen kotonaolo jatkuu vielä sattuneista syistä, huomaan, että ruokailutapani ovat määräytyneet osittain erilaiseksi kuin töissä käydessä. Aamupala sijoittuu huomattavasi myöhempään (valvon aika myöhään iltaisin ja vastaavasti nukun aamulla pidempään, kun aiemmin töihin herättiin klo 6) ja lounasta en syö. Päivällä saatan ottaa hedelmän tai tummaa suklaata pari palaa jos lähden metsälenkille. Päivällinen sijoittuu sitten jonnekin 16-19 väliin riippuen milloin mies tulee töistä.
Yksi ateria siis jää periaatteessa pois, mutta olen reippaana tyttönä kompensoinut asiaa harrastamalla irtokarkeilla herkuttelua sekä yksittäisiä suklaapatukoita natustelemalla. Ja mieshän kantaa kortensa kekoon tuomalla silloin töllöin kotiin sipsejä tms, kun juhlistetaan vaikka sitä, että sateet loppuu. Se mies keksii kyllä syyn vetää herkkuja vaikka muurahaisten ohikävelystä..

Nyt ei ole tullut käytyä vaa'alla, mutta ehkä pitäisi, en tiedä. Kotona kun päällä on koko ajan löysät vaatteet, en tiedä, mahdunko ns. virkavaatteisiini. Nehän ovat aina olleet hyvä indikaattori siitä, että on menty taas yli niin, että humina käy. Silmämäärisesti sanoisin, että juu, on tullut lisää kiloja. Mutta jos olen lähes kaiken ajan kotona, mitä väliä sillä on? En ole esillä, en ole näytillä, kukaan ei näe kilojani? Pitääkö minun silti tehdä niille jotain? Ja jos kyllä, miksi? Kenen takia?

Eipä aikaakaan niin voi kauhistus..

Itse asiassa tuo otsikko on harhaanjohtava. Siis tuo lausehan antaa ymmärtää, tai muistelen sen sitä tekevän, että jotain tapahtuu pian, nopeasti.
Ja tässä ei ole kyse siitä, vaikka herääminen asiaan tapahtuukin nopeasti: eli kappas, kiloja taas kertynyt!
Ja vaikka kuinka toivoisi, että kyse olisi äkillisestä, "tuli yllättäen ja pyytämättä" -tapahtumasta, näinhän ei ole. Kyllä se, tai siis ne, kilot, on ihan tekemällä hankittu.

Siis ei, ei tässä nyt taas joissakin massiivisissa mitoissa olla, mutta näytti vaaka tuossa 77 kiloa  taas eräänä aamuna.
Ja sehän johtuu tietenkin siitä, että on kesä ja on loma, ja silloinhan tietenkin saa ja pitää voida saada syödä mitä haluaa, eikös niin?

Jos olisi joka päivä aurinkoista ja lämmintä, makaisin reporankana ottamassa aurinkoa, eikä tulisi naposteltua. Mutta iskekääpä tällainen "sataa ukkoja ja akkoja" -keli, niin eihän silloin voi tehdä muuta kuin maata soffalla kirjan kanssa ja syödä jotain ihanaa.
Haa, saan siis tästä syypään asiaan: sää! Ei mää vaan sää :D

Blogeissa tuntuu olevan tapana käyttää valokuvia, joten päätin aloittaa minäkin. Mutta ei, ei tule kuvia minusta tai makkaroistani, mutta ehkä joskus voisi tulla ruoista tai herkuista. (Kuinka järkevää on laittaa "laihduttamisblogiin" ruokia herkuista??! No, tämä ei ole laihdutusblogi, vaan kiloista kiukuttelublogi, joten turvat umpeen).

Niin se kuva - miten muka tällaisella säällä voisi tehdä mitään muuta kuin rötköttää vaakatasossa, lukea hyvää kirjaa ja massuttaa jotain hyvää?

Joten tänään on luennassa ihan mielenkiintoinen kirja Aurinko ja kuu ja herkutteluna unelmatorttu. Ja kyllä, kuulen jo vastalauseet - eihän sitä unelmatorttua ole syötäväksi, ellei sitä ensin tee!Totta, myönnetään, mutta ehkä saanen puolustautua sillä, että edellisen vastaavan tortun olen tenyt joskus 20 vuotta sitten. Että ei niitä nyt ihan joka päivä tule massuteltua. Mutta tokikin, jokainen ylimääräinen kalori on ylimääräinen kalori.

 

 

Juhannusjorinaa

Aurinkoa, lämpöä ja lekottelua. Näitä pitäisi, tai piti olla ohjelmassa, mutta mokoma säätila petti lupaukset. Joka paikassa hehkuteltiin hellettä ja aurinkoa, mutta täällä päin ei ainakaan olla ihan hirveisiin helteisiin päästy. Eilen juhannuspäivänä satoi koko ajan.

Miksi sitten juhannuksena pitäisi olla aurinkoa ja hellettä? Tiedä sitä, mutta hemmetti jos menevät lupaamaan jotain, voisivat myös sen lupauksen pitää! Joo joo, kysehän on ennusteesta, tiedän, mutta on se kumma kun ne ennusteet eivät koskaan tämän alueen kohdalla tunnu olevan oikeassa jos kyse on jotenkin hyvästä säästä. Huonon sään ennusteet napsahtaa aina kohdilleen :D

Tosin onhan lämpimänä kesäpäivänä ulkona ihanan huumaava tuoksu kun menee ulos sateen jälkeen: nurmikko, kukat, metsä.. kaikki tuoksut nousevat triplavahvana nenään.

Juhannussyötävät ovat olleet herkullisia, joskaan eivät ehkä täysin kriittisen katseen kestäviä. Grillissä on ollut kasviksia, mutta vastaavasti sadepäivän tylsyyttä on lievitetty sipseillä. Koska eihän sitä sitten sateella muuta voi tehdä kuin lukea hyvää kirjaa ja siihen kuuluu sitten tietenkin jotain syötävää.

Yllättävän hyvin olen näköjään opettanut itseni siihen, että napostelua harrastetaan paitsi tv:tä/leffaa katsoaessa, myös luettaessa. Paitsi! Jos olen aurinkoa ottamassa ulkona, silloin ei tule syötyä. Eli kaikkien kannalta olisi siis parasta, että kesällä aurinko helottaisi pilvettömältä taivaalta 24/7 ja olisin vaan pihalla makoilemassa ja lukemassa - eipähän tulisi sitten koko ajan mätettyä syötävää suuhun.

Nyt kun alkaa lomakin niin hyvähän se olisi, että ei olisi koko ajan syömässä jotain. Ja se siis edellyttää hyviä ilmoja! Nyt täytyykin lähteä uhraamaan jollekin sääjumalalle jotain merkittävää, jotta lopputuloksena ei kesän päättyessä olis +7 kg plakkarissa.

Aina nälkä ja koko ajan jano

Tai ei nyt ihan koko ajan. Eikä jano tarkoita viinanhimoa, en ole nuoruusvuosien jälkeen pahemmin mitään alkoholipitoista tavannut juoda. Ei minkään erityisen elämänkatsomuksen tai aatteen takia; ei vaan maistu. Viina maistuu pahalle ja krapula on karseaa. Miksi siis vaivautua.
Ja koska minua ei ole koskaan kyllä mitenkään hiljaiseksi syytetty, en tarvitse (nousu)humalan tuomaa rohkeutta tai boostia ollakseni seurallinen.
No joka tapauksessa, harhauduin näköjään viinan kirjoihin kun piti kirjoitella ruoan kiroista :D

Ei sillä, että siinä mitään kiroilemista olisi. Tai jos haluaisin olla tyytymätön siihen, että en laihdu, voisin toki kiroilla, mutta miten voisin kiroilla sitä, että en laihdu kun en asian eteen mitään tee? Tosin kiroileehan ihmiset montaa muutakin sellaista asiaa, jossa oikeasti vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa on heillä itsellään, mutta eivät vaan saa aikaiseksi..

Olen siis samassa nollatilassa nyt ollut useamman kuukauden. Kesän myötä jäätelöherkut kutsuu luokseen ja grilliruoka maistuu, mutta toisaalta välillä syön kevyemmin.
Enkä muuten itse asiassa allekirjoita ollenkaan tuota grilliruoan lihottavuutta: grillaan paljon kasviksia ja lihana rasvattomia lihoja, joten taatusti terveellisempi kokonaisuus kuin joku muusi+lihakermakastike.. Moni grilliannokseni on puhtaasti karppia ehkä siksi, että en ole vielä pallogrillissä keksinyt miten perunoita olisi järkevintä grillata herkullisiksi. Jos rahaa olisi, ostaisin jonkun kunnon ison grillin, en siis näyttääkseni naapurille, vaan voidakseni tehdä monipuolisemmin grilliruokia. Nimenomaan erilaisia kasviksia, koska lihojen osaltahan tuo tarjonta on loppujen lopuksi aika rajallista. Ja kalaa on pallogrillissä mahdotonta grillata fiksusti. Vaikka kuinka tekisin sen folioastiassa, saan sen kyllä kypsäksi, mutta esim. kalan kääntäminen ei onnistu sitten millään!
No ehkä joskus tulevaisuudessa sitten..

Pysähtyneisyyden tila

Jälleen ei ole tullut kirjoiteltua, koska ei ole mitään kerrottavaa. Ja se viekin ajatukset siihen, että onko tämä blogi niinkään kilokiukuttelua vai joulukilokiukuttelua varten?
Koska tämä taitaa nyt olla kolmas vuosi kun käy samoin: alkuvuodesta blogausta usein, pohtimista ja kilojen kiukuttelua. Maaliskuun tienoilla hiljenee ja sitten taas tammikuussa uusi herääminen.
Eli suurimman osan ajasta tämä on käyttämättä, koska "ei ole kerrottavaa", joko siksi, että kiloja kertyy eikä niitä jaksa raportoida, tai kilot pysyy paikoillaan, joka myös on harvinaisen tylsää raportoitavaa.

Hmm.. tosin "kappas, lihoin taas kilon" -tyyppinen blogi voisi olla erilaisuudessaan harvinainen ollessaan rehellinen. Mutta jostain syystä vaikka laihdutusblogit ovat kai näköjään suosittuja, niin lihomisblogit eivät ole. Miksi?
Siksikö, että se olisi tylsää luettavaa vai siksi, että se olisi liian masentavaa? Koska kirjoittaja ei ehkä kuitenkaan riemumielellä niitä kiloja kartuttaisi ja raportoisi, ellei kyseessä olisi entinen syömishäiriöinen, joka on terveellä tiellä keräämässä lisää painoa.
Kirjoittaja olisi kuitenkin tavallinen Maija Meikäläinen (koska eihän Matti Meikäläinen sellaista blogia ikinä pitäisi), ja Maijaa varmasti ahdistaisi ne karttuneet kilot. Ja sen sanominen ääneen, että söin taas sitä ja tätä ja selvästi lihon, olisi ehkä niin tuskallista Maijalle, että tuska välittyisi lukijoillekin ja sen jälkeen kaikki olisivat massamasokisteja.

Koska sekin olisi ehkä sitten mahdollista, että jos Maija oikeasti kirjoittaisi kartuttamansa kilot, hän joutuisi kohtaamaan kaiken syömänsä sekä syyt siihen ja silloin voisi jopa käydä niin, että hän alkaisi miettiä ja päätyisi lopulta lopettamaan lihomisen. Ja ah, taas oltaisiinkin sitten laihdutusblogissa!

Niin ja missä tilanteessa itse olen? Siinä pysähtyneisyyden tilassa. Kilojen osalta, kai muuten tässä elämä mennä surisee eteenpäin :)
Paino on siinä suunnilleen 74,5 kieppeillä koko ajan. Tiedän, että asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ei ole olemassa jotain (korkeampaa) painoa, jossa kroppa "tykkää olla", mutta ainakin omalla kohdalla tilanne on se, että tähän pääsen kun teen vähäisiä muutoksia. Jos haluan tästä saada painoa alaspäin, alkaa se vaatia niitä Suuria Muutoksia, eli liikuntaa ja/tai ruokavalion tiukkaa kuria.
Koska en kumpaakaan aio ja jaksa tehdä, täytynee hyväksyä, että tämä on se kilomäärä, jolla mennään. Tästä se ei tokikaan saisi enää lähteä nousuun, mutta katotaas taas miten jouluna käy... Mutta hei, tästähän saisi ehkä uuden kiukuttelun aiheen??

Jäähyväiset juustonaksuille

Jostain syystä korvamatona soi "Jäähyväiset aseille" ja sen voisikin muokata sopimaan tähän otsikon teemaan juustonaksuista: ".. jäähyväiset naksuille, joilla maailmaa lihotettiin..". :D

No, tämä siis tuli mieleen siitä, kun mies pähkäili kaupassa mitä sipsejä ottaisi. Jos hän olisi ottanut tavallista laatua, olisin vaaravyöhykkeessä, ehkä jopa Raffeleiden ja Hot Rodienkin kanssa. Joten käskin ehdottomasti ottamaan juustonaksuja - ja hän otti!

Olen aina ollut suuri juustonaksujen ystävä ja ne ovat olleet vakio-ostos silloin kun on pähkäilty jonkin suolaisen epäterveellisen herkun äärellä. Kuitenkin joskus viime vuoden lopulla muistan niitä syöneeni ja havahtuneeni äkkiä siihen, että ihan oikeasti ne maistuvat maustetulle styroksille!
Samalla niitä kahmii kuitenkin kourakaupalla suuhunsa, mutta jos ja kun pysähtyy maistamaan, niin on ne kyllä aika oudon teollisen tekomakuisia.

Muistan silloin sanoneeni, että meikäläisen juustonaksupäivät oli nyt tässä. Ei vaan tuntunut mitenkään järkevältä vetää ihan turhia kaloreita rakennusmateriaalista!
Kohtahan tuota päätöstä koetellaan, kun mies avaa pussin. Tosin tulee mieleen, että jos niitä ottaisin, täyttäisin vaan jotain napostelun tai suuhun laittamisen tarvetta, en niinkään sitä, että haluan juuri niitä naksuja.
Ja se kai on se yksi eniten lihottava tekijä: sitä vaan mättää suuhunsa jotain, ihan sama mitä, koska se maistuu (yleensä) hyvältä eikä ole muutakaan tekemistä. Eli huono opittu tapa!

Grillikausi kutittelee

Taisi viime vuonna ja edellisenäkin käydä sama tämän blogin kanssa: tammikuussa monta postausta, helmikuussa muutama ja maaliskuussa sitten tyrehtyi.
Muina kertoina syy lienee ollut se, että en ole jaksanut/viitsinyt jatkaa tätä reippauselämää ja blogi vaan jää.
Nyt syynä on se, että ei ole mitään raportoitavaa. Ja sitten tietenkin tulee mieleen, että pitääkö sitä raportoitavaa aina olla?
Onko tämä blogi siis raporttibloi, eikä blogi, jossa ajattelen viisaita ääneen?
Näköjään raporttiblogi, koska ei niitä viisaita ajatuksia näytä huikeasti olevan ;)

Painon osalta siis ollaan samassa kuin aiemmin, eli paino on nyt siinä 74,5 kg paikkeilla. En ole erityisempiä rutistuksia tehnyt, jolla olisi saatu aikaan pudotusta ja vastaavasti on ollut nyt muutamia juhlia ja synttäreitä, joiden aikana on sitten syöty tavallista enemmän ja paremmin kaikkea epäterveellistä. Jossain tilanteessa tätä voisi toki jumiksikin kutsua, mutta oikea jumi lienee sitä, että tekee jotain, mutta edistystä ei tapahdu. Se, että ei tee mitään, eikä edistystä tapahdu lienee.. hmm.. arkea? Laiskuutta? Saamattomuutta?
Tosin, tällä kertaa Kilokiukuttelija ei kiukuttele asiasta kuitenkaan :)

Eilen kaupassa käydessäni päätin, että grillikausi saa alkaa tällä viikolla! Teen yleensä näköjään niin, että ainakin yksi grillauskerta tapahtuu maaliskuun puolella ja alkaa vakituisemmin sitten huhtikuussa kun lumet sulaneet. Nyt kyllä lumien sulamista saanee odotella aika kauna, joten en pidä sitä minään mittatikkuna.

Nyt pitää vaan alkaa keksiä vähän vaihtelua grillattaviin asioihin. Koska kyseessä on pallogrilli, se asettaa vähän rajoituksia sille, mitä kaikkea voi menestyksellisesti grillata. Siis mitä vaanhan voi grillata, mutta että menestyksellisesti.. se onkin toinen juttu. Esim. kalan kanssa on aina ongelmia. Vaikka grillaan sen sellaisen folioastian päällä, saan sen aina murenemaan lopuksi palasiksi.
No, nythän sitä voi alkaa taas opetella uusiksi. Ja pitää keksiä uusia reseptejä ja tuotteita!

Suklaansyönnin soveltamista

Sain Ystävänpäivänä Ystävältä lahjaksi ison suklaalevyn. Hän ei tokikaan tiedä, että olen nyt tiukemmalla linjalla, ja eihän sinällään yksi suklaalevy maailmaa kaada, mutta törmäsin pohdinnoissa mielenkiintoiseen ajatuskulkuun: syödäkö koko levy kerralla (tai siis parin päivän kuluessa, en pysty vetämään levyllistä kerralla), eli siis hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä tai syödäkö tasaiseti vähän joka päivä?
En kyllä osaa sanoa, kumpi olisi parempi, vaikka kuinka muka osaan miettiä terveelliset ja epäterveelliset ruoat sekä kalorit ja rasvat. Tai ehkä en vaan viitsi alkaa miettiä, eli leikin vaan ajatuksella. Kertarysäys vai hiljainen piina?

No, joka tapauksessa levy seisoi monta päivää koskemattomana ja sitten otin siitä pari riviä parin päivän aikana. 3/4 levystä siis vielä syömättä. Asia ratkesi siis itsekseen.

Tosin mies jostain syystä sai kuningasajatuksen ja toi pääsiäismunia kaupasta isomman satsin! Kysyin mitä ihmettä hän ajatteli, kun tietää, että olen nyt tarkkana herkkujen kanssa, ja vastauksena oli, että hän halusi ostaa jotain kivaa.. äh.. Miehet.

Jos kiloasiaa seurataan, niin nyt on ollut sitten se suvantovaihe, eli paino on pysynyt paikallaan. Ruokailujen osalta ollaan harrastettu vähän innovatiivista kokkailua (makumatkoja eri maiden ruokakulttuureihin) ja jotkut annokset ovat olleet enemmän tai vähemmän epäterveellisiä, joten se selittänee tämän painonpudotuksen pysähtymisen.

Eihän tässä jäniksen selässä olla, mutta moisia herkkuhetkiä ei parane tulla usein. Plus lienee tuolla suklaalevyllä ja niillä miehen raahammilla pääsiäsimunillakin vielä oma vaikutuksensa. Vaikka söisi vain vähän suklaata päivässä, on se silti niitä "ylimääräisiä" turhia kaloreita.

Himskatti, se toimii sittenkin!

Siis tämä mitä teen.
Sain vaihdettua fat pantsit tavallisiin housuihin, joita olen viimeksi käyttänyt viime syksynä. Tai siis käytin niitä loppusyksystä ja ennen joulua, mutta ne kiristi ja mahamakkarat tursusi.

Nyt housut menevät ihan mukavasti päälle, mutta tokikin mahamakkaroita on vielä vaikka muille jakaa.
Painoa on nyt joulun lukemista lähtenyt 4,5 kg. Ei huonosti ottaen huomioon, että en ole siis kuntoillut enkä näppäimistöllä sormea jumppaamista rankempaa liikuntaa harrastanut.
Niin ja olinhan tuossa välissä flunssassakin, mutta se ei kyllä painoa pudottanut.

Yleensä kipeänä tulee ajatus siitä, että haluan ja ansaitsen hemmottelua. Nyt ajatus kävi mielessä, mutta en totellut sitä. En syönyt mitään sen kummempaa tai enempää kuin terveenäkään.
Muutenkin olen onnistunut olemaan herkuttelematta: olen ollut useissa kokouksissa, joissa on tarjolla sämpylää, upeita leipiä, leivoksia ja muuta herkkua.
En edes ajattele asiaa, en vaan ota niitä.

Siinä apuna lienee se, että minulla ei ole nälkä. Nälässähän sitä kaikki sortumiset tapahtuu. Jostain syystä syömiseni riittävät pitämään nälän loitolla eikä sortumisia ole tapahtunut. Ei sillä, että luulisin mitenkään olöevani "turvassa": yhtenä päivänä söin vähän enemmän hiilihydraatteja sisältäviä tuotteiota, ja seurauksena huomasi heti, että jo saman päivänä, ja erityisesti seuraavana, nälkä oli suurempi ja mieliteot kurkki mielen laitamilla.
Tämä semikarppaus siis toimii meikäläiselle parhaiten.

Kyllähän tämä painon putoamisvauhti varmastikin hidastuu tästä alkuhuumasta. Mutta kunhan suunta olisi edes oikea...

Herkuttelun anatomiaa

No niin, jotain muutosta sentään.. 76,6 kg tänä aamuna. Joulun shokkikiloista siis saatu noin 3,5 kg pois. Erinomaista. Mutta.. tämähän on aina se helpoin vaihe, koska tässä lähtee se joulun mässynestekilomäärä, joka on nopeasti tullut ja nopeasti lähtenyt. Tästä eteenpäin vastassa ovat pinttyneet ja juoksuhautoihin kaivautuneet rasvasolut, joita kaavitaan irti milli kerrallaan.
(Huomaa asenteeni kiloihini ja kroppaani: taistelu, sota, vihollinen, kilpailu.. kertonee kaiken oleellisen ;)

Miten tähänkään asti on pääty? Juostu huikeita maratoneja ja punnerrettu tuntikausia hikisenä kuntosalilla? Ei. Ei sittenkään. Tämä menee nyt puhtaasti varmastikin puoliautomaation piikkiin (siis tuolla ylempänä mainittuun helppoihin alkukiloihin), ja siihen, että herkut vaan väheni dramaattisesti.
Kun kotona ei ole sitä suklaarasiaa tai -levyjä, niitä on vaikeampi syödä.
Samoin jostain syystä kaupassa käydesssni olen suhtautunut välinpitämättömästi kaikkiin houkutuksiin ja herkkuihin ja ohittanut ne ajattelematta asiaa sen enempää.

Lisäksi se, että syön semi-karpisti, lienee auttanut: rasva pitää nälkää pois paremmin, eikä sokeaa hiilaritarveraivoa iske missään vaiheessa. Ei ole ollut nälkä.
Vettä join töissä parina päivänä kannullisen, mutta se nyt ei liene koskaan Se Ratkaiseva asia, jolla painoa putoaa.

Viime päivinä jostain syystä on vatsaa vähän poltellut - mitään selvää syytä en siihen keksi. Vainoharhainen sivupersoonani kehitti jo syyksi mahasyövän, koska tämä ei ole normaalia närästystä (tuttu vaiva), mutta jos tässä nyt vähän aikaa katselisi ja kuuntelisi kroppaa ennen kuin aletaan miettiä jotain kauheaa diagnoosia. Ruokavalion tai syömisten osalta en muuta keksi syyksi kuin uudet testaamani Haribon stevia-karkit. Mutta toisaalta välillä mahaa polttelee vaikka en ole niitä syönyt.

Yksi uudistus tässä hankkeessa on se Noomin käyttö. Olen aina pitänyt painon seurantaa ärsyttävänä, mutta ehkä se, että loggaan sinne ruokia (vaikka ne nyt ei tilastoidukaan sinne aina järkeästi kun sovellus on jenkkiläinen), ja painon muutosta, asia on enemmän mielessä ja skarppaan siksi paremmin.. Tiedä häntä.

Mitä ajattelin tänään?

Tai siis mitä ihmettä mietin öisin??
Joululoman jälkeen päälle jäi joku ihme moodi, jonka seurauksena valvoin (liian) myöhään eikä uni tullut. Erityisesti joululoman ihanuushan piilee paitsi niissä kaikissa herkuissa, myös siinä, että saa valvoa pitkälle yöhän lukien joain hyvää kirjaa.

No, nyt se sitten jäi päälle, valvominen, mutta sillä lailla, että päässä vaan pyörii ajatukset. Ei siis stressaavia asioita, ei mitään ongelmanratkaisupainitilanteita, vaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Ajatukset poukkoilee kuin lottopallot, eikä niissä ole sinällään mitään järkevää ai sellaista, johon voisi tai pitäisi tarttua.

Koska valvominen alkoi olla jo sellaista, että se vaikutti arkeen, eli töissä väsytti ja mietitytti ajaa pitkiä matkoja, päätin kokeilla tätä uutta ihmelääkettä, anteeksi ravintolisää-vai-mikä-se-nyt-olikaan eli melatoniinia.
Minulla on lääkäriltä saatu nukahtamislääke, joka onkin ollut ihan hyvä; nukahtaa nopeasti eikä jää seuraavaksi aamuksi/päiväksi mitään seuraamuksia. Aiemmin oli toinen nukahtamislääke, joka oli surkea: ei nukahtanut ja seuraava päivä oli koko ajan tukkoinen olo.

En kuitenkaan nyt halunnut käänytä nukahtamislääkkeen puoleen, koska yllättäen sillä onkin meikäläisen kohdalla todella addiktoiva vaikutus: yhdestä (!) lääkkeestä jää päälle tarve ottaa seuraavanakin iltana jälleen lääke. Ei siis sellainen mikään narkkifiilis "tarttee saada piikkii!!!" vaan lähinnä seuraavana yönä ei uni vaan tule. Ei sitten millään.

Siksi päätin kääntyä pehmeämpien menetelmien puoleen ja testasin melatoniinia, tällä kertaa reseptillisenä. Ekana iltana nappasin rehvakkaasti kaksi pilleriä - ei mitään vaikutusta.
Parin päivän päästä otin illalla yhden - vähän väsytti jossain vaiheessa ja nukuin katkonaisen siedettävästi.
Eilen illalla otin yhden - alkoi tunnin sisällä luvatusti väsyttää, nukahdin nopeasti ja tuhisin kuin murmeli. Aamulla väsytti ehkä enemmän kuin tavallisesti (herään ärsyttävän nopeasti ja helposti virkeänä), mutta muuten olo jees. Kokeilen vielä tänä iltana miten homma toimii.

Tarkoitus ei siis ole syödä melatoniinia koko ajan, aion testata esim. miten viikonloppuyöt menee ilman sitä. Jos saisi nyt tuon unirtymin jotenkin taas haltuun. Nukkumatti tänne kiitos!

Jaada jaada

Olin koneella itse asiassa tekemässä jotain muuta, kunnes sitten löysinkin itseni loggautumassa sisään. Alitajunta haluaa jakaa asioita? No, siinä tapauksessa jaetaan!

Painosta? No eilen oli 77,6 kg, joten alaspäin on suuntana pysynyt. Hyvä näin. Mutta eiköhän sitä takapakkiakin tule.
On se ihmismieli vaan niin hauska, että vaikka kilja kerätään usein kuukausia, tai ehkä enemmänkin vuosia, se putoamisvauhti tulisi olla päiviä tai maksimissaan viikkoja.
Tätä(kin) ajatusta vastaan yritän taistella ankarasti. Kaikki vähennys on hyvä asia. Tämä pitäisi muistaa.

Tuo aiemmin mainitsemani Noom on ihan ok kirjaukseen. Ruokailujen kirjaus on vähän heikohkoa, kun esim. jos syös vaikkapa vaaditut puoli kiloa kasviksia, se ropsauttaa kalorikulutukseksi satoja kaloreita. Mutta jos syön vaikkapa 200 g kurkkua, siitä kertyy 20 kcal ja 200 g tomaateista vaikkapa 40 kcal. Ei missään nimessä 300 tai 400 kcal. Siinä mielessä tuo ruokalaskuri ei ole kuin lähinnä ehkä päiväkirjana käytettävä. Tosin kun ei siinä niitä ruokien nimiä näy, vai luokat, ei se kovin paljon päiväkirjanakaan toimi.
Any how, tarkoitushan on kirjata siihen kilot, ja se ominaisuus toimii oikein näppärästi.

Kirjoitin aiemmin blogissa näistä ruokailujen suunnitteluista etukäteen jos olen ns. liikekannalla. Se jatkuu yhä, huomenna menossa keskustaan kokoukseen ja pähkäilen söisinkö missä ja mitä. Järkevästi joo, mutta salaattilinjalla vai jotain muuta. Saatan päätyä kanasalaattiin. Ei eettisin vaihtoehto, mutta karppia kyllä.

Leikitään painonpudotusta

Löysin hauskahkon appsin.. anteeksi siis sovelluksen luurin Play Storesta. Tutkailin erilaisia vaihtoehtoja kirjata painonlaskua johonkin järjestelmään ja päädyin sitten ottamaan Noomin. Se oli saanut eniten kehuja, ja testasin jotain toistakin, mutta se oli lähinnä sellainen tsemppimuistutuksia lähettelevä höpöhöpöappsi.

Noomissa hyvää on se, että siinä on lähtökohtaisesti ok, että ei aio harrastaa liikuntaa enkä kirjaa liikuntasuorituksia. Huonoa, tai ehkä turhaa tai ärysttävää on, että sieltä tulee sitten meilejä, joissa kannustetaan ja kehotetaan keräämään lisää "Noom pisteitä". EVVK. Noita pisteitä tulee kaikista kirjauksista yms. mutta en ole vaivautunut edes lukemaan mitä sillä tarkoitetaan.

Huonohkoa lienee myös se, että (tietenkään) appsi ei ole hyväkarppausappsi, joten siinä painotetaan tuloksissa ja ruokien osalta perinteistä "hyi hyi (hyväkin) rasva on paha asia" -listausta. En kyllä etsinyt edes suomenkielisiä sovelluksia, joten en tiedä millaisia vaihtoehtoja sieltä olisi edes mahdollisesti löytynyt.

Ruokien kirjauskaan nyt ei ole mikään super yksityiskohtainen, mutta toisaalta en haluakaan alkaa kirjaamaan jokaista yksittäistä tuotemerkkiä syömisten osalta.

Oleellista on, että saan jonnekin kirjattua painon muutokset. Olen aiemmin naputellut niitä vähän vaihtelevasti eri Notes-sovelluksiin ja sitten unohtanut ne - ja samalla sen painonpudotuksen.
Tässä Noomissa taitaa tulla luuriin muistutuksia ruokailuista yms., ja se ehkä alkaa jossakin vaiheessa ärsyttää, mutta ehkä saan sitten kirjaukset kuitenkin tehtyä vähän kurinalaisemmin.

Vastahan tämä otettiin käyttöön eilen, annetaan sille nyt edes mahdollisuus toimia! ;)

Hesari 0 - NYT 1

Uusi Hesari on paska. Tai siis lähes paska. Vastustin tuota uudistusta heti, kun siitä ensimmäisen kerran kerrottiin, ja sekunnin sadasosan kuvittelin, että päätoimitatjalle laittamani hätähuutopalaute muka muuttaisikin prosessin suuntaa vielä. Juu ei muuttanut.

Uudistunut Hesari on ärsyttävä. Se ei ole Hesari enää. Nyt se on joku tabloidilehti, joka näyttää samalta kuin lehdet, joita ulkomaanreissuilla tulee selailtua lentokentillä tai hotellien aamiaisilla. Paska uudistus.

Minulle Hesari on iso lehti, jonka levitän keittiön pöydälle, ja joka vie suurimman osan pöytätilasta. Saatan välillä siirrellä lehteä hiukan, jotta saan luettua jutun vasemmasta tai oikeasta yläkulmasta. Aamiaista rapisee lehdelle ja kurottelen lukemaan juttuja.
Tämä uusi kirppuversio on mitätön, sekava, epälooginen, mannereurooppalainen, tai mikä vielä pahempaa: ruotsalainen!

Olihan se Aito, Oikea, Alkuperäinen Hesari hankala lukea vaikkapa lentokoneessa, mutta se kuului asiaan. Lehden taittelu ja rypistely - se oli osa Hesarin lukunautintoa.

En mielestäni ole mitenkään uudistus- tai tekniikkavastainen: Hesarin mobiili - ja verkkoversiota on luettu sujuvasti jo vuosia ja tiedän, että tekniikka kehittyy ja edistys edistyy. Mutta Hesarin paperiversioon ei olisi saanut koskea!! Koska se oli Elämys. Se Kuului Asiaan.

Uudistushan tuli voimaan vasta muutama päivä sitten, ja työkiireiden takia uudistettu lehti on tullut vain pikaisesti ja happamana selailtua.
Tänään aamulla pääsin sitten tutkailemaan lehteä hiukan paremmin. Tajusin, että minun tulee irrottaa kaikki osat erillisiksi (A-D) ja lukea ne siinä järjestyksessä. Siksi alun toteamus, että lehtiuudistus on vain lähes paska. Eli lepyin ehkä 3%. Mutta en enempää.

NYT-liite kuitenkin nosti osakkeitaan pitkästä aikaa. Edellinen "uudistus" vei liitettä huonompaan suuntaan enkä löytänyt siitä lähes koskaan mitään luettavaa. Nyt kuitenkin tuntui, että se oli palannut juurilleen ja sisälsi mukavasti erilaisia juttuja, tuttuja elementtejä unohtamatta.
NYT-liite voitti tässä uudistuksessa selvästi.

Saa nähdä toipuuko tästä muutoksesta silti koskaan. Pahoin pelkään, että ei.

Inhottavaa ihraihoilua

78.5 kg ennen vessakäyntiä. Not bad. Tietenkin kyseessä on joulun jälkeisen mässäilyn pahimpien turvotusten poistuminen, mutta ei haittaa - pääasia, että suunta on oikea. Ja ei, en ala tekemään edelleenkään tästä painopäiväkirjaa, koska se nyt ei ketään kiinnosta.

Mutta otsikon mukaiseeen asiaan: miten inhottavalta tuntuukaan (mutta ah kuitenkin niin motivoivaa!) kun iho, siis IHRA, hankautuu vaatteiden alla ihan uusista paikoista. Eli kasvanut omppumöhömaha painautuu kiinni ja mahan alaosaan tulee hankaumaa. Kutittaa ja ärsyttää. Mutta on selkeä merkki siitä, että sitä möhömahaa on nyt sitten liikaa ja kannattaa asialle tehdä jotain. Tulee vaan mieleen, että jos tätä läskiä olisi enemmän ja mahassa enemmän poimuja, kuinka inhottavalta se tuntuisikaan. EI kiitos. Tästä hinkkauksesta tuleekin yllättävän vahva motivaattori!

Tänään toi joku töihin ison suklaarasian ja tietenkin se nökötti keskellä pöytää kokouksen ajan. Sivuutin koko pakkauksen ja annoin muiden tyhjentää sen vauhdilla. Ei tuntunut missään. Ja juuri tuon, tuon, että ei tunnu missään, haluaisin säilyttää pidempään. Koska mikä sen helpompaa kuin kieltäytyä herkuista kun ei tee mieli? Tiedän kuitenkin, että tämä on alkuvaiheen uhittelua, eikä kestä välttämättä kauaa, tai ainakaan ikuisesti. Tulee hetkiä, joissa sitten mieleen juolahtaa vastaavassa tilanteessa, että "no jos yhen tai pari"...

Jos päättäväisyyttä voisikin pullottaa käytettäväksi tarpeellisella hetkellä, olisin rikas!

Nyt riitti

Päätin eilen, että nyt riittää. Ei siis nillitys ja valitus ja kiukuttelu - se jatkuu tietenkin vielä pitkään :D
Mutta siis tämä helvetin painonnousu. Se loppuu nyt. Suunta otetaan alaspäin. Mielellään nopeasti, mutta hitaammin sitten jos muu ei onnistu.

Kävin eilen kaupassa ja tein viikko-ostokset nyt sitä silmällä pitäen, että ruokailut olisi suunniteltu etukäteen ja jokseenkin järkevästi. Ennakoidaan siis heikot hetket ja karsitaan mielijohteet minimiin.
Yritän jotain hyväkarppaus-syö-vähemmän-kuin-kulutat -yhdistelmää.
Aiemmin karpatessani käytin aika lailla maitotuotteita, siis erityisesti kermaa ja partaäijää, nyt voisi niitä vähän järkeistää. Vuosi sitten jätin ne vähemmälle, eli jätin "iltapalan" pois, ja siitä oli hyötyä.

Heittäydytään tähän nyt sitten kuin alkoholisti konsanaan: päivä kerrallaan.

Kaivoin eilen esille ns. fat pantsini, joita en ole käyttänyt vuosiin, kun ne roikkuivat päällä takamuksen kohdalla. Ne eivät mahtuneet kunnolla päälle. Eiköhän siinä ole se signaali mitä tarvitaan, hemmetti.
Käytän noita nyt siihen asti, että mahdun taas "normaaleihin" housuihin. Omiin "skinny jeanseihin" en tule mahtumaan enää ikinä ellen leikkaa itseäni keskeltä kahtia, se edellyttäisi 20 kilon pudottamista, ja mahdollisuudet siihen ovat suunnilleen samat kuin Amerikan presidentiksi. Heikohkot siis.

Haa - kuulen jo jonkun hönkivän, että eihän tähän prosessiin saa lähteä tappiomielialalla! Joo hei, 10 kiloa alaspäin on realistinen, ei edes välttämättä tyydyttävä lopputulos. 15 kiloa suositeltava. 20 kiloa - kahteenkymmeneen vuoteen en ole ollut siinä painossa. Ei onnistu. Enkä edes mieti sitä. Nyt mietin ensimmäisenä noita tavallisia housuja. Sitten niitä joitakin paitoja. Katsotaan sitten, mihin asti päästäisiin.

Liikuntaa en tule pahemmin harrastamaan, fysiikka estää se suurelta osin. Tai siis ongelmat fysiikan kanssa. No, salilla käyntiä se ei estäisi, mutta sen taas estää työaikojen ja -matkojen yhteensopiomattomuus. Juu juu, seli seli, kyllä sinne salille joskus pääsisi, myönnän, mutta tämä juna kulkee nyt ruokavaliomuutoksella, liikuntaa ei oteta osaksi yhtälöä.

Koskaan ei verkkokalvolle palanut se 80+ kiloa, vaikka oikeasti paino on siellä päin heilunut, ellei vieläkin. Tiedä sitten olisiko se ollut parempi, että sen luvun olisi nähnyt.
Ainakin tänään syöminen meni oikein. Yksi päivä hoidettu. Seuraava edessä.

Arghh

79.9 kg. Vessakäynnin jälkeen. Näinhän se melkein aina menee: käyn vaa'alla, ja kauhistun jostain luvusta. Päätän tehdä jotain. En kuitenkaan tee. Parin päivän päästä vaa'alla onkin vähän korkeampi luku. Lähinnä kai siksi, että en alunperin ole päätöksen tekemisen jälkeen oikein tehnyt asialle mitään.

Kauan sitten joku kaveri sanoi, että ruoalla (oletan, että hän tarkoitti epäterveellisellä syödyllä) menee aikaa mennä kropan läpi ja vaikutukset näkyisivät jopa viikon-parin viiveellä. Tiedä nyt tuota, kun ei kai sinne mitään voi jäädä salaisesti piilottelemaan suolistoon ylimääräiseksi ajaksi, mutta joka tapauksessa tämä tällainen painonnousu on hyvin arkea. Ehkä eniten kuitenkin em. syystä: en nytkään ole tehnyt mitään tietenkään asian eteen. Kun on ne viimeiset jouluherkut vielä syömättä! Onneksi viimeinen torttu meni eilen, nyt on enää jäljellä suklaat ja irtokarkit.

Mietin jospa veisin suklaat töihin, ja samaan aikaan pulska paholaiseni istuu vasemmalla olkapäällä
(muistaakseni hyvisenkeli istuu leffoissakin oikealla olkapäällä ja pahisdemoni vasemmalla) kuiskuttaen, että jos vien suklaat töihin, minulla ei ole mitään syötävää jos ja kun iskee Se Himo.
Hyvisenkeli muistuttaa, että eihän mulla tarvitse olla mitään syötävää himotuskohtausta varten - karppausaikana talossa löytyi välillä tummaa suklaata ja siinä kaikki. Saas nähdä kumpi voittaa tämän taistelun, enkeli vai demoni.

Ehkä odotan taas maanantaita: maanantaina on hyvä aloittaa. Maanantai on looginen päivä. Maanantaisin on jotenkin järkevä olla taas tiukkana. Eihän sitä viikonloppuisin sentään.

Onhan se hyvä, että mietin painoasiaa edes näin blogissa, kun ei se kuitenkaan sitten näy mitenkään arjessani ;) Tämä on näköjään sellainen käänteisblogi, josta aiemmin mutisin: seurataan lihomista!?
Jos ei nyt kuitenkaan...

Lukujen merkityksestä

79.6 kg. Psykologisesti merkittävä luku siksi, että se on nippa nappa alle 80 kiloa, joka olisi mahdoton käsittää? Hyvä luku siksi, että voi ajatella, että "no, eihän tässä tullut paljon mitään lisää joulun aikana"? Huono luku siksi, että voi samalla vähän hengähtää helpotuksesta ja jopa miettiä uusiksi kaikki katumusharjoitukset ja mahdolliset toimenpiteet?

Luvun tarkistamista ennen kävin vessassa, joten oikeasti luku taitaakin olla siellä 80 kilossa. Joka siis on käsittämättömän iso, epäkelpo, järkyttävä - siis minulle. Ei kaikille. Mutta tähän kroppaan, tähän pituuteen, näihin vaatteisiin.. se on aivan liikaa.

Ja se tarkoittaa myös sitä, että ajatukseni siitä, että "no jos 10 kiloa pudottaisi", on vuoden aikana täytynyt muuttua, tai siis olisi pitänyt muuttua "hemmetti taitaisi olla tarve pudottaa tuollaiset 15 kiloa" päätökseksi.
Jos nyt en tee asialle mitään, olenko vuoden päästä blogaamassa tekstiä, jossa sisältönä on, että "jessus, 20 kiloa pitää saada pois"??!!

Mieli keksii jo hyviä syitä miksi en voisi ainakaan liikunnalla pudottaa (erinäisiä fyysisiä ongelmia ja kiputiloa, jotka kieltämättä oikeasti estää joidenkin lajien harrastamisen). Mutta entäs jos selättäisin tämän pikku demonin sillä, että en mieti liikuntaa ratkaisuksi vaan jälleen kerran ruokavaliota? Muokattua karppauselämää?

Vielä on joitakinj jouluherkkuja kotona jäljellä, lahjaksi saatua suklaata sekä tietenkin joulun ajaksi hankittuja irtokarkkeja. Nehän nyt ehdottomasti täytyy syödä pois kuitenkin, eihän ruokaa (= herkkuja) voi/saa heittää pois? Mitä nälkää näkevät afrikkalaislapsetkin sellaisesta yltiöpäisestä tuhlauksesta ajattelisivat??